#901 03.01.2020 11:24

dadadrlrl
Member
From: Märzbau
Registered: 01.03.2018
Posts: 3,857
Website

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Kalossimies wrote:
dadadrlrl wrote:

Kalossimiehen aamupostaus muistutti tästä:

Neil Young on mielestäni totaalisen yliarvostettu artisti. Täyttä möhismusaa. En rupea kieltämään sen vaikutusta musiikkiin yleensä, etenkään sellasiin artisteihin, joista itse tykkään, mutta en minä itse Neilin musiikista saa yhtään mitään. Osa biiseistä täysin sietämätöntä oman aikansa renkutusta, osa ihan ok. Paljon klassista paskaa, kuten "äänitän tän levyn alusta loppuun kännissä kun en osaa diilata eron kanssa muullakaan tavalla". En tajua miksi niin käsittämättömän moni palvoo Neil Youngia kuin mitäkin Jehovaa. Totaalisen keskinkertainen artisti.

Tietenkin mielipiteeni värittyy myös siksi, että niin hillittömän moni tuttava ja tuntematonkin suhtautuu Youngin tuotantoon täysin kritiikittömästi. Ihan liian monta baari-iltaa saanut kuulla sitä iänikuista länkytystä siitä, miten Young on paras ja kaikki mihin se koskee on kultaa. Ei muuten ole. Vaikutuksensa ohella omassa maailmassani täysin yhdentekevä artisti.

Et ole vissiin tavannut yhtään Bob Dylan -fania redface_new

Ainoa tietämäni Dylan-fani on se syrjäytynyt tamperelainen setämies, joka on juuttunut 90-luvulle, mutta se nyt ei myöskään ole se pointti. En oikein osaa ottaa Dylan-faneja tosissani, koska Dylan on sen verta jättiläinen ja massiivinen popkulttuurihahmo. Sama pätee Beatlesiin. Ja pikkuhiljaa kehitys kulkee myös siihen suuntaan, etten enää osaa ottaa yhtäkään Neil Young-fania tosissani.

En tiedä mikä muiden kokemus on, mutta en edes voinut käydä eräiden ystävieni häissä ilman että siellä oli pakko kuunnella a) Neil Youngia b) jorinaa siitä, miten Neil Young on parasta koko maailmassa.

Offline

#902 03.01.2020 11:45

Uudet housut ja paita
tekotaiteellinen paskiainen
Registered: 16.05.2012
Posts: 4,388

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

hezma wrote:

Trans on Neilin paras levy.

Sama. Landing on Water myös mainio.

Ja vaikka en levyn musaa voi sietää niin Everybody's Rockin' tarina on aika hieno. Siis että Geffen Transin jälkeen hylkäs ehdotetun kantrilevyn ja sanoi että nyt teet saatana kunnon rokkilevyn etkä tollasta paskaa joka ei edes myy ja sitten Young tekee levyllisen helvetin typerää rockabillyä.

Ei ole kyllä omassa elämässä ollut sellaista tilannetta että tarttis noiden parin hauskan levyn lisäksi pistää Youngia soittimeen. Aika sama kyllä itsellä monien muiden saman ikäpolven klassikkojanarin kohdalla (Dylan, Zeppelin mitä näitä nyt on), ei vaan saa mitään irti siitä musasta.

Last edited by Uudet housut ja paita (03.01.2020 11:47)

Offline

#903 03.01.2020 12:01

Kalossimies
valmistaa Vallilassa puudildoja
Registered: 07.08.2010
Posts: 6,354

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Uudet housut ja paita wrote:
hezma wrote:

Trans on Neilin paras levy.

Sama. Landing on Water myös mainio.

Ja vaikka en levyn musaa voi sietää niin Everybody's Rockin' tarina on aika hieno. Siis että Geffen Transin jälkeen hylkäs ehdotetun kantrilevyn ja sanoi että nyt teet saatana kunnon rokkilevyn etkä tollasta paskaa joka ei edes myy ja sitten Young tekee levyllisen helvetin typerää rockabillyä.

