You are not logged in.
Sielun Veljet - Suomi-Finland cd. Suhteellisen tuore hankinta, joka jostain syystä jäänyt melko vähälle kuuntelulle. Taitaapa kuitenkin olla paras kuulemani kokonaisuus tältä bänditä. Ihan viittä tähteä en vielä ole valmis antamaan, mutta 4.5/5 irtoaa tällä kertaa. En ole myymässä.
Ozzy Osbourne - Speak of the Devil cd. Vuonna -82 julkaistu livelevy, jossa Ozzy ja kumppanit soittavat pelkästään Black Sabbathin biisejä. Luvassa on siis loputonta "let me see your fuckin' hands"-huutelua yhdistettynä kitaran ujellukseen. Ei kuitenkaan onneksi aivan. Levyllä soittava Brad Gillis vaikuttaisi olevan ehkä kolmanneksi paras kitaristi, jonka kanssa Ozzy on yhteistyötä tehnyt (Iommi ja Rhoads ovat ne kaksi parempaa). Levyllä soittava basistikan ei ole lainkaan hullumpi ja basso on miksattu ilahduttavan pintaan. Kaiken kaikkiaan yllättävänkin hyvä livelevy. Biisivalinnat ovat pääosin aika ennalta-arvattavia, mutta onpa mukana kuitenkin harvemmin livenä kuultu Never Say Die. Eipä tätä myydä raaski. 3.5/5 tähteä.
Manic Street Preachers - Generation Terrorists Deluxe cd. Päätin tästäkin kirjoittaa, vaikka kyseisen levyn vasta hankinkin. Normiversion edellisestä kuuntelusta on kuitenkin jo aikaa. Ekalla levyllä tarjoillaan remasteroinnin läpikäymä GT terästettynä Theme From M*A*S*H (Suicide Is Painless):lla. Levyllä kuuluu kova yritis, joka ajoittain onnistuu (Motorcycle Emptiness, Spectators Of Suicide, Crucifix Kiss jne) ja ajoittain ei (Love's Sweet Exile, Tennessee, Damn Dog). Toisella levyllä on sitten kasa demoja, jotka ovat ihan mielenkiintoisia, mutta tuovat mukaan harvoin mitään uutta. Motown Junk on mahdutettu myös mukaan. Lisäksi mukana paketissa on DVD, jota en ole vielä katsonut. Olen antanut alkuperäisellä GT:lle 3.5 tähteä RYM:ssä ja samaan arvioon päädyn tämänkin paketin kanssa. Bonukset eivät tuo mitään olellista lisää, mutta eivät toisaalta kokonaisuutta heikennäkään. Alkuperäisen GT:n myyn pois, mutta tätä en.
Roger Waters - Radio K.A.O.S. cd. Watersin toinen soololevy omalla nivelllä ja kolmas jos Final Cutkin lasketaan. Tuosta kolmikosta kyseessä on ehkä toiseksi paras levy (Final Cutia pidän heikoimpana). Sävellykset eivät ehkä ole kaikkein nerokkaimpia, mutta sen mitä nyt sanoituksiin olen perehtynyt on vakuuttanut minut siitä, että Waters osaa konseptilevyjä tehdä. Lisämaisteena 80-luvun lopun futuristiset soundit, jotka yllättäen nykyisin kuulostavat jo ihan hyviltä (10 vuotta sitten en niitä vielä tipan vertaa jaksanut). 3/5 tähteä ja jääköön tämä nyt vielä toistaiseksi hyllyyn.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Jospa tässä ehtisin jotain parista levystä kirjoittaa:
Trojan Soulful Reggae Box Set cd. Nimensä mukaisesti soulahtavaa reggaeta. Aika paljon kovereitakin joukossa on. Osa on hyviä, suurin osa ei erityisen. Eipä tässä sinällään mitään vikaa, mutta aika monta parempaakin levyä hyllystä löytyy. Tämän voisin pistää myyntiin. 2.5/5 tähteä.
Regina - Soita mulle cd. Jostain syystä tämä levy on jäänyt lähes kuuntelematta. No nyt tuli kuunneltua. Useampaakin kertaan. 80-luvun jenkki-indie taitaa olla aika vahva esikuva, mutta mikäs siinä kun biisit kuulostavat näinkin hyviltä. Osa sanoituksistakin on aika upeita. 4/5 tähteä
Shantel - Disko Partizani cd. Tämä tuli poimittua mukaan istabulilaisesta levykaupasta kun piti summassa jotain ottaa. Oikeastaan ihan mukavan kuuloista menoa, jossa yhdistellään kai balkan-menoa ja turkkilaista musiikkia. 3.5/5 tähteä annan enkä raaski poiskaan myydä.
Best No.1 Korea Hits cd. Jostain reissulta tuli tämäkin mukaan poimittua. Bangkokista vissiin. No ihan hirveää paskaa tämä joka tapauksessa on. Olisin odottanut edes jotain eksoottista paskaa tms, mutta ei. Keskinkertaistakin tylsempiä biisejä. 0.5/5 tähteä. Pakko tästä on eroon päästä. Myymiminen tosi taitaa olla aika mahdotonta. Tai sis ostajan löytäminen.
Ramones - Leave Homecd. En oikein ole koskaan suuremmin Ramonesista innostunut. Kyllähän tätä mieluummin kuuntelee kuin montaa muuta, mutta tuntuu kyllä, että jotkut saavat tästä irti jotain sellaista, mitä minä en saa. Bonuksena tuleva live on muuten yllättävänkin hyvä eikä itse varsinainen levykään nyt huono missään tapauksessa ole. 4/5 tähteä olen valmis antamaan. En raaski myydä.
Spice Girls - Spice World cd. Tämäkin on joskus tullut hankittua. Ensimmäinen huomio on, että kuulostaapa tämä... ajattomalta. Tai siis siltä, että levy olisi ihan hyvin voitu tehdä jo 10 vuotta aiemminkin, vaikka ilmestyessään se ei minusta mitenkään vanhalta kuulostanut. Onhan tällä hetkensä. Ja nostalgia-arvoa. 2.5/5 tähteä. En raaski eroon hankkiutua.
Vampire Weekend - s/t Tämäkin tuli kuunneltua. En varsinaisesti aikonut, mutta kuuntelin silti. Ihan jees poppilevy. 3.5/5 tähteä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Kill Bill Vol. 2 Soundtrack cd. Tämähän oli yllättävänkin kova! Ennio Morriconea, Johnny Cashia ja jotain lattaria. Loppuun vielä RZA. 3.5/5 tähteä.
Matti Johannes Koivu - Irwin Goodmanin lauluja cd. Hieman erilainen näkökulma Irwinin tuotantoon. Osa toimii ja osa ei niin hyvin. 3/5 tähteä ja jää toistaiseksi hyllyyn.
a-ha - Hunting High And Low cd. Levy alkaa täydellisellä klassikolla eli Take On Mella. Sitten seuraakin vähän tylsempää tavaraa. Kokonaisuutena en oikein jaksa innostua. Menee myyntiin. 2/5 tähteä.
Rolling Stones Rock And Roll Circus cd. Rollareiden livelevy, joka lähes jäi kokonaan julkaisematta. Syynä saattaa olla se, että bändi kuulosti ainakin setin aloittaneella Jumping Jack Flashilla melko väsyneeltä (joku voisi sanoa, että seuraavat 45 vuotta eivät ole tuoneet asiaan parannusta ). Levyllä kuullaan myös muita bändejä ja etenkin superbändi Dirty Mac (Lennon, Mitch Mitchell, Eric Clapton ja Keith Richards) vetää upean version Yer Bluesista. Bändin toinen biisi Whole Lotta Yoko tuntuukin sitten hirvittävimmältä tuhlaukselta ikinä. Yksi kovimmista kuviteltavissa olevista bändeistä vetää uskomatonta komppia yhdessä ja Yoko kiljuu siihen päälle jotain häiritsevää mölyä. Vai pitäisikö sitä pitää jonkinlaisena surrealismina. Loppua kohti Stonesien settikin alkaa parantua ja mukana on pari harvemmin livenä kuultuakin biisiä. 3.5/5 tähteä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Massive Attack - Heligoland cd. Mässive ei ole uutta pyörää tainnut keksiä sitten Mezzaninen, mutta kohtuullisen hyvin homma näinkin toimii. Tälläkin levyllä on mukana muutama oikein onnistunut biisi ja eivät ne loputkaan ärsytä. Saa jäädä hyllyyn. 3.5/5 tähteä.
In Search Of Syd cd. Taas tällainen Mojon mukana tullut levy. Yllättävänkin hyvä sellainen. Mukana on mm. Bonzo Dog Bandia, Spacemen 3:sta, Hawkwindia, Soft Machinea ja Acid Mothers Templea sekä tietysti Floyd Council ja Pink Anderson. Eipä tästä kannata eroon hankkitua. 4/5 tähteä.
Best Of Motown II cd. Periaatteessa ihan asiallinen kokoelma, mutta levyn parhaat biisit löytyvät aika monelta muultakin levyltä ja toisaalta valinnat ovat aika tylsät. Myyntiin menee. 2.5/5 tähteä.
