You are not logged in.
bernardblack wrote:ei tullu
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Skeletonni wrote:bernardblack wrote:ei tullu
Offline
ja laitetaas viel
Offline
No niin, nyt sitten kommentteja täältäkin. Ensimmäinen ja vahvin arvaukseni lähettäjästä: psykokarkki
Pääpaino tuntuis olevan ainakin mixin alkupuolella pop-musalla, joka on paljon jännempää tuotannollisesti kuin sävellyksellisesti. Ei sillä, että näissä sävellyksissäkään nyt varsinaisesti mitään vikaa oikeastaan olisi.
Ylivoimaiset lempparini tältä mixiltä ovat raidat 10 ja 12. Kummassakin toi jännän kuuloisen taustan, (kone)rytmiikan ja räpin/puhelaulun/whatever rytmisten painotusten ja varmaan sit kai myös äänenkorkeuden yhdistelmä jotenkin muodostaa tosi tosi toimivan kokonaisuuden.
Vielä lopuista biiseistä kappalekohtaiset kommentit:
1. Hälyäänillä kuorrutettu pop-biisi. Ihan jännä, melodian muutokset pitävät otteessaan. Varmaan aika moni musantekijä olisi toteuttanut tällaisen biisin aika mahtipontisesti. Jännä keinuva konebiitti, tosin pidemmän päälle vähän tylsä, etenkin kun se oikeastaan säilyy läpi koko biisin varsin vähäisin rytmisin muutoksin.
2. Melodinen konebiisi jumputtavalla jokseenkin tanssittavalla biitillä. Ihan mukiinmenevä esitys omassa lajissaan.
3. Pop-musiikkia varsin efektoidulla tuotantojäljellä. Soinnut ja melodiat jänniä, tosin tuntuu menevän vähän tunnelmoinniksi ilman mitään sen suuremmin mielenkiintoa herättäviä musassa tapahtuvia juttuja.
4. Luuppaava horjuva äänimaisema, suoraviivainen biitti, säästeliäästi käytetyt vähäeleiset lauluosuudet ja muutenkin musassa tapahtuvat muutikset ovat varsin hillittyjä. Toimii ja tavoittaa tällaiselta musalta vaadittavan hypnoottisuuden! Hyvä.
5. Ihan kelvollinen, joskaan ei erityisen mieleenjäävä renkutus. Toi keskivaiheen mukalopetuksen jälkeinen bisin kasvatus takaisin kasaan on toteutettu toimivasti.
6. Kaunis joskin vähäeleinen sävellys. Kaiutettu ja hälyisä tuotanto sekä hevien syntikkasoundien käyttö rymtisenä instrumenttina ovat toteutetut yllättävän tyylitajuisesti. Jännä ja hyvä.
7. Sillä rajalla, että meneekö eriskummallisten sointujen käyttö itsetarkoitukselliseksi. Myös rytmisellä puolella selkeää taipumusta mielenkiintoisiin ratkaisuihin, mutta tää biisi vähän niinku esittelee sävellykselliset ja rytmiset koukkunsa heti alkuun ja sitten niitä vaan toistetaan. Ei kuitenkaan missään nimessä huono.
8. Sellaista ihan kuunneltavaa peruskitarapopia, josta olisi kiva osata sanoa jotain erityisempää, mutku ei nii ei.
9. Näissä luupeissa ja sampleissa taustalla on tietty oma jännä jotenkin hämyisä tunnelmansa. Siihen se sit jääkin, semminkin kun ekan räppärin varsin aggressiivinen asenne tuntuu olevan eri paria taustan kanssa - vaatisi paljon päällekäyvempää taustaa. Toka räppäri kuulostaa niin tylsistyneeltä et nukahtaa millä hetkellä hyvänsä.
11. Sellaista perusräppiä, joista olisi kiva osata sanoa jotain erityisempää, mutku ei nii ei. Taustahan pysy koko ajan ihan samana (ja varsin mitäänsanomattomana sellaisena).
13. Ruger Hauer. Taustan synasoinnut on ihan söpöjä, joskaan eivät yhtään omaperäisiä. Sen enempää en tästä saa irti.
14. Karri Koira. Aika pastissi meininki, ei kuitenkaan missään tapauksessa huono.
15. Tulee fiilis, että sekä sävellyksellisesti että sovituksellisesti tässä tavoitellaan harrasta tunnelmaa, mutta jäädään puolitiehen.