Just tän takia Neil on just kova pimppeuk

Oivalluksen hetkellä olin heikosti kippis ravittu, joten biggrin totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava kaka Nälkä.

Offline

#904 03.01.2020 13:49

EndloseAngst
Member
Registered: 05.01.2014
Posts: 2,070
Website

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

hezma wrote:

Trans on Neilin paras levy.

Minulla se saattaa mennä jopa maailman parhaiden levyjen listalle. Ainoa Neil Youngin levy se joka tapauksessa on, mitä tulee ihan oikeasti kuunneltua.
Harvestin saattaisin taas jossain vaiheessa kuunnella. Crosby, Stills, Nash and Youngin Déjà Vu on aika hyvä. Jotain muita ihan hyviä biisejä on. Crazy Horsea en jaksa.

Offline

#905 03.01.2020 14:11

ydis
vegan princess
Registered: 07.03.2006
Posts: 22,060

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

dadadrlrl wrote:
Kalossimies wrote:
dadadrlrl wrote:

Kalossimiehen aamupostaus muistutti tästä:

Neil Young on mielestäni totaalisen yliarvostettu artisti. Täyttä möhismusaa. En rupea kieltämään sen vaikutusta musiikkiin yleensä, etenkään sellasiin artisteihin, joista itse tykkään, mutta en minä itse Neilin musiikista saa yhtään mitään. Osa biiseistä täysin sietämätöntä oman aikansa renkutusta, osa ihan ok. Paljon klassista paskaa, kuten "äänitän tän levyn alusta loppuun kännissä kun en osaa diilata eron kanssa muullakaan tavalla". En tajua miksi niin käsittämättömän moni palvoo Neil Youngia kuin mitäkin Jehovaa. Totaalisen keskinkertainen artisti.

Tietenkin mielipiteeni värittyy myös siksi, että niin hillittömän moni tuttava ja tuntematonkin suhtautuu Youngin tuotantoon täysin kritiikittömästi. Ihan liian monta baari-iltaa saanut kuulla sitä iänikuista länkytystä siitä, miten Young on paras ja kaikki mihin se koskee on kultaa. Ei muuten ole. Vaikutuksensa ohella omassa maailmassani täysin yhdentekevä artisti.

Et ole vissiin tavannut yhtään Bob Dylan -fania redface_new

Ainoa tietämäni Dylan-fani on se syrjäytynyt tamperelainen setämies, joka on juuttunut 90-luvulle, mutta se nyt ei myöskään ole se pointti. En oikein osaa ottaa Dylan-faneja tosissani, koska Dylan on sen verta jättiläinen ja massiivinen popkulttuurihahmo. Sama pätee Beatlesiin. Ja pikkuhiljaa kehitys kulkee myös siihen suuntaan, etten enää osaa ottaa yhtäkään Neil Young-fania tosissani.

En tiedä mikä muiden kokemus on, mutta en edes voinut käydä eräiden ystävieni häissä ilman että siellä oli pakko kuunnella a) Neil Youngia b) jorinaa siitä, miten Neil Young on parasta koko maailmassa.

Ai että fanit pilaa artistin taas? Itselläni ei onneksi ole tuota ongelmaa, koska muodostan mielipiteeni musiikista kuuntelemalla sitä ja jättämällä mm. fanaattisten hullujen sekoilut omaan arvoonsa icon_cool

Offline

#906 03.01.2020 14:24

marjapoimuri
veli käni
Registered: 03.09.2019
Posts: 9,999

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Itse en näe "ärsyttäviä fanaattisia faneja" joka paikassa confused_new

Tuanoi saatana.

Offline

#907 03.01.2020 14:26

marjapoimuri
veli käni
Registered: 03.09.2019
Posts: 9,999

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Mutta eihän se Trans nyt oikeesti mikään paras lähimaikaan ole. Joku roti näihin juttuihin mad

Tuanoi saatana.

