You are not logged in.
Pages: 1
Starflyer 59 kuuluu kiistämättä siihen laajaan joukkoon orkestereita, jotka eivät koskaan ole saavuttaneet ansaitsemaansa huomiota mediassa saati laajemmissa musiikkidiggaripiireissä. Syynä tähän on epäilemättä ollut bändin christian rock status ja levyttäminen kristilliselle levylafkalle Tooth & Nailille. Hernettä nenuun ei kuitenkaan SF59:n kohdalla kannata uskontoallergikkojen vetäistä sillä musiikki on tälle orkesterille ollut aina messagea tärkeämpi juttu, ja voi pojat minkälaisesta popmusiikista onkaan kyse..
Starflyer 59 on käytännössä yhden miehen, Jason Martinin, bändi. Kokoonpano on vaihtunut levyltä toiselle Martinin hoitaessa tarvittaessa kaiken itse. Diskografia käsittää tähän mennessä 11 kokopitkää albumia sekä lukuisia singlejä ja EP:itä sivuprojekteista puhumattakaan. Heinäkuun lopussa SF59:ltä tulee ulos kokoelma Ghosts Of The Past, joka sisältää b-puolia, covereita ja vaihtoehtoisia versioita vanhoista kappaleista. Greatest Hits tyyppinen tuplakokis "Easy Come, Easy Go" ilmestyi vuonna 2000 sisältäen siihenastisen tuotannon parhaat palat.
Starflyer 59:n ura voidaan jakaa melko sujuvasti kolmeen vaiheeseen: ensimmäiset 3 albumia ovat valioluokan shoegazeilua valtavine kitaravalleineen (á la Swervedriver) minkä jälkeen tyyli keveni ja brittipopin vaikutteet (Beatles, Oasis) alkoivat kaikua tuotannossa yhä selkeämmin (poikkeuksena The Portuguese Blues, joka koostuu alkuajoilta jääneistä yiijäämäkappaleista). Viimeisimmät kolme albumia ovat saaneet lisämausteeksi hyppysellisen syntetisaattoria tuotannon kliinistyessä kenties liikaakin.
Silver (1994, reissued in 2005) :sydan::sydan:
Blue Collar Love
Monterey
Gold (1995, reissued in 2005) :sydan::sydan:
A Housewive Love Song
Americana (1997) :sydan::sydan:
The Voyager
The Fashion Focus (1998)
I Drive a Lot
Everybody Makes Mistakes (1999)
Play The C Chord
Leave Here a Stranger (2001) :sydan::sydan:
Can You Play The Drums?
I Like Your Photographs (ehkä upein laulu SF59:n katalogissa!)
Old (2003)
Passengers
I Am the Portuguese Blues (2004)
Talking Voice vs. Singing Voice (2005)
My Island (2006)
Dial M (2008)
The Brightest of the Head
Bonarina vielä The Guitar Man (ennenjulkaisematon biisi, joka löytyy tulevalta b-puolikokoelmalta). SF59 pelaa toki myös Myspacessa ja Spotifyssa!
Offline
Joskus latailin shoegazing-bändejä mp3-soittimeen, ja mukaan eksyi juurikin tuo uusin Dial M. Siinä oli yleinen äänentaso niin eri luokkaa mitä Swervedrivereissa, että aina meinasi korvat räjähtää levyn vaihtuessa. Volyymiä pienennettyä toki mukavaa kuunneltavaa, hieman turhan samasta puusta veistettyjä laulunsa, että olisi aiempaa materiaalia lähtenyt kahlaamaan. Ehkäpä tämän threadin innoittaman. Mitenkä sijoittaisit tuon uusimman bändin aiempaan tuotantoon verraten?
I love you and dream about the Führer
Offline
Joskus latailin shoegazing-bändejä mp3-soittimeen, ja mukaan eksyi juurikin tuo uusin Dial M. Siinä oli yleinen äänentaso niin eri luokkaa mitä Swervedrivereissa, että aina meinasi korvat räjähtää levyn vaihtuessa. Volyymiä pienennettyä toki mukavaa kuunneltavaa, hieman turhan samasta puusta veistettyjä laulunsa, että olisi aiempaa materiaalia lähtenyt kahlaamaan. Ehkäpä tämän threadin innoittaman. Mitenkä sijoittaisit tuon uusimman bändin aiempaan tuotantoon verraten?
Piti oikein kuunnella ajatuksen kanssa tuo Dial M läpi eikä tuntemukset siitä olleet edellisestä kerrasta miksikään muuttuneet. Laadukkaita popkappaleita Mr. Martinin kynästä syntyy toki yhä ("Minor Keys", "The Brightest of the Head") mutta henkilökohtaisesti kolmen viimeisimmän albumin synteettinen äänimaailma ei miellytä. Jos saan suositella niin kehotan seuraamaan sydämiä yllä eli kolme ensimmäistä kitaravalleineen ja kenkiintuijotteluineen sekä "Leave Here A Stranger" majesteetillisine orkestraatioineen ja beatlesiaanisine harmonioineen riittänee vakuuttamaan SF59:n suuruudesta jos mikään.. Toki "Easy Come, Easy Go" -kokiksen ensimmäinen levykin toimii alkupään tuotantoon perehdyttämisessä (Spotifysta löytyy).
Harvan bändin visuaalinen ilme on kansitaiteen osalta näin räikeästi ristiriidassa musiikillisen tason kanssa: Kolmen ensimmäisen albumin monokromaattinen tyylikkyys* on saanut ajan myötä väistyä yhä tyylittömämpien "taideteosten" tieltä; tämä kehitys huipentuu kohta julkaistavaan rarities-kokoelmaan:
Spotifysta kannattaa myös tsekata ihan kuriositeettina digitaaliselta "Minor Keys" -EP:ltä löytyvä The Church -cover "Under The Milky Way", jonka huikeus saa kyyneleet selkäpiihin saakka (toki alkuperäinen on aina alkuperäinen). Ja huomasinpahan juuri että aloitusviestiin liitetty linkki "The Guitar Man" -biisiin on sekin cover Breadin originaalista.
* "Silver" ja "Gold" ovat saaneet remasteroituihin versioihin uudet kannet, joissa yksivärisen taustan päälle on jostain syystä lätkäisty bändin "crest". Sisältöä on paisutettu harvinaisilla EP:illä ["She's The Queen" (Silver) / "Le Vainqueur" (Gold)] sekä seiskojen b-puolilla.
Offline
Otsikon perusteella vaikuttaa siltä että pitäisi tutustua. Pitäisi yrittää olla unohtamatta joten futre voisi nostella otsikkoa säännöllisin väliajoin...
Ilo miellä tämän teen
Offline
youtube-löytö
Offline
pannaam samaan syssyyn toinen helmi alkutaipaleelta:
Offline
Pages: 1