16. KCMD Mafian joku uudenvuodenbiisi. En saa selvää läheskään kaikesta, mitä sanotaan, mutta huomaan hymyileväni tätä kuunnellessa joka tapauksessa.
jees, meitsihän se oli asialla, ja teemana 2012 eli kaikki viime vuonna julkaistua muzaa. biisilista:
1. animal collective - new town burnout
2. greippi - kunniattomat pastillit
3. tame impala - apocalypse dreams
4. the brian jonestown massacre - blue order new monday
5. spiritualized - hey jane
6. flaming lips - helping the retarded to find god
7. dirty projectors - simple request
8. guided by voices - class clown spots a ufo
9. domo genesis x alchemist feat. earl sweatshirt - gamebreaker
10. kitty pryde - okay cupid
11. raekwon feat. busta rhymes - mtv cribs
12. a$ap mob - purple kisses
13. ruger hauer - ruger erectus
14. karri koira - h-kaupunki
15. ultravox - one
16. kc/md mafia - tähtisadetikkui rakettei tykäreit
kiva jos tykkäsit
Offline
Tainnu jokaisella mulle tulleella ss jr. vaihtokassulla ollu biisi tai pari Lil B:tä?
En kyllä ihan tajua tätä. Based god sössönsöö.
Tälle Meitsi oli tässä syypää. Hyvä että lötyi jotain kuuntelemisen arvoista, Holter ja Ville on kyllä tutustumisen arvoisia.
Tiesitkö muuten, että räppi, mitä jotkut jopa musiikiksi sanovat, on isossa maailmassa jengimusiikkia. Nämä "kuuluisat" räppärit ja heidän jenginsä selvittelevät välejään toisiaan ammuskelemalla.
Offline
Kukas muuten oli tämän meikäläisen miksin takana, ei pysty arvaamaan? Ekan puoliskon perusteella olisin veikannut Pilkettä mutta ei tainnut olla edes mukana. Onko biisilistaa saatavilla?
Tiesitkö muuten, että räppi, mitä jotkut jopa musiikiksi sanovat, on isossa maailmassa jengimusiikkia. Nämä "kuuluisat" räppärit ja heidän jenginsä selvittelevät välejään toisiaan ammuskelemalla.
Offline
Miksi tul tänään.
Kannessa lukee sun machine is coming down!(and we're gonna have a party!)
seedee levyssä outo -33%.
ensimmäisien kahden kappaleen aikana luulen jonkun lähettäneen oman demolevynsä jonka laulajana jyrki69n ja ville valon isoveli.
seuraavan kappaleen aikana (mew- snowbrigade) tajuan levyssä olleen merkityksen( -33%).
Koko perkeleen levy on siis hidastettu justiinsa sen 33 prosenttia.
No ihan kiva juttu vähän aikaa mutta pidemmän päälle ei vaan jaksa.Kiitos kummiskin pukittajalle.kaikkee pittää kokeilla .
Mitenköhän saisin soittimen pyörittämään nopeammin??
Tää oli multa, lähetin levyn matkaan kyllä ihan ajoissa, mutta en ilmeisesti kuitenkaan tarpeeksi ajoissa. Pahoittelen!
Itse olin ihan feeliksissä tosta hidastusjutusta, mutta vähän ounastelin kyllä ettei tuu oikein uppoamaan siellä päässä.
Biisit oli tämmöttiset:
1. My Chemical Romance: Mama
2. Disco Ensemble: In Neon
3. Mew: Snow Brigade
4. Rubik: Just Heads Dropping
5. Radiohead: I Might Be Wrong (lopun hämyilyt)
6. Moloko: Over & Over (feikkilopun jälkeiset setit)
7. Fleetwood Mac: Tango in the Night
8. The National: Slow Show (lopun pianomelodia looppina)
9. Interpol: Untitled
10. Elbow: Starlings (keskiosa leikattuna poies)
11. Bruce Springsteen: Thunder Road (lopun melodia)
12. Radiohead: Videotape
13. Antony and the Johnsons: Hope There's Someone (lopun hulinat)
14. David Bowie: Memory of a Free Festival (lopun hokema)
15. King Crimson: In the Court of the Crimson King (feikkilopun jälkeiset setit)
Et semmosta, pahoittelen.
vittu nyt sä kuolet, tai ainaski lyön haarukalla kulliin
Offline
No niin, analyysin paikka. Mixini tuli yhdessä Justin Bieberin Believe-levyn kanssa. Yllätyksekseni Bieber tarjoaa muutaman varsin kelpo kappaleen, joista paras on ehdottomasti Max Martin -kaunokki Beauty and a Beat. Itse mixi alkaa ja päättyy Justin Bieberillä, radikaalisti hidastettuna toki. Ylipäätään tykkäsin levystä kyllä varsin paljonkin, vaikka tietyt kappaleet eivät aivan heti uponneet. Suurin osa kappaleista on minulle uusia tuttavuuksia, joten siinäkin mielessä peukkua. Tuttuja olivat vain Ella Fitzgeraldin Get Thee Behind Me Satan ja Annie Lennoxin hieno Neil Young -koveri Don't Let It Bring You Down, joille molemmille
Lähettäjäksi epäilen Tomskia. Suurkiitos miksistä! Kappalelistasta erikoiskiitos.
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
Offline
Lähettäjäksi epäilen Tomskia. Suurkiitos miksistä! Kappalelistasta erikoiskiitos.
Ei ollu meikältä.
Omalle salasantanalle tiedoksi että miksi on kuunneltu ja työstän analyysiä.
Sent from my iPhone 16
Offline
Kukas muuten oli tämän meikäläisen miksin takana, ei pysty arvaamaan? Ekan puoliskon perusteella olisin veikannut Pilkettä mutta ei tainnut olla edes mukana. Onko biisilistaa saatavilla?
Miksisi biisit:
a
os mutantes-panis et circenses
beatles-she said she said
fabio-lindo sonho delirante
benny soebardja-stroll on
aka-glenmore
led zeppelin-we're gonna groove
stone roses-groove harder
qotsa-everybody's gonna be happy
mars volta-candy and a currant bun
leigh stephens-i grow higher
golden wing-hear me
the amps-empty glasses
moogilla soitettu kappale i walk the line levyltä switched on moog
b
tuomari nurmio-pahaa joulua
lightships-two lines
kauko röyhkä-saari
lenny kravitz-what goes around comes around
david sylvian/riuichi sakamoto-forbidden colours
palace songs-christmastime in the mountains
david gilmourin loputon sustain läpi pink floydin tuotannon timplex mix
richard hawley-time will bring you winter
deborah harry/iggy pop-well,did you evah!
mötley crue-live wire
os mutantes-oh!mulher infiel
Offline
david gilmourin loputon sustain läpi pink floydin tuotannon timplex mix
haluaisin kuulla tämän
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Noniin. Ensiksi fiilikset ennen biisilistan lukemista.
Yritin kuunnella tätä uudenvuodenaaton bileissä, jos vaikka olisi tilanteeseen sopiva hulinamiksi. Se alkoi kyllä hyvin. Saksaksi lauletun rallin kitaroinnissa on ysärihenkisen noise/vaihtoehtorokin menevää junnaavuutta ja laulussa puolestaan Rammsteinin totista kohtalokkuutta. Sen jälkeen mentiin niin monen biisin verran paatoksellisen suureellisissa tunnelmoinneissa että joku totesi musiikin olevan turhan chilliä tähän ajankohtaan. Jatkoin siis miksin kuuntelua tämän vuoden puolella yksikseen.
Toinen ja kolmas biisi kuulostavat jollain tapaa tutulta. Tokan biisin mieslaulaja varsinkin. Kolmannen puolestaan olen kuulut joskus mutta en osaa sijoittaa kuin ehkä utuiseen progemenneisyyteen. Meriaiheinen kappale on kuitenkin hieno ja miksin koskettavimpia. Sitten seuraa hidastempoista ja säröisen dramaattista industrialpauhaa, jota en myöskään tunnista vaikka kutina on, että pitäisi.
Ensimmäinen kappale jonka tunnistan varmasti, ei ole varsinainen kappale, vaan Toolin Aenima levyn väliäänimaisemointi jossa kuullaan sähkön rätinää ja ukkosta. Sitten unipoppi/suukeisarointia joltain alan suurudelta. Slowdive? Eiku vanhempaa. Cocteau Twins sitten, mutta biisiä en muista koskaan kuunnelleeni. Tosin ko. bändi ei ole muutenkaan mitenkään kovin tuttu. Hyvä kappale joka tapauksessa.
Miksin paras ennalta tuntematon kappale on seiskaraita. Ilmiselvä Nine Inch Nails vaikutteisuus ei haittaa koska biisi on itsessään sävellyksenä niin loistava. Yritän miettiä vastaavia saman aikakauden bändejä, mutta eihän tämä nyt voi olla mitään Stabbing Westwardin tai Gravity Killsin tasoista johdannaispaskaa? Eeppiseksi kasvava biisi säilyttää hyvän jännitteen ja strateginen tauko toimii hyvin.
Tämän jälkeen tulee avantgardistisempaa poljentoa. Keskiössä kitara, joka välillä harhailee kaiutetuille, dementoituneille urille. Laulu on myös melko mystistä. Tykkään. Hyvä putki lässähtää äärimmäisen ankeaan, entuudestaan tuntemattomaan Smashing Pumpkins biisiin. Melko lailla puun takaa tulee sitten seuraavaksi varhaista Sydän, sydäntä, joka on miksin ainoa suomalaisedustus. Kappale on tuttu keikoilta, näitä kahden ekan omakustanteen kappaleita. Nimeä en saa päähäni, mutta sellaisella lattarimaisella svengillä maustettu, pitkähkö tapaus. Kuulostipa hyvältä pitkästä aikaa.
Yhdennellätoista raidalla kuullaan laiskanlaista vaihtoehtorokkia. Ekaksi ei lähde ollenkaan, tokalla kerralla on jo siedettävämpi, mutta kolmannen kerran toden sanoo ja homma rupea toimimaan, varsinkin kun saa enemmän kiinni kaikista kitarajutuista mitä siinä tapahtuu. Ja kyllähän tässä lopuksi hetken rokataankin. Sitten lähteekin Killing Joken The Waitin aloittama hulinaputki, jonkalaista olisi ehkä kaivannut miksin alussa. Seuraavassa kahdessa biisissä jatketaan punkimmalla menoviballa ja palataan alun saksankielisyyteen. Mitään hajua näistä, mutta ihan reipasta meininkiä. Meluisan industriaalisen särörock-minimalismin jälkeen miksi päättyy samaiselta Aenimalta poimitulta Toolin Third Eyella, jonka tunnistan heti alkusekunneilla Bill Hicks-introsta.
Tässä biisilista ja loppumietteet:
1. Fliehende Stürme Rufe
2. Anathema The Gathering of the Clouds
3. Procol Harum A Salty Dog
4. Skinny Puppy Knowhere?
5. Tool (-) Ions
6. Cocteau Twins Pink Orange Red
7. Flowering Blight Holy Sugarwater
8. Snakefinger Golden Goat
9. The Smashing Pumpkins With Every Light
10. Sydän, sydän - & ruokaa
11. Doughboys The Apprenticeship of Lenny Kravitz
12. Killing Joke The Wait
13. Boxhamsters Radio
14. EA80 Von Jenen
15. Space Needle Scientific Mapp
16. Tool Third Eye
Erityisen hauskaa tässä miksissä oli nuo saksalaiset yhtyeet. Minua nimenomaan kiinnostaa jokaisen maan oma ei-englannikielinen skene ja näistä en ollut ikinä kuullutkaan vaikka pienen googlettelun jälkeen vaikuttavat olevan ihan pitkän linjan tekijöitä. Flowering Blight paljastui sitten Paul Barkerin uudemmaksi projektiksi. Vaikutusta on siis varmaan ollut vähän puolin ja toisin. Ministry --> NIN --> Flowering Blight. Anathemaa ei tunnistettu uudenvuodenaattona vaikka huoneessa oli kolmekin bändin diggaria. Kaikkein uusin levy on tosin varmaan kaikilta kuulematta ja edellinenkään ei oikein vakuuttanut. Procol Harumin A Salty Dog on kyllä hieno ja olinhan minä sen joskus kuullut. Residents on kyllä tuttu mutta Snakefingerin sooloja en ole kuullut. Tämän perusteella pitäisi kyllä tutustua.
Miksin laatijaksi arvaan pienen matlokoinnin perusteella Rubiconnaa.
Sent from my iPhone 16
Offline
Juuh, elikkäs. Laitetaas enemmän tahi vähemmän pikaista rapsaa tähän:
Kannessa idyllinen maalattu talvimaisema, muuten ihan perus CD-kotelo. Biisilistaa ei ole, joten mennään ihan avoimilla mielin eteenpäin. Starttihan on mitä komein, eli Maailmojen sodan tunnari! Onhan tässä vähän semmoista 70-luvun musikaalien bowiemaista juustoisuutta discojytkeineen kaikkineen, mutta legendaarinen biisi joka tapauksessa. Toka biisi on jotain avantgarde-Slayeria, joka alkaa thrash-sahauksella mut mukana on pianoja sun muuta. Ja äkkiä se sukeltaakin jonkinlaiseen Opium Warlords-hidasteluun, johon loppuukin. Aika kummallinen biisi, instrumentaalikin vielä. Esittäjästä ei hajua.
Kolmosbiisi on jotenkin tosi puistattava. Pianohumppa, johon on sämplätty alkuun sikojen kiljumista ja sit joku jannu mumisee jotenkin jännittyneellä äänellä tyyliin "if the only food were meat, you would eat no more". En kyllä mitään tarkkaa selkoa tosta laulusta saa, kun sen verran on alas miksattu ja hiljaa laulettu. Tosiaan vähän pelottavakin biisi jostain syystä, tulee kans mieleen jotkut Liisa ihmemaassa-tyyppiset happotripit tosta melodiikasta mieleen.
Nelosraita kuulosti eka joltain Nina Hagenilta, mutta tässä mentiinkin ihan Nippon-maahan asti. Semmoista kasarigoottitykitystähän tämä päällisin puolin oli dramaattisine naislaulajineen, mutta se genre on meikällä vähän heikosti hallussa. Taisi siellä joku mieskin päästä ääneen. Ihan makee biisi kyllä näin muuten, olikohan jotain visual kei-larppiosastoa vai jotain muuta? Seuraavaksi tulikin aika agitprop-tykitystä, mutta olikos tää siltä M.A. Nummisen lastenlevyltä? Sellainen minuutin mittainen välipala tähän. Sinikka Sokka varmaan laulaa.
Kuutosena vähän vanhalta Circleltä kalskahtavaa junnausrokkia, tosin vähän industraalimmilla soundeilla ja saksofonihassutteluilla. Laulaja kähisee päälle jotain hiljaista ja epäselvää. Foninrääkkäyksestä päättelin että olisko tää jotain Zorn/Patton-touhua, mutta kokonaisuutena aivan liian selkeää ja suoraviivaista musaa niille epeleille. Vai? Seiskaraidalla jotain arabialaista psykerokkia, tulee vähän mieleen Mittenin tänään FB:hen linkkaamat persiapsykejutut, joten pieni epäily pukkini identiteetistä kohdistuu sinnepäin. Vähän ehkä yksipuolinen biisi loppujen lopuks, mutta kiinnostavaa musaa sinällään.
Sitten reipasta banjokantria, jonkinlainen sisällissotatarina kenties? En hirveän tarkasti oo tarinaa kuunnellut, mutta kertsissä ainakin huudetaan jiihaa ja vakuutellaan, miten "the south's gonna rise again". Silti päällisin puolin jää sellainen fiilis, että toi on vähän ironisessa mielessä esitetty tässä. Perään instrumentaali, vähän tunnarilta kuulostava ja Aavikko-urkusoundeilla vedetty funkahtava kipale. Etäisesti tuttu, etenkin kun noi pappappaadadaat tulee puolivälissä mukaan. Jotain suomalaista kenties?
Sit sukelletaan aika elokuvalliseen jousiorkesterivälikkeeseen, joka vois sopia johonkin elämänmakuiseen maaseutukuvaukseen suomalaisen miehen elämän raskaudesta. Tämän jälkeen taas jotain ihan muuta, seitsemän ja puolen minuutin vocoder-seikkailuun, jossa joku joku tyyppi selittää kosmisesta ymmärryksestä, unen ja valveen rajapinnoista ja muusta aika korkealentoisesta. Välikkeissä kitarat hyrrää lämpimästi. Ekaks tuli mieleen joku Giant Robot/Tuomas Toivonen-kuvio, vaan onko? Sehän kai luennoi enemmän arkkitehtuurista. Lopulta tajunnanvirta hukkuu kosmoksen syövereihin, eikä hölötyksestä jää mieleen kuin pieniä fragmentteja, tyyliin "red cookie jar" ja "dental hygiene". Tää vois olla kyl kovaa kamaa jossain Avanto-festarin klubilla, jos moisia enää järjestettäisiin.
Tusinaan ennättäessa lauletaan jo Krokotiili-rokkia mukaillen saatananpalvonnasta, otsikolla "muistan vielä vuonna 666". En kyllä tunnista tätäkään laulajaa. Pave tuomitaan paloittelusurmasta ja akuankka-rockin sointukierto sokerisine leadeineen twistaa. En oo kuullut sitä Särkyneet-bändiä koskaan, mutta jotenkin oon kai mielessäni kuvitellut niiden musiikin vähän tällaiseksi, joskin vähän punkimmaksi. Aika kirkkaat soundit tosin, vaikka tarina aika Seremonia-osastoa onkin. Samalla okkultismilla jatkaa Maarit, vihdoin taas toinen tuttu biisi. Synnyin Saatanan merkit käsissäin, eiks tää oo se Rollari-cover? Makee biisihän tämä, kuten nyt Maaritin jutut yleensäkin! Samanlaista synkkää psykedeliaa tulee vielä seuraavassakin biisissä, tässä on aika vahvaa B-kauhupätkien estetiikkaa messissä noiden uhkaavien taustakuorojen ja "pelottavien" melodiakulkujen muodossa. Esittäjästä ei kyllä mitään hajua, mut hauska biisi näin muuten.
Sitten menee rokki vähän hevimpään suuntaan, komeaäänisellä naislaulajalla varustettuna kans. Kuulostaa joltain Lehtisalon suosikkibändiltä, eli 80-lukulaiselta hardrockilta popahtavine kertosäkeineen. Girlschool olis varmaan liian ilmeinen, mutta jotain sinnepäin varmaan? Perään sitten vähän ton edellä kuullun jaappanibiisin hengessä menevää industrial-funk-postpunk-mitälie-poukkoilua. Kertsissä lauletaan jotain "are you lost in the wonderland". Hauska biisi kyllä, sopivan ennalta-arvattava menemättä silti jonnekin matikkacoren puolelle.
Taas vanhaa rokkia, ihan tajuttoman hienoja kitarasooloja ja muutenkin tosi groovaavaa stygee! Ihan ku tää olis vanhaa Scorpionsia, ekalta tai tokalta levyltä? En oo pitkään aikaan niitä kyllä kuunnellut. Mitään varsinaista laulua tässä ei oo, mutta taustaulinoista tulee kyllä Klaus Meine vahvasti mieleen. Ja olisin kyllä tunnistavinani Uli John Rothin soittotyylin. Eiku joo, on tää Scorppareita. Lopussa Meinen soundista ei voi erehtyä. Hienoa musaa!
Oho, loppuun aikamoinen villi kortti! Täähän on ehdottomasti Exuman The Vision, mutta vähän modernimmalta soundaavana coverina. Laulajasta en mene takuuseen, joku new weird america-tyyppi? Hienosti toteutettu versio kyllä, ilmestyskirjatunnelmissa kun ollaan niin noi taustalla jyräävät sunno-kitarat on kyllä ihan kuin joku helvetintuli ja muutenkin tunnelma tiivistyy koko ajan. Mietin että olisko tää ollut Sabbath Assemblyn uudelta levyltä (kun Jex ei sillä ilmeisesti laula), mut ei olekaan. Mainio lopetus joka tapauksessa!
Mukavan monipuolinen miksi kaikenkaikkiaan kyllä! Hyvin rytmitetty ne kaikkein kovimmat biisit ympäri miksiä, ja etenkin loppua myöten meininki senku parani. Tosi paljon ennenkuulematonta musaa, mikä on kans kivaa. Taas oon hirveän huono veikkaamaan miksipukkia, mutta heitään nyt vaikka se Mitten sit!
Oivalluksen hetkellä olin heikosti ravittu, joten totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava Nälkä.
Offline
Miksin laatijaksi arvaan pienen matlokoinnin perusteella Rubiconnaa.
Joo, minultahan tuo tosiaan oli.
Offline
Tomsk wrote:Miksin laatijaksi arvaan pienen matlokoinnin perusteella Rubiconnaa.
Joo, minultahan tuo tosiaan oli.
Kiitos! Ja hienot kansimaalaukset myöskin!
Sent from my iPhone 16
Offline
bernardblack wrote:Skeletonni wrote:bernardblack wrote:ei tullu
Offline
Tolto wrote:Mixi oli hyvä, taitaapi leposi olla asialla, vai? Osa bändeistä tuttuja, mutta yhtäkään biisiä en ole kyllä aiemmin kuullut. Ensimmäistä biisiä lukuun ottamatta liikutaan aika lailla indie popin ja rockin meisingeissä, tosin oli siellä joku Lee Hazlewood välissä. Erityiskiitokset biisilistakuoren muovitorakoista
:peuk:
Tosiaan minultahan se. Tuli lopulta ehkä vähän tylsähkö ja sellainen ennalta-arvattava. Piti laittaa naisen matkaan, jotta olisin saanut Suomen leiman, jotta olisi ollut vaikeampi tajuta keneltä tuli, mutta en saanut ihan ajoissa valmiiksi.
Tuntuu, että mixtapeja värkkää aina vähän väärään aikaan eikä sinne tartu jänniä fiboja. Eli pitäisi saada aikaan oikealla hetkellä ja panna sitten vaikka runko jonnekin odottamaan uhria. Oikea hetki voisi olla vaikka nousuhumala.
No mutta kuitenkin, tässä biisilista vielä kaikille muille ihmeteltäväksi:
1. Metro-tytöt - Elämää suomalaismetsissä
2. Margy Pepper - Tiger Trainwreck
3. Magik Markers - Pat Garrett
4. Mary Shelley Overdrive - The Godamn Batman
5. The Loves - Sweet Sister Della
6. Ultrasound - Floodlit World
7. Kids on a Crime Spree - Trumpets of Death
8. White Wishes - Happy and Afraid
9. Opal - Supernova
10. Young Romance - Break My Heart by Morning
11. Esiotrot - Bleach on My Fingers
12. Lætitia Sadier - Fluid Sand
13. The Pooh Sticks - Teenage High
14. My Teenage Stride - To Live and Die in the Airport Lounge
15. Ace Bushy Striptease - All I Wanted For Christmas Was Alan Gow But He Had A Bio-Mechanical Spine Problem
16. The Pastels - Automatically Yours
17. Dolly Mixture - Everything and More
18. Lee Hazlewood - The Night Before
19. Mazzy Star - She Hangs Brightly
Offline
Mukavan monipuolinen miksi kaikenkaikkiaan kyllä! Hyvin rytmitetty ne kaikkein kovimmat biisit ympäri miksiä, ja etenkin loppua myöten meininki senku parani. Tosi paljon ennenkuulematonta musaa, mikä on kans kivaa. Taas oon hirveän huono veikkaamaan miksipukkia, mutta heitään nyt vaikka se Mitten sit!
Veikkauksesi ei osunut oikeaan.
Tässä kuitenkin biisilista (en ehtinyt laittaa sitä mukaan kun tuli niin kiire saada se postiin):
1. Jeff Wayne - Eve of the War
2. Astrohenge - Toil in Hell
3. Moondog - Pigmy Pig
4. Yapoos - 肉屋のように (japanilaisia merkkejä siis jos ei näy)
5. Sekakuoro (eli M.A. Numminen & co.) - Satuja voi uskoa, joo
6. Oneida - Each One Teach One
7. Devil's Anvil - Selim Alai
8. Herschell Gordon Lewis - Theme from 2000 Maniacs
9. Calibro 35 - Gangster Story (Guido & Maurizio De Angelisin esittämänä kuultu ainakin Komisario Belliessä, Roma Violentassa ja Death Proofissa)
10. Ben Houge - Arcanum (Arcanum-tietokonepelin teema)
11. David Lynch - Strange and Unproductive Thinking
12. Aurinko - 666
13. Maarit - Synnyin Saatanan merkit käsissäin (Jumping Jack Flash)
14. Ennio Morricone - Magic and Ecstasy (elokuvasta Manaaja II)
15. Bitch - Damnation Alley
16. Chrome Hoof - Crystalline
17. Scorpions - I'm Going Mad
18. The Body & Braveyoung - The Vision
"En kerro, millä tavalla sen nimen välitin." Siis välititte? "Niin, en kerro, millä tavalla sen nimen välitin." Siis välititte? "En kerro, millä tavalla sen nimen välitin." Siis välititte? "Niin, en kerro, millä tavalla sen nimen välitin." Siis välititte? "En kerro, millä tavalla sen nimen välitin." Siis välititte? "Olen shanks kylpyammeessa." Anteeksi, kuinka? "Ja homo."
Offline
Timplex wrote:david gilmourin loputon sustain läpi pink floydin tuotannon timplex mix
haluaisin kuulla tämän
Tää oli kyllä hyvä Kiitti biisilistasta ja koko miksistä, kuten totesin niin täytyy tsekkailla noita tuntemattomia. Tuota Iggy/Harry-biisiä kuunnellessa iski joku päähärö enkä meinannut Harrya tunnistaa ollenkaan. Kravitziltakin hyvä biisi, sattumalta kuuntelin tuossa yhtenä päivänä Maggie's Dreamia, jossa Lennykin vaikutti alkuaikoina.
Tiesitkö muuten, että räppi, mitä jotkut jopa musiikiksi sanovat, on isossa maailmassa jengimusiikkia. Nämä "kuuluisat" räppärit ja heidän jenginsä selvittelevät välejään toisiaan ammuskelemalla.
Offline
Kalossimies wrote:Mukavan monipuolinen miksi kaikenkaikkiaan kyllä! Hyvin rytmitetty ne kaikkein kovimmat biisit ympäri miksiä, ja etenkin loppua myöten meininki senku parani. Tosi paljon ennenkuulematonta musaa, mikä on kans kivaa. Taas oon hirveän huono veikkaamaan miksipukkia, mutta heitään nyt vaikka se Mitten sit!
Veikkauksesi ei osunut oikeaan.
Tässä kuitenkin biisilista (en ehtinyt laittaa sitä mukaan kun tuli niin kiire saada se postiin):
1. Jeff Wayne - Eve of the War
2. Astrohenge - Toil in Hell
3. Moondog - Pigmy Pig
4. Yapoos - 肉屋のように (japanilaisia merkkejä siis jos ei näy)
5. Sekakuoro (eli M.A. Numminen & co.) - Satuja voi uskoa, joo
6. Oneida - Each One Teach One
7. Devil's Anvil - Selim Alai
8. Herschell Gordon Lewis - Theme from 2000 Maniacs
9. Calibro 35 - Gangster Story (Guido & Maurizio De Angelisin esittämänä kuultu ainakin Komisario Belliessä, Roma Violentassa ja Death Proofissa)
10. Ben Houge - Arcanum (Arcanum-tietokonepelin teema)
11. David Lynch - Strange and Unproductive Thinking
12. Aurinko - 666
13. Maarit - Synnyin Saatanan merkit käsissäin (Jumping Jack Flash)
14. Ennio Morricone - Magic and Ecstasy (elokuvasta Manaaja II)
15. Bitch - Damnation Alley
16. Chrome Hoof - Crystalline
17. Scorpions - I'm Going Mad
18. The Body & Braveyoung - The Vision
Arvasin Mutta kiitosta biisilistasta. Ja tosiaan joo ton vocoder-biisin yhteydessä kävi Lynch mielessä kans! Ja Moondog olis kyl kans pitänyt tunnistaa.
Last edited by Kalossimies (08.01.2013 14:33)
Oivalluksen hetkellä olin heikosti ravittu, joten totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava Nälkä.
Offline
SLAAVIO wrote:Kalossimies wrote:Mukavan monipuolinen miksi kaikenkaikkiaan kyllä! Hyvin rytmitetty ne kaikkein kovimmat biisit ympäri miksiä, ja etenkin loppua myöten meininki senku parani. Tosi paljon ennenkuulematonta musaa, mikä on kans kivaa. Taas oon hirveän huono veikkaamaan miksipukkia, mutta heitään nyt vaikka se Mitten sit!
Veikkauksesi ei osunut oikeaan.
Tässä kuitenkin biisilista (en ehtinyt laittaa sitä mukaan kun tuli niin kiire saada se postiin):
1. Jeff Wayne - Eve of the War
2. Astrohenge - Toil in Hell
3. Moondog - Pigmy Pig
4. Yapoos - 肉屋のように (japanilaisia merkkejä siis jos ei näy)
5. Sekakuoro (eli M.A. Numminen & co.) - Satuja voi uskoa, joo
6. Oneida - Each One Teach One
7. Devil's Anvil - Selim Alai
8. Herschell Gordon Lewis - Theme from 2000 Maniacs
9. Calibro 35 - Gangster Story (Guido & Maurizio De Angelisin esittämänä kuultu ainakin Komisario Belliessä, Roma Violentassa ja Death Proofissa)
10. Ben Houge - Arcanum (Arcanum-tietokonepelin teema)
11. David Lynch - Strange and Unproductive Thinking
12. Aurinko - 666
13. Maarit - Synnyin Saatanan merkit käsissäin (Jumping Jack Flash)
14. Ennio Morricone - Magic and Ecstasy (elokuvasta Manaaja II)
15. Bitch - Damnation Alley
16. Chrome Hoof - Crystalline
17. Scorpions - I'm Going Mad
18. The Body & Braveyoung - The VisionArvasin Mutta kiitosta biisilistasta. Ja tosiaan joo ton vocoder-biisin yhteydessä kävi Lynch mielessä kans! Ja Moondog olis kyl kans pitänyt tunnistaa.
Uutta veikkausta ei ilmeisesti tule, niin paljastetaan, että meikäläinen oli miksisi takana.
Sent from my iPhone 16
Offline
Oli tullu. Viikon myöhässä. Kuunteluun ehkä ensi joululomalla
Offline
Oli tullu. Viikon myöhässä. Kuunteluun ehkä ensi joululomalla
Kuunteleppa ny kumminkin
Oivalluksen hetkellä olin heikosti ravittu, joten totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava Nälkä.
Offline
joopa joo
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Skeletonni wrote:bernardblack wrote:Skeletonni wrote:bernardblack wrote:ei tullu
Ja täällä siis kulkee myös posti lauantaisin.
Offline
En tuu. Ja vaadin elinikäistä santanabannia niille, jotka ei oo vieläkään lähettäny/kommentoinu kesämiksiä
lisätiedot näistä vois ehkä jo tulla, mutta oikeaan topikkiin.
Offline
MIXISSÄ postileimaus 2.1. eli saapunut varmaan joskus viime viikolla, mutta en o ollu kotona.
Mukana tuli biisilista jota pikaisesti silmäilellä saattoi jo arvata tekijän. Tälläistä 60-luvun motown -tyylistä musaa ja Bond-leffojen soundtrackia. Erittäin smoothia ja menoa sanoisin
Onneks en ottanut levyä pois soittimesta "viimeisen" biisin loputtua. Pienen hiljaisuuden jälkeen tullut bonusbiisi nosti hymyn kasvoille ja varmisti lopullisesti tekijäksi Ginipojan
Last edited by Hassuttelija (12.01.2013 17:30)
In the last second of life, they're gonna show you how,
how they run this show.
Offline