#91 17.06.2014 16:31

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Iron Maiden - Powerslave cd. On vuosi 2008. Seventh Son of a Seventh Son on viimein auttanut minut ylitse Iron Maiden-asennevammastani. Tämähän on hyvää musiikkia. Sopii vaikka kaljanjuonnin taustalle. Tätä pitää saada lisää. Kaikki kasarilevyt haltuun! On vuosi 2014. Levyhyllyssä kököttää yhdeksän pölyttynyttä Iron Maiden levyä. Levyjen selkämyksistä muodostuu kuvio. Tai muodostuisi, jos sarja olisi täydellinen. Nyt se ei ole ja joku levy on tullut hankkia vinyylinä. Kaljoitteluun ei juurikaan ole viime aikoina ollut aikaa ja jos olisi niin kukaan kavereistani ei pahemmin Iron Maidenista perusta. Maideniin tahtiin pitäisi siis kaljoitella yksin. Sellaiseen tulee tilaisuus ehkä maksimissaan 2 vuoden välein. Kokoelmallani pärjää siis 18 vuotta ellei sitten halua kerralla kuunnella useampaa Iron Maiden levyä. Jotain voisi vaikka myydä pois. Powerslavea pidetään melko arvostettuna Iron Maiden-levytyksenä, mutta minut se on jättänyt kylmemmäksi kuin Piece Of Mind tai Seventh Son of a Seventh Son. Sinällään ihan hyvä levy ja viimeinen biisi pääsee jo aika lähelle parhautta. 3.5 tähteä ja pistetään myyntiin.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#92 18.06.2014 19:57

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Rolling Stones - It's Only Rock And Roll cd. Levyn eka biisi ei lupaa hyvää. If You Can't Rock Me rokkaa hyvin keskivertoisesti ja vasta toisen biisin Ain't Too Proud to Beg lopussa päästään asiaan. Nimibiisikin alkaa vähän löysästi. A-puolen loppu onkin sitten levyn parasta antia. Till the Next Goodbye on jo melko hyvä ja slovari Time Waits for No One on Rolling Stonesia parhaimmillaan. Luxury ja Dance Little Sister ovat perushyviä biisejä ja levyn päättävässä Fingerprint Filessa Rollarit ovat funkeimmillaan. 3,5 tähteä.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#93 21.06.2014 11:12

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Laivue - Metsä cd. Kohtuullisen vähälle kuuntelulle tämäkin jäänyt. Tällainen musiikki tarvisi rauhallisemman kuunteluympäristön, mitä viime aikoina on ollut tarjolla. Hyvää post-rockia joka tapauksessa. 4 tähteä tällä kertaa. Saatta lisäkuunteluilla saada vielä korkeammankin arvosanan.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#94 21.06.2014 11:42

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Kauko Röyhkä & Riku Mattila - s/t cd. Muistini mukaan avausbiisi on helvetin (heh heh) hyvä, mutta loppulevy on sitten selvästi vaisumpi. En tiedä millä korvalla olen aiemmin levyä kuunnellut, mutta hyvältähän tuo muukin levy nyt kuulosti. Mukana oli paikoitellen jopa freejazz-hulinoinnin mieleen tuovaa menoa. 4 tähteä tässä vaiheessa ja täytyypä kuunnella levyä uudelleenkin lähiaikoina.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#95 22.06.2014 10:09

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Badfinger - Straight Up  LP Surullisen kuuluisa bändi. Musiikki on kuitenkin aivan loistavaa (jopa parempaa kuin aika monella Beatlesin alkupään levyllä, sori vaan, mutta pakko oli nyt tämä vertaus tähän tuoda). Poppiballedeita ja power popia kertoo rateyourmusic, eikä minulla siihen ole juurikaan lisättävää. Sääli etteivät saavuttaneet sitä suosita, minkä olisivat varmasti ansainneet. 4.5 tähteä.

Meni ensin väärään topiciin...

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#96 22.06.2014 10:33

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Rolling Stones - Emotional Rescue LP Aika usein olen tätä levyä kuunnellut sillä ajatuksella, että saattaisin myydä pois. Kokonaisuus jää hieman väljäksi, vaikka levyllä muutama suhteellisen hyvä biisi onkin. Rolling Stonesilla on aika monta parempaakin levyä, mutta ei tämä siitä huolimatta huonokaan ole. En raaski alkaa myymään. 3 tähteä.