Offline

#908 03.01.2020 15:08

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Uudet housut ja paita wrote:

Ja vaikka en levyn musaa voi sietää niin Everybody's Rockin' tarina on aika hieno. Siis että Geffen Transin jälkeen hylkäs ehdotetun kantrilevyn ja sanoi että nyt teet saatana kunnon rokkilevyn etkä tollasta paskaa joka ei edes myy ja sitten Young tekee levyllisen helvetin typerää rockabillyä.

Rockabillyhän on vaan nopeutettua kantria  confused_new

'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

#909 03.01.2020 15:10

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

marjapoimuri wrote:

Mutta eihän se Trans nyt oikeesti mikään paras lähimaikaan ole. Joku roti näihin juttuihin mad

Parhaiden joukossa kuitenkin.

Sen sanon, että jos ei Weld -livestä saa katarttisia fiiliksiä, niin en oo tippaakaan kade semmoselle musamaulle, ja pidän muutenkin arveluttavana icon_surprised

'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

#910 03.01.2020 15:22

dadadrlrl
Member
From: Märzbau
Registered: 01.03.2018
Posts: 3,857
Website

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

ydis wrote:
dadadrlrl wrote:
Kalossimies wrote:
dadadrlrl wrote:

Kalossimiehen aamupostaus muistutti tästä:

Neil Young on mielestäni totaalisen yliarvostettu artisti. Täyttä möhismusaa. En rupea kieltämään sen vaikutusta musiikkiin yleensä, etenkään sellasiin artisteihin, joista itse tykkään, mutta en minä itse Neilin musiikista saa yhtään mitään. Osa biiseistä täysin sietämätöntä oman aikansa renkutusta, osa ihan ok. Paljon klassista paskaa, kuten "äänitän tän levyn alusta loppuun kännissä kun en osaa diilata eron kanssa muullakaan tavalla". En tajua miksi niin käsittämättömän moni palvoo Neil Youngia kuin mitäkin Jehovaa. Totaalisen keskinkertainen artisti.

Tietenkin mielipiteeni värittyy myös siksi, että niin hillittömän moni tuttava ja tuntematonkin suhtautuu Youngin tuotantoon täysin kritiikittömästi. Ihan liian monta baari-iltaa saanut kuulla sitä iänikuista länkytystä siitä, miten Young on paras ja kaikki mihin se koskee on kultaa. Ei muuten ole. Vaikutuksensa ohella omassa maailmassani täysin yhdentekevä artisti.

Et ole vissiin tavannut yhtään Bob Dylan -fania redface_new

Ainoa tietämäni Dylan-fani on se syrjäytynyt tamperelainen setämies, joka on juuttunut 90-luvulle, mutta se nyt ei myöskään ole se pointti. En oikein osaa ottaa Dylan-faneja tosissani, koska Dylan on sen verta jättiläinen ja massiivinen popkulttuurihahmo. Sama pätee Beatlesiin. Ja pikkuhiljaa kehitys kulkee myös siihen suuntaan, etten enää osaa ottaa yhtäkään Neil Young-fania tosissani.

En tiedä mikä muiden kokemus on, mutta en edes voinut käydä eräiden ystävieni häissä ilman että siellä oli pakko kuunnella a) Neil Youngia b) jorinaa siitä, miten Neil Young on parasta koko maailmassa.

Ai että fanit pilaa artistin taas? Itselläni ei onneksi ole tuota ongelmaa, koska muodostan mielipiteeni musiikista kuuntelemalla sitä ja jättämällä mm. fanaattisten hullujen sekoilut omaan arvoonsa icon_cool

Ei, kun kyllä tässä ensin tulee se, että on jonkun vanhan hipin ärsyttävää renkutusta ja sitten vasta se massapsykoosin ihmettely. Jos fanit vituttaa, niin olisin haukkunut ensin fanit lyttyyn ja sitten vasta artistin. Lukutaidosta nyt ei ydikselle tällä kertaa tipu pisteitä, sori siitä.

Last edited by dadadrlrl (03.01.2020 15:23)

Offline

#911 03.01.2020 15:51

Sulla oli tossa 1 kappale artistin ja 3 kappaletta fanien haukkumista niin siitä vaan päättelin.

