1. Index
  2. » Raskaampaa
  3. » MC5

#1 19.10.2006 17:52

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,911

MC5

Tehdään nyt se MC5-otsikkokin tässä samalla.

Stoogesin ohella yksi tärkeimmistä protopunk-bändeistä Detroitista (johon bändin nimikin viittaa). En ole tutustunut lähemmin muuhun tuotantoon kuin debyytti Kick Out The Jamsiin. Taitaapa olla yksi energisimmistä livelevyistä, mitä olen koskaan kuullut. Kitarat kirskuvat, rytmisektio soittaa tiukasti yhteen ja vokaalitkin toimivat. Suosikkibiisejäni ovat nimibiisi ja I Want You Right Now. Kovin usein en ole jaksanut levyä enää viime aikoina kuunnella, mutta ehkä voisi olla aika uudelle tulemiselle.

Ulkomusiikillisestikin MC5 on ihan mielenkiintoinen bändi. Muistelisin jostain lukeneeni, että tyypit ryöstelivät melko ammattimaisesti autoja, perustivat Valkoiset Pantterit-nimisen järjestön ja kasasivat asuntonsa täyteen aseita. Jonkinalaiseen piiritystilanteeseen tuo taisikin aikanaan päättyä.

Ainakin Back In The USAan voisi vielä joskus tutustua.


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#2 19.10.2006 20:42

Katkennut petsari
Member
From: Killerjärvi
Registered: 23.06.2006
Posts: 5,294
Website

Re: MC5

Mullahan on kaikki näiden levyt ja kaksi ekaa jopa vinyylinä, huomasin! Joo kyllähän näitä kelpaa diggailla, tosin niin kova bändi ei tämäkään ole, että olisin jaksanut enää tällä iällä lähteä Ilosaareen vittuuntumaan ja tappelemaan. Itse diggailen enämpi noita studiolevyjä ja paras piisi on ilman puheita "Looking At You".

Jotain kiintoisaa dvd-julkaisua oli hiljattain tullut, vai oliko niin ettei sitä saanutkaan julkaista, ennen kuin perikunnat riitelevät itsensä kappaleiksi?


- Ett sjömanshem låter också som rätt plats för en full finsk sjöman.
---
- Han pundar och dampar loss i Vänersborg i vanlig ordning och hamnar i trubbel med polisen emellanåt.

Offline

#3 19.10.2006 20:58

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: MC5

1999 tuli näitten kokoelma ostettua ja diggailtua ties minkä aikaa, kunnes jossain vaiheessa julistuksenomaisesti rupesin vähättelyn köyhälle tielle. Tiedä miksi sitten, nyt nämä palautuvat lähinnä takaraivoon, 'American Ruse' etunenässä. Syvempää tutustumista vaatii hän

Wayne Kramer oli tosiaan Patti Smithin vaimo, RIPpiä vaan

ATP:ssä siten DKT MC5 vokalistinaan Mudhoneyn Mark Arm. Uskon että on aika hyvä, luotan kyllä Markin voksutatsiin


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#4 19.10.2006 22:22

Leif Erikson
Member
From: Tku
Registered: 14.06.2005
Posts: 6,397

Re: MC5

Tähän Ulviksen Stooges-kommentit. icon_smile


"A repo man's always intense"

Offline

#5 21.10.2006 14:39

jookcha
vieressä retkottava nainen
From: blaze mountain
Registered: 21.10.2005
Posts: 19,377

Re: MC5

babriga wrote:

Wayne Kramer oli tosiaan Patti Smithin vaimo, RIPpiä vaan

Ööh häh? Oon nyt vähän pihalla. Kukas se Frederick sitten.. Ilosaaren keikka meni ihan ohi viime vuonna. Kick Out The Jams on ihan ok.

edit: joo, luin nyt ton babrigan viestin uudemman kerran ja tajusin  icon_rolleyes  icon_redface


Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?

Offline

#6 27.10.2006 19:24

Laatu
Moderator
From: Helsinki
Registered: 18.07.2005
Posts: 12,098
Website

Re: MC5

Tästä on pakko sanoa että tylsää paskaa. Joskus ihan tosissani yritin - ajanhukkaa.


You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.

Offline

#7 02.04.2007 15:40

Junkieman
Member
From: Jyväskylä
Registered: 01.04.2007
Posts: 2,652
Website

Re: MC5

Kick Out the Jams, motherfuckers! Hitto, ehkä kovimpia rokkibiisejä koskaan. Eikä sitä suotta ole joka toinen bändi coveroinut, on se vaan niin tykkibiisi. Koko Kick Out the Jams levy on kyllä hyvää räkästä rokkenrollia, mutta toi nimibiisi vaan nousee niin selkeesti parhaaks biisiks, ettei muilla biiseillä ole mitään jakoa.

Ne ton jälkeiset levyt ei tavottanut sellasta rokin alkuvoimaa, mikä on Kick Out the Jamsille tallennettu. Ei lähellekään.

Mutta Stooges on silti kokonaisuutena aika paljon parempi bändi.

Offline

#8 02.04.2007 15:44

Larg
Member
Registered: 05.02.2006
Posts: 1,191
Website

Re: MC5

Jostain syystä minulle koko bändin hienoin hetki on Ramblin' Rosen alkuhehkutus ennen musiikin alkamista. Loppulevy olikin sen aiheuttamaan kiimaan verrattuna pienehkö pettymys.

Offline

#9 05.04.2007 09:10

E
Member
Registered: 21.01.2007
Posts: 3,615

Re: MC5

Ilosaarirockin keikka oli ihan kiva...


Noin 130-kiloinen naapurinmies, 23-vuotias mies ja alusvaatteisillaan ollut nainen kaatuivat ojaan.
Tehokkain tapa piiloutua on painua pohjaan, ja jos miehistö makaa punkissaan eikä tuota energiaa ja hiilidioksidia niin kolmesta viiteen päivään voi olla siellä colorflash peuk dance

Offline

#10 08.07.2007 15:37

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,911

Re: MC5

Vihdoinkin sain hankittua  Back in the USA ihan omaksikin. Aika erilaistahan tuo on kuin Kick Out The Jams. Enemmän siinä on niitä alkuperäisiä rock & roll-vaikutteita ja sinällään en aina tuontyylistä musiikkia jaksa, mutta Back in the USAlla nuo vaikutteet eivät ärsytä, joka johtunee varmaan siitä, että soitto on kaikkea muuta kuin löysää.


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#11 25.05.2011 11:07

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,911

Re: MC5

Tylsäksihän se Back In the USA kävi. Ei ollut mun juttu. Kick Out The Jamsin vois kuitenkin levyhyllyssä jatkossakin pitää, vaikkei sitä kovin usein jaksakaan kuunnella.


<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#12 25.05.2011 11:22

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 101,549
Website

Re: MC5

tässä kyllä semmoinen klassikkobändi jota en ole oikein koskaan tajunnut sadbanana


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#13 25.05.2011 14:40

Joe Caligula
Member
Registered: 10.04.2008
Posts: 3,305

Re: MC5

High Time rokkilevyjen top 10:ssa, helposti.


Lasken itseni liberaalifeministiksi, ja minulle feminismi tarkoittaa tasa-arvoon pyrkimistä, ei sen avulla tai naiseudella ratsastamista.

No runkut runkatkoon, mutta minäpoika haluan tanssia.

Offline

#14 26.05.2011 00:26

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

Re: MC5

Power Tripkin kiinnostais, siin on kai paras versio Black to Commista


'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

  1. Index
  2. » Raskaampaa
  3. » MC5

Board footer

Powered by FluxBB