Seuraavaksi yleisön pyynnöstä Neljän Baritonin single (tosin Bedderi pyysi vain kolmea, mutta en osaa suodattaa yhtä pois)

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#97 22.06.2014 10:53

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Neljä Baritonia - Pop-musiikkia cds. Provinssi-rock kymmenen vuotta sitten. Herään teltastani sekavissa tunnelmissa. Mitähän kello on? En muista lainkaan menneeni nukkumaan... Kuutta näyttää. Taitaa olla aamu. Uni ei enää tule, joten pakko lähteä katsomaan olisiko joku muukin hereilä. Viereisestä leiristä löytyy tuttu, jonka Salmiakkikossun rippeet juomenne loppuun. Kauppa aukeaakin kohta ja sieltä saa lisää kaljaa (tuohon aikaan olutta sai vielä myydä ennen yhdeksää ja muistaakseni tämä on ainoa kerta kun sitä olen siihen aikaan hakenut). Tänä vuonna tulee varmasti nähtyä aivan vitusti bändejä...
Muutamaa tuntia myöhemmin istun jossain lavan.  lähellä. Taustalla Neljä Ruusua soittaa jotain hittibiisiään. Ympärillä foorumisteista koostuva shamaanikuoro yrittää manata tulifetissiäni esiin: "Sytytä edes tuo käpy palamaan". Ajatukseni harhailevat jonnekin. Mistä minä tämän porukan tunnen? Vuotta aiemmin olen kai suurimman osan tavannut. Silloin kun osa porukasta oksensi jo ennen festarialueelle pääsyä. Jollain oli monta litraa kotiviiniä ja kukaan ei ollutkaan 3 metriä pitkä ja terästä. Festarialueella oli jokin levynmyyntipiste, jossa oli cd-sinkkuja halvalla myynnissä. Olin ottanut juuri sopivasti lonkeroa ja päätin tehdä hyviä ostoksia. Mukaan tarttui muistaakseni Asian Dub Foundation - New Way, New Life ja Neljän Baritonin Pop-Musikkia.
Sunnuntaiaamu. Herään siihen kun telttani meinaa kaatua. Joku tai jotkut sitä kovin voimallisesti ravistelevat. Pitää kuulemma lähteä ostamaan lisää lonkeroa. R-kioski on jo auki. Istun kioskin portaille, avaan kaktuslonkeron ja sytytän mentolisavukkeen. Lakeudun ristin kirkonkellot alkavat soida. Mitä tästä kaikesta jää käteen?
Nyt kun kuuntelen Neljän Baritonin singleä en osaa oikein ajatella muuta kuin noita kymmenen vuoden takaisia festareita. Vaikka biisi ei mikään maailman paras olekaan palauttaa se minut aina noihin muistoihin. jotka on onneksi tullut elettyä, mutta joita ei toivottavasti (ainakaan vuoden 2004 krapulaa) tarvi enää toiste elää. Tähtiä en lähde tällä kertaa antamaan, joku muu näkisi ne.

Last edited by Alxity (22.06.2014 10:54)

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#98 22.06.2014 11:10

Pilke
Ei mikään karkkipussin käskyläinen
From: Tsadi
Registered: 17.01.2007
Posts: 19,439

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

peuk peuk peuk

*

Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.

Offline

#99 22.06.2014 12:07

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Sitten vähän tavanomaisempaa arviota: Paul McCartney - Снова в СССР LP Pietarsaaressa joskus 1990-2000-luvun vaihteessa sijainnut entisen kioskin ahtaissia tiloissa hetken toiminut divari hinnoitteli levyt ihan miten sattuu. Valitettavasti olin itsekin tuossa vaiheessa vielä niin vasta-alkaja, että tuli hankittua tämän levyn kaltaisia ylihintaisia levyjä. Tästäkin menin muistaakseni lähemmäs sata markkaa maksamaan. Samana kesänä muistaisin nähneeni tätä levyä Kokkolassa divarissa kympillä. Silloin hieman harmitti. Onneksi Pietarsaaren diverin hinnat toivivat toiseenkin suntaan. CMX:n Johannes Kastaja 7" irtosi muistaakseni 35 markalla. Paulin Neuvostoliittolevy esittelee meille 50-60-luvun rokkabiisejä. Versiot ovat kuitenkin ainakin jossain määrin päivitettyjä ja etenkin Crackin' Up kuulostaa oikein hyvältä. Muutama muukin biisi ilahdutti suuresti sydäntäni ja kokonaisuutena levy on aivan pätevä satunnaiseen kuunteluun. McCartney on onnistunut loihtimaan selvästi paremman levyn kuin olisi näistä aineksista uskonut. Eipä siis tarvitse myyntiin laittaa. 3.5 tähteä.

