You are not logged in.
Pages: 1
ydinaukio wrote:aika vahvat elliott smith -vibat uudella levyllä.
ilmeisesti tässä on yritetty tehdä kovin "koskettavaa" ja "herkkää" musaa, mutta pitäisi kai olla kiinnostunut noista teksteistä että tämä tuntuisi jossain. ihan kivaa kitaranäppäilyä noin muuten ja hienosti on äänitetty ja miksattu.Smaat fiilikset parin pyöräytyksen jälkeen. Sanat ei yleensäkään itteeni kiinnosta, ja mummielestä Elliot Smith on yksi yliarvostetuimmista artisteista. Virheetöntä ja ihanaa musaa varmasti tää Carrie & Lowell, kyl se nero on edelleen, mut mieluummin mie kuuntelen melkeinpä mitä tahansa muuta Sufjanin levyä. Joko en vaan osaa tai sit tää on semmone tietyn fiiliksen vaativa levy tai "groweri".
Tolto wrote:ydinaukion sanoitusvastaisuus jaksaa kyllä aina hämmentää
en minä vastusta sanoituksia. olisi kammottavaa jos popparit ryhtyisivät vaikka sigurrosmaisesti laulamaan vain jotain keksittyjä hokemia.
mut siinä vaiheessa kun pitäis ruveta kiinnostumaan sanoitusten sisällöstä "ymmärtääkseen" jotain musaa, kiinnostukseni lopahtaa.ehkä popmusan itseäni hämmentävä sanoituskeskeisyys voi myös jossain määrin johtua ammattitaidottomista kriitikoista, jotka joutuvat käsittelemään sanoituksia perinpohjaisesti, koska eivät ymmärrä mitä siinä musiikissa itse asiassa tapahtuu. tämän myötä lyriikat nousevat keskiöön, ja joku risto nostetaan merkitykselliseksi muusikoksi.
vai lukeeko jengi vielä levyarvosteluja? en tiiä.
Tolto wrote:ydinaukio wrote:Okko wrote:toi lyriikat vs musa -näkökulma nyt on ihan turha ylipäätää, ei tarvi irrottaa noita asioita toisistaan kun samassa kontekstissa toimivat ja täydentävät toisiaan. monesti musassa toimiva hyvä lyriikka runoutena on lähinnä nolostuttavaa.
kyllä.
spämmätäänpä tähän vielä offtopikin jatkoksi klassinen esimerkki suomalaisen popkriitikon tavasta arvostella musiikkia: http://www.nrgm.fi/artikkelit/1-risto-n … sina-2004/
enemmän ku esimerkit tästä lyriikkakeskeisyydestä, kiinnostais lukea ydiksen esimerkkejä siitä, miten musiikista voi kirjoittaa. ja tää ei siis oo mikää näpäytys vaan ihan oikeasti kiinnostaa, puhtaasti pelkästään musiikista kun on mun ainakin ihan vitun vaikea kirjottaa
musiikkianalyysin keinoin saa toki eniten irti siitä, mitä siinä musassa tapahtuu. mutta koska harva musateoriasta mitään ymmärtää, niin sit voi kirjoittaa esim näin: http://www.nrgm.fi/kritiikit/my-bloody-valentine-m-b-v/ mielestäni erinomainen arvio, jota lukiessa saa hyvän käsityksen siitä miltä tuo levy kuulostaa.
nää sössötykset vois kyllä siirtää vaikka johonkin muuhun topikkiin.
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Online
musa > lyriikat, mut parhaimmillaan täydentävät toisiaan.
Offline
Uusimmassa Aristoteleen kantapäässä oli tätä aihetta sivuava kiinnostava juttu.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
Joskus on hyviä sanoituksia. Joskus on huonoja sanoituksia.
Joskus biisi voi olla kiinnostava vaikka sanoitukset on puppua. joskus voidaan mennä teksti edellä. Mut vaikka itseä sanoitukset kiinnostavatkin nin aika harvoin hyvä teksti on pelastanut muuten täysin yhdentekevää biisiä.
Offline
Jes. Tällaista topicia vähän salaa toivoinkin... Joku antropologi osaisi varmaan antaa mielenkiintoisen näkemyksen siitä, miten ihmiskunta on kenties aluksi välittänyt perinnetietoa suullisesti ja miten sitä on sitten yhdistetty musisointiin, joka toisaalta on varmaan voinut saada alkunsa jostain riiteistä tms. Kai pop-musiikkikin on jollain tavalla tuon jatkoa. Suurin osa ihmisistä varmaan kiinnittää niihin sanoituksiin kuitenkin enemmän huomiota kuin itse musiikillisiin ratkaisuihin ja ainakin sanoituksilla lienee helpompi herättää huomiota.