Nightwish - From Wishes To Eternity live cd. Jaa tällaisenkin olen mennyt hankkimaan... En kyllä nyt yhtään kyllä muista mistä. Onhan näilläkin hetkensä, mutta vähän siinä ja siinä alkaa olla jaksaako 15 biisiä kuunnella putkeen. Jääköön nyt hyllyyn kuitenkin. 3/5 tähteä.
Wake Up! Uncutin mukana tullut live, jolta löytyy indierokkia vuosimallia 2007. Tuttuja nimiä on aika paljon mukana ja pari entuudestaan tuntemattomampaa positiivista yllättäjääkin. Hyllyyn jää. 3/5 tähteä.
Choubi Choubi! Folk & Pop Sounds From Iraq cd. Tässä yksi niistä levyistä, joista haluaisin pitää enemmän kuin oikeasti pidän. Enhän minä mitään irakilaisesta musiikista ymmärrä, mutta ne biisit, jotka kansivihossa on luokiltelt 70-luvun sosialistikseksi folk-rockiksi kuulostavat hyviltä (valitettavasti niitä on vain kolme koko levyllä) ja Choubit, Bezikhit, Bastat ja Hechat eivät niinkään. Eroon tästä kai pitää hankkitutua, sillä joku muu varmaan saa enemmän irti. 2.5/5 tähteä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Vois taas huvikseen tänne jotain kirjoitella...
Spiritualizedia tuli tosiaan kuunneltua useammankin levyn verran. Lazer Guided Melodies cd oli jopa aavistuksen parempi kuin muistin ja olen sille valmis 4,5 tähteä suomaan. Myös Let It Come Down cd yllätti positiviisesti gospel-vaikutteillaan. Levyhän sisältää myös ehkä Spiritualizedin minua eniten koskettaneen biisin eli Out Of Sightin. Olen varmaan kertonut jo monta kertaa, miten kuulin biisin liveversion jossain Radiomafian lähetyksessä ja olin myyty. 4/5 tähteä. Complete Works Volume One cd tuli myös kuunneltua ja hyväksi todettua. Aiemmin olen pitänyt levyn biisirakennetta jotenkin hankalana, mutta mukana on monta loistavaa vetoa, joita ei ilmeisesti kovin helposti ole muilla levyillä saatavissa. 4/5 tähteä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Circle - Manner LP. Hieman epätasainen on tämäkin kokonaisuus, kuten Circlen levyt usein ovatkin. Esim. Potero on aika hyvää jumistusta ja Here Comes The Warm Jets-koveri toimii. Välillä lauluääni hieman rasittaa (muistaakseni ainakin New Fantasylla), mutta kokonaisuus on kuitekin ihan hyvä. 4/5 tähteä.
Cluster - Cluster 71 LP Tämä tuli poimittua levyhyllyyn Berliinin-reissulta. Kansi on hieno ja mukava tällaisesta krauttipioneerilevystä olisi intoilla. Harmi vaan, että levy on makuuni liian ambienttia. Sinällään ymmärrän, mikä tässä on hienoa, mutta en usko jaksavani jatkossa kuitenkin soittimeen levyä laittaa. Vaikea tälle on mitään tähtiä antaa, mutta annetaan nyt vaikka 3,5/5. Tälle voisi yrittää hankkia levyä paremmin osaavan uuden omistajan.
My Morning Jacket - Chocolate And Ice EP 12". Parhaimmillaan parhautta, kuten avausraita Can You See the Hard Helmet on My Head?:lla. Sonicyouthmaisesti mukaan on tungettu kuitenkin jotain puhelinvastaajakeskustelua ekan puolen loppupäähän ja muutoinkin b-puolella taso hieman lässähtää. 3,5 tähteä olen valmis antamaan.
The Strokes - First Impressions of Earth cd. Aika alas on rokin pelastajaksi tituleerattu bändi vajonnut viime aikoina jos on musiikkilehdistöä uskominen. First Impressions taisi olla viimeisin Strokes-levy, jonka kuuntelin sen ilmestymisen aikoihin. Levy alkaa jämäkästi rokkaavalla You Only Live Oncella. Parin ensimmäisen biisin jälkeen tasossa tapahtuu pieni notkahdus ja voikin kysyä miksi tehdä lähes keskinkertaisuuteen vajoava 14 biisin levykokonaisuus kun materiaalista olisi saanut hyvän 10 biisin levyn. Mutta kyllä tätä tällaisenäänkin joskus kuuntelee. 3,5 tähteä tällekin soin.
The Mars Volta - De-Loused In The Comatorium cd. Tässä taas yksi niitä levyjä, jotka olisi kannattanut julkaisun aikoihin ostaa vinyylinä ja myydä nyt kalliilla pois ja ostaa kasa parempaa musiikkia tilalle Mars Volta on niitä bändejä, joista olisi kiva tykätä, mutta en vaan pääsääntöisesti osaa. Liikaa päämärätöntä haahuilua. De-Lousedilla haahuilua on kuitenkin selvästi vähemmän kun muilla levyillä ja levyn alku ja loppu ovat itse asiassa melko vahvoja. Huomasin nauttivani kuuntelusta. 4/5 tähteä ja jääköön tämä levyhyllyni ainoaksi Mars Volta-levyksi.
The Mars Volta - Tremulant EP cd. Tätä odotettiin aikoinaan. Sitten kun levy julkaistiin niin en sitä ole montaakaan kertaa kuunnellut. Kolmesta biisistä lähinnä Concertina jaksaa miellyttää. 3/5 tähteä olen antanut, mutta pois tämän joutaa myydä kun ei vaan tule kuunneltua.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Sitten vielä pari viime päivien kuuntelua:
Talk Talkilta tuli kuunneltua pari klassikkolevyä. Ensin oli vuorossa The Colour Of Spring cd. Levyä on kutsuttu Talk Talkin viimeiseksi poppilevyksi ja siirtymävaihe kohti uutta aaltoa on kuultavissa. Hieno kokonaisuus. 4.5 tähteä. Seuraavaksi soittimeen päätyi Spirit Of Eden, joka myös ilahdutti korvaani 4.5 tähteä arvoisesti. Oikein muuta en nyt keksi levystä kirjoittaa. Tai no voisin tässä välissä mainita, että tarkoituksenani on ollut hankkia myös Laughing Stock, mutta onnistuinkin ostamaan eri painoksen (jossa oli hieman erilainen kansi) Spirit Of Edenistä. Visuaalisen muistin omaavalle henkilölle nuo eri painosten erilaiset kannet (sekä Opethin kaikki kannnet) tuottavat joskus harmia.
Lopuksi kuunteluun pääsi vielä yksi klassikko: Pekka Pohjola - Pihkasilmä kaarnakorva cd. Olen joskus ajatellut haalia noita suomiprogen parhaita levyjä hiljalleen hyllyyni ja muistini petti sen verran, että menin hankkimaan Pohjolalta tämän levyn Harakka Bialoipokkun sijaan. Ei tämäkään huono ole, mutta näitä kohtuullisen hyviä, muutaman täydellisen biisin sisältäviä levyjä alkaa hyllyssäni olla jo vähän turhankin kanssa. Valittaja on kuitenkin sen verran hienoa biisi, että ei tätäkään levyhankintaa voi huonona pitää. Absoluuttinen nollapiste vaikuttaa muuten ottaneen Pohjolalta vaikutteita, minkä korvani aisti selkeimmin ehkä Virtojen kiharat-biisistä. 3,5 tähteä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Crosby, Stills & Nash - s/t cd. CNS:n debyytti on syystä tai toisesta jättänyt minut aiemmin hieman kylmäksi. Syynä saattaa olla se, että olen yrittänyt kuunnella levyä paikoissa, joissa on ollut sen verran taustamelua etten ole oikein pystynyt keskittyä bändin lauluharmonioihin. Lisäksi olen edelleen sitä mieltä, että Young toi bändiin kaivattua särmää, joka tältä debyytiltä nyt siis puuttuu. CNS sisältää kuitenkin monia klassikoita, joista sydäntäni eniten ehkä ilahduttaa Wooden Ships. Aivan täydellisenä en osaa levyä vieläkään pitää, mutta 4 tähteä irtoaa tällä kertaa.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Tullut yksi hyllystä poimittu levy näköjään jo aiemminkin samalla mielellä kuunnteltua.
Joe Strummer & The Mescaleros - Rock Art and the X-Ray Style cd. Strummerin kuoleman jälkeen innostuin kovasti viimeisestä Mescaleros-levystä (ei muuten kannattane koveroida Redemption Songia, kyseinen biisi löytyy Bob Marleyn viimeisen studiolevyn ja Strummerin viimeisen levyn lisäksi myös joltain Johnny Cashin boxilta. Kyseinen versio julkaistiin ilmeisesti teemaan sopien vasta Cashin kuoltua) ja jossain vaiheessa tuli hankittua Global A Go-Go ja todettua sekin hyväksi. Odotukset olivat siis melko korkealla kun viimeinen löysin tämän levyn (muistaakseni joko Briteistä tai Irlannista) käsiini. Jonkinasteinen pettymyshän tämä sitten lopulta oli. Levy on melko tasalaatuinen, mutta siltä puuttuvat kahden jälkimmäisen levyn huippukohtien tasoiset biisit. Toisaalta mitään kauheita hutejakaan mukana ei ole. Kai tätä joskus taas tulee uudelleenkin kuunneltua. 3.5/5 tähteä.
Näköjään mielipide on muuttunut sen verran, että tällä kertaa tykkäsin aiempaa enemmän. Dub-vaikutteet ovat selvästi läsnä ja ainakin Techno D-Day kuulostaa kyllä melkoiselta hittibiisiltä. Annan 4 tähteä tällä kertaa.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Jatketaanpas spämmäystä.
Joni Mitchell - Blue cd. Pelkän kannen perusteella voisin antaa jo täydet viisi tähteä. Jonin sinisävyinen hieman rakeinen kasvokuva asettaa kuulijan heti oikeaan mielentilaan. Ja mitä sieltä sitten tuleekaan? Voisinpa todeta, että pelkkää neroutta, mutta jostain syystä en kokonaisuudesta osaa aivan totaalisesti innostua. Onhan siellä täydellistä parhautta (kuten California, River jne) toki joukossa, mutta kokonaisuudelle annan kuitenkin "vain" 4,5 tähteä. Ei siis mikään huono levy, mutta en myöskään osaa arvostaa levyä samalla tavalla kuin monet muut tuntuvat sitä arvostavan.
Can - Future Days LP. Jälleen yksi vähälle kuuntelulle jäänyt krauttiostos hipster-Berliinistä. Tämähän oli yllättävänkin rauhallista menoa. Mm. tropinacaksi ja free funkiksi tätä näytetään rateyourmusicissa kutsuttavan. Laulua on yllättävänkin vähän. Taitaapa kuitenkin olla niin, että näistä krauttibändeistä Can osaa ilahduttaa sydäntäni eniten ja tämäkin levy saattaa vielä nousta suuremmaksikin suosikiksi. Tällä erää suon kuitenkin 4,5 tähteä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Can - Soundtracks LP. Taas yksi Berliinistä haalimani krauttilevy. Ostaessani tätä muistelin, että tämä olisi ollut bändin debyytti, mutta eihän se niin ollut. Saman virheen tein vielä toistamiseenkin Delay 1968:n kanssa. Monster Movieta en vieläkään omista eli virheen mahdollisuus leijuu yhä ostotapahtuman yllä. Soittimessa levy käyttäytyy kuten muistinkin. Jonkinlainen siirtymävaiheen levy on kysessä. Mukana on junnaavia jameja ja kokeilevampaa sähköisyyttä. Hyvää menoa kaikenkaikkiaan. 4 tähteä.
Last edited by Alxity (15.06.2014 11:03)
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Rara in Haiti: Street Music of Haiti cd. Soul jazzin julkaisemalla kokoelmalla sukelletaan haitilaisen perinnemusiikin ytimeen. Mukana tulevassa vihkosessa kerrotaan miten yhtäläisyyksiä löytyy niin New Orleansin inkkareihin kuin Konono N1:een. Kaikki tämä on hyvin mielenkiintoista ja koska itse en taida hetkeen olla Haitiin menossa niin tämä kokoelma lienee paras mahdollisuuteni kuvitella miltä paikan päällä saattaisi kuulostaa. Toinen juttu on sitten miten tämä toimii äänilevynä, jota olisi tarkoitus toivon mukaan kuunnella useampaan otteeseen . Mukana on vain kolme biisiä, joista ensimmäinen ja viimeinen kestävät kuitekin yhteensä lähes puoli tuntia. Ensivaikutelma on positiivinen. Hypnoottinen rummuttus saa kaverikseen bambupuhaltimet sekä vuorottelevat mies- ja naislaulajat. Jossain vaiheessa ajantaju häviää ja hieman jopa psykedeeliseltä vaikuttava soitto tempaa mukaansa. Levy tuntuu jopa loppuvan hieman kesken. Raran kanssa olisi voinut pidempään viettää aikaansa. Melko lailla vaihtelevasti olen saanut näistä "maailmanmusiikkijulkaisuista" mieluista täytettä levyhyllyyn, mutta tämä on ehdottomasti hankintojeni parhaasta päästä. 4 tähteä.
Last edited by Alxity (15.06.2014 11:04)
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Tää topsu ja Alxityn kuunteluraportointi
Ehkä kiinnostais toi Cluster 71, oon menny tähän asti joskus 90-luvulla poltetulla cdr:llä
Offline
Ehkä kiinnostais toi Cluster 71, oon menny tähän asti joskus 90-luvulla poltetulla cdr:llä
15 eurolla lähtis (uudenveroisessa kunnossa on).
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Uudet housut ja paita wrote:Ehkä kiinnostais toi Cluster 71, oon menny tähän asti joskus 90-luvulla poltetulla cdr:llä
15 eurolla lähtis (uudenveroisessa kunnossa on).
Ok, mulla on vaan joku henkinen kynnys maksaa käytetystä melkein uuden hinta, mutta ymmärrän hinnoittelunne Ehkä mä tsekkaan jos parin viikon päästä Berliinissä löytyis superedullisesti (ja sillä välillä puntaroin tarvitsenko mä tota oikeasti).
Offline
Alxity wrote:Uudet housut ja paita wrote:Ehkä kiinnostais toi Cluster 71, oon menny tähän asti joskus 90-luvulla poltetulla cdr:llä
15 eurolla lähtis (uudenveroisessa kunnossa on).
Ok, mulla on vaan joku henkinen kynnys maksaa käytetystä melkein uuden hinta, mutta ymmärrän hinnoittelunne Ehkä mä tsekkaan jos parin viikon päästä Berliinissä löytyis superedullisesti (ja sillä välillä puntaroin tarvitsenko mä tota oikeasti).
Jos tulee vastaan sopivan edullisesti (noin 15-20) Gravestonen Doomsday niin minulle kelpaisi. Tässä viikolla kuuntelin pitkästä aikaa ja totesin, ettei enää kelpaa pelkkä cd-r kopsu.
bzort glorf bööth
Offline
Crosby, Stills & Nash - s/t cd. CNS:n debyytti on syystä tai toisesta jättänyt minut aiemmin hieman kylmäksi. Syynä saattaa olla se, että olen yrittänyt kuunnella levyä paikoissa, joissa on ollut sen verran taustamelua etten ole oikein pystynyt keskittyä bändin lauluharmonioihin. Lisäksi olen edelleen sitä mieltä, että Young toi bändiin kaivattua särmää, joka tältä debyytiltä nyt siis puuttuu. CNS sisältää kuitenkin monia klassikoita, joista sydäntäni eniten ehkä ilahduttaa Wooden Ships. Aivan täydellisenä en osaa levyä vieläkään pitää, mutta 4 tähteä irtoaa tällä kertaa.
Smaa. Kuulin tän joskus ja pidän löyhäisenä hippimusana. Viime vuonna toimi paremmin. Ehkä olen vanhoilla päivilläni hipimpi.
Offline
Uudet housut ja paita wrote:Alxity wrote:Uudet housut ja paita wrote:Ehkä kiinnostais toi Cluster 71, oon menny tähän asti joskus 90-luvulla poltetulla cdr:llä
15 eurolla lähtis (uudenveroisessa kunnossa on).
Ok, mulla on vaan joku henkinen kynnys maksaa käytetystä melkein uuden hinta, mutta ymmärrän hinnoittelunne Ehkä mä tsekkaan jos parin viikon päästä Berliinissä löytyis superedullisesti (ja sillä välillä puntaroin tarvitsenko mä tota oikeasti).
Jos tulee vastaan sopivan edullisesti (noin 15-20) Gravestonen Doomsday niin minulle kelpaisi. Tässä viikolla kuuntelin pitkästä aikaa ja totesin, ettei enää kelpaa pelkkä cd-r kopsu.
Discogsissa näkyis olevan hyviä perseilyhintoja tolle uusintajulkaisulle
Offline
hiirimattona wrote:Uudet housut ja paita wrote:Alxity wrote:Uudet housut ja paita wrote:Ehkä kiinnostais toi Cluster 71, oon menny tähän asti joskus 90-luvulla poltetulla cdr:llä
15 eurolla lähtis (uudenveroisessa kunnossa on).
Ok, mulla on vaan joku henkinen kynnys maksaa käytetystä melkein uuden hinta, mutta ymmärrän hinnoittelunne Ehkä mä tsekkaan jos parin viikon päästä Berliinissä löytyis superedullisesti (ja sillä välillä puntaroin tarvitsenko mä tota oikeasti).
Jos tulee vastaan sopivan edullisesti (noin 15-20) Gravestonen Doomsday niin minulle kelpaisi. Tässä viikolla kuuntelin pitkästä aikaa ja totesin, ettei enää kelpaa pelkkä cd-r kopsu.