Last edited by Alxity (22.06.2014 17:18)

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#100 22.06.2014 14:44

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 102,135
Website

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

tähän väliin pakko taas todeta että tämä on yksi parhaita ketjuja täällä ja muutenkin alxityn jutut on aina hyviä. mutta ei paineita, jatka vain kuin ennenkin grin tongue

Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#101 22.06.2014 17:18

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Enpä minä oikein osaisi paineita tästä ottaakaan. Kirjoittelu jatkunee säännöllisen epäsäädyttömästi.

Radiohead - I Might Be Wrong: Live Recordings cd. Nyt täytyy tehdä tunnustus. Olen oppinut pitämään Kid A:sta vasta melko hiljattain. En myöskään löytänyt OK Computeria sen ilmestymisen aikoihin vaan muutama vuosi myöhemmin kun näin Luckyn videon MTV:ltä. Kuuntelin silloin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lähinnä vain 60-luvun musiikkia ja Thom Yorken peace-merkillä koristeltu kitara teki vaikutuksen. Jollain tasolla tuokin on kai hippi ajattelin. Siitä alkoi Radiohead-innostukseni, joka kesti suurinpiirtein niin kauan kunnes OK Computer oli puhkikuunneltu. Senkin jälkeen on aika ajoin tullut Radioheadin pariin palattua ja tuotanto pääosin mainioksi todettua. I Might Be Wrong esittelee meille 2000-luvun alun Radioheadin. Osa biiseistä toimii livenä levyversioita paremmin ja osa huonommin. Mitään erityisempää draaman kaarta levy ei tunnu tarjoavan eikä siksi ehkä nouse suosikki-live-levyjen joukkoon. 4 tähteä.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#102 22.06.2014 19:58

Feggy
kaiken maailman dosentti
From: Hell sink i
Registered: 02.11.2006
Posts: 11,855

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Alxity wrote:

Rolling Stones - Emotional Rescue LP Aika usein olen tätä levyä kuunnellut sillä ajatuksella, että saattaisin myydä pois. Kokonaisuus jää hieman väljäksi, vaikka levyllä muutama suhteellisen hyvä biisi onkin. Rolling Stonesilla on aika monta parempaakin levyä, mutta ei tämä siitä huolimatta huonokaan ole. En raaski alkaa myymään. 3 tähteä.

Seuraavaksi yleisön pyynnöstä Neljän Baritonin single (tosin Bedderi pyysi vain kolmea, mutta en osaa suodattaa yhtä pois)

Rollareilla on monta tälläistä tapausta. Pahuksen bändi.

Offline

#103 22.06.2014 20:33

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Feggy wrote:

Niin taitaa olla. Melkeinpä väittäisin, että ainakin nämä: Between the Buttons, Their Satanic Majesties Request, Goats Head Soup, Black and Blue, Tattoo You ja Voodoo Lounge. Voi olla muitakin,

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#104 22.06.2014 21:35

Joo, paitsi musta Tattoo You on aika hyvä kokonaisuus.

Offline

#105 22.06.2014 21:41

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 102,135
Website

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Feggy wrote:
Alxity wrote:

Niin taitaa olla. Melkeinpä väittäisin, että ainakin nämä: Between the Buttons, Their Satanic Majesties Request, Goats Head Soup, Black and Blue, Tattoo You ja Voodoo Lounge. Voi olla muitakin,

Joo, paitsi musta Tattoo You on aika hyvä kokonaisuus.

goats head soup on loistava, samoin their satanic enkä kyllä osaa haukkua between the buttonsiakaan, melkeinpä samaa luokkaa niiden huippujen (let it bleed, beggars banquet, exile) kanssa.

Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#106 23.06.2014 15:38

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Enpä minäkään mitään noista lähtisi suoranaisesti haukkumaan, mutta mielestäni esim. Their Satanic Majesties Requestilta löytyy bändin parhaimmistoon kuuluvia biisejä (She's a Rainbow, 2000 Light Years From Home ja Citadel) ja sitten niitä, joista minulla ei ole mitään muuta muistikuvaa kuin etten oikein tykännyt.
Between the Buttons jätti minut muistaakseni vähän kylmäksi kun sitä viimeksi kuuntelin ja Goats Head Soupin otin nyt uudelleen kuunteluun kun en itse asiassa aivan tarkkaan muista millainen kokonaisuus se oli. Tattoo You pitää kans kuunnella uudestaan.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#107 23.06.2014 16:23

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Nyt kun tuli tuo Rollareiden Goats Head Soup (löytyy vinyylinä, nyt kuuntelin Spotifysta) niin täytyy sanoa, että edelleenkin pidän sitä hieman epätasaisena. Hyvä levy, mutta etenkin kaksikko Angie-Silver Train särähtää korvaan aika pahasti. Angie on melkeinpä parasta mitä bändi on aikaan saanut ja Silver Train mitä keskinkertaisimmalta vaikuttava rokkibiisi. Vinyylillä sijaitsevat sentään eri levypuoliskoilla, mikä varmasti on hyvä ratkaisu. Muutoin levy on kieltämättä hyvä ja Doo Doo Doo Doo Doo (Heartbreaker) on aivan mieletön rokkibiisi torvineen ja sähköpianoineen. Silti olen sitä mieltä, että 60-luvulla Rolling Stones kuulosti parhaimmillaan joltain maagiselta, 70-luvulla ja sen jälkeen paikoitellen "enää" vain loistavalta rokkibändiltä. 4 tähteä olen Goatselle antanut ja siinä pysyn.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#108 25.06.2014 15:15

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Laitetaan nyt tähän väliin vaikka yksi uudempikin hankinta. Stupidosta kävin tosiaan kesäkuussa vielä muutaman levyn hakemassa ja mukaan tarttui myös Goatin Live Ballroom Ritual vinyyli (jonka täällä kertaa tosin Spotifysta kuuntelin). World Music kuulosti alkuun aivan mahtavalta levyltä, mutta yllättävän nopeasti siihen kyllästyin. Live-levy tuli hankittua osittain sen vuoksi, että Goat sattuu esiintymään Tukholmassa samoilla festareille Neil Youngin kanssa ja tuli äkillinen tarve tsekata miltä bändi saattaisi livenä kuulostaa. Kyseessä oli siis heräteostos. Ensimmäinen vaikutelma on erittäin positiivinen. Draaman kaarta osataan luoda ja Run to Your Maman loppuhuudot nostavat ihokarvat pystyyn. Psykedeliaa ja funkkiakin vaikuttaisi olevan mukana ja afrobeatista on vaikutteita ilmeisesti myös haettu. Hyvältähän tämä kuulostaa ja biisit poikkeavat levyversioista sen verran, että livelevy on perusteltu. Mukana taitaa olla myös pari uutta (?) biisiä. 4.5 tähteä.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#109 26.06.2014 15:14

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Laitetaas tänne nyt huvikseen arviot vaikka parista sellaisestakin levystä, joita en (ainakaan vielä) omista, mutta jotka olen aikonut jo pitkään kuunnella:

Bob Dylan - Slow Train Coming. Suurin osa biiseistä on toki jo etukäteen tuttuja, mutta en muista levyä koskaan aiemmin kokonaisuutena kuunnelleeni. Mitä ajatella levystä, jolla on mukana biisi nimeltä Man Gave Names to All the Animals (sen lisäksi, että nimi naurattaa biisi jää soimaan päässä)? Dylanin uskonnollisen kauden ensimmäinen levy, jolla kitaroi itse Mark Knopfler. Avausbiisiä  Gotta Serve Somebody olen pitänyt aina jokseekin tylsänä, mutta Dylan & The Deadin versio funkkaa sen verran hienosti, että jotenkin tykkäsin nyt tästä alkuperäisestäkin versiosta. Nimibiisi on taustakuoroineen aika hyvä ja muutenkin levy on parempi kuin ajattelin. 3 tähteä suon. Tuskinpa tätä kuitenkaan tulee hankittua.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#110 26.06.2014 15:28

Tämä levy kulkee kyllä niin hienosti, että sitä kuuntelee ihan mielellään kunhan saa sanoitukset sulkeistettua.

Offline

#111 26.06.2014 15:32

En tiedä mistä moinen johtuu, mutta mua ei nuo sanoitukset tällä levyllä edes häiritse niin kauheasti. Enpä niitä mitenkään kovin syvälliesti ole kyllä koskaan ajatellutkaan.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#112 26.06.2014 16:05

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Marvin Gaye - Here, My Dear Tätäkin olen aina silloin tällöin yrittänyt vinyylinä etsiskellä, mutta ei ole tullut vastaan. Kyseessähän on Marvinin avioerolevy. Levyn tuotoista puolet meni kuulemma Marvinin ex-vaimolle, joten mies ajatteli ensin tehdä paskan levyn, mutta eihän siinä sitten niin käynyt. Taitaa olla yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista erolevyistä. Sanoitukset ovatkin sitä itseään. Musiikki on jotain soulin ja funkin välimaastoa. Mukana on aivan loistavia biisejä, kuten Is That Enough?, mutta kokonaisuus taitaa kuitenkin olla ainakin näin yhden kuuntelun perusteella vähän turhan pitkä. 3.5 tähteä tällä kertaa. Tämän voisi kyllä joskus kuunnella uudelleenkin.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#113 27.06.2014 08:12

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Sitten taas levyhyllyn aarteisiin:

Trojan Ska Box Set cd tuli kuunneltua. Täytyy heti alkuun todeta, että minulla on ilmeisesti taipumuksena innostua vähän liian helposti. Lueskelin joskus pari vuotta sitten PIF:ltä miten joku oli juonut aamulla appelsiinimehua ja kuunnellut skata ja tuli heti tarve hankkia jotain skata omaankin hyllyyn. Eikä tässä vielä kaikki. En edes tyytynyt Soul Jazzin mainioon Studio One Ska-kokoelmaan vaan jostain piti saada vielä loppuunmyyty Trojan Ska boksi.  Studio Onella on ollut varmaan käytössä aikansa paras studiotekniikka Jamaikalla, sillä Trojan boksilla biisien äänenlaatu on vähintäänkin vaihteleva. Muutoin boksin sisällössä ei ole suurempaa valittamista, vaikkei kokonaisuus aivan pärjääkään loistavalle Rocksteady-boksille. Biisijärjestys on ehkä vähän hiomaton ja ykköslevyn puolivälissä ajattelin jo, että eiköhän tämän jouda myydä pois. Kakkoslevy ja kolmoslevy iskivät sitten kovemmin. Stuodio Onen levy sopii ehkä paremmin satunnaiseen ska-innostukseen, mutta Trojanin boksin vahvuudeksi laskisin sen, että boksi esittelee laajalti skan erilaisia vivahteita ja samalla käy selväksi, että vaikutteita on haettu ainakin jenkkien bluesista, soulista, jazzista sekä ilmeisesti myös karibialaisista rytmeistä. 3.5 tähtöstä.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#114 28.06.2014 08:28

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

254477b.jpg

Adam And The Ants - Prince Charming LP. Takakannessa poseeraa tuimia piraatteja kauneusluomineen. Rateyourmusic luonnehtii tyylisuuntausta new romanticiksi ja sitä tämä kai sitten on. Stand & Deliver on ehkä bändin paras biisi, mutta muutoin kokonaisuus jättää ehkä aavistuksen kylmäksi. Tavallaan tietysti hienoa, että joku on uskaltanut lähteä näin monia erilaisia juttuja samaan pakettiin pistämään, mutta enpä usko tätä tulevaisuudessakaan kovin usein soittimeen laittavani. Annetaan nyt 3.5 tähteä ja tämän voisin poiskin myydä.

