You are not logged in.
Se ilmeisin ja toimivin.
This must be what jail / I will scratch
Offline
Se ilmeisin ja toimivin.
Smaa.
"A repo man's always intense"
Offline
Semmoistakin voisi kysyä, että merkkaako kukaan muu johonkin tietokantaan ylös osatamiaan levyjä ja mitä tietoja laitatte mukaan. Itse pistän esittäjän ja albumin nimen lisäksi julkaisuvuoden ja ostopäivämäärän. Se harmittaa että olen myydessäni jonkun levyn vain kylmästi deletoinut sen tietokannasta. Olisi kiva muistaa joskus mitä levyjä on tullut omistettua.
Offline
Semmoistakin voisi kysyä, että merkkaako kukaan muu johonkin tietokantaan ylös osatamiaan levyjä
Tällä hetkellä nuo on ainoastaan .txt-fileenä ja Reittaamutsissas, jälkimmäisessä yleensä suunnilleen ostopäivämäärineen jostain alkuvuodesta 2004 asti. "Tärkeimpien" levyjen hankkimisajankohdat ovat tosin syöpyneet mieleen jo vuosikymmenen ajan.
edit: korjasub linkin
This must be what jail / I will scratch
Offline
Hallittu kaaos. Aakkos- ja ilmestysmisjärjestykset on liian työläitä ylläpitää. Hyllyni on elävä organismi. Levyjen paikat vaihtuvat välillä ja samantyyliset levyt pikku hiljaa löytävät toisensa. Tollasta 500 levyn hyllyä on vielä suht. helppo kontrolloida. Yksi pakkomielle on kerätä kaikki Fonal -julkaisut samaan paikkaan. Se näyttää hienolta.
Levylistana on vaan .txt -tiedosto.
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
Valitsin myös itsestäänselvimmän. Nykyjärjestelyssä tosin pitää tietää, mistä hyllystä/telineestä/pinosta kuuluu kulloinkin jatkaa. Tilasta on pulaa ja pahasti.
Music Collector-softaan tulee naputeltua kaikista levyistä perustietojen lisäksi niin levy-yhtiö, biisilistat, muusikko- ja äänittäjäkrediitit, ostopaikka-, päivämäärä- ja hintatiedot sekä kansikuvat. Tilastonikkarointi käy kuin luonnostaan. Voitinko pakkomiellepalkinnon?
Offline
Uudessa järjestyksessäni on se vika ettei hyllystä oikein löydä mitään mitä etsii, ainakaan vähään aikaan. Ja jos hyllyssä on ulkona useampi levy, niiden palauttamisessa oikealle paikalleen voi olla vaikeuksia.
Offline
Jos laittaa levyt aakkosjärjestyseen niin se tuntuu samalta kuin jos laittaisi vauvan muoveihin...
Itsellä menee hyllyssä lokeroittain, esim Oasikselle on oma lokero kuten myös Warpille tai NO/JD-kamalla, suomalainen on yhdessä jne. Genreittäin ja tunnepohjalta. Hyllyn järjestys on selkeä ja looginen mutta silti oman pään tuotosta. Vinyylit on jaoteltu kahteen isoon hyllyn osaan periaatteella poppis-konemusiikki , näiden alla sit alaosia ja tarkempaa lajittelua. Sen tajusin että mulla on aina saman bändin sama formaatti samassa paikassa siten että vasemmalla vanhin mitä omistaa. Ja esim Prodigyllä levyt ja sinkut sulassa sovussa julkaisupäivän mukaan. 800+ levyä vielä hallittavissa, pitäisi uutta hyllyä ostaa piakkoin kyl taas.
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
Levyt on yhtyeen nimen mukaan aakkosjärjestyksessä, saman bändin levyt suunnilleen ilmestymisjärjestyksessä vasemmalta oikealle. Tosin ei mulla niitä levyjä niin hirveästi ole, löytäisi etsimänsä ilman järjestystäkin. Olen muuten nyt pari päivää haaveillut, että saisin joskus tulevaisuudessa jonkun vanhanaikaisen lasiovisen kaapin, johon mahtuis paljon levyjä. Ei kerääntyisi pölyä hyllyille.
Offline
Levyt on yhtyeen nimen mukaan aakkosjärjestyksessä, saman bändin levyt suunnilleen ilmestymisjärjestyksessä vasemmalta oikealle.
Juuri näin täälläkin.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
[quote:088646e613="anzut"]Levyt on yhtyeen nimen mukaan aakkosjärjestyksessä, saman bändin levyt suunnilleen ilmestymisjärjestyksessä vasemmalta oikealle.[/quote:088646e613]
Juuri näin täälläkin.
Joo sama.
"A repo man's always intense"
Offline
Levyni ovat oikeastaan vailla mitään järjestystä. Joskus saatan kyllä työnnellä samanvärisiä levyjä vierekkäin.
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
joo vinyylit aakkosjärjestyksessä esittäjän mukaan, saman esittäjän levyt ilmestymisjärjestyksessä, cd:t noin kolmasosa aakkosjärjestyksessä, loput ihan sekaisin... pitäis varmaan joskus järjestää...
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
Hämärän logiikan aakkosjärjestys, ja vinyylit ja cd:t erikseen.
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Se ilmeisin ja toimivin.
= aakkosjärjestys/ilmestymisjärjestys. Muita järjestyksiä en yksinkertaisesti ymmärrä... Miten helvetissä niitä levyjä sieltä hyllyistä löydetään?!
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
[quote:dd3c832022="DirtyBlueGene"]Se ilmeisin ja toimivin.[/quote:dd3c832022]
= aakkosjärjestys/ilmestymisjärjestys. Muita järjestyksiä en yksinkertaisesti ymmärrä... Miten helvetissä niitä levyjä sieltä hyllyistä löydetään?!
Minulla ainakin on aina jonkinlainen perstuntuma, minne olen levyn laittanut. Ja kannen värin tunteminen auttaa tiukoissa paikoissa. Aakkosjärjestys tuntuu jotenkin kahlitsevalta ja neuroottiselta.
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
[quote:636c4c05a0="DirtyBlueGene"]Se ilmeisin ja toimivin.[/quote:636c4c05a0]
= aakkosjärjestys/ilmestymisjärjestys. Muita järjestyksiä en yksinkertaisesti ymmärrä... Miten helvetissä niitä levyjä sieltä hyllyistä löydetään?!
Smaa. Kerran O laitto värijärjestykseen ja siitä seurasi kaaos.
Tosin kohta mun levyt on laatikoissa ihan seeeeeeeekasi.
Offline
[quote:d65663b4ad="DirtyBlueGene"]Se ilmeisin ja toimivin.[/quote:d65663b4ad]
= aakkosjärjestys/ilmestymisjärjestys. Muita järjestyksiä en yksinkertaisesti ymmärrä... Miten helvetissä niitä levyjä sieltä hyllyistä löydetään?!
En ole tullut ajatelleeksi että sama artistin levyt voisi laittaa ilmestymisjärjestykseen... Olen vaan laittanut levyn nimen mukaan aakkosjärjestykseen. Voisi kokeilla tuota kunhan olen kypsynyt tähän nykyiseen. Eli vaikka heti.
Offline
Mulla genreittäin ja alageneittäin on ainoa systeemi joka toimii. Se johtuu paljon siitä että miksailen levyjä, ja slloin haluan että esim kaikki vanha ragga-jungle on samassa paikassa, lounge on omassa paikassaan ja indie-rokki on omassa paikassaan.
Ja esim. lounge on jaettu nais-/mieslaulajiin, bossa novaan, now soundiin, music library levyihin, burt bacharachiin, burt bacharach covereihin, tijuanaan, exoticaan, moog-covereihin, hammond-covereihin jne.
Alagenrejen sisällä levyt on yleensä levy-yhtiöittäin.
Offline
Aikalailla genreittäin nuo taitaa olla. Aakkosjärjestys tuntuu tyhmältä tässä vaiheessa kun levyjä ei vielä kovin paljoa (n.450) ole.
Offline
[quote:c05b21ec46="anzut"]Levyt on yhtyeen nimen mukaan aakkosjärjestyksessä, saman bändin levyt suunnilleen ilmestymisjärjestyksessä vasemmalta oikealle.[/quote:c05b21ec46]
Juuri näin täälläkin.
juuri näin. joskus pitää mennä itseensä kun ei muista levyjen ilmestymisvuosia ihan tosta vaan... lisää jännitystä!
Offline
ainahan ne on hukassa tai lainassa kuitenkin.. ei winampin voittanutta.
aakkoset on jotenkin neuroottista, sekasin paras ja it helps with the lights out... ei vaan: ihan kiva että etsiessään Juuri Sitä Levyä voi tulla tehneeksi herätepyöräytyksiä, kun JSL ei olekaan Juuri Siellä Missä Piti.
Viimeisimpänä halutaan kieltää eräs viime vuosien lupaavimmista uusista finanssialan innovaatioista, nimittäin pikavipit.
Offline
Semisti genrejärjestyksessä, semisti niin, että samantyyliset / vaikutteita toisistaan ottaneet löytyy toistensa läheisyydestä. En mä tiedä. Pitäs kai vaihtaa järjestystä. Vinyyleissä ei taida tällä hetkellä olla mitään logiikkaa kun ovat kämppiksen huoneessa evakossa etteivät ottaisi osumaa kun maalaan seiniä.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
En ole tullut ajatelleeksi että sama artistin levyt voisi laittaa ilmestymisjärjestykseen... Olen vaan laittanut levyn nimen mukaan aakkosjärjestykseen. Voisi kokeilla tuota kunhan olen kypsynyt tähän nykyiseen. Eli vaikka heti.
levyn nimen mukainen järjestys onkin hanurista.
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
Artistin nimen mukaan ja sit levyt ilmestymisjärkkään. Tilasto löytyy modernisti MySQL-datapaasista.
Kumpaan muuten PJ Harvey menee? P:n vai H:n kohdalle?
Älä päästä painiks sitä
Offline
[quote:8acab5242c="ILR"]Artistin nimen mukaan ja sit levyt ilmestymisjärkkään. Tilasto löytyy modernisti MySQL-datapaasista.
Kumpaan muuten PJ Harvey menee? P:n vai H:n kohdalle?[/quote:8acab5242c]
H:n, mutta jos ois vaikka George W. Bush -niminen bändi, se menis G:n kohdalle... ja The-etuliitettä ei oteta huomioon aakkostuksessa, mutta A otetaan... eli The Slits S:ään ja A Certain Ratio A:han
edit: tuskinpa tommosta The Slitsiä onkaan :x
edit: tai ehkå on sittenkin
Offline
[quote:a0aec6ce07="mattti"][quote:a0aec6ce07="ILR"]
Kumpaan muuten PJ Harvey menee? P:n vai H:n kohdalle?[/quote:a0aec6ce07]
H:n, mutta jos ois vaikka George W. Bush -niminen bändi, se menis G:n kohdalle... [/quote:a0aec6ce07]
mutta oliko niin että pj harvey oli itse asiassa alunperin bändi... no mut en tiedä, mullakin se on h:ssa näköjään. näistä epäselvistä tapauksista kyllä riittäis juttua... captain beefheart C, tuomari nurmio N, keiji haino H, kawabata makoto K jne.
makuasia myös onko 22-pistepirkko numeroissa vai K:ssa... splittilevyt etc.
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
The-etuliitettä ei oteta huomioon aakkostuksessa, mutta A otetaan... eli The Slits S:ään ja A Certain Ratio A:han
Minkä ihmeen takia muka? Vastalause! A Certain Ratio C:hen siis.
Mitenkäs muiden artikkeleiden kanssa? Joskus pähkäilin pitäisikö Le Tigre laittaa L:ään vai T:hen. Jos ei otettaisi artikkelia huomioon niin kuin yleensä teen niin se menisi luonollisesti T:hen, mutta ajattelin että Le on kuitenkin niin kiinteästi osa bändin nimeä että ei sitä T:hen voi laittaa. Kukaan ei tunnistaisi bändiä jos puhuisi pelkästä Tigrestä.
Tilastonikkarointi ja pilkunviilaus <3
Offline
makuasia myös onko 22-pistepirkko numeroissa vai K:ssa... splittilevyt etc.
Tai peräti T:ssä jos aakkostaa englanniksi...
Minusta kyllä numerot pitää laittaa erilleen eikä alkukirjaimen mukaan. En kyllä itse onneksi omista yhtään numeroalkuisen bändin levyä.
Offline