En kyllä ole koskaan pitänyt ydinaukiota sanoitusvastaisena ja ymmärrän hänen pointtinsa. En itse osaa oikein sanoa kumpi on minulle tärkempi, mutta paska sanoitus voi kyllä pilata muuten hyvän biisin ja harvoin hyväkään sanoitus pelastaa muuten huonoa biisiä. Sen olen kyllä huomannut esim. afrikkalaista musiikkia kuunnellessani, että minua aavistuksen joskus häiritsee se kun en ymmärrä mitään sanoituksista. Toisaalta esim. yleensä täysin sanoituksettomasta jazzista tykkään kyllä myöskin eli kai niissä vieraskielisissä biiseissä jää jotenkin harmittamaan se, että voisi ehkä saada biisistä vieläkin enemmän irti jos ymmärtäisi mistä lauletaan. Musiikin teoriasta en kyllä sitten ymmärrä yhtään mitään.
Mutta kenties pop-musiikin arvostelut keskittyvät siksi usein sanoituksiin, koska niihin suurin osa kuuntelijoista kuitenkin kiinnittää ensinnä huomiota? Tosin ainakin jossain välissä arvostelut tuntuivat keskittyvän siihen, kuka keksii hassuimmat kielikuvat tyyliin "levy kuulostaa siltä kuin kaksi nuorta vesipuhvelia tanssissi kakat housuissa väärinpäin soitettua New Orderia".
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
On monia laulaja-lauluntekijöitä joilla viehätys perustuu enemmän sanoituksiin. Esim vaikka Dylan, Townes Van Zandt, Judee Sill tai vaikka Gösta. Kaikilla näillä on muitakin meriittejä biiseissä, mutta silti muistettavimmaksi heidän työnsä tekee sanoitukset.
Mutta esim soulissa, discossa, reggaessa tai jossain muussa musassa sanoitukset eivät ole välttämättä lainkaan tärkeitä, vaikka laulaja onkin hyvin tärkeä kommunikoimaan kappaletta.
Elikkäs minulle on hyvin tärkeitä lyriikat, ja useat henkilökohtaisista tärkeistä jutuista on lyriikkavetoista kamaa. Kaikki hyvä musa ei minulle toki ole sitä, ja viime aikoina olen kuunnellut enemmän sellaista musiikkia missä sanojen merkityksillä ei ole niin väliä. Taustalla minun on kovin vaikea kuunnella merkityspitoista tekstiä, koska se hajottaa keskittymisen.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
Suomalaisessa populaarimusiikissa vituttaa se loppusointupakkomielle, se jos joku pilaa biisin. Juice oli erityisen hyvä siinä. Että ku niin kaiken pitää rimmata.
Offline
Suomalaisessa populaarimusiikissa vituttaa se loppusointupakkomielle, se jos joku pilaa biisin. Juice oli erityisen hyvä siinä. Että ku niin kaiken pitää rimmata.
tää on kans yks juttu mitä en tajuu. loppusoinnuthan on just se paras juttu!
vittu nyt sä kuolet, tai ainaski lyön haarukalla kulliin
Offline
Uudet housut ja paita wrote:Suomalaisessa populaarimusiikissa vituttaa se loppusointupakkomielle, se jos joku pilaa biisin. Juice oli erityisen hyvä siinä. Että ku niin kaiken pitää rimmata.
tää on kans yks juttu mitä en tajuu. loppusoinnuthan on just se paras juttu!
Loppusoinnut on hyvä juttu, jos niitä osaa käyttää, mutta se "ei ole sanoitusta jos ei rimmaa" lähestyminen on kamalaa.
Offline
Sen olen kyllä huomannut esim. afrikkalaista musiikkia kuunnellessani, että minua aavistuksen joskus häiritsee se kun en ymmärrä mitään sanoituksista.
kai niissä vieraskielisissä biiseissä jää jotenkin harmittamaan se, että voisi ehkä saada biisistä vieläkin enemmän irti jos ymmärtäisi mistä lauletaan.
tähän just täysin eri. viime aikoina olen kuunnellut poppini mieluiten brasilialaisena, koska musan laadun lisäksi just toimii se, ettei ymmärrä yhtään mistä ne laulaa. saa itse luoda musan pohjalta ne mielikuvat eikä tarvitse kuunnella jonkun uikutusta jostain ihmissuhteista.
Offline
Pages: 1