You are not logged in.
Vuosia sitten lueskelen Soundia. Siihen aikaan se taisi olla tärkein informaation lähde minulle kiinnostavista artisteista. Napster oli vasta tekemässä tuloaan enkä enää ihan tarkkaan muista oliko tämän foorumin esiastetta vielä edes olemassa. Jos oli niin siellä keskusteltiin lähinnä surinasta. Toki minä siitäkin tykkäsin, mutta 60-luvun happorokki on aina ollut lähellä sydäntäni.
Muistan lukeneeni arvostelun Janis Joplin-boksista, jolta löytyi kaikki studiolevyt, joilla Janis on ollut mukana. Cd:t olivat silloin vielä niin kalliita etten niitä raaskinut kovin usein ostaa (vinyyleitä sen sijaan sai siihen aikaan halvalla, onneksi tajusin ostellakin jotain). Myöhemmin Cheap Thrills, I Got Dem Ol' Kozmic Blues Again Mama! ja Pearl ovat tulleet tutuiksi ainakin kirjaston hyllystä. Keskimmäisen olen näköjään omaankin hyllyyni jossain vaiheessa cd:nä poiminut. En oikein koskaan ollut aivan täysin ymmärtänyt sitä, miksi Janis on niin arvostettu. Nyt ymmärrän.
Joulun pyhät entisessä kotikaupungissa vietettynäni päätin lähteä tsekkaamaan vakidivarini levyvalikoimaa. Paikka oli kuitenkin täysin pimeänä, vaikka oveen ilmestyneiden aukioloaikojen mukaan sen olisi pitänyt aueta jo viisi minuuttia sitten. Päättelin omistajan olevan vain vähän myöhässä ja lähdin katsomaan vieläkö Pietarsaaren toinen (tai itse asiassa kolmas, aika hyvin hieman alle 20 000 ihmisen kaupungilla näinä aikoina) levykauppa on olemassa. Olihan se. Sieltä se boksi sitten kyytiini tarttui.
Tajusin, etten koskaan ollut kokonaan kuullut Big Brother & The Holding Companyn ensimmäistä levyä. Ei välttämättä aivan valtaisa menetys. Cheap Thrills sen sijaan on todella hyvä levy 60-luvun happorokista pitävälle. Kuuntelin levyä takaisin Tampereelle ajallessani keskipäivän auringon kivutessa juuri niin korkealla, että se häikäisi minua ja koin valaistumisen. Janis oli yhtä intensiivinen laulaja kuin Robert Plant loistonsa päivinä. Ja taustabändikin on aivan loistava. Jostain olen lukenut, että bändi olisi ollut liian huono Janisin taustalle, mutta olen kyllä vahvasti eri mieltä.
I Got Dem Ol' Kozmic Blues Again Mama! oli muistaakseni bluesia, mutta soulilta se nyt kyllä kuulosti. Aika radikaalisti tyyli muuttui, mutta sou not. Pearl oli ehkä ensimmäisellä kuuntelulla hieman huonompi kokonaisuus kuin muistin, mutta on silläkin toki hetkensä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
surina
surina
surina nimenomaan Alxityn käyttämänä ilmaisuna
60-luvun happorokki tai varsinkaan Janis Joplin ei ole koskaan ollut lähellä sydäntäni, joten ei minulla taida tähän topikkiin olla muuta annettavaa. Sori siitä.
Offline
joten ei minulla taida tähän topikkiin olla muuta annettavaa. Sori siitä.
Niinhän se menee. Sitten vielä pari hassuttelupostausta ja sen jälkeen otsikko voikin valua sinne sivulle 78.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
kyllä varmaan yleissivistyksen nimissä pitäisi noita levyjä tsekkailla, mutta joplinin sinänsä intensiivisestä laulutyylistä en ole oikein koskaan jaksanut innostua. varmasti mielenkiintoinen ja legendaarinen hahmo noin muuten, ja ainakin roky erickson taisi ottaa vaikutteita omaan laulutyyliinsä. psykedelia kyllä kiinnostaa, mutta oliko sitä noilla levyillä? hämärästi muistelen, että mun mutsilla on joku joplinin kokoelmavinyyli jonka se sai joskus lahjaksi, vois ensi kesänä katsella jos se lojuu siellä kesäkäytössä olevalla mökillä.
