You are not logged in.
Pages: 1
Pitkään aikaan en ollut löytänyt mitään uutta mielenkiintoista tuttavuutta lehti-ilmoituksen perusteella. Uusinta Soundia lukiessani huomio kiinnittyi kuitenkin Ylitarkastaja Tolosen kirjoitukseen Hannibal & Joku Roti Mafian Viimiseen Hengenvetoon levystä. Mielenkiintoa lisäsi se, että mukana luvattiin olevan myös Black Motorin jäsenistöä. Hintakin oli kohdallaan.
Tankit on tulossa jää päähän soimaan ja välillä tarjoillaan vähän free jazziinkin kallistuvaa tuuttausta ja välillä menevää funkia. Levyn toinen kohokohta on 10 Rock. Hannibalin sanoma tiivistyy biisissä Poliittista räppiä ja biisissä Elän vuoksesi ja kuolisin puolestasi räpätään siitä millaisia muutoksia lapsen saaminen elämään tuo. Levy on sopivan tiivis kokonaisuus ja mielestäni yksi vuoden parhaista julkaisuita. Vanhempia levyjä en olekaan sitten kuullut ja joku muu saa jatkaa niistä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Täähän saavutti huiman suosion
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Ihan jees sen mitä oon kuullu.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
mulla on streets of nekala ja ad portas, jälkimmäisellä vierailijana mm. raimo, mutta silti jäänyt kuuntelut turhan vähille. periaatteessa kai ihan jees mut enpä oikein osaa mitään sanoa, nyt kävi näin
Offline
mulla on streets of nekala ja ad portas, jälkimmäisellä vierailijana mm. raimo, mutta silti jäänyt kuuntelut turhan vähille. periaatteessa kai ihan jees mut enpä oikein osaa mitään sanoa, nyt kävi näin
Kokeiles psykokarkki kuunnella joskus vielä tuo uusinkin. Mulle ainakin toimi nuo jazz & funk-jutut.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Snadisti OT, mut oon fiilannu tätä enemmän
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Enpä itsekään tätä tainnut pidemmän päälle jaksaa, mutta eilen Pispala Folkissa vedetty keikka oli kyllä sen verran hyvä, että kehun sitä nyt tännekin teidän iloksenne. Mukana oli ainakin Black Motorin basisti ja fonisti.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Pages: 1