You are not logged in.
won't someone please think of the cd's!
Ajattelen kyllä CD:itä ja myös kuuntelen niitä. Lempiformaattejani musiikin kuuntelemiseen ovat CD ja MP3. Lossless-tiedostoja en viitsi hankkia, kun ne kuulostavat samalta kuin hyvä MP3 ja vievät enemmän levytilaa. Huonolaatuisissa MP3-tiedostoissa taas on jännä soundi. Keräilen myös vinyylilevyjä, ennen kaikkea niiden ulkoisen olemuksen takia. Kuuntelen kyllä niitäkin, erityisesti jos levyä ei ole julkaistu muussa muodossa.
Offline
Ai niin! Beach Boys. En ole koskaan jaksanut. Sori, Hantta
Last edited by Kalossimies (26.02.2016 02:37)
Oivalluksen hetkellä olin heikosti ravittu, joten totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava Nälkä.
Offline
The Fall on tietyissä piireissä erittäin hype ja Mark E Smith miltei jumalan asemassa. Sitä en ole koskaan käsittänyt, edes silloin kun kuuntelin punkkia ja rokkia enemmän. Ehkäpä eniten juuri tuo laulajan äärimmäinen välinpitämätön laulutyyli ja mongerrus mikä ärsyttää... on kuin lähipubista repäisty juippi ölisemässä elämästään ja/tai maailmankäsityksestään. Ei vaan jaksa kiinnostaa (enkä siis vieläkään tajua miksi se on niin kova juttu tuo bändi). Joitain ihan ok kipaleita joskus (joissa edes laulu ei ole liian rasittava) jossain mielentilassa on tullut kyllä kuitenkin kuultua.
The Beatles on tietysti myös hypeensä nähden erittäin yliarvostettu jumalayhtye. Jokaisen kappaleen kuuntelu tuottaa vaivaantunutta vääntelyä sisuskaluissa.
Offline
swans ei oo koskaan lähtenyt ns täböö
katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.
Offline
The Fall on tietyissä piireissä erittäin hype ja Mark E Smith miltei jumalan asemassa. Sitä en ole koskaan käsittänyt, edes silloin kun kuuntelin punkkia ja rokkia enemmän. Ehkäpä eniten juuri tuo laulajan äärimmäinen välinpitämätön laulutyyli ja mongerrus mikä ärsyttää... on kuin lähipubista repäisty juippi ölisemässä elämästään ja/tai maailmankäsityksestään. Ei vaan jaksa kiinnostaa (enkä siis vieläkään tajua miksi se on niin kova juttu tuo bändi). Joitain ihan ok kipaleita joskus (joissa edes laulu ei ole liian rasittava) jossain mielentilassa on tullut kyllä kuitenkin kuultua.
The Beatles on tietysti myös hypeensä nähden erittäin yliarvostettu jumalayhtye. Jokaisen kappaleen kuuntelu tuottaa vaivaantunutta vääntelyä sisuskaluissa.
nyt alkaa jo kaduttaa että pyysin sut tänne
ommattu omhasvahakshalle
Offline
The Fall on tietyissä piireissä erittäin hype ja Mark E Smith miltei jumalan asemassa. Sitä en ole koskaan käsittänyt, edes silloin kun kuuntelin punkkia ja rokkia enemmän. Ehkäpä eniten juuri tuo laulajan äärimmäinen välinpitämätön laulutyyli ja mongerrus mikä ärsyttää... on kuin lähipubista repäisty juippi ölisemässä elämästään ja/tai maailmankäsityksestään. Ei vaan jaksa kiinnostaa (enkä siis vieläkään tajua miksi se on niin kova juttu tuo bändi). Joitain ihan ok kipaleita joskus (joissa edes laulu ei ole liian rasittava) jossain mielentilassa on tullut kyllä kuitenkin kuultua.
