You are not logged in.
dadadrlrl wrote:Kalossimiehen aamupostaus muistutti tästä:
Neil Young on mielestäni totaalisen yliarvostettu artisti. Täyttä möhismusaa. En rupea kieltämään sen vaikutusta musiikkiin yleensä, etenkään sellasiin artisteihin, joista itse tykkään, mutta en minä itse Neilin musiikista saa yhtään mitään. Osa biiseistä täysin sietämätöntä oman aikansa renkutusta, osa ihan ok. Paljon klassista paskaa, kuten "äänitän tän levyn alusta loppuun kännissä kun en osaa diilata eron kanssa muullakaan tavalla". En tajua miksi niin käsittämättömän moni palvoo Neil Youngia kuin mitäkin Jehovaa. Totaalisen keskinkertainen artisti.
Tietenkin mielipiteeni värittyy myös siksi, että niin hillittömän moni tuttava ja tuntematonkin suhtautuu Youngin tuotantoon täysin kritiikittömästi. Ihan liian monta baari-iltaa saanut kuulla sitä iänikuista länkytystä siitä, miten Young on paras ja kaikki mihin se koskee on kultaa. Ei muuten ole. Vaikutuksensa ohella omassa maailmassani täysin yhdentekevä artisti.
Et ole vissiin tavannut yhtään Bob Dylan -fania
Ainoa tietämäni Dylan-fani on se syrjäytynyt tamperelainen setämies, joka on juuttunut 90-luvulle, mutta se nyt ei myöskään ole se pointti. En oikein osaa ottaa Dylan-faneja tosissani, koska Dylan on sen verta jättiläinen ja massiivinen popkulttuurihahmo. Sama pätee Beatlesiin. Ja pikkuhiljaa kehitys kulkee myös siihen suuntaan, etten enää osaa ottaa yhtäkään Neil Young-fania tosissani.
En tiedä mikä muiden kokemus on, mutta en edes voinut käydä eräiden ystävieni häissä ilman että siellä oli pakko kuunnella a) Neil Youngia b) jorinaa siitä, miten Neil Young on parasta koko maailmassa.
Offline
Trans on Neilin paras levy.
Sama. Landing on Water myös mainio.
Ja vaikka en levyn musaa voi sietää niin Everybody's Rockin' tarina on aika hieno. Siis että Geffen Transin jälkeen hylkäs ehdotetun kantrilevyn ja sanoi että nyt teet saatana kunnon rokkilevyn etkä tollasta paskaa joka ei edes myy ja sitten Young tekee levyllisen helvetin typerää rockabillyä.
Ei ole kyllä omassa elämässä ollut sellaista tilannetta että tarttis noiden parin hauskan levyn lisäksi pistää Youngia soittimeen. Aika sama kyllä itsellä monien muiden saman ikäpolven klassikkojanarin kohdalla (Dylan, Zeppelin mitä näitä nyt on), ei vaan saa mitään irti siitä musasta.
Last edited by Uudet housut ja paita (03.01.2020 11:47)
Offline
hezma wrote:Trans on Neilin paras levy.
Sama. Landing on Water myös mainio.
Ja vaikka en levyn musaa voi sietää niin Everybody's Rockin' tarina on aika hieno. Siis että Geffen Transin jälkeen hylkäs ehdotetun kantrilevyn ja sanoi että nyt teet saatana kunnon rokkilevyn etkä tollasta paskaa joka ei edes myy ja sitten Young tekee levyllisen helvetin typerää rockabillyä.
Just tän takia Neil on just kova
Oivalluksen hetkellä olin heikosti ravittu, joten totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava Nälkä.
Offline
Trans on Neilin paras levy.
Minulla se saattaa mennä jopa maailman parhaiden levyjen listalle. Ainoa Neil Youngin levy se joka tapauksessa on, mitä tulee ihan oikeasti kuunneltua.
Harvestin saattaisin taas jossain vaiheessa kuunnella. Crosby, Stills, Nash and Youngin Déjà Vu on aika hyvä. Jotain muita ihan hyviä biisejä on. Crazy Horsea en jaksa.
