You are not logged in.
Jaa-a, pitäiskö ekan pelin jälkeen jättää Argentiina. Hävisin Englannille 5-2.
Offline
No siihen kolmeen pisteeseen se ero kuitenkin jäi vaikka kauden kahdessa vikassa pelissä taisin molempien aikana tippua jo sarjakakkoseksi. Harmittaa toi CL-exit kyllä.
Juu mutta quadruple tuli. Topparina suurimman osan kaudesta pelannut Rodrigo iski yhteensä 17 maalia, kolmanneks eniten mulla. Kiva myös että alusta asti mukana ollut yli kolmekymppinen Zé Luis pelasi maalien valossa parhaan kautensa. Olin jo hommannut korvaajia mutta niin vain oli että piti paikkansa ja möinkin tammikuussa kalliimman varamiehen pois.
En oikein tiedä millainen siivous tässä pitäisi tehdä. Pari oleellista jatkosopparia on tehty mutta useampi pelaaja on vähän siinä ja rajoilla että heitänkö mäkeen vai pidänkö mukana. Koko ajanhan seura tekee hirveää persnettoa mutta pelaajamyynnit ja CL-menestys sitä nollaavat sen mitä niihin pystyy. Tällaisen pienen seuran pinnalla pitäminen kyllä voittaa rajattomalla budjetilla pelaavan ison kalan luotsaamisen any given day.
Last edited by kissa 8D (30.05.2013 02:43)
Offline
AAAARgh, eka kotitappio tuli kolmannella kaudella ja samalla eka tappio liigassa mun Bayern-uran aikana. Ja toki vielä Dortmundille 1-3, joten niillä on nyt seitsemän kierroksen jälkeen viiden pisteen johto. KRIISI!
Offline
Tiedän tunteen!
Myyntiin meni oikea laitahyökkääjä joka oli ilmeisesti saanut seuraikonin statuksen, sen verran vittuilua sain kuulla. No, oli siihen hyvä syy sillä palkkavaatimus oli liikaa, edelliskausi oli huono ja toinen kaveri oli parempi. Kolmos-nelostoppariksi jäänyt ruma montenegriino lähti myös kun tilalle saatiin taas yksi tunisialainen.
En tiedä onko tässä matkalla ihan puihin mutta avauksen toppariksi menee edelleen José Rodrigo. Periaatteessa keskikenttäpelaaja, apuvalmentajan mukaan 2,5 tähteä, topparina vielä vähemmän, joukkueen palkkakuningas. On tuo kyllä silti ihan vitun kova jätkä erikoistilanteissa.
Offline
Bayernin juna puksuttaa ja talvitauolla taas liigakärjessä. Dortmund tappion jälkeen vain yksi tasuri liigassa ja muut voittoja. Tiputin vieläpä Dortmundin just ennen taukoa cupista. Ja annoin assarille kenkää, koska haluan työskennellä Sami Hyypiän kanssa, kun se vihdoin suostui neuvottelemaan sopparia.
Offline
Toka vuos putkeen kun tulee CL-pudotuspeleissä heti ekana Bayern. Männävuonna nippa nappa tosta läpi mutta katotaas nyt kun mutulla mulla on vähän huonompi joukkue. Kauden aikana on tullut työtarjouksia Barçasta, Leverkusenista ja Schalkesta mutta ei noi jotenkin napanneet. Liigassa mulla taitaa olla 12 pisteen johto kymmenen kiekkaa ennen loppua että eiköhän se oo taputeltu vaihteeksi. Voisi kyllä katsella jotain muuta.
Offline
Hikkenistä vuonna 2019 löytyi tällänen läski kaappi.
Edit: tai ei kai toi läski ole, mutta mutta...
Last edited by leposi (04.06.2013 19:13)
Offline
Mun seivissä Monaco on ollut puolitoista vuotta ilman manageria. Pitäisköhän hakea...
Tsämppärissä ois nyt mahikset mennä ihan päätyyn asti kun Bayernin jälkeen tuli iisipiisi Real Sociedad joka on nyt jo 3-0-yhteismaalein mulle tappiolla. Sen jälkeen vois kokeilla siipiä jossain muualla (taas)
Stuttgart välierissä Finaalissa sitten mahdollisesti Real tai Flipperpool...
Last edited by kissa 8D (04.06.2013 20:22)
Offline
Paluu finaaliin missä vastassa Liverpool. Niillä on kova kärkipelaaja, mitenhän käypi.
Uuh, paras pelaaja 3 viikkoa sivussa ja 3 viikkoa finaaliin. Pitikin peluuttaa.
Last edited by kissa 8D (04.06.2013 23:53)
Offline
Ihan mahtavaa. 2-0 Liverpoolia vastaan finaalissa vakuuttavan esityksen jälkeen.
Skouttailin ennen matsia vastustajan heikkoja kohtia ja huomasin että oikean pakin paikalle ei ollut kuin ikäloppu Azpilicueta tai toppari joten siihen iskettiin.
Mun paras pelaaja Nnanna ei tervehtynyt kuin 75% kuntoon joten aloitti vaihdosta. Mun parhaasta keskikenttäkolmikosta tervehtyi avariin vain yksi ja topparin tontilla riskeerattiin edelleen peluuttamalla puolustavaa keskikenttää joka kuitenkin edelleen liigassa oli mun paras maalintekijä. Seuralegendat Zé Luís ja Carles Planas alkavat piiputtaa sen verran että paikka irtosi enää penkiltä vaikka liigassa tahti on ollut vielä ihan riittävää.
Itse matsi oli suhteellisen tasainen mutta ne pari maalipaikkaa sattuivat minulle. Pallonhallinta Poolilla mutta voittomaali esimerkiksi syntyi kun koko vuoden aivan ylivoimaisesti esiintynyt oikea laitapakki Wesley ja myyntilistan partaalta avaukseen noussut trequartista Jacopo Saitta pelasivat seinäsyötöillä avopaikan keskikentältä nousseelle Vincent Boessenille. Kaunista.
---
Jäljellä enää cup-finaali Portoa vastaan. Aivan sama miten siinä käy sillä tärkeimmät on nyt nähty, useampaan kertaan.
Offline
Lyonille en kelvannut, Monaco vain nauroi ja jatkaa edelleen ilman manageria, Arsenaliin enkä Atleticoon en halunnut. Napolin valkun tilanne oli hetken insecure, sinne voisin mennä jos vapautuu.
Cup-finaalin hävisin kun puolet joukkueesta oli maajoukkueissa. Itse matsi siirrettiin viikolla eteenpäin... koska pelaajia oli liikaa maajoukkeissa. Heh.
Offline
Triplaa mä metsästän. Liiga voitettu. Cupin finaalissa ollaan kuin myös CL:ssä, jossa kohtaan Barcelonan niiden kotikentällä. Kesällä Argentiinalla ekat tosipelit heinäkuisessa Copa Americassa.
Last edited by leposi (05.06.2013 18:34)
Offline
Nyt se Ajax-paikka ois sitten vapaana
Offline
Semisti paskaa oli tämä kausi. Saksan supercupissa tuli turpaan, hävisin liigassa kaksi kertaa Dortmundille ja kerran Schalkelle, hävisin Saksan cupin finaalin pilkkukisassa ja Barcelonalle hävisin CL:n finaalin niiden kotikentällä, koska kapteeni Lahm rappas Messia punasen kortin arvoisesti 1-1 tilanteessa. Häviöstä toiseen siis. Oon nyt Bayernilla puppeloinut kaksi CL-finaalia ja yhden semin. Kun katsoo kisan historiaa niin onhan toki Bayern selkeästi Euroopan kovin häviäjä eiq seurajoukkue. Nimittäin 2010-2019 välisenä aikana kuusi kertaa finaalissa, joista viidessä on tullu turpaan. Jotkut voittaa, Bayern häviää.
Tässä taas sarjataulukko:
Ja joukkueen eniten pelanneet kaikissa skaboissa:
Argentiinalla löytynyt juttu ja Copa Americasta odotan finaalipaikkaa.
Offline
Sain meidän nettipelissä, jossa tahkotaan Ranskan liigaa, potkut Montpellieristä toisella kaudella kun kaikki oli kauheeta paskaa eikä mikään onnistunut. Löysin uuden työpaikan Valioliigasta Ranska siirtomaajoukkueesta, eli Newcastlesta. Kovaa kamaa. Rahaa on ja runko on jo aika kova. Gary Hooper tulossa tietsikan hommaamana kesällä ilmaissiirrolla ja 16 milliä olisi muuten rahaa käytettävissä. Eiköhän toi tosta lähde. Eka koitos oli heti sarjakärjen vieraana. ManU johti ekan puoliajan jälkeen 3-0, mutta ottelu päättyi lopulta 3-2. Tästä lähtee! Mälsää toki jättää muu pelaajat Ranskaan, mutta tätä se jalkapallomanagerin elämä on.
Offline
En kelvannut Ajaxiin enkä Romaan. Mennään nyt sitten täällä, alkaa olla muutenkin jo kauden alku lähellä että uudessa seurassa ei kauheasti enää ehtisi tehdä valmisteluja.
Offline
Mielenkiintoinen matsi oli Copa American lohkovaiheen kolmannella kiekalla.
Sen verran kiinnostaa, että pakko kattoa matsin highlightit.
Voitin lohkon Argentiinalla ja Uruguay tuli myös perässä, vaikka semisti pupelsivat ton vikan matsin.
Last edited by leposi (07.06.2013 17:12)
Offline
3 liigamatsin jälkeen maaliero 20-0. Sarjanousija Covilhã oli vähän eri tasolla.
Offline
Jee, voitin Copa American. Finaalissa Brasilia kaatui pilkuilla. Seitsemäs laukoja ratkaisi. Olin jo varma tappiosta, mutta maalivahti pelasti Brasilian viimeisen ampujan kudin. Olin muutenkin ihan kusessa jatkoajalla, kun kaikki vaihdot käytetty ja kaksi pelaajaa loukkaantui, joten siinä mentiin reilu vartti 4-4-0:aa. Lopussa sain kulman, muuten oli aika kilpikonnaa toi vika vartti. Messi kyl meinas tehdä omalta kenttäpuolikkaalta maalin, kun huitas pallon vaan päätyyn. Meni veskan yli, mutta ihan vähän maalin ohi myös.
Last edited by leposi (07.06.2013 22:47)
Offline
30 voiton kauden haku loppui jo marraskuun lopulla kun Espinhoa vastaan oltiin jo 2-0-tappiolla eikä tasuria enempään päästy
Offline
Meinas käydä hassusti Schalkea vastaan. Jännityksen vuoksi annoin vähän tasoitusta ekalla puoliajalla.
Offline
Sun taktiikassa on joku vika jos et saa vastustajaa vastaan ton enempää tilanteita, oli se nyt sitten paskasalkke tai mikä vaan.
Ja voi uuh mikä riesa, seurajoukkueiden MM-turnaus. Edelliskerralla taisin pupeltaa ihan urakalla, nyt kiinnostus on ihan 110%.
Portugalin liigan maine ei yleensä riitä että saisin pelaajia noihin Ballon d'Or-ehdokkaiksi mutta nyt Solomon Nnannan 17+29 39 matsissa riittää listalle. Pseudotoppari Jose Rodrigo on myös inessä, 32. 14+1.
Tuon Nnannan alkukausi on kyllä ollut suhteellisen jäätävä. 16. 17+17 ja vähän olen säästellyt. Tässä taktiikassa ei aiemmin ole edes tullut mitään hurjia maalilukemia mutta nyt jostain syystä aika tasan keskikentän keskustassa ja vasemmalla laidalla pelaava nigerialainen on löytänyt jonkun viisasten kiven.
Last edited by kissa 8D (09.06.2013 02:49)
Offline
Laiskat miljonäärit... 27 minuutissa taululla 0-6, ottelu päättyy 0-7. Vähän tsemppiä hei!
Offline
Sun taktiikassa on joku vika jos et saa vastustajaa vastaan ton enempää tilanteita, oli se nyt sitten paskasalkke tai mikä vaan.
Ihan hyvä ensimmäinen puolikas kaudesta. Dortmundin vieraana vähän lipsahti. Samoin CL:ssa tuli tasuri lohkon vikassa matsissa, muuten voittoja.
Offline
Pffff. Lyonia vastaan 0-0, 2-2 ulos kun tokassa matsissa teloivat mut alivoimalle ja saivat vielä jonkun heppoisen pilkunkin. Vähän on ollut väsynyttä formia että kai toi oli odotettavissakin. Sarjassa mulla on tosin 20 pisteen johto mutta niin pitääkin olla.
Aiemmin toi alivoimalla pelaaminen ei oo ollu kyllä mikään ongelma, oon vaan ottanu pelaajan pois tosta kärjestä. Hyvin ne kentälläolijat osaa paikata tyhjää tilaa jos niille vaan antaa tarpeeksi vapauksia. Nyt tuli vähän ongelmia kun piti yrittää hakea maalia eikä se sitten onnannu.
Tulee kyllä aikamoinen antikliimaksi tästä loppukaudesta kun mestaruus on käytännössä taputeltu. Putosin vissiin jostain liigacupista varamiehillä rankkareilla, cupissa vielä mukana. Jos peluuttais junnuja?
Last edited by kissa 8D (11.06.2013 02:18)
Offline
Dsaaaaa, hävisin paskasalkkelle cupin toisella kierroksella. Eka kerta Saksassa kun en ole finaalissa neljän kauden aikana. Yhyy. Pilkuille meni. Ammuin kolme kertaa maalikehikkoon. Mutta olihan tämä odotettavissa edellisen kohtaamisen jälkeen ja muutenkin kun cupin ekalla kiekalla pupelsin divarijengin kanssa kotikentällä jatkoajalle.
En varmaan aio jatkaa sopparia täällä Bayernissa. Vielä 1,5 kautta jäljellä. Toivottavasti voitan tällä kaudella CL:n, et pääsisi hulinoimaan siellä joulukuun kansainvälisessä skabassa. Fulhamilla olisin päässy sinne, mutta vaihdoin heti CL voiton jälkeen tänne, orkl.
Last edited by leposi (11.06.2013 12:42)
Offline
Menin piruuttani kattomaan Hikkenin Suomen Cupin matsia pelissä ja näin ekaa kertaa hiekkakentän. Tai enemmänkin toi näyttää (tennis)massakentältä. Surface on pelin mukaan non-grass.
Otteluhan päättyi lopulta 2-2. Kotijoukkue voitti pilkuilla 11-10. :pint:
Last edited by leposi (11.06.2013 19:55)
Offline
^ mä pelasin kans Portugalin cupissa jonkun vierasmatsin tommosella. Hyvää taistelua oli sateessa.
Noilla muilla oli kyllä huonot kaudet:
Ei tullut kyllä Nnannalle edes maalikuninkuutta kun kautta sävyttivät kaksi pitkää loukkaantumista. Viime metreillä meni pari jätkää ohi. Kuitenkin 16 pelissä 15 keskikentältä.
Kauden aikana en näemmä hävinnyt kertaakaan varsinaisella peliajalla enkä edes jatkoajalla. 52 matsia, 46 voittoa, 6 tasuria. Yksi tappio rankkareilla liigacupissa. Vielä toki cupin finaali jäljellä...
Offline
Tosi hämmentävää että toi Monaco on ollut ilman valkkua useamman kauden ja nyt ne näemmä tuli kakkoseksi sarjassa.
Offline
Varmistin neljännen perättäisen Bundesligan mestaruuden seitsemän kierrosta ennen sarjan loppua. CL:n kvartsissa tulee viime kauden finaalin uusinta Barcelonaa vastaan. Soppari loppuu ens kauden jälkeen. Pakko vaihtaa sarjaa.
Offline