Mulla tuli Fallin suhteen mittari vaan täyteen. Ei ole ollut pariin vuoteen oikein ollut tarvetta kuunnella, eikä tohon ole oikeastaan edes mitään erityistä syytä, aikansa kutakin jne. Kaikki sinkut tulikin myytyä, jätin täyspitkät koska eiköhän tuohon joskus tule vielä palattua
Offline
alan kuulostaa jo sen verran poikkeavalta tässä seurassa että kerrataan: maailman kaksi parasta bändiä = the fall ja piitles
haukkukaa nyt vielä velvet undergroundiakin
Offline
alan kuulostaa jo sen verran poikkeavalta tässä seurassa että kerrataan: maailman kaksi parasta bändiä = the fall ja piitles
haukkukaa nyt vielä velvet undergroundiakin
Mä olen moneen otteeseen todennut Lou Reedin levyistä, että olen tällä vuosituhannella kuunnellut huomattavasti useammin Lulua kuin kaikkia VU-levyjä yhteenlaskettuina Max's liven olen kuunnellut sentään viime vuonna, mutta senkin vain siksi että pistin levyn myyntiin ja piti tsekkaa kunto
Offline
En ole jaksanut vuosiin kuunnella kokonaan mitään The Fallin levyä. Velvets on yhä huippu bändi ja Beatles on välillä tosi kova, mutta välillä ei jaksa kuunnella sitä.
bzort glorf bööth
Offline
Joo VU on tavallaan huippu bändi, mutta ei tule vaan kuunneltua. Samalla tavalla ku Fallin Hex Enduction on mieletön levy, mutta en keksi tilannetta missä pistäisi sen soimaan.
Offline
Tykkään Fallista, mutta lähinnä kuuntelen sitä yhtä sinkkukokoelmaa jos kuuntelen.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
on kuin lähipubista repäisty juippi ölisemässä elämästään ja/tai maailmankäsityksestään
Kummaa että tämä voi olla negatiivinen piirre, parasta!
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
OMHASVAHAKSHA wrote:on kuin lähipubista repäisty juippi ölisemässä elämästään ja/tai maailmankäsityksestään
Kummaa että tämä voi olla negatiivinen piirre, parasta!
niinpä
Offline
:center: wrote:OMHASVAHAKSHA wrote:on kuin lähipubista repäisty juippi ölisemässä elämästään ja/tai maailmankäsityksestään
Kummaa että tämä voi olla negatiivinen piirre, parasta!
niinpä
mä nään ihan tarpeeks tollasia juoppoja ja ölisiöitä (vaikken ees käy baareissa, ihan vaan lähiön ostarilla tai kaupungilla keskellä päivää), en kaipaa niitä enää "taiteellisena versiona" kajareiden kautta.
mutta toki, ymmärrän kyllä että porukka diggaa Fallista, ja kaikesta muustakin. kiva on digata, enkä halua poistaa sitä keneltäkään. tässä topicissa kun nyt saa suoltaa omia olojaan ilmoille terapeuttisesti, niin näin olen antanut antaa mennä. niinhän kaikki(?). (kavereiden ja tuttavien bändejä en raaski alkaa kuitenkaan kritisoimaan).
Offline
[ommattu omhasvahakshalle
tämä oli ihan OK kappale, muttei mikään sellainen mitä erityisesti haluaisi kuunnella uudestaan. hauska kitarointikohta muutamassa välissä, kun laulu piti taukoa ;D
Offline
en oikein välitä pekka strengistä.
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
AC/DC ja Popeda on ihan turhia bändejä.
Offline
en oikein välitä pekka strengistä.
Juu, sama. Pahimmillaan se aiheuttaa lievää myötähäpeää.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
jookcha wrote:en oikein välitä pekka strengistä.
Juu, sama. Pahimmillaan se aiheuttaa lievää myötähäpeää.
*
Offline
jookcha wrote:en oikein välitä pekka strengistä.
Juu, sama. Pahimmillaan se aiheuttaa lievää myötähäpeää.
*
Mä kans ton toisen topsun takia aloin miettimään tätä. En vain jotenkin enää jaksa, ja taas tää et en kyllä pysty sanomaan mikä siinä tökkii, mutta ei millään viittis laittaa soimaan. Nuorempana ne sanoitukset tuntu kovin kiehtovilta. Ehkä nää on näitä juttuja, että tulee joskus takaisin.
Offline
Pilke wrote:jookcha wrote:en oikein välitä pekka strengistä.
Juu, sama. Pahimmillaan se aiheuttaa lievää myötähäpeää.
*
Mä kans ton toisen topsun takia aloin miettimään tätä. En vain jotenkin enää jaksa, ja taas tää et en kyllä pysty sanomaan mikä siinä tökkii, mutta ei millään viittis laittaa soimaan. Nuorempana ne sanoitukset tuntu kovin kiehtovilta. Ehkä nää on näitä juttuja, että tulee joskus takaisin.
ootte vaan jotai kalkkiksii. mieluummin vanha kuin aikuinen, olen erilainen
Offline
Välillä Streng kyl aiheuttaa vähän myötähäpeää mut hyviä "biisoneita" löytyy. Unen maa on muuten Strengin paras
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
miksi vielä roikun tällä foorumilla
Offline
Mutta Streng ei kylläkään herätä mussa inhotusta tai aggressiota, kuten Kate Bush ja Queen. Strengistä tulee vaan semmonen ei, ei, ei, pliis ei tätä -fiilis. Ja oli sillä jotain ihan kivojakin vetoja muistaakseni, mut ei, ei se vaan oo mun juttu. Tulee vaan aina mieleen "sidottuna urkuharmooniin..." Pliis. Ei.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
ai niin, Radiopuhelimet ei ole koskaan jaksanut innostaa niin paljoa, että olisin edes keikalle jaksanut mennä tai edes levyä ostaa. yhden sinkun omistin joskus, sitä kuuntelin pari kertaa. toisinaan menee biisi tai kaksi, muttei pidempään. instrumentaaleina jaksaisi varmaan pidempäänkin. laulajan tulkintatapa pidemmänpäälle turhan monotoninen (mutta varmaan samasta syystä monet tykkäävät?).
Offline
et oo varmaan kuullu animal collectivea? meinaan vaan kun haukut kaikki mun suosikit
Offline
et oo varmaan kuullu animal collectivea? meinaan vaan kun haukut kaikki mun suosikit
sori, en mä tarkotuksella - ja sulla on niin laaja musamaku, et meille jää vielä varmasti yhteisiäkin suosikkeja ;D
Offline
no nyt keksin poikkeavan mielipiteen ainakin tällä foorumilla. ällöpositiivinen New Radicals ja niiden joltain gospelilta kuulostava aivan vitun hirveä biisi, sen saisi haudata ikuisiksi ajoiksi jonnekin
ex-koljalla AINOA OIKEA MIELIPIDE koko ketjussa
[quote:c26f031971="Ulvilan pikkunatsi"]Fashion mag shoots
with the aid of 8 dust brothers Beck, Hanson
Courtney Love and Marilyn Manson
You're all fakes
Run to your mansions
Come around
We'll kick your ass in!
[/quote:c26f031971]Repsää.
Oikeasti, en voinut koskaan sietää kyseistä biisiä, ja video ärsytti ihan älyttömästi. Varsinkin yllä lainattu kohta asetteli piikkiä lihaan.
täsmälleen. mitä sen biisin tehnyt tyyppi yrittää tuolla ylläolevalla kohdalla sanoa? olevansa jotenkin aidompi ja hienompi hahmo kuin yllä luettelemansa, koska ei ole mennyt muotikuviin? AIJJAA! voi vittu.
eikö se tyyppi kaiken lisäksi ollut joku moralistinen saarnaava vegaani?
voi vittu!
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline