You are not logged in.
Pilke wrote:Kun ottaa sydämeensä jonkun bändin (kyllä, käytän tätä ilmaisua, koska se on juuri niin) josta "kukaan ei tiedä mitään", diggailu on jotenkin intensiivisempää.
Ah, klassinen itsensä (tässä tapauksessa vrt. egon) jatkaminen jonkin aineettoman "omistamisen" tunteen kautta. Mielenkiintoista, mutta melko passé.
Meinaan kyllä, että jos digaa jostain bändistä, josta ei lehdissä ja foorumeilla kirjoiteta, eikä kukaan siitä juttele, niin joutuu tekemään kaiken itse ja hakemaan tietoa sen sijaan, että se tulee naamalle. Siksi on kiva, että on kaveri, jonka kanssa sen voi jakaa, joku joka jaksaa jauhaa aiheesta.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
ja iso pilkkeen jutuille, tsekkailinkin vähän noita biisejä, aika retroa menoa, eniten iskee mulle toi morgan delt, ja hei nehän vierailee flaming lipsin levyllä, ilmankos
Olisin ihmetelly jos et tykkäis.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
Määki tsekkasin nuita Pilkkeen linkkaamia, Lana sieltä erottu Temples vaikutti myös kivalta. Ja no miksei nuo muutki ihan jees.
Last edited by hezma (02.02.2015 17:35)
Offline
nyt harmittaa, toi morgan delt kuulostaa sen verran hyvältä että pistin levyn tilaukseen, olis varmaan sopinu meitsinkin listalle, no nyt kävi näin. oisit pilke tehny näille edes yksinpuhelutopikin niin olisin voinu innostua aiemmin

psyketopikissa on näemmä ollut viime maaliskuussa spämmiä aiheesta, jolloin itsekin kommentoit artistia
yritin kuunnella drakejengin suosikkia sd laikaa. olipa hermostuttavaa ja ruman kuuloista musiikkia hyi helkkari
Offline
ydinaukio wrote:yritin kuunnella drakejengin suosikkia sd laikaa. olipa hermostuttavaa ja ruman kuuloista musiikkia hyi helkkari
Väärä mielipide ku Aphex Twin:kin tykkää tuosta eiqw
sd laika vaan kasvanut tän vuoden puolella. varmaan olisin heittänyt vuoden top kolmoseen näin myöhemmällä mietinnällä.
katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.
Offline
Urho Ghettonen wrote:ydinaukio wrote:yritin kuunnella drakejengin suosikkia sd laikaa. olipa hermostuttavaa ja ruman kuuloista musiikkia hyi helkkari
Väärä mielipide ku Aphex Twin:kin tykkää tuosta eiqw
sd laika vaan kasvanut tän vuoden puolella. varmaan olisin heittänyt vuoden top kolmoseen näin myöhemmällä mietinnällä.
Juuri spekuloitiin tuolla kabinetin puolella pettyneinä tätä sun slaikatonta top10:a. Sun top3-tulos olis nostanut komeasti sijoitusta.
Miksei pitäisi nauraa? Vittu tässä mitään diplomaatteja olla.
Offline
ray charlz wrote:Urho Ghettonen wrote:ydinaukio wrote:yritin kuunnella drakejengin suosikkia sd laikaa. olipa hermostuttavaa ja ruman kuuloista musiikkia hyi helkkari
Väärä mielipide ku Aphex Twin:kin tykkää tuosta eiqw
sd laika vaan kasvanut tän vuoden puolella. varmaan olisin heittänyt vuoden top kolmoseen näin myöhemmällä mietinnällä.
Juuri spekuloitiin tuolla kabinetin puolella pettyneinä tätä sun slaikatonta top10:a. Sun top3-tulos olis nostanut komeasti sijoitusta.
hypnagogjengille oma palkintogaala pystyyn
katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.
Offline
Joko olisi turvallista listata. Olisiko vaikka nämä
Sofiabukarest Spirit
Bracken - Exist Resist
Lil B - Ultimate Bitch
Offline