You are not logged in.
Radiosta tullut pari viisua ja kuulostanut parhaalta Corganilta... miesnaismuistiin. Toinen oli Depeche Mode -coveri. En taida jaksaa kuitenkaan asiaan enempää perehtyä.
1979 edelleen yksi upeimmista biiseistä evah.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
en ole vieläkään uskaltanut kuunnella. ehkä tänään!
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline
laitoin just piratebaysta tippumaan.
edit: joo 1979 on kyl ihan vitun kova biisi
Last edited by MMM (13.07.2012 14:42)
Oon allerginen sellaiselle teoreettiselle höpinälle, jossa länsimainen yhteiskunta on tuhoon tuomittu vailla selityksiä tai avauksia siitä miksi näin välttämättä on ja miten se kiteytyy erityisen hyvin berliiniläisessä cappuccinossa ja sushikebabissa
Offline
EKAN BIISIN EKAT NUOTIT SOI TÄÄ ON IHAN VITUN HYVÄÄ LISÄÄ VOLAA
SATA KALJAA
Oon allerginen sellaiselle teoreettiselle höpinälle, jossa länsimainen yhteiskunta on tuhoon tuomittu vailla selityksiä tai avauksia siitä miksi näin välttämättä on ja miten se kiteytyy erityisen hyvin berliiniläisessä cappuccinossa ja sushikebabissa
Offline
AAAARGH TARVIN ISOMMAT STERKAT JA SUBBARIN HETI
MIKS AMFETAMIINIA EI SAA VALTSUSTA SAATANAN KATAINEN
Oon allerginen sellaiselle teoreettiselle höpinälle, jossa länsimainen yhteiskunta on tuhoon tuomittu vailla selityksiä tai avauksia siitä miksi näin välttämättä on ja miten se kiteytyy erityisen hyvin berliiniläisessä cappuccinossa ja sushikebabissa
Offline
vittu nyt sä kuolet, tai ainaski lyön haarukalla kulliin
Offline
nolo biisi toi disarm
Tsekkaappa ydis toi kaakun postaama live
and when Finland play hockey
it strikes that continue my
beer machine and Ukko Metso
Offline
tää kuulostaa edelleen hyvältä. huom ei all capseja vaan tyyni tarkkaileva lowercase-ote.
en kyl käsitä miten tää voi toimia. tällast von herzen brothers / kingston wall * -jammailuahan tää tavallaan on.
tai ehkä tän sit erottaa se että corgan osaa kirjoittaa pop-biisejä.
*=meinasin lisätä circlen tohon verrokkilistaan mut en ny jaksa trollata
Oon allerginen sellaiselle teoreettiselle höpinälle, jossa länsimainen yhteiskunta on tuhoon tuomittu vailla selityksiä tai avauksia siitä miksi näin välttämättä on ja miten se kiteytyy erityisen hyvin berliiniläisessä cappuccinossa ja sushikebabissa
Offline
tai ehkä tän sit erottaa se että corgan osaa kirjoittaa pop-biisejä.
ei vaan ole ihan hetkeen ollut kovinkaan hyvä tässä
Offline
MMM wrote:tai ehkä tän sit erottaa se että corgan osaa kirjoittaa pop-biisejä.
ei vaan ole ihan hetkeen ollut kovinkaan hyvä tässä
nii. uus levy saanut useilta kritiikoilta 4-5 tähteä, levy hyppäsi billboard-listan neloseksi, myi yli 50 000 ekalla viikolla,
corganilla takana yli 20 vuoden ura & melkoinen kasa hittejä, bändistä on kuollut ja vaihtunut jäseniä aika määrä, paskaa on aikanaan satanut niskaan joka suunnasta ja siitä huolimatta corganilta edelleen irtoaa tykkejä biisejä.