Offline
Kalossimies wrote:dadadrlrl wrote:Kalossimiehen aamupostaus muistutti tästä:
Neil Young on mielestäni totaalisen yliarvostettu artisti. Täyttä möhismusaa. En rupea kieltämään sen vaikutusta musiikkiin yleensä, etenkään sellasiin artisteihin, joista itse tykkään, mutta en minä itse Neilin musiikista saa yhtään mitään. Osa biiseistä täysin sietämätöntä oman aikansa renkutusta, osa ihan ok. Paljon klassista paskaa, kuten "äänitän tän levyn alusta loppuun kännissä kun en osaa diilata eron kanssa muullakaan tavalla". En tajua miksi niin käsittämättömän moni palvoo Neil Youngia kuin mitäkin Jehovaa. Totaalisen keskinkertainen artisti.
Tietenkin mielipiteeni värittyy myös siksi, että niin hillittömän moni tuttava ja tuntematonkin suhtautuu Youngin tuotantoon täysin kritiikittömästi. Ihan liian monta baari-iltaa saanut kuulla sitä iänikuista länkytystä siitä, miten Young on paras ja kaikki mihin se koskee on kultaa. Ei muuten ole. Vaikutuksensa ohella omassa maailmassani täysin yhdentekevä artisti.
Et ole vissiin tavannut yhtään Bob Dylan -fania
Ainoa tietämäni Dylan-fani on se syrjäytynyt tamperelainen setämies, joka on juuttunut 90-luvulle, mutta se nyt ei myöskään ole se pointti. En oikein osaa ottaa Dylan-faneja tosissani, koska Dylan on sen verta jättiläinen ja massiivinen popkulttuurihahmo. Sama pätee Beatlesiin. Ja pikkuhiljaa kehitys kulkee myös siihen suuntaan, etten enää osaa ottaa yhtäkään Neil Young-fania tosissani.
En tiedä mikä muiden kokemus on, mutta en edes voinut käydä eräiden ystävieni häissä ilman että siellä oli pakko kuunnella a) Neil Youngia b) jorinaa siitä, miten Neil Young on parasta koko maailmassa.
Ai että fanit pilaa artistin taas? Itselläni ei onneksi ole tuota ongelmaa, koska muodostan mielipiteeni musiikista kuuntelemalla sitä ja jättämällä mm. fanaattisten hullujen sekoilut omaan arvoonsa
Offline
Itse en näe "ärsyttäviä fanaattisia faneja" joka paikassa
Tuanoi saatana.
Offline
Mutta eihän se Trans nyt oikeesti mikään paras lähimaikaan ole. Joku roti näihin juttuihin
Tuanoi saatana.
Offline
Ja vaikka en levyn musaa voi sietää niin Everybody's Rockin' tarina on aika hieno. Siis että Geffen Transin jälkeen hylkäs ehdotetun kantrilevyn ja sanoi että nyt teet saatana kunnon rokkilevyn etkä tollasta paskaa joka ei edes myy ja sitten Young tekee levyllisen helvetin typerää rockabillyä.
Rockabillyhän on vaan nopeutettua kantria
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Mutta eihän se Trans nyt oikeesti mikään paras lähimaikaan ole. Joku roti näihin juttuihin
Parhaiden joukossa kuitenkin.
Sen sanon, että jos ei Weld -livestä saa katarttisia fiiliksiä, niin en oo tippaakaan kade semmoselle musamaulle, ja pidän muutenkin arveluttavana
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
dadadrlrl wrote:Kalossimies wrote:dadadrlrl wrote:Kalossimiehen aamupostaus muistutti tästä:
Neil Young on mielestäni totaalisen yliarvostettu artisti. Täyttä möhismusaa. En rupea kieltämään sen vaikutusta musiikkiin yleensä, etenkään sellasiin artisteihin, joista itse tykkään, mutta en minä itse Neilin musiikista saa yhtään mitään. Osa biiseistä täysin sietämätöntä oman aikansa renkutusta, osa ihan ok. Paljon klassista paskaa, kuten "äänitän tän levyn alusta loppuun kännissä kun en osaa diilata eron kanssa muullakaan tavalla". En tajua miksi niin käsittämättömän moni palvoo Neil Youngia kuin mitäkin Jehovaa. Totaalisen keskinkertainen artisti.
Tietenkin mielipiteeni värittyy myös siksi, että niin hillittömän moni tuttava ja tuntematonkin suhtautuu Youngin tuotantoon täysin kritiikittömästi. Ihan liian monta baari-iltaa saanut kuulla sitä iänikuista länkytystä siitä, miten Young on paras ja kaikki mihin se koskee on kultaa. Ei muuten ole. Vaikutuksensa ohella omassa maailmassani täysin yhdentekevä artisti.
Et ole vissiin tavannut yhtään Bob Dylan -fania
Ainoa tietämäni Dylan-fani on se syrjäytynyt tamperelainen setämies, joka on juuttunut 90-luvulle, mutta se nyt ei myöskään ole se pointti. En oikein osaa ottaa Dylan-faneja tosissani, koska Dylan on sen verta jättiläinen ja massiivinen popkulttuurihahmo. Sama pätee Beatlesiin. Ja pikkuhiljaa kehitys kulkee myös siihen suuntaan, etten enää osaa ottaa yhtäkään Neil Young-fania tosissani.
En tiedä mikä muiden kokemus on, mutta en edes voinut käydä eräiden ystävieni häissä ilman että siellä oli pakko kuunnella a) Neil Youngia b) jorinaa siitä, miten Neil Young on parasta koko maailmassa.
Ai että fanit pilaa artistin taas? Itselläni ei onneksi ole tuota ongelmaa, koska muodostan mielipiteeni musiikista kuuntelemalla sitä ja jättämällä mm. fanaattisten hullujen sekoilut omaan arvoonsa
Ei, kun kyllä tässä ensin tulee se, että on jonkun vanhan hipin ärsyttävää renkutusta ja sitten vasta se massapsykoosin ihmettely. Jos fanit vituttaa, niin olisin haukkunut ensin fanit lyttyyn ja sitten vasta artistin. Lukutaidosta nyt ei ydikselle tällä kertaa tipu pisteitä, sori siitä.
Last edited by dadadrlrl (03.01.2020 15:23)
Offline
ydis wrote:dadadrlrl wrote:Kalossimies wrote:dadadrlrl wrote:Kalossimiehen aamupostaus muistutti tästä:

Sulla oli tossa 1 kappale artistin ja 3 kappaletta fanien haukkumista niin siitä vaan päättelin.
Offline
dadadrlrl wrote:ydis wrote:dadadrlrl wrote:Kalossimies wrote:dadadrlrl wrote:Kalossimiehen aamupostaus muistutti tästä:

Ihmisten mielipiteiden kritisointi on eri asia kuin itse ihmisten
Tietty ymmärrän tän saivartelun jos ydis itse on näitä ihmisiä, joilla on alttari Neil Youngille kotonaan.
Last edited by dadadrlrl (03.01.2020 16:15)
Offline
ydis wrote:dadadrlrl wrote:ydis wrote:dadadrlrl wrote:Kalossimies wrote:dadadrlrl wrote:Kalossimiehen aamupostaus muistutti tästä:

Haha. Ei mulla ole mitään alttareita kenellekään. Fanaattisuus on hulluutta kuten aiemmin kirjoitin. Mun on vaan todella vaikea päästä käsiksi tuohon ajatukseen, että sillä mitä mieltä jotkut tyypit ovat jostain musasta olisi mitään vaikutusta siihen miltä kyseinen musa kuulostaa itseni korvaan. Teini-ikäisillä nämä. Sinä kirjoitit, että neil young on totaalisen yliarvostettu artisti ja perustelit sitä lähinnä sillä, että ärsyttää kun jotkut tyypit jaksaa hehkuttaa jotain minkä päälle et itse ymmärrä.
Offline
Neil Young alttarille
Tuanoi saatana.
Offline
Unohdan aina mikä ketju tää o
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Neil Young on huippu. Trans on oikein hyvä levy siinä missä Zuma, Weld, Broken Arrow, Re-ac-tor tai vaikka On the Beach. Toki Neilillä on omat SYRinsä, joita en voi suositella itsekään kuin kunnon musarunkuille tai faneille. Onhan tämä tehnyt paljon paskaa mutta erona muihin vanhoihin pieruihin hänen viimeisen 20 vuoden levyistäkin löytää useamman hyvän levyn.
Myös Everybody's Rockin' ja Landing On Water on hyviä, vaikkakin minusta huobompia kuin ne levyt häneltä, jotka itelle eniten maistuu.
bzort glorf bööth
Offline
Hyvä typo tuolla.
bzort glorf bööth
Offline
Boredoms ei ole kestänyt aikaa kauhean hyvin.
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
^ minkä kauden vai eikäkö minkään?
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Paljastettakoon offtopikkina että äänittelin vanhasta biisistä uutta demoa äsken, biisin työnimi on ollut vuodesta 2013 "neil young" ja ylläni oli äänittäessäni sattumalta tonight's the night t-paita. Tuli tämän sivun spämmit mieleen
Offline
Boredoms ei ole kestänyt aikaa kauhean hyvin.
millä perusteella? onko boredoms jotenkin erityisen aikaansa sidottua musaa
tttttttttthhhhhhhhhhhhhhhhhhhhuuuuuuuuuuuuuuuuuurrrrrrrrrrrsssst
Offline
Tarkoittaako "ei kestä aikaa", että "en tykkääkään enää niin kovaa kuin ennen"?
Tuanoi saatana.
Offline
Tarkoittaako "ei kestä aikaa", että "en tykkääkään enää niin kovaa kuin ennen"?
ilmeisesti
Offline
marjapoimuri wrote:Tarkoittaako "ei kestä aikaa", että "en tykkääkään enää niin kovaa kuin ennen"?
ilmeisesti
Juu tai alkanu tässä epäilemään että oonko nyt sitten koskaan oikeastaan tykänny niin kovasti.
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
Peter Gabrielin levyt ei oo järin kummosia.
Tuanoi saatana.
Offline
psykokarkki wrote:marjapoimuri wrote:Tarkoittaako "ei kestä aikaa", että "en tykkääkään enää niin kovaa kuin ennen"?
ilmeisesti
Juu tai alkanu tässä epäilemään että oonko nyt sitten koskaan oikeastaan tykänny niin kovasti.
Kuuntele sitä OOIOOta.
Last edited by marjapoimuri (05.01.2020 22:43)
Tuanoi saatana.
Offline
Paljastettakoon offtopikkina että äänittelin vanhasta biisistä uutta demoa äsken, biisin työnimi on ollut vuodesta 2013 "neil young" ja ylläni oli äänittäessäni sattumalta tonight's the night t-paita. Tuli tämän sivun spämmit mieleen
Mulle ei lähde Youngi erityisemmin, joskus aikoja sitten jossain määrin, mutta nopeasti alkoi kyllästyttämään.
Boredomsilta ainakin Seadrum pärisöö edelleen niin perkeleellisesti Muita en oo paljoa pyöräytelly aikoihin. Enkä ole vieläkään paljoa tutustunut Super æa edeltäviin julkaisuihin, vaikka pitäis.
Peter Gabriel ihajjees.
Noin 130-kiloinen naapurinmies, 23-vuotias mies ja alusvaatteisillaan ollut nainen kaatuivat ojaan.
Tehokkain tapa piiloutua on painua pohjaan, ja jos miehistö makaa punkissaan eikä tuota energiaa ja hiilidioksidia niin kolmesta viiteen päivään voi olla siellä
Offline
En tiedä mikä muiden kokemus on, mutta en edes voinut käydä eräiden ystävieni häissä ilman että siellä oli pakko kuunnella a) Neil Youngia b) jorinaa siitä, miten Neil Young on parasta koko maailmassa.
Kova
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Free on parempi ku Led Zeppelin, vaikkei sekään kovin merkittävä ole.
Offline
Joku täällä sanoi jotain Peter Gabrielistakin. Hän oli loistava Genesiksessä sekä 80-luvun soololevyillä (kolmosesta Passioniin). Muilla levyillä on hienoa musiikkia mutta myös epätasaisuutta.
Offline