Kraftwerk - Tour de France Soundtracks cd. Muistan hyvin levyn julkaisun. Uutta materiaalia oli odotettu vuosia ja odotukset olivat korkealla. Bändi oli myös lähdössä kiertueelle, joka ulottui Suomeenkin saakka. Innoissani ostin levyn ja keikkalipun. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja keikka jäi näkemättä. Kovin usein en Tour de Franceakaan ole soittimeen laittanut. Levy kuulostaa nyt kuitenkin yllättävänkin hyvältä. Jollain tavalla aikaansa sidoksissa olevalta, mutta jollain tapaa myös ajattomalta. Vaikka yhtyeen onkin sanottu kuulostavan tällä levyllä ensimmäistä kertaa perässähiihtäjältä suunnannäyttäjän sijaan, on idea tehdä levy maailman vanhimman pyöräilytapahtuman "soundtraciksi"  aika omaperäiseltä vaikuttava. Tuskin tätä jatkossakaan tulee viikottain kuunneltua, mutta en raaski poiskaan myydä kun jonkinlainen tunneside on kuitenkin päässyt syntymään. 3.5 tähteä.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#115 28.06.2014 08:55

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Kate Bush - The Kick Inside LP. Tämän levyn arvioita lukiessa törmää poikkeuksessa siihen miten tämä on ihan kiva alku, mutta parempaa vielä seurasi. Itse olen hieman eri mieltä. Täytyy tosin heti tunnustaa etten Hounds Of Lovea omista tai sitä kovin tarkkaan tunne, mutta ainakaan Dreaming ei ole mielestäni debyyttiä parempi. Kick Insiden huippukohta on luonnollisesti Wuthering Heights, mutta löytyy levyltä muitakin upeita biisejä, joita kai barokkipopiksi voisi kutsua. Kokonaisuus ei aivan täydellinen ole, mutta 4 tähteä olen valmis antamaan.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#116 28.06.2014 09:46

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Mick Jagger - Primitive Cool LP. Jaggerin kolmas soololevy on kovasti parjattu, mutta minusta se ei itse asiassa ole niin paska. Jollain oudolla tapaa tämä kummalinen afro-, keltti- ja reggaevaikutteiden koktaili toimii ainakin ajoittain. Onhan levyllä toki melko surkeitakin hetkiä, mutta esim. Throwaway, Say You Will, Primitive Cool, Party Doll ja War Baby ovat ihan kohtuullisia esityksiä. Parempi tämä on kuin Goddess in the Doorway (joka nyt ei vielä tosin ole kovin hieno saavutus...). 3 tähteä annan ja tuskin tätä kannattaa alkaa yrittää myydä...

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#117 28.06.2014 16:37

Bedderi
Member
Registered: 12.06.2005
Posts: 4,341

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Alxity wrote:

Neljä Baritonia - Pop-musiikkia cds. Provinssi-rock kymmenen vuotta sitten. Herään teltastani sekavissa tunnelmissa. Mitähän kello on? En muista lainkaan menneeni nukkumaan... Kuutta näyttää. Taitaa olla aamu. Uni ei enää tule, joten pakko lähteä katsomaan olisiko joku muukin hereilä. Viereisestä leiristä löytyy tuttu, jonka Salmiakkikossun rippeet juomenne loppuun. Kauppa aukeaakin kohta ja sieltä saa lisää kaljaa (tuohon aikaan olutta sai vielä myydä ennen yhdeksää ja muistaakseni tämä on ainoa kerta kun sitä olen siihen aikaan hakenut). Tänä vuonna tulee varmasti nähtyä aivan vitusti bändejä...
Muutamaa tuntia myöhemmin istun jossain lavan.  lähellä. Taustalla Neljä Ruusua soittaa jotain hittibiisiään. Ympärillä foorumisteista koostuva shamaanikuoro yrittää manata tulifetissiäni esiin: "Sytytä edes tuo käpy palamaan". Ajatukseni harhailevat jonnekin. Mistä minä tämän porukan tunnen? Vuotta aiemmin olen kai suurimman osan tavannut. Silloin kun osa porukasta oksensi jo ennen festarialueelle pääsyä. Jollain oli monta litraa kotiviiniä ja kukaan ei ollutkaan 3 metriä pitkä ja terästä. Festarialueella oli jokin levynmyyntipiste, jossa oli cd-sinkkuja halvalla myynnissä. Olin ottanut juuri sopivasti lonkeroa ja päätin tehdä hyviä ostoksia. Mukaan tarttui muistaakseni Asian Dub Foundation - New Way, New Life ja Neljän Baritonin Pop-Musikkia.
Sunnuntaiaamu. Herään siihen kun telttani meinaa kaatua. Joku tai jotkut sitä kovin voimallisesti ravistelevat. Pitää kuulemma lähteä ostamaan lisää lonkeroa. R-kioski on jo auki. Istun kioskin portaille, avaan kaktuslonkeron ja sytytän mentolisavukkeen. Lakeudun ristin kirkonkellot alkavat soida. Mitä tästä kaikesta jää käteen?
Nyt kun kuuntelen Neljän Baritonin singleä en osaa oikein ajatella muuta kuin noita kymmenen vuoden takaisia festareita. Vaikka biisi ei mikään maailman paras olekaan palauttaa se minut aina noihin muistoihin. jotka on onneksi tullut elettyä, mutta joita ei toivottavasti (ainakaan vuoden 2004 krapulaa) tarvi enää toiste elää. Tähtiä en lähde tällä kertaa antamaan, joku muu näkisi ne.

Tätä olikin jo odotettu.  icon_cool

turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.

Offline

#118 01.07.2014 19:51

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Paul McCartney - All The Best! LP. Enpä ole tätä kovinkaan montaa kertaa vuosien saatossa kuunnellut, eikä ihme. Kohtuullisen keskinkertaista höttöä levy sisältää. Band on the Run on toki aika loistava ja onhan levyllä pari muutakin hyvää biisiä, mutta nekin hukkuvat massaan. 3 tähteä ja menee myyntiin.

Make Some Noise: The Amnesty International Campaign to Save Darfur cd. Levyllinen Lennon-kovereita. Parhaasta päästä ovat enemmän tai vähemmän omaperäiset tulkinnat a la REM (9th Dream), Youssou N'Dour (Jealous Guy), The Black Eyed Peas (Power to the People), Jaguares (Gimme Some Truth) ja The Flaming Lips [(Just Like) Starting Over]. Muutkin versiot ovat pääsääntöisesti hyviä ja joukossa on vain pari oikeasti huonolta kuulostavaa yritelmää (Tokio Hotelin Instant Karma ehkä huonoimpana). Avril Lavignet ja Christina Aguilerat onnistuvat tekemään kohtuullisen neutraalit versiot, jota voinee pitää kehuna. Peräti 4 tähteä olen tänään valmis antamaan.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#119 02.07.2014 20:50

Alxity
bruttokansanonnellisuuden viraston sihteeri
From: Tampere
Registered: 27.06.2005
Posts: 7,914

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Kraftwerk - Radio-Activity cd. Tässä taas sellainen levy, josta olisi mukava tykätä enemmänkin. Nimibiisi on aivan loistava, mutta kerta toisensa jälkeen muu levy kuulostaa ikävän yhdentekevältä. Kraftwerk on varmasti kuulostanut aikanaan mullistavalta ja edelleenkin ymmärrän miksi esimerkiksi Autobahn ja Die Mensch-Maschine ovat klassikoita. Jostain syystä Radio-Activityllä vain nimibiisi pääse samoihin sfääreihin. Sen verran noita levyjä on tullut kuitenkin hankittua ettei tätä taida kannattaa hyllyyssä pölyä keräämässä pitää. 3 tähteä ja myyntiin menee. Sääli etten osaa tätä enempää arvostaa, mutta minkäs teet.

<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki

Offline

#120 02.07.2014 21:29

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 102,135
Website

Re: Levyhyllyn harvemmin soittimeen eksyneiden levyjen kuuntelutopic

Alxity wrote:

Kraftwerk - Radio-Activity cd. Tässä taas sellainen levy, josta olisi mukava tykätä enemmänkin. Nimibiisi on aivan loistava, mutta kerta toisensa jälkeen muu levy kuulostaa ikävän yhdentekevältä. Kraftwerk on varmasti kuulostanut aikanaan mullistavalta ja edelleenkin ymmärrän miksi esimerkiksi Autobahn ja Die Mensch-Maschine ovat klassikoita. Jostain syystä Radio-Activityllä vain nimibiisi pääse samoihin sfääreihin. Sen verran noita levyjä on tullut kuitenkin hankittua ettei tätä taida kannattaa hyllyyssä pölyä keräämässä pitää. 3 tähteä ja myyntiin menee. Sääli etten osaa tätä enempää arvostaa, mutta minkäs teet.

sadbanana

mahdollisesti yhtyeeb oaras leyv, radioland, radio stars, antenna, ohm sweet ohm... täynnä huippubiisejä, mutta onhan toi tietty aika kummallinen levy, ehkä kokeellisinta kraftwerkia kuitenkin.

Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

Board footer

Powered by FluxBB