Offline

#912 03.01.2020 16:10

Ihmisten mielipiteiden kritisointi on eri asia kuin itse ihmisten icon_rolleyes

Tietty ymmärrän tän saivartelun jos ydis itse on näitä ihmisiä, joilla on alttari Neil Youngille kotonaan.

Last edited by dadadrlrl (03.01.2020 16:15)

Offline

#913 03.01.2020 16:31

Haha. Ei mulla ole mitään alttareita kenellekään. Fanaattisuus on hulluutta kuten aiemmin kirjoitin. Mun on vaan todella vaikea päästä käsiksi tuohon ajatukseen, että sillä mitä mieltä jotkut tyypit ovat jostain musasta olisi mitään vaikutusta siihen miltä kyseinen musa kuulostaa itseni korvaan. Teini-ikäisillä nämä. Sinä kirjoitit, että neil young on totaalisen yliarvostettu artisti ja perustelit sitä lähinnä sillä, että ärsyttää kun jotkut tyypit jaksaa hehkuttaa jotain minkä päälle et itse ymmärrä.

Offline

#914 03.01.2020 17:21

marjapoimuri
veli käni
Registered: 03.09.2019
Posts: 9,999

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Neil Young alttarille peuk

Tuanoi saatana.

Offline

#915 03.01.2020 17:37

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Unohdan aina mikä ketju tää o icon_biggrin

'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

#916 03.01.2020 19:18

hiirimattona
maarihittona
From: Hala Suuressa Magellanin pilve
Registered: 07.02.2007
Posts: 27,774
Website

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Neil Young on huippu. Trans on oikein hyvä levy siinä missä Zuma, Weld, Broken Arrow, Re-ac-tor tai vaikka On the Beach. Toki Neilillä on omat SYRinsä, joita en voi suositella itsekään kuin kunnon musarunkuille tai faneille.  Onhan tämä tehnyt paljon paskaa mutta erona muihin vanhoihin pieruihin hänen viimeisen 20 vuoden levyistäkin löytää useamman hyvän levyn.

Myös Everybody's Rockin' ja Landing On Water on hyviä, vaikkakin minusta huobompia kuin ne levyt häneltä, jotka itelle eniten maistuu.

bzort glorf bööth

Offline

#917 03.01.2020 19:27

hiirimattona
maarihittona
From: Hala Suuressa Magellanin pilve
Registered: 07.02.2007
Posts: 27,774
Website

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Hyvä typo tuolla.  icon_razz

bzort glorf bööth

Offline

#918 05.01.2020 11:27

jookcha
vieressä retkottava nainen
From: blaze mountain
Registered: 21.10.2005
Posts: 19,632

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Boredoms ei ole kestänyt aikaa kauhean hyvin.

Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?

Offline

#919 05.01.2020 15:19

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

^ minkä kauden vai eikäkö minkään?

'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

#920 05.01.2020 16:13

ydis
vegan princess
Registered: 07.03.2006
Posts: 22,060

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Paljastettakoon offtopikkina että äänittelin vanhasta biisistä uutta demoa äsken, biisin työnimi on ollut vuodesta 2013 "neil young" ja ylläni oli äänittäessäni sattumalta tonight's the night t-paita. Tuli tämän sivun spämmit mieleen icon_redface

Offline

#921 05.01.2020 16:38

gray charlie
laupias ajojahtilainen
From: google-yliopisto
Registered: 06.10.2019
Posts: 634

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

jookcha wrote:

Boredoms ei ole kestänyt aikaa kauhean hyvin.

millä perusteella? onko boredoms jotenkin erityisen aikaansa sidottua musaa  icon_biggrin

tttttttttthhhhhhhhhhhhhhhhhhhhuuuuuuuuuuuuuuuuuurrrrrrrrrrrsssst

Offline

#922 05.01.2020 17:38

marjapoimuri
veli käni
Registered: 03.09.2019
Posts: 9,999

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Tarkoittaako "ei kestä aikaa", että "en tykkääkään enää niin kovaa kuin ennen"?

Tuanoi saatana.

Offline

#923 05.01.2020 19:30

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 102,135
Website

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

marjapoimuri wrote:

Tarkoittaako "ei kestä aikaa", että "en tykkääkään enää niin kovaa kuin ennen"?

ilmeisesti

Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#924 05.01.2020 19:44

jookcha
vieressä retkottava nainen
From: blaze mountain
Registered: 21.10.2005
Posts: 19,632

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

psykokarkki wrote:
marjapoimuri wrote:

Tarkoittaako "ei kestä aikaa", että "en tykkääkään enää niin kovaa kuin ennen"?

ilmeisesti

Juu tai alkanu tässä epäilemään että oonko nyt sitten koskaan oikeastaan tykänny niin kovasti.

Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?

Offline

#925 05.01.2020 22:42

marjapoimuri
veli käni
Registered: 03.09.2019
Posts: 9,999

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Peter Gabrielin levyt ei oo järin kummosia.

Tuanoi saatana.

Offline

#926 05.01.2020 22:42

marjapoimuri
veli käni
Registered: 03.09.2019
Posts: 9,999

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

jookcha wrote:
psykokarkki wrote:
marjapoimuri wrote:

Tarkoittaako "ei kestä aikaa", että "en tykkääkään enää niin kovaa kuin ennen"?

ilmeisesti

Juu tai alkanu tässä epäilemään että oonko nyt sitten koskaan oikeastaan tykänny niin kovasti.

Kuuntele sitä OOIOOta.

Last edited by marjapoimuri (05.01.2020 22:43)

Tuanoi saatana.

Offline

#927 05.01.2020 23:11

E
Member
Registered: 21.01.2007
Posts: 3,617

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

ydis wrote:

Paljastettakoon offtopikkina että äänittelin vanhasta biisistä uutta demoa äsken, biisin työnimi on ollut vuodesta 2013 "neil young" ja ylläni oli äänittäessäni sattumalta tonight's the night t-paita. Tuli tämän sivun spämmit mieleen icon_redface

icon_smile  peuk

Mulle ei lähde Youngi erityisemmin, joskus aikoja sitten jossain määrin, mutta nopeasti alkoi kyllästyttämään.

Boredomsilta ainakin Seadrum pärisöö edelleen niin perkeleellisesti  rakkaus Muita en oo paljoa pyöräytelly aikoihin. Enkä ole vieläkään paljoa tutustunut Super æa edeltäviin julkaisuihin, vaikka pitäis.

Peter Gabriel ihajjees.

Noin 130-kiloinen naapurinmies, 23-vuotias mies ja alusvaatteisillaan ollut nainen kaatuivat ojaan.
Tehokkain tapa piiloutua on painua pohjaan, ja jos miehistö makaa punkissaan eikä tuota energiaa ja hiilidioksidia niin kolmesta viiteen päivään voi olla siellä colorflash peuk dance

Offline

#928 07.01.2020 12:35

noiseidea
PERÄMIEHEN HERKKU
From: siltsukupla
Registered: 14.01.2006
Posts: 41,048

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

dadadrlrl wrote:

En tiedä mikä muiden kokemus on, mutta en edes voinut käydä eräiden ystävieni häissä ilman että siellä oli pakko kuunnella a) Neil Youngia b) jorinaa siitä, miten Neil Young on parasta koko maailmassa.

Kova peuk

kraakku wrote:

Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.

Offline

#929 15.01.2020 18:23

hezma
Vanhempi Käynnissäpitäjä
From: Helesinki
Registered: 13.11.2008
Posts: 17,609

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Free on parempi ku Led Zeppelin, vaikkei sekään kovin merkittävä ole.

Offline

#930 15.01.2020 22:51

EndloseAngst
Member
Registered: 05.01.2014
Posts: 2,070
Website

Re: Poikkeavat mielipiteet musajutuissa

Joku täällä sanoi jotain Peter Gabrielistakin. Hän oli loistava Genesiksessä sekä 80-luvun soololevyillä (kolmosesta Passioniin). Muilla levyillä on hienoa musiikkia mutta myös epätasaisuutta.

Offline

Board footer

Powered by FluxBB