Oon allerginen sellaiselle teoreettiselle höpinälle, jossa länsimainen yhteiskunta on tuhoon tuomittu vailla selityksiä tai avauksia siitä miksi näin välttämättä on ja miten se kiteytyy erityisen hyvin berliiniläisessä cappuccinossa ja sushikebabissa
Offline
ydinaukio wrote:MMM wrote:tai ehkä tän sit erottaa se että corgan osaa kirjoittaa pop-biisejä.
ei vaan ole ihan hetkeen ollut kovinkaan hyvä tässä
nii. uus levy saanut useilta kritiikoilta 4-5 tähteä, levy hyppäsi billboard-listan neloseksi, myi yli 50 000 ekalla viikolla,
corganilla takana yli 20 vuoden ura & melkoinen kasa hittejä, bändistä on kuollut ja vaihtunut jäseniä aika määrä, paskaa on aikanaan satanut niskaan joka suunnasta ja siitä huolimatta corganilta edelleen irtoaa tykkejä biisejä.
kovalle levymyynnille ja listasijoituksille toki
Offline
tee parempia ja lopeta toi ankee poraaminen
Oon allerginen sellaiselle teoreettiselle höpinälle, jossa länsimainen yhteiskunta on tuhoon tuomittu vailla selityksiä tai avauksia siitä miksi näin välttämättä on ja miten se kiteytyy erityisen hyvin berliiniläisessä cappuccinossa ja sushikebabissa
Offline
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Offline
ydinaukio wrote:MMM wrote:tai ehkä tän sit erottaa se että corgan osaa kirjoittaa pop-biisejä.
ei vaan ole ihan hetkeen ollut kovinkaan hyvä tässä
nii. uus levy saanut useilta kritiikoilta 4-5 tähteä, levy hyppäsi billboard-listan neloseksi, myi yli 50 000 ekalla viikolla,
corganilla takana yli 20 vuoden ura & melkoinen kasa hittejä, bändistä on kuollut ja vaihtunut jäseniä aika määrä, paskaa on aikanaan satanut niskaan joka suunnasta ja siitä huolimatta corganilta edelleen irtoaa tykkejä biisejä.
asfadfafadfdfddf
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
en kyl ymmärrä ydinaukion ja j-b:n reaktioita. mainitsin että levyä on kehuttu arvioissa, se myi ihan ookoosti:
mitä muita faktisia mittareita voi levyn menestykselle olla?
ei sillä että nuo mainitsemani asiat tarkoittaa että se musa on hyvää. Niillä voi kuitenkin osoittaa että ydiksen syytökset Corganin biisikynän heikentymisestä ovat vähän perusteettomia. jokainen voi toki olla pitämättä Billyn biiseistä, mutta nähdäkseni on ihan perusteltua sanoa että tyyppi edelleen osaa hommansa eli pop-biisien tekemisen.
Oon allerginen sellaiselle teoreettiselle höpinälle, jossa länsimainen yhteiskunta on tuhoon tuomittu vailla selityksiä tai avauksia siitä miksi näin välttämättä on ja miten se kiteytyy erityisen hyvin berliiniläisessä cappuccinossa ja sushikebabissa
Offline
niin kyllähän corgan on taas tehnyt levyllisen pop-biisejä, että sinänsä tuo tosiaan vielä onnistuu. mun korvaan vaan tuollaista keskitien tuubaa vailla mitään yllätyksiä tai edes pieniä virkistäviä melodisia oivalluksia mutta sitähän kansa haluaa ja levy käy kaupaksi.
Offline
mutta sitähän kansa haluaa ja levy käy kaupaksi.
Kansa tosiaan haluaa pop-musiikkia, minä ainakin. Entä onko niin että sellaisten levyjen myyminen jota kansa haluaa on jotenkin huono asia?
mun korvaan vaan tuollaista keskitien tuubaa vailla mitään yllätyksiä tai edes pieniä virkistäviä melodisia oivalluksia
Pumpkinsien uudessa levyssä on samaa tenhoa kuin Autechren Oversteps-levyssä. Jälkimmäiseltä aktilta on aina odotettu uusia kokeiluja ja äärimmäisyyttä. Myös Pumpkinsin liepeillä on roikkunut progressiivisen rockin haamu, ei vähiten Mellon Collie -megalevyn vuoksi.
Niin Overstepsillä kuin Kaleidoscopella molemmat yhtyeet hyväksyivät omat tyylilliset piirteensä eivätkä yrittäneet uudistua ja yllättää vain yllättämisen takia. Siksi nämä levyt soivat raikkana ja vapautuneina.
Ainutlaatuisuus, joka on yleensä yllätyksen edellytys, on suht nuori idea länsimaisessa musiikissa. Se paikantuu, heittämällä, Schönbergiin ja Adornoon, joista varsinkin jälkimmäinen vaati että teoksen on oltava omalakinen, ainutlaatuinen suljettu kokonaisuutensa.
