You are not logged in.
Eilen valkkasin käsipunttireeneihin motivointimusiikiksi Craftin Fuck the Universen. Pari vuotta ollut taukoa ko. CD:n kuuntelussa, mutta edelleen laittaisin 2000-luvun parhaimpien BM-levyjen joukkoon Tuossahan on harvinaisen muhkeat soundit ja genren perinteiden vastaisesti riffeistä löytyy jopa groovea välillä.
Terror Propaganda on muistaakseni myös kova levy, mutta vuoden 2011 Void oli keskinkertaisempi. Total Soul Rapea en ole kuunnellut, en tiiä miksi
Offline
Nyt. Jumalauta.
Offline
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
"Sosialidemokraattinen black metal (SDBM) saattaa aluksi kuulostaa heikkojen ja vääräuskoisten korvaan vitsiltä, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että pohjoismaalaiseen ympäristöön maailmansotien jälkeen kasvaneen black metal -henkilön kulttuuris-poliittinen tausta suorastaan edellyttää ideologista sosialidemokratiaan nojaamista."
Tiedon tasta jo aiemmin eraan tunnetun taikurin vaimon kautta, mutta nyt tiedan paljon enemman.
Naytta sikta etta arabut tuesivat mita ouhuivat kun ne lupas ottaa maailman yli muuttamalla joka paikkaan ja lisaantynalla ottavat yli.
Offline
Offline
Leviathanin uus kuulosti ihan hyvältä. Lurker of Chalice on oikeastaan ainoa Wrestin jutuista josta olen aiemmin innostunut.
Aika vähän tullut black metallia viime aikoina kuunneltua. Aihos ilmoitti fb:ssä keväällä että tekevät uutta levyä ja sitä ainakin odottelen.
Offline
https://misthyrming.bandcamp.com/releases
tää on vitun kova debyytti islantilaiselta black metal bändiltä. se on aina hienoo kun bläkkis levy alkaa tykitykselä, eikä jollain akustinen skeba fiilistelyllä tai ambientilla.
Offline
tää on vitun kova debyytti islantilaiselta black metal bändiltä
hyvää jytää
Tiedon tasta jo aiemmin eraan tunnetun taikurin vaimon kautta, mutta nyt tiedan paljon enemman.
Naytta sikta etta arabut tuesivat mita ouhuivat kun ne lupas ottaa maailman yli muuttamalla joka paikkaan ja lisaantynalla ottavat yli.
Offline
HORNA!!!
Offline
iha jeez
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
tämä kiinnostaa.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
^ Jollain heavy-foorumilla sanottiin Sink-yhtyeen solistin sooloproggikseksi. Sain metskattua kassun, mutta taitaa olla aika finaalissa noin yleensä. Vissin 70kpl painos.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
Offline
Offline
uus deafheaven streamattavissa, täähän tulee olee ykkösenä 90% metalli AOTY listoista jostain ihme syystä
Offline
IMMORTAL - Finally in position to
answer about the band conflict.
After the IMMORTAL trademark case was closed by PATENTSTYRET (Norways Patent Office) in November 2015, Demonaz and Horgh can finally share their side of the story for the first time.
The conflict was not about anyone leaving the band as Abbath claimed. It was all about his personal problems. He had cancelled rehearsals and ruined the bands progress for a very long time. We were forced to confront him about it.
Abbath recently told Australian website (TheMusic.com.au) that we wanted things solely on our own timetable and that we claimed he needed rehab.
The band had to reschedule rehearsals all the time because of him. Even then, he did not show up. He told the band, friends, and family that he needed to go to rehab again. He had got help from a clinic before. We offered to wait for him to recover this time also. Sadly he changed his decision.
Instead of trying to solve his problems, he went behind our back and secretly applied for a trademark ownership of the bands logo and name. It was hard to believe that his problems had led him to such a point.
When his attempt to get the rights was discovered by the band, he all of a sudden went solo. His accusations against the band in media changed from day to day. The fans started to question his version and wanted us to speak about what really happened. Unfortunately, we had to wait until the case was
all closed, to make a statement.
His trademark application was denied and the case closed by Patentstyret in November, 2015. One of the reasons was because he had only contributed as a co-writer of music in IMMORTAL. Nor did he contribute any lyrics or titles to the bands albums. The fact is that the music has always been a result from the band as a unit.
IMMORTAL will record the new and long awaited album in 2016, which will be released by Nuclear Blast Records.
We are well prepared and looking forward to present the new material to the fans. We did not want to rush things, but take the time to deliver another high quality IMMORTAL album.
More news is coming soon.
Abbath se vaa
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
toi on jef whitehead aka leviathan
tän vuoden bm parhaat on muuten
leviathan - scar sighted
panopticon - autumn eternal
mgla - exercises in futility
misþyrming - söngvar elds og óreiðu
akitsa - grands tyrans
lychgate - an anditode for the glass pill
the 3rd attempt - born in thorns
sannhet - revisionist
shaidar logoth - chapter 2 the ritualist
myrkur - m
akhlys - the dreaming 1
grift - syner
Last edited by DEVILETERNAL (24.12.2015 20:12)
Offline
Pikaiset:
Volahnin Aq'ab'al vaikuttaa ensikuuntelemalta aika hyvältä. Aatemaailma näillä jotenkin hämärä, mutta kait tämä jonkinlaista heimobläkkistä on? Soundi muistuttaa semisti Ulverin Nattens Madrigalia. Pitää kuunnella tän sällin tuotoksia lisää. Uusi levy tullut tänä vuonna, mutta sain aiempaa tuotantoa tuttavaltani joululahjaksi ja kiinnostus heräsi.
Revengen Behold.Total.Rejection on myös helvetin brutaalia runttaamista. Ei tätä ihan albumimitassa jaksa, mutta tylyä jyystöä kuiteskin.
Dragged into sunlightin yhteislevy NV Gnaw Their Tonguesin kanssa on sitä samaa vanhaa bändiltä, mutta jotenkin tylsemmin. Pitäisi varmaan kuunnella uusiksi, mutta ei jostain syystä meinaa jaksaa yrittää. Odotin tältä paljon kahden edellisen levyn perusteella, mutta jotenkin väsähtäneeltä levy tuntuu.
Tuliko savonlinnalaiselta Aihokselta tänä vuosi uusi levy? Pitääpä ostaa.
Last edited by hc_jose (29.12.2015 22:46)
Offline
Offline
toi MGLA on kyl vitun kova samoin toi uus Horna
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
misþyrming - söngvar elds og óreiðu
Tää on kyllä tosi kovaa kamaa
Miksei pitäisi nauraa? Vittu tässä mitään diplomaatteja olla.
Offline
näissä arktisissa olosuhteissa on hyvä muistaa IMMORTALIN 3 ekaa, varsinki pure holocaust ja battles on the north
Offline
http://www.metalsucks.net/2016/01/12/st … -entirety/ abbathin levyy voi striimaa
kuuntelen just demonazin sooloo. yleensä kaikki viikinki metalli jutut on ihan perseestä, mut tää on kova
Offline
VITTU
Offline
Tiedon tasta jo aiemmin eraan tunnetun taikurin vaimon kautta, mutta nyt tiedan paljon enemman.
Naytta sikta etta arabut tuesivat mita ouhuivat kun ne lupas ottaa maailman yli muuttamalla joka paikkaan ja lisaantynalla ottavat yli.
Offline
En kattonu mut oisko pila?
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
joo. vitun aprilli päivä
Offline
Tässä viime päivinä runsaasti kuuntelemani black metal-levy.
- Ett sjömanshem låter också som rätt plats för en full finsk sjöman.
---
- Han pundar och dampar loss i Vänersborg i vanlig ordning och hamnar i trubbel med polisen emellanåt.
Offline
ildjarnia kuunnellu tosi paljon viimesen kuukauden sisään. ei black metal primitiivisemmäks pääse
hate forestyn purityy myös ja inquisitionin tuotantoa
Offline