Discogsissa näkyis olevan hyviä perseilyhintoja tolle uusintajulkaisulle
Jep.
bzort glorf bööth
Offline
Uudet housut ja paita wrote:hiirimattona wrote:Uudet housut ja paita wrote:Alxity wrote:Uudet housut ja paita wrote:Ehkä kiinnostais toi Cluster 71, oon menny tähän asti joskus 90-luvulla poltetulla cdr:llä
15 eurolla lähtis (uudenveroisessa kunnossa on).
Ok, mulla on vaan joku henkinen kynnys maksaa käytetystä melkein uuden hinta, mutta ymmärrän hinnoittelunne Ehkä mä tsekkaan jos parin viikon päästä Berliinissä löytyis superedullisesti (ja sillä välillä puntaroin tarvitsenko mä tota oikeasti).
Jos tulee vastaan sopivan edullisesti (noin 15-20) Gravestonen Doomsday niin minulle kelpaisi. Tässä viikolla kuuntelin pitkästä aikaa ja totesin, ettei enää kelpaa pelkkä cd-r kopsu.
Discogsissa näkyis olevan hyviä perseilyhintoja tolle uusintajulkaisulle
Jep.
Pidän silmät ja lompakon auki jos tulee vastaan
Offline
hiirimattona wrote:Uudet housut ja paita wrote:hiirimattona wrote:Uudet housut ja paita wrote:Alxity wrote:Uudet housut ja paita wrote:Ehkä kiinnostais toi Cluster 71, oon menny tähän asti joskus 90-luvulla poltetulla cdr:llä
15 eurolla lähtis (uudenveroisessa kunnossa on).
Ok, mulla on vaan joku henkinen kynnys maksaa käytetystä melkein uuden hinta, mutta ymmärrän hinnoittelunne Ehkä mä tsekkaan jos parin viikon päästä Berliinissä löytyis superedullisesti (ja sillä välillä puntaroin tarvitsenko mä tota oikeasti).
Jos tulee vastaan sopivan edullisesti (noin 15-20) Gravestonen Doomsday niin minulle kelpaisi. Tässä viikolla kuuntelin pitkästä aikaa ja totesin, ettei enää kelpaa pelkkä cd-r kopsu.
Discogsissa näkyis olevan hyviä perseilyhintoja tolle uusintajulkaisulle
Jep.
Pidän silmät ja lompakon auki jos tulee vastaan
Kiitos!
bzort glorf bööth
Offline
The Band - Stage Fright LP Juurevaakin juurevampaa. Siinä ensivaikutelma levystä kahden ekan biisin perusteella ( Strawberry Wine ja Sleeping). Hieman liiankin maanläheistä minun makuuni. Onneksi Time To Kill rokkaa jo hieman miellyttävämmin ja koko b-puoli on selvästi parempi. Etenkin nimibiisi on hieno. Kokonaisuutena noin 4 tähden arvoinen suoritus.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Aiemmin tällä viikolla etsiessäni jotain topicia tuli tämä vastaan ja mietin, että jatkaisipa Alxity taas kirjoittelua.
Offline
Matka levyhyllyn pimeään ytimeen jatkuu:
Bruce Willis - The Return Of Bruno LP. Motownin (!) julkaisema Bruce Willisin musiikillinen debyytti vuodelta -87. Levy alkaa jopa yllättävänkin vahvasti. Kasarisoundit kuulostavat hyviltä ja pari ekaa biisiäkin ovat kohtuullisia. Sitten vajotaankin syvälle keskinkertaisuuden blues-suohon, joka kulminoituu Young Bloodiin. B-puoli alkaa hassun hauskalla Bond-leikittelyllä Secret Agent Man / James Bond Is Back. Biisistä tulee paikoin (korosta sanaa paikoin) mieleen jopa Stevie Wonderin 70-luvun syntikkasoundit. Biisi toimii tällaisena hassutteluna varmaan juuri sen yhden kuuntelun verran, mutta voisi kuvitella, että joku hipsteri-DJ saisi sämplättyä noista soundeista jotain muodikasta. Tai sitten ei. Loppulevy meni korvasta sisään sen kummempia muistijälkiä synnyttämättä. 2,5 tähteä ja voisin yrittää tälle jonkun ostajan löytää. Eurolla lähtee.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Tuomari Nurmio - Kuu LP En ole koskaan oikein Dumarin tuotannosta levymitassa innostunut. Jotkut biisit esim. Lasten mehuhetki ovat kuitenkin parhautta. Kuun ostin muistaakseni joskus kun Vaasan Rewell Centerin yläkerrassa toiminut levydivari lopetti. Kyseisestä kaupasta tuli aikoinaan hankittua useampikin vinyyliaarre. Kuu sisältää sinällään ihan pätevää sähköistä suomibluesia, mutta jotenkin en osaa tästä innostua. Kohtuullisen monta tilaisuutta olen levylle antanut ja nyt saa riittää. 3 tähteä ja myyntiin.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Bob Dylan - Shot Of Love LP. Property of Jesus. Siinäpä vasta nimi biisille. Shot Of Lovea pidetään Dylanin kolmantena uskonnollisena levynä, mutta enää Bob ei ylistä kaikkivaltiasta vaan mukana on hieman turhautumistakin. Sanoituksellisesti Lenny Bruce on mielenkiintoinen raita siinäkin mielessä, että Dylan tekee sillä selvän eron uskonnolliseen äärioikeistoon, joka aikoinaan tuomitsi koomikko Lenny Brucen rajun kielenkäytön. Musiikillisesti levy ei ehkä kuulu Dylanin vahvimpiin, mutta Watered-Down Love funkkaa aika miellyttävästi. Levyn päättä Every Grain Of Sand on myös hieno biisi. 3 tähteä annan ja enpä tätä viitsi pois myydä. Aikoinaan tämä tuli muuten hankittua osittain hirvittävän ruman kannen perusteella. Ajattelin joskus ostaa kaikki ne Dylanin levyt, joissa on rumin kansi ja Shot Of Love, Saved ja Empire Burlesque taisivat olla nämä. Viimeksimainittu minulta muuten vielä puuttuu...
Last edited by Alxity (15.06.2014 14:27)
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Bob Dylan - Shot Of Love
Aikoinaan tämä tuli muuten hankkia osittain hirvittävän ruman kannen perusteella.
Olen joskus julistanut tämän maailman kauheimmaksi levynkanneksi. Jostain syystä en ensin edes tajunnut, että siinä yritetään jotain Roy Lichtensteinin tyyppistä pop-taidetta. Yritys on toki täysin epäonnistunut eikä tunnu sopivan Dylanin levylle ollenkaan.
Offline
Kemialliset Ystävät - Ullakkopalo cd. Tiesin ottavani riskin kun nappasin tämän levyyn Äxän alelaarista. Tämmöinen sähköinen free-folkki (vai mitä metsafolkkielektroa nyt onkaan) kuulostaa nimittäin korvaani helposti rasittavalta surinalta ja piipitykseltä. Ullakkopalo ei onneksi tähän kategoriaan kuitenkaan lankea. Levyltä löytyy tuki hälyääniä muistattavia elementtejä, mutta myös melodioita. Muistelisin kuunnelleeni tätä viimeksi sienimetsässä, joka saattoi olla ihan hyvä ympäristö tälle. 4 tähteä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Ride - Nowhere cd Tätäkään en ollut vuosiin (muistaakseni) kuunnellut. In a Different Place taisi olla suosikkibiisini ja hienolta se edelleenkin kuulostaa. Rateyourmusicista luin keskustelua siitä onko tämä shoegazingia ollenkaan. Sanoisin, että paikoitellen suottaapi olla ja paikoitellen olla olematta. Yllättävää muuten sinänsä miten vähän tähän levyyn liittyy mitään erityisempiä muistoja verrattuna muihin samoihin aikoihin hankkimiini levyihin. Lähinnä muistan, että ostin vissiin Tarantulan samoihin aikoihin ja se oli pettymys. Nowhere kuulostaa nykypäivänä paikoitellen todella hienolta, mutta taitaa olla hieman epätasainen kokonaisuus. 3,5 tähteä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Bruce Springsteen - Lucky Town cd. Albumi ajalta, jolloin oli muodikasta julkaista kaksi cd:tä peräkkäin. Siinä missä monen pidemmän linjan artistin uran heikoin kohta osui 80-luvulla onnistui Bruce lykkäämään vääjäämätöntä kymmenellä vuodella. Verrattuna samaan aikaan julkaistuun Human Touchiin Lucky Town alkaa kuitenkin vahvasti. Levyn kaksi ekaa biisiä (Better Days ja nimibiisi) ovat minusta jopa ihan vertailukelpoisia Pomon parhaimpien levyjen biiseihin. Välissä kuullaan muutama vähän ankeampi vetäisy, mutta levyn päättävä My Beautiful Reward on ihan kelpo biisi. 3 tähteä annan ja sen verran hyviä biisejä mukaan mahtuu etten raaski eroonkaan hankkiutua.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline