You are not logged in.
Barca jää johkolumboksi CL:ssä, aikamoista.
Offline
Orkl. Kaksi ekaa Argentiinan maalia tuli typeristä virheistä ja pääsivät puskemään aivan vapaina. 3-1 tuli vastahyökkäyksestä lopussa ku painoin päälle. Positiivinen peli. Tästä on hyvä lähteä em-karsintoihin. Fifa ranking tällä hetkellä 49.
Offline
HJK ja Pasi Rautiainen. Liigassa yhdeksäntenä. Cl:n karsintojen kautta pääsivät eååhliigan vikalle karsintakiekalle pelaamaan lohkovaiheeseen pääsystä Austria Wienia vastaan. Voittivat ekan matsin 0-2. Kotiottelussa sitten ekalla jaksolla 0-2 pataan ja jatkoajan lopussa puppeloivat vielä sen kolmannen ja ratkaisevan maalin.
Last edited by leposi (20.12.2012 22:19)
Offline
Huh, 18 matsin jälkeen maaliero 78-17. Tykitellään!
Offline
Vähän samanlaista menoa ku mulla Fürthissa
Varikset komentavat
Offline
Viimeks taisin kirjottaa tänne kun Crewellä onnistuin varmistamaan nousun Valioliigaan.
Champparikaudesta en tainnut juuri mitään kirjoittaa? No, sijoituin toiseksi ja sitä kautta Valioon. Ilmaissiirrolla tullut Jermaine Beckford tykitti 26 maalia ja oli kauden komeetta.
Valjukauteen valmistautumiseen sain todella muhkean siirtobudjetin, muistaakseni jotain 26 miljoonan luokkaa. Laatupelaajien houkuttelu Creween osoittautui kuitenkin aika vaikeaksi. Onnistuin kuitenkin löytämään muutaman hyvän ilmaissiirron kun Bayern-reject Benjamin Richter saapui keskikentälle ja Leigh Griffiths kärkeen. Oikean pakin paikalle ostin ennätyssiirrolla ranskalaisen Dennis Appiahin. 6,75 miljoonalla toivoin saavani todellisen vahvistuksen, mutta vähän toisin kävi. Viime aikoina Dennis on tosin hieman parantanut. Loppurahalla ostin lähinnä prospekteja.
Kausi on mennyt kohtuullisen hyvin. Isot joukkueet perseraiskaavat, mutta muita vastaan on tasaista. Cityltä napattin kotona piste ja Arsullekkin taivuttiin vasta yliajalla. 24 pelin jälkeen 9-4-11. Maaleja ollaan tehty ihan hyvin mutta puolustus on etenkin isoja vastaan pettänyt. 43 tehtyä ja omiin on suhahtanut peräti 52 kertaa. Griffiths ja Beckford ovat molemmat osuneet 11 kertaa. Nyt tammikuussa ostin kärkeen lupaavan brassin 5,5 miljoonalla, toivottavasti on joka pennin arvoinen. Ainakin assman povaa 5 tähden potentiaalia. Oikeasti mun ois kyllä pitänyt ostaa koko rahalla keskikenttäpelaajia, mutta kun sopivia ei löydy niin minkäs teet.
Varikset komentavat
Offline
Niin joo taloushuolet ovat hieman väistyneet kun täällä Valioliigassa tulee rahaa ovista ja ikkunoista. Boardi laajensi stadikkaa kauden alla, nyt mahtuu jopa vähän alle 13 000. Käyttöaste on ollut 99 %. Pari kuukautta vielä ja saan tilit plussalle. 20 miljoonaa euroa meni siirtoihin, se vähän rasittaa tilejä.
Varikset komentavat
Offline
Em-2020 karsintojen avaus Suomen osalta meni paremmin kuin hyvin. Viro kaatui Helsingissä 6-1. Samalla kaikki lohkon joukkueet avasivat karsintansa. Islanti voitti San Marinon 5-0 ja ennakkosuosikit Sveitsi ja Kroatia tuhnusivat 0-0.
Offline
Ja taas Stuttgartissa hassutellaan.
Offline
^ Ite sain jatkosoppareilla hilattua mun vaspan ja ihan hillittömään vireeseen itsensä lietsoneen AMC:n ulosostopykälät 80 miljoonaan. Jälkimmäinen on iskenyt 18 maalia liigassa ja tohon sisältyy peräkkäiset 5 ja 3 maalin pelit. Laitapakit nyt tuntuvat huitelevan ihan omissa ulottuvuuksissaan kun saattavat olla vastakkaisen laidan takatolpalla puskemassa keskityksiä sisään. Mitään taktiikkamuutoksia en oo tehny pariin vuoteen mutta mikäs siinä jos homma toimii.
Offline
Tämmönen janari tuli hommattu tammikuussa. Liigamatseissa ollut vähän pimennossa mutta FA cupin peleissä champpariseuroja vastaan on sitten laittanut kunnolla hulinaksi
Varikset komentavat
Offline
Esitellääs sitten mun kesän 40 miljoonan hankinta. Meinasin jo hommailla edellisenä kesänä, mutta en raaskinut kun Yarmolenko oli kiimassa ja sillai. On se vieläkin, mutta Popov on täydellinen. Tosin vois syötellä palloa vähän enemmän eikä koittaa mennä koko ajan yksin kaikkien ohi.
Offline
Toi Popov on kyl jotain ihan tajutonta. Viciniuksen laitoin jo treenaamaan nopeutta. Accelerationia jos se sais pari kolme pykälää ylöspäin, samoin off the ballia ja composurea niin ois just hyvä kärkipelaaja
Varikset komentavat
Offline
Tässä sitten mun toinen löytö, 17-vee topparilupaus Wächter. Scoutit ja assistant manatseri povaavat 5 tähden potentiaalia.
Vielä vähän raakile koviin paikkoihin, mutta oon kuitenkin antanut peliaikaa ihan kohtuullisesti koska avauksen toppariksi ostamani O'Brien on ollut ihan paska.
Varikset komentavat
Offline
Offline
7 ottelun tappioputki liigassa katkesi onneksi Sunderlandin vieraana. Vicinius on osunut kymmenen kertaa kymmeneen matsiin, 7 niistä FA Cupin matseissa jonkäa välierässä tulee vastaan Liverpool.
Kauhee slumppi oli kyllä kun mikään ei onnistunut liigamatseissa. No, pienet taktiset muutokset ja taas mennään.
Varikset komentavat
Offline
Harmittaa kun jää hyvä seivi kesken kun pitää käydä landella. Mietin kyllä että jos jättäis koneen täällä päälle ja pelais etänä...
Offline
Jumalauta. FA Cupin finaalipaikka varmistui kun kaadoin Liverpoolin välierässä 0-1. Liigassa onnistuin voittamaan Chelsean 1-0 ja Evertonin 1-2 samalla varmistaen liigapaikan myös ensi kaudeksi.
Varikset komentavat
Offline
Huhuh, näytti aluksi aika pahalta kun CL-pudotuspeleissä PSG:n vieraana tappiolla jo 4-1. Onneksi vasemman pakin hirveällä tykillä ja Lawalin lähietäisyydeltä napauttamalla osumalla kavennettiiin 4-3. Eiköhän tää nyt kotona klaarata.
Ja tää nyt viimeistään varmisti sen että kompuutteri jää viikoksi hyrräämään. I'm SO going ETÄ!
Last edited by kissa 8D (22.12.2012 03:38)
Offline
kisun addiktio
Itteäkin hieman harmittaa kun jää kausi kesken, yksi liigamatsi ja FA Cupin finaali pelaamatta.
Varikset komentavat
Offline
Ja tää nyt viimeistään varmisti sen että kompuutteri jää viikoksi hyrräämään. I'm SO going ETÄ!
Offline
Pukilla kiimainen alku em2020 karsinnoissa. Kolme matsia, kolme hattutemppua. Tosin vastassa Viro, Islanti ja San Marino.
Offline
Taidan itse jättää manageroinnit joulutauolle kun vähän yli puolet sarjasta on höntsätty. 17 kierroksen jälkeen 15 voittoa ja kaks tasuria ja 7 pisteen ero tokana olevaan Spartakiin.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Harvoin tollasta taktiikkaa vastaan pääsee pelailemaan.
Edit: Voitin 4-1. Tekivät vähän turhan helpoksi ton pelaamisen.
Last edited by leposi (23.12.2012 18:09)
Offline
Yllärihyvin tää etäyhteys toimii täältä mokkulayhteyden päästäkin! Ihan hyvin voi manageroida.
Offline
hahah, no nyt ei menny ihan niinku strömsössä mutta ei mittää! Olin siis hävinny sen ekan PSG-matsin vaan 4-3 mutta toisessa olin tokalle jaksolle mennessä 0-2 tappiolla. Vähän sössötin pojille tauolla ja just ehdin nähdä kun mun oikee laituri kaventaa. Sitten Windows XP päättää että eipä enää ja se peli jää sinne pyörimään enkä saa enää yhteyttä koneeseen.
Nyt sitte viritin kännykällä yhteyden ja huomasin että olin voittanu 4-2 ja jatkan!
Offline
27 perättäisen liigavoiton putki (alkoi edellisellä kaudella) katkesi kun nysväsin 0-0 Milanin kanssa. Pelasin 40min ylivoimalla Boatengin punasen jälkeen ja lopussa vielä kahden miehen ylivoimalla kun niiltä loukkaantu vielä yksi eikä vaihtoja jäljellä. 20 vetoa ja pari kertaa pallo ylähirteen. Ei niin ei.
Offline
Eredivisien puolella ei tarvinnut kauheasti jännätä muiden pelejä kun mestaruus varmistui neljä matsia ennen loppua maaliskuussa. Eurokiireiden keskellä voi yrittää pitää reserveillä neljän tehdyn maalin keskiarvoa yllä.
Offline
CL-välieriin kun Marseille kaatui yhteismaalein 6-1. Panokset kovenee kun Liverpoolin muussannut Napoli tulee vastaan.
Offline
Eka Napoli-matsi oli vahva 1-2-voitto vieraissa. Näyttää hyvältä, tosin missasin 0-1-tilanteessa pilkun. Toisessa semissä Shakhtar vei ManUa kotona 3-1, saas nähdä.
Uittumaisesti noiden semien väliin oli ahdettu cupin finaali jossa oli ihan eri yksitoistikko mulla kehissä. 0-2 tappiolla VVV:tä vastaan ekan jakson jälkeen mutta tokalla löytyi sen verran ammattiylpeyttä että 4-2 ja nyt on jo tripla titteleitä kasassa tällä kaudella.
Aika hermipelin jälkeen 3-2 kotona ja finaaliin asti Vastaan tulee sittenkin ManU joka vei rankkareilla. Hävisin noille eurosupercupissa mutta se oli alkukautta se.
Last edited by kissa 8D (25.12.2012 18:22)
Offline