Offline
psykedelia kyllä kiinnostaa, mutta oliko sitä noilla levyillä?
Big Brother and the Holding Companyn toka levy eli Cheap Thrills luokitellaan ainakin Rymissä psykedeeliseksi rokiksi. Sellaista 60-luvun kirskuvaa happobluesrockia loistavalla laulajalla se minusta on. Varmaan joku alkupään Jefferson Airplane ja/tai Country Joe & The Fish ehkä vertailukohdat (vaikka jälkimmäisestä en niin kauheasti ole itse koskaan innostunutkaan). Kannattaa kuitenkin itse tuo Cheap Thrills tsekata. Jos et tykkää niin tuskin muistakaan Janisin levyistä innostut.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
En oo kuunnellu pitkään aikaan, mutta Cheap Thrills ja I Got Dem Ol' Kozmic Blues Again Mama! kuuluvat yleissivistykseen.
Tämä helmi tais olla Farewell Song -kokoelmalla:
Offline
Mietiskelin tässä eilen illalla kun en oikein meinannut saada unta sitä, miksi tykkään 60-luvun musiikista niin paljon kuin tykkään. Off-topiciksi siis menee.
90-luku oli aika ankeaa aikaa viettää nuoruuttaan Pietarsaaresssa. Ensin piti väkisellä katsoa Pulttiboissia, että tiesi edes vähän mille koulussa naurettiin ja sittemmin piti yrittää kuulua porukkaan pelaamalla sählyä ja kuuntelemalla joko jotain Yölintua tai sitten hirveintä listapaskaa, mitä oli. Silloin ei vielä ollut mitään nettiäkään, josta olisi löytänyt samanhenkistä seuraa. Ruotsinkieliset tytöt eivät edes katsoneet työväenluokkaista suomea puhuvaa ujoa poikaa päin ja eipä suomenkielisiäkän paljoa kiinnostanut historiasta, scifistä ja strategiapeleistä kiinnostunut pyylevä rillipää.
Lukiossa asiat sentään menivät vähän parempaan suuntaan, kun löysin pari edes hieman samanhenkistä kaveria, joiden kanssa kuuntelimme CMX:ää. Sitten jossain vaiheessa kuulin Rolling Stonesin Paint It Black. Tykkäsin biisistä niin pajon, että ostin paikallisesta levykaupasta (samasta josta hankin nyt tuon Janis Joplin boxin) Rollareiden kolmen cd:n single-kokoelman 249 markalla, joka oli minulle aivan helvetisti rahaa siihen aikaan. Samaan aikaan ihmiset myivät vinyyleitä halvalla pois ja minä haalin hyllyyni Beatlesia, Doorsia, Pink Floydia ja muutakin pääosin 60-luvun hippikamaa. Kirjastosta löysin Marianne Faithfulin elämänkerran, josta mieleeni jäi kohta, jossa hän muisteli miten 60-luvulla hypättiin sänkyyn kaikkien kanssa, jotka olivat kiinnostuneet ufoista. Mietin, että voi kumpa olisin elänyt tuolla aikakaudella. En tosin Jeppiksessä vaan jossain aivan muualla.
Pietarsaaressa asuessani 60-luvun musiikki edusti minulle jotain sellaista fantasiamaailmaa, jossa ollakseen vastakkaisen sukupuolen mielestä kiinnostava ei tarvinnut juosta sählypallon perässä puuhelmet kaulassa (sori vaan kaakku) tai tuunata Bemaria. Seksi ja psykedeeliset huumeet kiehtoivat. Ymmärsin kyllä, ettei sellaista kuvittelemaani 60-lukua ehkä oikeasti koskaan ollutkaan. Tai ainakaan kovinkaan pitkään. Mielestäni yksi hienoimmista jutuista ikinä on se Fear and Loathin in Las Vegasin kohtaus, jossa Hunter muistelee 60-lukua:
"Strange memories on this nervous night in Las Vegas. Five years later? Six? It seems like a lifetime, or at least a Main Erathe kind of peak that never comes again. San Francisco in the middle sixties was a very special time and place to be a part of. Maybe it meant something. Maybe not, in the long run but no explanation, no mix of words or music or memories can touch that sense of knowing that you were there and alive in that corner of time and the world. Whatever it meant. "
"There was madness in any direction, at any hour. If not across the Bay, then up the Golden Gate or down 101 to Los Altos or La Honda. You could strike sparks anywhere. There was a fantastic universal sense that whatever we were doing was right, that we were winning.
And that, I think, was the handlethat sense of inevitable victory over the forces of Old and Evil. Not in any mean or military sense; we didn't need that. Our energy would simply prevail. There was no point in fightingon our side or theirs. We had all the momentum; we were riding the crest of a high and beautiful wave.
So now, less than five years later, you can go up on a steep hill in Las Vegas and look West, and with the right kind of eyes you can almost see the high-water markthat place where the wave finally broke and rolled back."
Sitten tuli aika mennä armeijaan. Jos olin kuvitellut Pietarsaaren kauheaksi paikaksi niin vielä pahempaa oli tiedossa. 24 tuntia vuorokaudessa joka ikinen päivä ralliautoista ja pieruista puhuvia maajusseja, jotka pääosin puhuivat paalauksesta ja uhkasivat vetää turpaan kaikkia, jotka eivät suostuneet taipumaan homofobiseen, ääri-isänmaalliseen muottiin. Musiikki oli ainoa pakopaikka niin minulle kuin ilmeisesti parille muullekin samassa tuvassa olleelle hiljaiselle nuorelle miehelle.
Mutta sitten tapahtui jotain. Sain opiskelupaikan ja pääsin pois. Ensimmäinen vuosi meni ihmetellessä, mutta sitten alkoi tapahtua. Kävin bileissä, juttelin tytöille ja kävin keikoilla. Olin haaveillut jo pitkään siitä, että pääsisin joskus kokemaan jotain sen tapaista kuin Woodstock ja Suomen festarit eivät sitä ihan vastanneet. Kerran satuin samaan junaan erään tytön kanssa, jonka olin tavannut opiskelijabileissä. En ollut uskoa todeksi, että niin kaunis tyttö tuli silloin juttelemaan minulle ja nyt istuin hänen vieressään junassa ja kerroin haaveestani lähteä seuraavana kesänä Roskildeen. Hän halusi mukaan. Minun kanssani! Olin sekaisin onnesta.
Lopulta kaikki ei mennyt aivan putkeen, vaikka pääsinkin tämän ihmisen kanssa viettämään upeita hetkiä. Roskildeen kuitenkin lähdimme ja siellä koin jotain sellaista, mitä olin toivonutkin. Ihmiset nautiskelivat musiikista, makea tuoksu täytti ajoittain ilman ja bändit soittivat. Juttelin eri maista kotoisin olevien ihmisten kanssa ja nautiskelin lähes joka hetkestä. Musiikki oli antanut minulle jotain sellaista, mitä rasistinen kaupunki ja nuoruudessa kohtaamani henkinen väkivalta olivat ottaneet minulta pois: itsekunnioituksen ja uskon siihen, että joskus haaveet saattavat toteutua.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Tuolle kyllä:
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Alxityn jutulle tosiaan Samaistun vahvasti monelta osin.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
alxity
Offline
alxity
Online
ja tälle vielä :peuk:
Musiikki oli antanut minulle jotain sellaista, mitä rasistinen kaupunki ja nuoruudessa kohtaamani henkinen väkivalta olivat ottaneet minulta pois: itsekunnioituksen ja uskon siihen, että joskus haaveet saattavat toteutua.
Oikean rytmin kiinni saan iskelmä lol alkaa kiinnostaa hehe
Jotain tanssin bez eiq ja fall joo.
Offline
Teemalla alkaa kohta semmone dokkari: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/22 … -girl-blue
Offline
Teemalla alkaa kohta semmone dokkari: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/22 … -girl-blue
katoin eilen illalla viimein ton dokkarin, ihan mielenkiintoinen kyllä
Offline