Tällainen ajatus viehätti itseäni kovasti nuorempana, kun ainoastaan uusin ja erikoisin oli kiinnostavaa. Sittemmin levyjä on tullut kuunneltua sen verran, että olen alkanut kiinnostua variaatiosta ja jatkumoista.
Ja juuri tästä syystä Pumpkinsin uusi levy kiehtoo niin kovasti. Siinä käy hyvin ilmi kuinka Corgan on onnistunut luomaan oman soundinsa: soittajat vaihtuu mutta Pumpkinsin tunnistaa. Musateoreetikot voivat analysoida tarkemmin niitä tyyliseikkoja (taas heittämällä: oktaavin intervallit A-duurissa, ykköstä korostavat synkopoidut, rumpujen hallitsemat rytmiset välikkeet jne tsägädägä), itselleni kiinnostavinta on se miten Corgan pystyy edelleen luomaan uutta samoista, hyvin rajatuista aineksista.
Corganin hienovaraisessa variaatiossa on jotain samanlaista magiaa kuin klassisen minimalistisen veistostaiteen eleettömyydessä tai vaikkapa Ricardo Villaloboksen yksityiskohtia ylistävässä tuotannossa.
Kaleidoscopen biisit kuulostavat tosiaan aivan samalta kuin se keskiarvoinen äänikuva Pumpkinsista joka minulla ainakin on. Levyltä ei löydy melodisia oivalluksia samassa mittakaavassa kuin vaikkapa Burt Bacarachin sävellyksistä: taito onkin bluesmaisessa pidättäytyvyydessä. Kaavasta pidetään kiinni, sitä ei pyritä oivaltamaan uusiksi vaan sen kanssa pyritään elämään.
Tai kenties tuo kaava, Corganin versio bluesista, on elämä, kuten kansanmusiikissa tavataan ajatella. Soittaja soittaa koska joku haluaa sitä kuunnella. Tärkeintä ei ole muutos vaan olemassaolo.
On muuttumattomuutta joka johtuu pelosta ja sellaista joka johtuu tyyneydestä. Kaleidoscope on kuin oodi vankkumattomuudelle. Kyse ei lopulta ole huikeista ideoista ja kärsimättömästä uutuuden kaipuusta, vaan kyvystä elää siinä maailmassa jonka on itselleen luonut. Itsensä hyväksyminen soi kauniina ja lohdullisena.
Oon allerginen sellaiselle teoreettiselle höpinälle, jossa länsimainen yhteiskunta on tuhoon tuomittu vailla selityksiä tai avauksia siitä miksi näin välttämättä on ja miten se kiteytyy erityisen hyvin berliiniläisessä cappuccinossa ja sushikebabissa
Offline
ihan hyviä huomoita tuossa sun viestissäs, itse vaan vedän lähes kaikista täysin erilaiset johtopäätökset.
jep, pumpkins ja autechre eivät yrittäneet uudistua levyillään, tulos: autechren musa kuulostaa edelleen hemmetin hyvältä meikän korvaan, pumpkins taas keskitason 2000-lukulaiselta alternativerokilta.
pumpkinsin musa on myös ollut viimeiset reilu 10 vuotta oikeastaan mahdollisimman kaukana kaikesta raikkaasta ja vapautuneesta.
ainutlaatuisuus on toki kiva juttu musassa, ja huomaan usein arvostavani pioneereja, mut pääasiassa riittää se et se musa kuulostaa omaan korvaan hyvältä.
uskoisin et tuon levyn melodiaköyhyys ei johdu mistään pyrkimyksestä "bluesmaiseen pidättyvyyteen", vaan lähinnä siitä ettei corganilta nyt oikein irronnut. spekulaatiota toki tämä.
allekirjoitan 2 viimeistä kappaletta viestistäsi, mut korvaisin ton kaleidoscopen vaikka millä tahansa motörheadin levyllä.
toistettakoon vielä, etten siis jaksanut kuunnella tuota levyä edes loppuun asti kun se ei vaan kuulostanut millään muotoa kiinnostavalta, niin joku muu varmaan osaa esittää parempaa kritiikkiä
Last edited by ydinaukio (19.08.2012 22:05)
Offline
MMM:n viestiä haluaisin sivuta sen verran, että jos emme vaadi bändiltä uudistumista, niin mitä jää jäljelle. Jos bändi tekee samaa levyä uudelleen ja uudelleen, miksi emme vaan kuuntelisi sitä alkuperäistä äänitettä. Ite en ole koskaan lämmennyt paikallaanpysymiselle, vaan se symboloi mielikuvituksettomuutta. Koen, että kaikkien pitäisi 2010-luvulla kuunnella ensin Skrillexiä ja vasta sitten miettiä, mitä soundia tähän aikaan haluaa puskea.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
Mun mielestä on kyseenalaista pitää kaupallista suosiota jonkin sortin mittarina onnistumisesta tämmöisessä tapauksessa. Vähän sama kuin jos Michael Jackson ois tehny yhen julkaisemattoman levyn ja se nyt julkaistais, niin pitäis jonkin sortin mittarina sitä että se myy... Ts. näin isoille nimille löytyy aina yleisöä, jos hieman yllättäen tulee jatkoa tarinalle. Eipä mulla muuta.
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
itsehän olen pitänyt bilin biisikynää aina terävänä, mutta en tästäkään huolimatta jaksanut kuunnella Oceanialta kuin ehkä puolet biiseistä intternetistä. mitään ei oikein jäänyt mieleen.
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline
MMM:n viestiä haluaisin sivuta sen verran, että jos emme vaadi bändiltä uudistumista, niin mitä jää jäljelle. Jos bändi tekee samaa levyä uudelleen ja uudelleen, miksi emme vaan kuuntelisi sitä alkuperäistä äänitettä.
Tämän saman voisi sanoa kaikesta pop-musiikista. Miksi enää tehdä pop-biisejä kun beatles.
uutuus ja ainutlaatuisuus eivät ole mitenkään yksiselitteisesti musiikin ainoita olemassaolon syitä. Toinen juttu on sitten keskustella jonkin sortin ekonomiasta, ts. miksi esimerkiksi äänittää klassista musiikkia kuolleilta säveltäjiltä kun ne on jo moneen kertaan taltioitu. Vastaus on tietenkin se, että kaipaamme aina uusia tulkintoja klassikoihin, aivan kuten teatterissa samat klassikot tehdään aina uusiksi tätä aikaa vasten.
Pumpkinsin uusi levy ei ole kopio Siamese Dreamsista, vaan paljon kokeneen rock-musiikin tekijän vahva ja tasapainoinen levy, joka tarjoaa uusia variaatioita samoista aineksista. Kuten tos jo aiemmin sanoin, on hämmästyttävää miten Corgan voi saman aikaan sekä rajata ilmaisukeinonsa niin vähäisiksi että tehdä niistä jotakin uutta edelleen.
Sanottakoon nyt samalla että mua ei yhtään haittaisi jos kukaan ei enää koskaan levyttäisi pop-musiikkia. Ihan yhdentekeväähän pop-musa suurimmalta osin on (ja oikealla hetkellä taasen ekstaattista), mutta siitä on kiva keskustella, vähän niin kuin säästä. Kuten Bill Drummond joskus sanoi Stock, Aitken & Watermanista (about): "they didn't stop making hits because they couldn't do it anymore. They stopped because they got bored. It's too easy."
Mun mielestä on kyseenalaista pitää kaupallista suosiota jonkin sortin mittarina onnistumisesta tämmöisessä tapauksessa. Vähän sama kuin jos Michael Jackson ois tehny yhen julkaisemattoman levyn ja se nyt julkaistais, niin pitäis jonkin sortin mittarina sitä että se myy... Ts. näin isoille nimille löytyy aina yleisöä, jos hieman yllättäen tulee jatkoa tarinalle. Eipä mulla muuta.
Pumpkinsin uusi levy vertautuu huonosti postuumisti julkaistun megatähden levyyn. Useat rock-bändit tippuvat pois kartalta, vaikka heille aiemmin olisi ollut yleisöä. Busta Rhymes, joka kenties voisi verrata kokonsa puolesta Pumpkinsiin, myi vuoden 2006 Big Bang -levyään Yhdysvalloissa n. 600 000 kappaletta. Levyllä vieraili mm. Missy Elliott, William (black eyed peas) ja Stevie Wonder. Vielä vuosituhannen alussa Bustan levyt myivät jenkeissä reippaasti tuplaplatinaa (vähintään kaksi miljoona myytyä levyä).
Ja se että Michael Jackson edelleen myy ei kerro siitä että "no tähdet vaan myyvät", vaan siitä että Jackolla riittää faneja ja että markkinointityö on onnistunut.
Tuntuu epärealistiselta ajatella että bändit vain myisivät itsestään koska ovat joskus olleet suosittuja. Lienee tavattoman vaikeaa pysyä vuosikymmeniä ajankohtaisena tai edes jotenkin kelvollisesti mukana kuvioissa. Niitä "where are they now" -tapauksia riittää. Pumpkinsin tapauksessa ei voi puhua myöskään hieman yllättäen tulleesta jatkosta, sillä vuoden 2007 bändi on julkaissut kolme levyä, mikä ei toki ole kova tahti muttei Pumpkinsin tapauksessa mitenkään poikkeuksellista..
Mua ei Pumpkins bändinä mitenkään hirveästi hetkauta, mutta tuo uusi levy on ilahduttavan hyvä. Muistan kun joskus nuorena istuin autossa ja kuulin Radio Mafialta Corganin haastattelun (Adoren aikoihin). Toimittaja kysyi että koska Billy on tunnustautunut blues-faniksi, voimmeko odottaa häneltä blues-levyä. Tähän Corgan: "I'm not a blues musician. I'm a rock and roll guitarist." Silloin kommentti ihmetytti, sillä toivoin tuohon aikaan bändeiltä Laadun peränkuuluttamaa uudistusintoa ja kameleonttimaisuutta. Sittemmin tuo lausahdus on tuntunut arvovaltaiselta ja osuvalta. Tämä uusi levy vahvistaa ajatuksen Corganista tyyppinä joka tekee sitä mitä osaa.
p.s. oon koko ajan puhunut kaleidoscopesta mut tän levyn nimi taitaa olla ocenia (tms en jaksa tarkistaa)
Oon allerginen sellaiselle teoreettiselle höpinälle, jossa länsimainen yhteiskunta on tuhoon tuomittu vailla selityksiä tai avauksia siitä miksi näin välttämättä on ja miten se kiteytyy erityisen hyvin berliiniläisessä cappuccinossa ja sushikebabissa
Offline
Laatu wrote:MMM:n viestiä haluaisin sivuta sen verran, että jos emme vaadi bändiltä uudistumista, niin mitä jää jäljelle. Jos bändi tekee samaa levyä uudelleen ja uudelleen, miksi emme vaan kuuntelisi sitä alkuperäistä äänitettä.
Tämän saman voisi sanoa kaikesta pop-musiikista. Miksi enää tehdä pop-biisejä kun beatles.
Olen eri mieltä. Beatles ei ollut mikään kevyesti särötetyllä kitaralla renkutetun popmusiikin pajatsontyhjentäjä, vaan kyllä se pajatso tyhjeni lukuisten yhtyeiden toimesta aina sinne 2000-luvun taitteeseen asti. Suunnilleen tohon asti saattoi olla, täysin sybjektiivisesti mun korvaani kuultuna, jotain uusiakin juttuja löydettävissä. No, nyt sitten ei enää ole. Pitäisikö pop haudata? Ei suinkaan. Ei jää mielestäni muuta vaihtoehtoa kuin löytää sanalle popmusiikki uudet raamit, koska Skrillex ja sataamiljoonaa lähestyvät katselukerrat.
uutuus ja ainutlaatuisuus eivät ole mitenkään yksiselitteisesti musiikin ainoita olemassaolon syitä.
Eivät toki. Itsekin usein kuuntelejen ja fiilistelen vanhoja suosikkeja. Tänä kesänä olen tullut siihen tulokseen, että Bobby Freemanin kappale Do You Wanna Dance on maailman paras biisi. Se ei tarkoita, että haluaisin uusien pumppujen tekevän yhtään mitään siihen viittaavaa. Sen sijaan tulokkaiden joukosta kiinnostaa kaikki uuden luojat, kuten esim araabmuzik, joka hakkaa Akain samplerin virtuoosimaisella hallinnalla trance-biiseistä timantteja.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
Sanottakoon nyt samalla että mua ei yhtään haittaisi jos kukaan ei enää koskaan levyttäisi pop-musiikkia. Ihan yhdentekeväähän pop-musa suurimmalta osin on (ja oikealla hetkellä taasen ekstaattista), mutta siitä on kiva keskustella, vähän niin kuin säästä. Kuten Bill Drummond joskus sanoi Stock, Aitken & Watermanista (about): "they didn't stop making hits because they couldn't do it anymore. They stopped because they got bored. It's too easy."
Samoja fiiliksiä. Toi säävertaus on osuva. Tekee mieli kirjoitella ylipäätään jotain ja mikäs siihen sopii paremmin kuin musajutuista vatvominen. Eipä oo parempaakaan tekemistä just ny.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
Ensin pari hajahuomiota. Tajuan vertausten takana olevan pointin ja se on musta kummassakin tapauksessa osuva mutta nää vertausten kohteet on vähän jänniä. Ensin Autechre, Oversteps ja lestissään pysyvät suutarit:
Musta Overstepsillä on hirveen vahva oma profiilinsa Autechren tuotannossa. Se on selvästi melodisempi kaikessa kaoottisuudessaan kuin oikeastaan edellisten 10 vuoden tuotanto yhteensä ja toisaalta ainakin ne gamelan-vaikutteet tulee ihan uutena mausteena koko bändin historiaa silmällä pitäen. Muistan kyllä kun latasin sen levyn, luin biisinnimet ja naurahdin niille pari kertaa ääneen, enkä kuunnellu sitä kertaakaan kolmeen kuukauteen kun ne oli niin perus-Autechree. Nyt kuunneltuna ja koko uraan suhteutettuna toi on musta niiden tunnistettavin ja uniikein levy.
Ja sit toinen juttu: Michael Jackson on menneen maailman artisti siinä mielessä että on tosi epätodennäköistä - ellei jopa rakenteellisesti mahdotonta - että noin laajoja kuuntelijasegmenttejä yhdistävää pop-artistia tulis enää koskaan tässä pirstaloituvien alaskenejen täplittämässä maailmassa. Jacko on ihan oma tapauksensa ja siitä on vaikea vetää mitään verrokkilinjoja oikein mihinkään vielä levyttävään aktiin. Madonna tai U2 ehkä.
Mut sit ite Pumpkins ja Oceania. Tää on selvästi 'klassista' Smashing Pumpkins -soundia ja just nimenomaan jatkumoa siihen millä Corgan teki itestään superstaran kohta 20v sit. Osa näistä biiseistä vois olla ihan yhtä hyvin Siamese Dream -kamaa, olematta silti mitään suoria kopioita siitä touhusta mitä bändi teki tuolloin. Mun mielestä vaan Corganin sävelkynä oli alunperinkin tylsä (tai tarkemmin sanottuna sen tapa rakentaa biisit ei puhuttele mua millään esteettisellä tasolla, tota voi avata enemmänkin) joten jatkumoaspekti ei anna aihetta riemuun.
Tykkään silti tän uuden levyn lihaksikkaasta alusta ja vanhana Isis-miehenä musta on jotenkin hauskaa että Oceania nimisellä levyllä on Panopticon -niminen kappale. Loppupuolen Glissandra on ihan oikeesti pirun hyvä kesäbiisi ja jos en tätä levyä enää vuosien päästä muusta muista niin toivottavasti toi jää jonnekin lokeroon talteen. Lisäksi plussana tää on selkeästi bändilevy, vaikka noilla uusilla tyypeillä on aika selvä karismavaje siihen klassiseen kokoonpanoon verrattuna. Siamese Dream ny esimerkiks kuulostaa paikoitellen ilkeesti sanottuna Corganin ja rumpali Chamberlainin keskinäiseltä projektilta ja mikäli Corganin vaikean muusikon maine pitää kutinsa, se ois varmaan rummutkin soittanu mieluiten ite taitojen salliessa.
Kuten tos jo aiemmin sanoin, on hämmästyttävää miten Corgan voi saman aikaan sekä rajata ilmaisukeinonsa niin vähäisiksi että tehdä niistä jotakin uutta edelleen.
Toi on erinomainen kiteytys. Corganin ilmaisu ei vaan puhuttele mua sillä tavalla mitä mä popmusiikilta haen.
Älä päästä painiks sitä
Offline
Sen verran vois itsekritiikkiä (LOL!) harrastaa tässä, että oonhan mä toitottanut nyt jo parisen vuotta tätä mantraani "uus kreisi musa jee, vanhan kopiointi pienin variaatioin buu", että vois kohta löytää jotain uutta keskusteltavaa. Tää on just yks kulttuurikeskustelun (tai -journalismin) ongelmista. Liian vähän tulee tarvetta oikeasti ravistella näkökantoja. Pitäisi olla joka viikonloppu uusi rakkauslukkogate, että pysyisi hommat tuoreena. Onneksi tuli toi Mannerheim-trollaus.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
börjeslandet wrote:Mun mielestä on kyseenalaista pitää kaupallista suosiota jonkin sortin mittarina onnistumisesta tämmöisessä tapauksessa. Vähän sama kuin jos Michael Jackson ois tehny yhen julkaisemattoman levyn ja se nyt julkaistais, niin pitäis jonkin sortin mittarina sitä että se myy... Ts. näin isoille nimille löytyy aina yleisöä, jos hieman yllättäen tulee jatkoa tarinalle. Eipä mulla muuta.
Pumpkinsin uusi levy vertautuu huonosti postuumisti julkaistun megatähden levyyn. Useat rock-bändit tippuvat pois kartalta, vaikka heille aiemmin olisi ollut yleisöä. Busta Rhymes, joka kenties voisi verrata kokonsa puolesta Pumpkinsiin, myi vuoden 2006 Big Bang -levyään Yhdysvalloissa n. 600 000 kappaletta. Levyllä vieraili mm. Missy Elliott, William (black eyed peas) ja Stevie Wonder. Vielä vuosituhannen alussa Bustan levyt myivät jenkeissä reippaasti tuplaplatinaa (vähintään kaksi miljoona myytyä levyä).
Nyt on kyllä naurettavan kevyt vertaus. Mellon Collie myi 9. kertaa platinaa... Smashing Pumpkins on voittanut kahdeksan Grammyä... Suosio on "hieman" eri tasoa kuin Bustalla.
Last edited by börjeslandet (21.08.2012 08:58)
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
MMM wrote:börjeslandet wrote:Mun mielestä on kyseenalaista pitää kaupallista suosiota jonkin sortin mittarina onnistumisesta tämmöisessä tapauksessa. Vähän sama kuin jos Michael Jackson ois tehny yhen julkaisemattoman levyn ja se nyt julkaistais, niin pitäis jonkin sortin mittarina sitä että se myy... Ts. näin isoille nimille löytyy aina yleisöä, jos hieman yllättäen tulee jatkoa tarinalle. Eipä mulla muuta.
Pumpkinsin uusi levy vertautuu huonosti postuumisti julkaistun megatähden levyyn. Useat rock-bändit tippuvat pois kartalta, vaikka heille aiemmin olisi ollut yleisöä. Busta Rhymes, joka kenties voisi verrata kokonsa puolesta Pumpkinsiin, myi vuoden 2006 Big Bang -levyään Yhdysvalloissa n. 600 000 kappaletta. Levyllä vieraili mm. Missy Elliott, William (black eyed peas) ja Stevie Wonder. Vielä vuosituhannen alussa Bustan levyt myivät jenkeissä reippaasti tuplaplatinaa (vähintään kaksi miljoona myytyä levyä).
Nyt on kyllä naurettavan kevyt vertaus. Mellon Collie myi 9. kertaa platinaa... Smashing Pumpkins on voittanut kahdeksan Grammyä... Suosio on "hieman" eri tasoa kuin Bustalla.
joo, totta, niin oli.
Oon allerginen sellaiselle teoreettiselle höpinälle, jossa länsimainen yhteiskunta on tuhoon tuomittu vailla selityksiä tai avauksia siitä miksi näin välttämättä on ja miten se kiteytyy erityisen hyvin berliiniläisessä cappuccinossa ja sushikebabissa
Offline
Ja sit toinen juttu: Michael Jackson on menneen maailman artisti siinä mielessä että on tosi epätodennäköistä - ellei jopa rakenteellisesti mahdotonta - että noin laajoja kuuntelijasegmenttejä yhdistävää pop-artistia tulis enää koskaan tässä pirstaloituvien alaskenejen täplittämässä maailmassa.
MOROOOOO!
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline