You are not logged in.
No perhana. Yleisön pyynnöistä huolimatta eiq mitäs.
Joo eli tavoitteena siis kuunnella läpi koko n. 2500 levyn kokoelma jonkinlaisessa aakkosjärjestyksessä. Jotain tekosyitä tälle on, en viitti niitä enää tässä toistaa. Todennäkösesti osa päätyy myyntiin.
Kuten suurin osa liian suureellisista projekteistani, tämäkin todennäköisesti kuivuu kokoon aika nopeasti, mut pidetään hauskaa niin kauan ku jaksetaan.
Homma alkoi tänä iltana parin kotimaisen cdr-julkaisun parissa. Ensimmäisenä oli vuorossa semmoinen mysteeriartisti kuin _____ ja levynsä . Siis toi piste on levyn nimi. Wooden Sherpan julkaisu vuodelta 2008. Kyseessä ei ole erityisen mieleenpainuva levy, koska mitään muistikuvia siitä, että mimmoista kamaa ois luvassa ei ollut. Osoittautui ihan miellyttäväksi levyksi, mutta ei niin hyväksi että tarttis kuunnella useammin kuin kerran vuosikymmenessä. Noin kolmen vartin mittainen instruteos, jossa pääosaa esittää sähkökitara ja statisteina sitä sun tätä. Soljuu mukavasti "osasta" toiseen ja aika laajalla skaalalla liikutaan musiikillisesti. Ensimmäinen "osa" kuulosti parhaalta, dronettavan kitaran taustalla hippirokkirummuttelua, sopivat hyvin yhteen ja tästä olisi voinut kehitellä jotain repäisevämpääkin. Jatkossa tulee monenmoista kelluntaa, säksätystä ja lopussa vähän noisempaa kamaa.
1234567890:n Elvis (Rabbit Ilsn:n julkaisu ja tämäkin vuodelta 2008) osoittaa yhden cdr-buumin ikävimmistä puolista: levy on menny rikki. Puolet biiseistä kuunneltavissa ja muistikuvani tästä osoittautuivat oikeansuuntaisiksi. Friikkailumusaa, kolistelua ja surinaa eräänlaisella rokkimeiningillä, ei toimi ihan täysillä mutta kyllähän tämmöstä silloin tällöin ihan mielikseen kuuntelee. Kieli on hivenen posken puolella eikä oo muutenkaan kovin ryppyotsaista. Olis ollu kiva kuunnella loputkin levystä, mutta minkäs teet. Roskiin
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
tää on kyllä hyvä muistutus siitä miksi mitäkin; ei vaan oo järkee kuunnella kaiken maailman humpuukia mitä on joutunut erinäisissä vaihdoissa vastaanottamaan, ja jos yrittääkin niin sou not. hyvä että jaksaa kuunnella puolet niistä mitä itse julkaisee :lol:
Offline
niin ja itse kuuntelen just biisikokoelmaani läpi kännykästä aakkosjärjestyksessä, menossa yo la tengon autumn sweater, ilmeisesti kevin shieldsin remix
Offline
Tää on kyl kiva juttu! Oon itekin harkinnu alusta loppuun kuuntelemista, ehkäpä jaksan pykätä samanlaisen topsun. ...tai sitten en.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
Kaksi vuotta sitten alkoi tämä. Nyt Da:ssa. Kivaa!
Offline
Vuorossa 13th Floor Elevators. Jostain syystä multa puuttuu edelleen Bull of the Woods, joten omistan vain Psychedelic Soundsin, Easter Everywheren ja Liven. Kaksi ensinmainittua toki parasta musaa ja jälkimmäinen kieltämättä aika kuppainen tekele, vaikka musa sinänsä hyvää onkin.
Vaikka diggaankin, niin ei oo kyllä semmonen bändi et ois kiinnostusta hommata kaikkee mahdollista mitä näiltä on myöhemmissä vaiheissa esiin ilmaantunut. Nää "viralliset" levytykset riittää meitsille. Eipä sillä, oishan se hypersuperboksi ollu kiva, jospa siitä joskus otettais uus karvalakkihalpispainos.
Jos jollain pyörii nurkissa ylimääräinen kappale Bull of the Woodsia niin vois myydä mulle sen halvalla.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Sitte edetäänkin jo numero kahteen, eli vuorossa 2 leijonaa ja maxisinkkunsa Sua lemmin/Tri Lempi ja albuminsa Rocksteady. Oon aina pitänyt Niko Ahvosta aika symppiksenä, Leinosen Villen heikompaakin matskua kuuntelee mielikseen ja jopa Sami Saari esiintyy tällä levyllä edukseen. Eipä tätä nyt juuri tuu hyllystä kuunneltavaksi esiin kaivettua, mut siis ihan kivaa humppaahan tämä ja Sami Sippolakin messissä.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Big Lupu on edelleen ainoa 22-pistepirkkojen levy meitsin kokoelmassa. Hyvä levy, ei siinä mitään, mut enpä oo missään vaiheessa kokenut suurta tarvetta hankkia lisää. Rumpu piano ja kukan voisin kyl ostaa, se on muistaakseni hieno levy.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Paras puoli tämmösessä kuunteluprojektissa on varmastikin se, että löytää omasta levyhyllystään kaikennäkösiä kadonneita aarteita ja hämystelyä, joittenka olemassaolo on kokonaan päässyt unohtumaan. Ei tämä 3v:n Iskee kuin kolme volttia -kassukaan mikään unohtumaton mestariteos ole, mut hauska oli kuulla pitkästä aikaa ja ylipäänsä kyl tykkään tästä tämmösestä "rikkinäistä elektroniikkaa"-soundista. Tuotti vähän vaikeuksia löytää tää tuolta kassujen joukosta ku en ees yhtään muistanut minkä näköinen tää on. Eikä kyl tähän hätään mitään hajua että miltä vuodelta tää mahtaa olla, jukka ehkä muistaa?
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Tsomppia tälle
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Ei se Bull oo kai kummonen levy hei.

No ei vissiin, mut ois se silti kiva olla koska pitää olla kaikki
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Tänään loppuillan ja varmaan huomennakin vielä kuuntelen 801:n tuotantoa, eli seuraavat levyt:
801 Live
Listen Now
Latino
Live @ Hull
Manchester
Oon varmaan lätissyt 801:stä Roxy-topikissa joskus, mut siis täähän on tää Phil Manzaneran Roxyjen tauon aikana kasaama keikkabändi, jossa soitteli myös Eno, Francis Monkman, Lloyd Watson, Bill MacCormick ja Simon Phillips. Sit oli myöhemmin jotain muitakin kokoonpanoja ja studioalbumi Listen Now, joka on kyl käytännössä enempi Manzaneran soololevy.
801 Live on ollu yks mun suosikkilevyjä siitä asti ku joskus 90-luvulla löysin sen Alfasta. Ohan se vähän semmosta "muusikkojen musaa", mut myös hiton hyvää musaa. Biisimatsku on pääasiassa Enon ja Manzaneran levyiltä, mut mukana myös Beatlesin Tomorrow Never Knows ja Kinksien You Really Got Me. Kova draivi päällä ja esim. Third Uncle on aika hengästyttävää kuultavaa ku robotti-Eno ei ilmeisesti tartte happee.
Listen Now on sit tosiaan aika mälsää kamaa. Ihan hyviä tyyppejä tätäkin ollu tekemässä (Enokin vielä messissä), mut hemmetin laiskaa läpsyttelyä ja turhia biisejä. En oo oikeen koskaan tätä jaksanu.
Noi muut on sit näitä myöhemmin esiin kaivettuja aikalaisnauhoitteita sieltä sun täältä. Ei mitään kovin erikoista muistaakseni.
801 Live löytyy hyllystä sekä älppärinä että cd:nä ku piti toi muutama vuosi sitten julkaistu deluxe-settikin hommata.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Aalto: s/t (Centre of Wood, 2008, cdr)
Etnoa/folkkia kurkkulaulun kera. Hyviä biisejä, kyllähän tätä diggailee. Uulu näköjään julkaissu näiltä viime vuonna toisen levyn, olis kiva kuulla.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Sitten päästäänkin vihdoin ja viimein METSÄFOLKKISKENEN pariin, kun vuorossa on Aan. Meitsin hyllystä löytyy seuraavat:
Kultainen kupoli (Palustre, 2008, cdr)
Parantavassa kehdossa (Palustre, 2008, cdr)
Salamaa (Ikuisuus, 2006, cdr)
Vuoren vuode (om ha sva ha ksha ma la va ra yam, 2009, cdr)
sekä
Aan Meets Eyes Like Saucers: Kristallivirta (Last Visible Dog, 2008, cd)
On näiltä vissiin enempikin levykäisiä tullut. Mut joo, kyseessä siis Utonin ja Kulkijan duo. Helkkarin hyvää musaa, nääkin hautautuneet tonne jonnekin hyllyn kätköihin eikä oo tullu kuunneltua. Pöh. Salamaa-debyllä vahvaa ambienssia, pieniä tapahtumia, hyönteismusaa. Myöhemmillä vähän ekstrovertimpää menoa, it's all good.
Ja valitettavasti myös Salamaa-cdr on sen verta pahasti päässyt rikkumaan, et roskiin menee
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Aalto: s/t (Centre of Wood, 2008, cdr)
Etnoa/folkkia kurkkulaulun kera. Hyviä biisejä, kyllähän tätä diggailee. Uulu näköjään julkaissu näiltä viime vuonna toisen levyn, olis kiva kuulla.
Hyvä bändi, suosittelen toistakin levyä
Oivalluksen hetkellä olin heikosti ravittu, joten totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava Nälkä.
Offline
Aarni, Olli: Tour Tape (Jumatsuga, 2011, kas)
Aarni, Olli: Ylitse (Avant Archive, 2011, kas)
Toisaalla olikin justiinsa juttua tästä heppulista ja kuten tuli todettua, niin tää Ylitse on tähänastisista meikäläisen suosikki.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Seuraavaksi vuorossa Absoluuttinen nollapiste. Veikkaan, etten nyt ihan kaikkea tällä kertaa kuuntele, koska oon hiljattain just kuunnellu aika ahkerasti ja tää nyt on muutenkin semmonen, mitä melko usein.
Demo 3 (Diu Dau, 2011, kas)
Iiris (Johanna, 2007, cd)
Lihassa ja taivaassa (Johanna, 2007, cd)
Mahlanjuoksuttaja (Johanna, 2005, cd)
Muovi antaa periksi (Johanna, 1995, cd)
Musta hiekka (Johanna, 2009, cd)
Neulainen jerkunen (Johanna, 1994, cd)
Nimi muutettu (Johanna, 2002, cd)
Olos (Johanna, 2000, cd)
Pisara ja lammas 1 (Diu Dau, 2012, lp)
Seitsemäs sinetti (Johanna, 2003, cd)
Simpukka-amppeli (Johanna, 1998, cd)
Sortovuodet 1994-2004 (Johanna, 2004, cd)
Suljettu (Johanna, 1999, cd)
ja singlet:
Ajoratamaalaus
Hyviä muistoja, huomenna suihkuun
Irene Kaktus
Jarrutan
Kotiinpaluu, jotenkin
Kupit on kuin olisi häät
Miten tässä vielä käy?
Mustaa ei ole
Pyhä nynny
Silti
Sukututkimus lannistaa
Täytyy muistaa
sekä Arkistokuvaa -dvd.
Aiemmin oli kovat aikeet hankkia täydellinen kokoelma, mut ei enää oikein huvita törsätä. Muutama sinkku taitaa puuttua ja eka ep. Mut sekin löytyy kokikselta.
Tosin jos joku haluaa myydä mulle esim. Savu meihin -sinkun HALVALLA ni en toki kieltäydy kunniasta.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Eiks noita cdärriä voi shievailla jotenkin? Itellä toiminu joskus silleenkin, että kun pykivästä levystä on ottanu kopion, on sit kopio toiminukin, tai sit musat koneelle. Ja sit kuulin jostain softasta, joka tekis vielä tarkempaa duunia.
Kyllähän tuo vituttaa, jos joku tärkeempi cdr ei kohta toimikaan. Pitää alkaa tsekkailemaan tilannetta.
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Eiks noita cdärriä voi shievailla jotenkin? Itellä toiminu joskus silleenkin, että kun pykivästä levystä on ottanu kopion, on sit kopio toiminukin, tai sit musat koneelle. Ja sit kuulin jostain softasta, joka tekis vielä tarkempaa duunia.
Kyllähän tuo vituttaa, jos joku tärkeempi cdr ei kohta toimikaan. Pitää alkaa tsekkailemaan tilannetta.
Täytyy vissiin testailla, eipä tullu mieleenkään et niitä vois jotenkin pelastaa.
Semmonenkin tässä tuli mieleen, et tän projektin yhteydessä vois tietty noi vielä ehjät cd-r:t rippailla talteen, mut en taida jaksaa
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Kuuntelin Nollapisteen sinkut läpi (hyvää kamaa, etenki ne instrujamit) ja sit eteenpäin.
Acid Mothers Temple & The Melting Paraiso U.F.O./Circle: The Tombstone Phantom Drifter/Riemukaari (Verdura, 2002, 7")
Adriva: Cold Sea Week (Abgurd, 2007, cdr)
Aethers vs. Spiral Joy Band (Amid the Waves, 2009, cdr)
Acid Mothers -seiska on ainoo mitä näiltä on meitsin hyllyyn jäänyt, muut on myyty poies. Hyvä bändihän ne kai on, mut jotenkin niin toivottoman paljon niitä levyjä, ei jaksa.
Adriva on jotain venäläistä dark ambientia vai mitä lie, varmaan ihan hyvää jos tämmösestä tykkää mut ei nyt kauheesti jaksa mua kiinnostaa. Poistopinoon.
Aethers on Utonin duo, en enää muista et kuka toi toinen tyyppi oikeen on, Spiral Joy Band on Peltin Patrick Best ja Mikel Dimmick. Molemmilta akteilta pari pitkää dronettavaa tsygeä. Nastaa musaa ja komeet kannet.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Agents: In the Beginning - Johanna Years 1979-1984 (Johanna, 2003, cd)
Agents-älppyjä vois kyl hommailla. Ei tätä kokista nyt niin jaksa usein kuunnella, kaikenlaisia kuriositeetteja ja ylipäänsä erittäin sekalaista meininkiä. Peitsamon kanssa tehtyjen raitojen takia tän alunperin ostin, ne on kivoi.
Agnosia: Live (267 lattajjaa, 2004, cdr)
no jopas
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Niin, tässä matkan varrella sit varmaan tulee vastaan semmosia levyjä, jotka laitan myyntiin, mut sovitaanko hei sillain, et jos joku bongaa tässä jotain semmosta minkä välttistä haluais ostaa ni pankaa huikaten tarjouksen kanssa ja katotaan jos taivun.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Ja nyt on ollu kuuntelussa Ahkerat simpanssit.
Tervehdys, maan asukit (Johanna, 2003, cd)
Simpanssi Cassette (Diu Dau, 1999, kas)
Chimps in Death Row vol. 1 (Diu Dau, 1999, kas)
Chimps in Death Row vol. 2 (Diu Dau, 1999, kas)
Moni on varmaan eri mieltä mut mun mieli on että parasta huumorimusaa!
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Ja nyt on ollu kuuntelussa Ahkerat simpanssit.
Tervehdys, maan asukit (Johanna, 2003, cd)
Simpanssi Cassette (Diu Dau, 1999, kas)
Chimps in Death Row vol. 1 (Diu Dau, 1999, kas)
Chimps in Death Row vol. 2 (Diu Dau, 1999, kas)Moni on varmaan eri mieltä mut mun mieli on että parasta huumorimusaa!
No näinpä juuri! Kassut kiinnostais kyllä, vaikka onhan meillä Spotify.
Oivalluksen hetkellä olin heikosti ravittu, joten totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava Nälkä.
Offline
Ahvenlahti, Olli: The Poet (Siboney, 2001, cd)
Oon meinannu pistää tän myyntiin useammankin kerran, mut sit oon kuitenkin pitänyt itelläni. En oikein tiiä miks. Onhan tää parhaimmillaan aika funky, mut melko munatonta ja pliisua enimmäkseen. Poistopinoon.
Aineettomaksi temperamentin: Narsk (267 lattajjaa, 2006, cdr)
Iha jees kitara/rummut-improa.
Aïr: Sandoz Pharmaceuticals (Huutomerkki, 1997, kas)
Jotain rivitanssimusaa.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Mikä hitto toi oli?
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
kantripeukalot eiq mitäs
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Airaksinen, Pekka: Madam I'm Adam (Siboney, 2003, cd)
Semmonen levy et kiva olla olemassa mut ei sitä kyl tuu ikinä kuunneltua.
Akisa: Passover (Foxglove, 2006, cdr)
Nastaa mökä-freetä, Kheta Hotem -tyyppejä asialla.
Alamaailman vasarat: Käärmelautakunta (Silence, 2003, cd)
Hyvää musaa, mut syystä tahi toisesta en oo kokenut tarpeelliseksi hankkia muita levyjänsä. Vois kyl jos halvalla sais.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Alien Heat: Awake in a Dream (Fonal, 2003, cd)
No tää on kans sellanen levy, jota pitäis kuunnella useammin. Vaikka oonkin sitä mieltä, että Puhuvat eläimet on se parempi bändi, niin onhan tässä varsin hieno ja messevä folk rock-meininki päällä.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline