You are not logged in.
Pages: 1
Mitäs mitäs, eikö ole topicia? Nyt on ainakin.
Aerosmith on luultavasti tehnyt maailmanennätyksen siinä, miten paljon jonkun bändin musiikillinen taso voi laskea. Okei, en ole kuunnellut yhtään 80-luvun jälkeen ilmestynyttä levyä alusta loppuun, mutta siirappihittejä Cryin, Crazy, Falling in Love (Is Hard on the Knees) jne. voidaan pitää rikoksena ihmiskuntaa kohtaan. 5 ensimmäistä levyä sen sijaan ovat ehtaa rocknrollia ja niitä ei pidä tuomita bändin myöhempien rikkeiden takia.
Debyytti on tummasävyistä bluesrockia parhaimmillaan. Steven Tylerin ääni kuulostaa paljon matalemmalta kuin tulevilla levyillä ja Joe Perry ei vielä hallinnut kitaran soittoa kovin hyvin tässä vaiheessa, mutta ei se haittaa. Dream On ja Mama Kin ovat isoimmat hitit, mutta parhaita biisejä ovat oikeasti Make It, Somebody ja cover Rufus Thomasin kappaleesta Walkin the Dog. Dream On toimi mun soundtrackinä kun ensimmäinen ihastukseni vaihtoi meikäläisen 11-vuotiaana johonkin vanhempaan ja coolimpaan jätkään.
Get Your Wings on jo lähempänä hard rockia. Tasainen levy, ei oikeastaan yhtään hutia tällä. Sutenööritarina Lord of the Thighs on paras biisi tältä. Seasons of Wither edustaa Aerosmith slovareiden parempaa päätä.
Toys in the Attic nosti bändin suosioon, mutta monista hyvistä biiseistä huolimatta tällä levyllä on myös huonot hetkensä (molempien puolten päätöskappaleet on turhia). Tällä levyllä Perry/Bradford kaksikon riffittelyyn alkoi tulla myös funkia ja enemmän teknistä taitoa mukaan. Walk This Way puhkisoitettiin viimeistään 80-luvun lopun Run D.M.C. yhteistyön myötä. Round and Round on raskainta Aerosmithia Rocksilta löytyvän Nobodys Faultin ohella.
Rocks jatkaa samalla kaavalla kuin Toys, mutta turhat biisit on jätetty pois, ja parhaat biisit on parempia. Taitaa olla Aerosmithin paras levy. Tästä suosittelen aloittamaan jos ei ole kuullut kuin bändin paskat radiohitit.
Draw the Linen aikoihin alkoi sitten ne rokkistarojen klassiset ongelmat: liikaa rahaa ja kokaiinia, kyllästyminen bändikavereihin raskaan rundaamisen takia ja biisi-ideoiden loppuminen. Nimibiisiä ja Kings & Queens paisuttelua lukuunottamatta aika keskinkertaista matskua tuo levy. Night in the Ruts ei ole mun mielestä niin huono mitä sanotaan. Jo pelkästään No Surprize ja Chiquita takaavat sen. Joe Perry lähti Rutsin jälkeen bändistä, eikä Aerosmith sittemmin onnistunut vanhaa taikaa saavuttamaan vaikka Perryn poissaolo jäikin vain yhden levyn mittaiseksi.
Toki bändi saavutti suosion uudestaan 80-luvun lopussa raitistuneena ja tuotti liudan ärsyttäviä radiohittejä ja 90-luvulla ryhtyi imelien slovareiden erikoisbändiksi.
Offline
lainasin joskus 90-luvun alussa rocksin kirjastosta, koska kurt cobain oli sitä kehunut, mutta totesin, että se olis pitäny kuulla joskus teininä, koska ihan kuraahan se oli
mutta run dmc:n kanssa tehty walk this way toimii edelleen, ja paras video
Offline
70-luvun levyt on hyviä. 80-luvun levyjä en omista/ole kuunnellut kokonaan.
bzort glorf bööth
Offline
kuuntelen just nyt run dmc:n raising helliä ja walk this way lähti soimaan
aerosmithiltä en ole tainnut kuulla yhtään kokonaista levyä. ekat levyt varmasti hyviä.
Offline
Kaikilla levyillä kovia stygejä. Maailman kovimpii bändei ja Tyler oli parhaimmillaan aika hiton kova laulaja. Cryinin intro on parasta ikinä ja se ei muutenkaan kuulu alotuspostaukses listattuihin stygeihin. Walk this way -kirja kantsii lukee jos rocklaiffi kiinnostaa. Keikalle olisi kiva mennä ku viimeks jäi väliin.
Offline
Nine Lives oli mainio levy jota tulee kuunneltua vieläkin joskus. Kaikki muu mitä olen kuullut pl. Run DMC jutut onkin sitten aika tuubaa.
Offline
Tälläinen hieno hetki löyty Lista TOP 40:stä 21.7.1994. Steven Tyleria haastatellaan Ruisrockissa.
(Noita Listoja voi katsella nyt Areenasta)
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
Jos sä buukkaat ni ne tulee
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Aerosmith on yllättävän kova livebändi. Näin ne joku viitisen vuotta sitten festarikeikalla. Se on hämmentävää miten paljon bändillä on hittejä ja tuttuja biisejä vaikkei ole koskaan erityisesti levyjä tullut kuunneltua. Tyler oli myös huikea rokkikukko keulahahmona.
The only one who could ever reach me was the son of a pizza man
Offline
Pages: 1