You are not logged in.
Vaikka huigia ei TODELLAKAAN KIINNOSTA niin kerronpahan että DANGER esiintyy tän viikon lauantaina Tampereen Klubilla, Monsters of Pop -tapahtumassa.
Joo ja kuten toisessa ketjussa jo sanoin, pakko nähdä. Ei pitäisi olla yhtään paskempi livenäkään.
Offline
kiva kun sigmunddroid muisti minua
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
TOTTA MUNASSA KIINNOSTAA.
Varsinkin Mr Oizo
ja Thomas Bangalter
Nuo viimeisethän löytyy Irreversiblen soundtrackilta.
Offline
Uutta Daft Punkia siis, tosin vain Tronin soundtrack, mutta onhan tuolla muutama helvetin kova biisi. Ensi kesänä suuntaan kyllä johonkin katsomaan nää livenä, jos vaan suinkin keikkailevat.
Offline
Mutta joo sori, voin kyllä lopettaa väärien musiikkimakujen dissaamisen vaikka tähän, en ole juuri ikinä nähnyt siinä mitään pointtia muutenkaan.
No, täytyy sitä huonoitsetuntoisilla ihmisillä nyt joku avautumiskeino olla.
Ihan jepa, täytyy tutustua noihin ketjussa mainittuihin poppoisiin, kun ei ollut kaikki tuttuja. Ite tosin yleensä diggaan melkein enemmän tämmöisten elektronimien tekemistä remikseistä, mitä niiden omista tuotannoista.
Offline
en viitsi perustaa omaa topikkia daft punkille joten lisäsin törkeästi otsikkoon. jostain syystä kiinnostaa taas mutta levyjä en oo vieläkään hankkinut. jos joku haluu myydä mulle vaikka homeworkin femmalla ni laittakaas privaa
Offline
Ed Banger
Justice
Daft Punk - One More Time
One More Time on kyllä Roger Sanchezin "Another Chance" -biisin ohella maailman parasta teknoa :peuk:8):peuk:
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Kyllä Around the World on kovempi
Valitettavasti on käynyt rosvo.
Offline
Kaikki on kovii, mut Alive 2007 tuo sen nerouden kyllä parhaiten esille.
en viitsi perustaa omaa topikkia daft punkille joten lisäsin törkeästi otsikkoon. jostain syystä kiinnostaa taas mutta levyjä en oo vieläkään hankkinut. jos joku haluu myydä mulle vaikka homeworkin femmalla ni laittakaas privaa
Tosta ihan uutena. Ei paljoa tarvii maksaa että saa koko tuotannon.
Offline
käyks tuol paypal? mut eipä se nyt niin kallis muuallakaan, kattellaan.
Offline
^Ei taida käydä Paypal, ainakaan ennen ei käyny. Tilailin tuolta joskus suoraan Electronilla.
Daft Punk
Noin 130-kiloinen naapurinmies, 23-vuotias mies ja alusvaatteisillaan ollut nainen kaatuivat ojaan.
Tehokkain tapa piiloutua on painua pohjaan, ja jos miehistö makaa punkissaan eikä tuota energiaa ja hiilidioksidia niin kolmesta viiteen päivään voi olla siellä
Offline
Daft Punk
Check My Galleries
bzort glorf bööth
Offline
voodoo jippu eiq people bez magic people
lol apua
ultravox
Offline
CRESCENDOLLS!
Video on kyl vähän liian japsi.
Kavinskystäkin diggaan, siis muistakin kuin Nightcallista. Aika stygejä biisejä. Sebastian ja Vitalic toimii. Sebastianin remixi tosta uuesta Beastie Boysista on pirun kova styge.
Offline
Popklassikot 1996 #1: Daft Punk Da Funk
video on kyllä mahtava, mutta miksi sen lopussa lukee 1997?
Offline
Varmaan, koska video valmistu vast sinä vuonna?
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
Tai sit se media mistä se on ripattu tonne youtubeen on julkastu 1997. Mut esim. toi Animal Collectiven Applesaucen perässä lukisi ihan oikeutetusti 2013, koska se julkaistiin vasta 2013 vaik biisi on vanhempi.
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
Offline
Onpas muuten outoo, että näinkään pitkään toimineessa topikissa eijollu mainittu Modjon ylimaallista Chilliniä Oha se vähänniinkö 2000-luvun turboversio maaliman parhaasta diskoilusta eli Chicistä, ja toimii ihan täböllä hei:
...Vai enksmä vaan tajuu, miten nolo biisi se on kun pissixetkin tykkäs, tai jotai?
Offline