You are not logged in.
kerran kuunneltu, todella kovaa kamaa. Tekijällä on näkemystä, lisää kerron kunhan kerkiän
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Tulispa pian, jännittää!
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
Miksi alkaa lupaavasti miellyttävän pelkistetyllä lo-fi meiningillä. Pelkkä pulssi riittää tekemään alusta mielenkiintoisen. Sen jälkeen ollaan joko Alva Noton & Ryuichi Sakamoton mahtavissa tunnelmissa, tai ainakin hyvin samankaltaisissa meiningissä. Loistavaa! Odotukset ovat jo nyt todella kovat. Kahdeksan minuutin korvilla siirrytään hieman Fenneszmäisiin, mutta hieman minimalistisempiin tunnelmiin. Mielenkiinto pysyy edelleen mainiosti yllä. Kahdentoista minuutin korvilla siirrytään seesteiseen ja pehmeämpään droneen, kyllä korva lepää! 15.30 ja siirrytään eteenpäin, tunnelma on pahaenteinen ja epämukava. 18 minuuttia ja tilanne rauhoittuu hitaasti hönkivään droneen. Mukaan liittyy kilahduksia ja kokonaisuus kasvaa miellyttävällä tavalla pitäytyen kuitenkin sopivan hienostuneella tasolla, nautinnollista! 21.30 ja siirrytään ensimmäistä kertaa täysin uusille vesille, mikä alkaa ensin mutisevana kantrina, mutta feidautuu nopean näyttäytymisensä jälkeen pois kohti... avaruussoundeja! 24 minuuttia mittarissa ja leijaillaan kosmoksessa. 25.30 ja lasten puhumaa siansaksaa. 26 minuuttia ja mies laulaa herkällä äänellä, kiinnostukseni herää. Ihan ok välisoitto. 27.40 kuullaan albumin ensimmäinen selkeä rytmisoitin. Välisoitto palaa, sovitus on mielenkiintoinen. Puolen tunnin rajapyykissä tilanne nollataan. Mielenkiintoinen voimakkaan elektroninen komppi alkaa, tai ainakin niin mielenkiintoinen kuin komppi voi olla. Sillä pitää myös osata tehdä jotain, ja juuri kun uskon ettei sillä osata, komppi feidautuu pois. 32.20 se palaa jälleen, esitellen uuden puolen itsestään. Reverbiä on mukana, ja sitä ei voi koskaan olla liikaa. Äänimaailma on miellyttävä, mutta rytmi tekee siitä jotenkin rauhattoman, kaoottisen. 33.15 se pysähtyy ja aloitetaan taas alusta. Levyn heikoin hetki tähän mennessä. 36 minuuttia ja vaihdetaan jälleen, tästäkään en vielä 37 minuutin kohdalla saa otetta, rytmi on levoton ja päämärä tuntematon. Kuin ajaisi satasta katuvalottomalla motarilla. 38 minuuttia ja rytmi loppuu, äänet jäävät. Nyt on parempi. Ja sitten se rytmi palaa taas. Vähän reverbiä. 40min täynnä kun motari loppuu ja siirrytään RÄPPIIN. Räppärin ääni ei vaikuta miellyttävältä, komppi on onneksi kiinnostava ja voisi sitä tylsemmistäkin asioista räpätä. Vajaat 44 minuuttia ja uusi kappale. Tälläkään ei ole miellyttävää ääntä, mutta rytmikään ei ole kovin jännittävä. Ensimmäistä kertaa olen lievästi kyllästynyt ja unohtanut mikä taustalla soi. Fantastista että siihen meni vajaa 49 minuuttia! Sitten alkaakin tulla perättäin miksattuja sanoja eri lähteistä, miellyttävää. Rummut tulevat mukaan ja kokonaisuus on hauska, mutta sisältö ei kanna loppuun asti. 52.30 mennään uusille teille. Nyt on selvää että mixille on pyritty laittamaan mielenkiintoisia rytmejä. 56 minuuttia ja käväisemme hieman itämaisissa soundeissa. Äänenlaatu on huono, mutta toisaalta se sopii kappaleeseen. 59 minuuttia käynnistyy ja heti kuulee että nyt päästään sinfonian grande finaleen. Finaali kasvaa jälleen miellyttävän hitaasti eikä mihinkään ole kiire. Less is more. Lopussa feidataan ulos ja ny rillataan!
Tekijästä ei ole tietoa, mutta tämä oli tehty ajatuksella ja paljon (ehkä jopa 50%!) oli sellaista mihin heräsi mielenkiinto tutustua. Onnittelut ja lämpimät kiitokset tekijälle, olen varmaan keskivertoa nirsompi mutta tämä oli hyvä kokonaisuus. Kappalelistaa toki toivoisin jossain vaiheessa käsiini.
Minultahan se oli! Tosi kiva jos maittoi! Kertakaikkisen huikea analyysi miksista, ja pakko sanoakin, että ymmärrän kritiikin. Vähän jännitti vastaanotto, joten tosi mainiota, jos löytyi mielenkiintoista kamaa. Panen tracklistin huomenna esille, kun nyt ei jouda enkä muista edes kaikkia kipaleita. Noton ja Sakamoton kohdalla osuit, qdes, kuitenkin ihan oikeaan, ja ensimmäinen biisi oli jopa ihan omaa tuotantoa!
Vuoden nuori muotoilija.
Offline
Illalla enempi komenttia
Mixtape saapui siis jo viikko sitten, mutta ehdin syventyä siihen vasta oikeastaan viikonloppuna. Kyseessähän ei ole enempää eikä vähempää kuin kahden cd:n pikkujättiläinen, joten kuuntelu jo itsessään vaatii oman aikansa.
Paketti oli kokonaisuudessaan hyvin simppeli eikä tekijä ollut lähetenyt kikkailemaan ulkokuorilla. Erälehden, arviolta 90-luvulta peräisin olevat, cd-taskuiksi taitellut sivut riittävät tässä tapauksessa varsin mainiosti. Cd Vol. 1, joka on nimeltään "Täytyyhän ihmisen saada kalastaa...", rullaa komeasti 60-luvun lopun ja 70-luvun alun progen ja psykedelian tunnelmissa. Tunnustan, että musa ei ole itselle kovinkaan tuttua muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ei siis ihme, etten tunnistanut artisteista ensikuulemalta kuin Buffy Sainte-Marien. Cd Vol 2 on puolestaan nimetty nerokkaasti "Mikropiirit ovat tulleet mukaan..." ja se toimii eräänlaisena jatkumona Vol 1:lle, krautia, elektronista maalailua ja ambientia lähinnä siis. Kuusi biisiä ja pituutta liki 80 minuuttia eli aika vonkale. Hieno paketti ja sopivaa vastapainoa ykköslevylle. Richard Wahnfriedin osasin poimia lähinnä kai sen takia, että Schulzea olen joskus kuunnellut. Muut olivat sen sijaan oudompia. Kakkos-cd on ehkä enemmän omaan makuun, lähinnä tunnelmansa puolesta, mutta ykkös-cd ei kauaksi jää.
Biisilistat:
Cd Vol. 1, "Täytyyhän ihmisen saada kalastaa..."
1. Fantasy: Politely Insane
2. Beggars Opera: Madame Doubtfire
3. Julian's Treatment: Phantom City
4. Spring: Shipwreck Soldier
5. Freedom's Children: Medals of Bravery
6. Aorta: Ode to Missy Mxyzoxptlk
7. Music Emporium: Prelude
8. Power of Zeus: It Couldn't Be Me
9. Jellyroll: Restless Feeling
10. Hard Meat: Space Between
11. Quicksilver Messenger Service: Pride of Man
12. Juicy Lucy: Just One Time
13. Fairfield Parlour: Emily
14. Buffy Sainte-Marie: Los Pescadores
15. Fresh Maggots: Rosemary Hill
16. The Norman Haines Band: Bourgeois
17. Tea & Symphony: Sometime
18. Spooky Tooth with Pierre Henry: Offering
19. Second Hand: Something You Get
20. Earth and Fire: Seasons
Cd Vol. 2 " Mikropiirit ovat tulleet mukaan..."
1. Eberhard Schoener: Shape of Things to Come
2. Peter Mergener & Michael Weisser: Sunny-ROM-rise
3. Richard Wahnfried: Druck (Pressure)
4. Patrick Kosmos: Return of the Stardancer
5. Bernd Kistenmacher & Harald Grosskopf: Four Four on the Floor
6. Double Fantasy: Lost Control
Pukittajalle iso kiitos sivistävästä musiikkiretkestä. Jotain tällaista salaa nimittäin toivoinkin: paljon hyvällä maulla valittua musaa, johon en olisi niin paljon ehtinyt tutustua. Napakymppi
Pukittajani on takuuvarmasti: HEZMA!
Offline
tuon mixin haluaisin kuulla minäkin!
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
tuon mixin haluaisin kuulla minäkin!
smaa, vaikuttaa kovalta
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Pukittajalle iso kiitos sivistävästä musiikkiretkestä. Jotain tällaista salaa nimittäin toivoinkin: paljon hyvällä maulla valittua musaa, johon en olisi niin paljon ehtinyt tutustua. Napakymppi
tln wrote:Pukittajani on takuuvarmasti: HEZMA!
Jeah, tunnustan, hyvä että osui, teinhän mixit jo ennen kuin tiesin vastaanottajaa, ja eipä ois auttanu vaikka oisin tiennykin, joten ihan omanlaista yritin
Offline
huïg wrote:tuon mixin haluaisin kuulla minäkin!
smaa, vaikuttaa kovalta
Jep, nettiin tämä!
Tänään saapui Pispalassa jytää (Heindrich Hertz Replacement Sleigh Rental Remix 2010) -kassu. Biisilista lupaa manserokkareiden porilaisvahvistuksin vääntämiä Juice-covereita, mutta kasetti ei valitettavasti lunasta lupauksia. Sen sijaan siivoilun ohessa kuulin ainakin pianonkilistelyä, itäblokkirokkia ja jotain, mitä epäilen Lil B:n tuotoksiksi. Tiukemmat analyysit ja veikkaukset sitten, kun on kuunneltu rauhassa. Kiitos!
"Internet perustuu Jumalan luomiin raaka-aineisiin, ihmisille annettuun luovaan älyyn ja radioaaltoihin." - Jouko Piho
Offline
bernardblack wrote:huïg wrote:tuon mixin haluaisin kuulla minäkin!
smaa, vaikuttaa kovalta
Jep, nettiin tämä!
No jos kansa vaatii niin koitan jossain vaiheessa heittään jonnekin saataville.
Offline
paise wrote:bernardblack wrote:huïg wrote:tuon mixin haluaisin kuulla minäkin!
smaa, vaikuttaa kovalta
Jep, nettiin tämä!
No jos kansa vaatii niin koitan jossain vaiheessa heittään jonnekin saataville.
No nii...
En kovin montaa päivää vihti ylläpitää wareja, joten ottakaa äkkiä pois
Kansia en voi esitellä ku ei tullu otettua kuvaa, mut jos tln haluaa vilautella niin passaa mulle.
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Tässä qdesille tehdyn miksin piis'lista vielä:
folkhälsan - die kraft des gedankens
alva noto & ryuichi sakamoto - berlin
taylor deupree - shoals
grischa lichtenberger - durchquerung 4
xela - bobble hats of summer
godspeed you! black emperor -antennas to heaven (niitä alun osia)
james blake - i never learnt to share
airhead - paper street
radiohead - kid a
burial - exit woundz
lil b - why they wanna kill me
mellowhype - copkiller
james blake - cmyk
mount kimbie - 50 mile view
ducktails - daily vacation
autechre - krylon (taitaa itse asiassa olla siltä jonkun ihan muun kuin autechren tekemältä pseudo-oversteps-levyltä... Jämäkkä piisi yhtä kaikki)
Last edited by Folkhälsan (21.12.2010 13:07)
Vuoden nuori muotoilija.
Offline
Eilen tuli. Pyhinä sitten vois kuunnella ajatuksen kanssa.
Offline
En kovin montaa päivää vihti ylläpitää wareja, joten ottakaa äkkiä pois
Kansia en voi esitellä ku ei tullu otettua kuvaa, mut jos tln haluaa vilautella niin passaa mulle.
voisko joku toinen sit imuttaa hollille et voin ladata nää kun pääsen takaisin suomeen. talon wlan ei oo toiminut kohta viikkoon ja tässä mutsin koneella toimiva safaricomin mokkula on niin hidas et menis varmaan puoli vuotta tuon latailuun
kiinnostais kans folkhälsanin miksi ihan muutenkin ja etenkin kun joku on onnistunut miellyttämään qdesia: wow
"hiljaa pyörii salaattilinko"
bitch ain't even COLD in that poncho
Offline
kiinnostais kans folkhälsanin miksi ihan muutenkin ja etenkin kun joku on onnistunut miellyttämään qdesia: wow
nytkyllä folkhälsanille joku foorumipalkinto tästä
EDIT: ei tainnu olla naisen ininää seassa tällä kertaa
Offline
mitten wrote:kiinnostais kans folkhälsanin miksi ihan muutenkin ja etenkin kun joku on onnistunut miellyttämään qdesia: wow
nytkyllä folkhälsanille joku foorumipalkinto tästä
EDIT: ei tainnu olla naisen ininää seassa tällä kertaa
Kyl jengi muistaa sen naisen ininän, mut ei sitä, että qdes taisi olla muuten suht tyytis mixiin.
Offline
Merry Christmas from Mr. T - Be nice to your mother! or else... no presents -joulukortti levyllä varustettuna on saapunut!
Offline
Se saapui. Cd oli pakattu peltiseen koteloon, jota oli koristeltu päältä taidokkaasti (joulucdkakku?). Kotelossa oli cd:n ohella pienoissarjis ja MC Hammer-keräilykortti (Yo MTV Raps)..
Näyttäisi olevan yhteenmiksattu jöötti musaa. Veikataanpa parin biisin ja postileiman (Espoo) perusteella lähettäjäksi Skeletonnia.
Saavuttaakseni rikkinäisyyden ja pelokkuuden tunnelman lauloin kappaleen alasti pimeän studion lattialla, kertoo Juha K. Korento.
Offline
Merry Christmas from Mr. T - Be nice to your mother! or else... no presents -joulukortti levyllä varustettuna on saapunut!
Tunnin mittanen mötkö, yhteen liitetyt biisit, ei biisilistaa missään. Suht letkeetä ja/tai groovaavaa kamaa pääosin, mukana useita joululaulujakin (esim. Pirkka-Pekka Peteliuksen Apuva-mies). Tunnistin P-PP:n, Nummisen, Scientististin (kaisse oli?), Yoko Onon, John Calen ja Kaleidoscopen. Ritari Ässän teemaa hyödyntävä jouluinen räppi oli hauska lopetusbiisi
Merry motherfucking Christmas ja sillee, kyllä tällä joulutunnelma välitty. Olihan tää suht laadukas, vaikka paljon sellasta kamaa olikin mitä tuskin muuten tulisi koskaan kuunneltua. Jee
Pukista ei kyllä mitään käsitystä, Helsingisä leimattu kirje, mutta se ei nyt paljoa auta.
Last edited by hezma (21.12.2010 18:16)
Offline
bernardblack wrote:huïg wrote:tuon mixin haluaisin kuulla minäkin!
smaa, vaikuttaa kovalta
Jep, nettiin tämä!
Tänään saapui Pispalassa jytää (Heindrich Hertz Replacement Sleigh Rental Remix 2010) -kassu. Biisilista lupaa manserokkareiden porilaisvahvistuksin vääntämiä Juice-covereita, mutta kasetti ei valitettavasti lunasta lupauksia. Sen sijaan siivoilun ohessa kuulin ainakin pianonkilistelyä, itäblokkirokkia ja jotain, mitä epäilen Lil B:n tuotoksiksi. Tiukemmat analyysit ja veikkaukset sitten, kun on kuunneltu rauhassa. Kiitos!
Pukki pahoittelee, että mixiin eksyi kiireessä jopa kaksi Lil B:n kipaletta. Samoin pukki pahoittelee biisilistan pieniä virheitä mutta tässä korjattu painos:
A
Pate Mustajärvi - Ajan päivin, ajan öin
~Interlude~ - Pulkkinen Hot Rod
Andrew W.K. - Begin The Engine
Ram Jam - Black Betty
Erkin Koray - Hor Gorme Garibi
Neil Young - Computer Cowboy (aka Syscrusher)
Prolapse - Autocade
John Farnham - You're The Voice
Ecstasy Of Saint Teresa - Sweet Abyss
Soft Cell - Say Hello, Wave Goodbye (Almighty Radio Edit)
Mirzino Jato - Ja Bih Da Me Druga Mazi
B
Azalia Snail - Hit By A Car
Orbital - The Box (Excerpt)
Lil B - Birth To Life
Anika - Love In Echelon
Lil B - Earth's Medicine
Buckets Of Bile - Caught It Still
Hyperjinx Tricycle - Happy Springfield
Plagal Grind - Yes Jazz Cactus
Amps For Christ - Out On The Moon (Slight Return)
Kari Tapio - Alumiinitähdet
Offline
En ole kuunnellu vielä edes kertaalleen, mutta digaan jo nyt tosissani! Tää on Helsingistä ja ilmeisesti tytöltä, tai sitten tyttökannet on tarkoituksellista hämäystä! Merenneito- ja kukkatarroja. Mukana myös mystinen erillinen paketti jossa päällä kaulakoru ja lappu jossa seisoo "Avaa tämä vasta jouluna!" Nyt vasta jännittääkin! Biisilista luvataan pyynnöstä foorumille, mut en vielä tahdo, kun sitten paljastuu keneltä tämä on. Ellen pyydä pukkia tekemään itselleen kutosnikin, jonka turvin, voi kertoa biisilistan ilman kiinnijämisen pelkoa... No, varrotaan nyt vielä.
Musiikista analyysia, kun olen paremmin perehtynyt.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
Se saapui. Cd oli pakattu peltiseen koteloon, jota oli koristeltu päältä taidokkaasti (joulucdkakku?). Kotelossa oli cd:n ohella pienoissarjis ja MC Hammer-keräilykortti (Yo MTV Raps)..
Näyttäisi olevan yhteenmiksattu jöötti musaa. Veikataanpa parin biisin ja postileiman (Espoo) perusteella lähettäjäksi Skeletonnia.
Oikeaan osui.
Huomaa MC Hammer -keräilykortissa oleva MC Hammerin nimmari.
Offline
Mulla rupee olemaan aavistus pukista...
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
hezma wrote:Merry Christmas from Mr. T - Be nice to your mother! or else... no presents -joulukortti levyllä varustettuna on saapunut!
Tunnin mittanen mötkö, yhteen liitetyt biisit, ei biisilistaa missään. Suht letkeetä ja/tai groovaavaa kamaa pääosin, mukana useita joululaulujakin (esim. Pirkka-Pekka Peteliuksen Apuva-mies). Tunnistin P-PP:n, Nummisen, Scientististin (kaisse oli?), Yoko Onon, John Calen ja Kaleidoscopen. Ritari Ässän teemaa hyödyntävä jouluinen räppi oli hauska lopetusbiisi
Merry motherfucking Christmas ja sillee, kyllä tällä joulutunnelma välitty. Olihan tää suht laadukas, vaikka paljon sellasta kamaa olikin mitä tuskin muuten tulisi koskaan kuunneltua. Jee
Pukista ei kyllä mitään käsitystä, Helsingisä leimattu kirje, mutta se ei nyt paljoa auta.
Mähän se
Biisilstaa:
David Hasselhoff - It Was Night Before Christmas
Dorothy Ashby - Soul Vibrations
Blue Orchids - Work
Apuva -Kvintetti - Joulukirkkoon
Chrisse Schwindt - Kanarian Joulu
Orchestre Poly-Rythmo de Cotonou Dahomey - Minsato Le, mi Deyihome
Salsoul Orchestra - It's Good For The Soul [Album Remix]
Scientist - Laser Attack
Yoko Ono - Kiss, Kiss, Kiss
Mister T - Treat Your Mother Right
Roy Budd - Cat And Mouse In Berlin
John Cale - Childs Christmas In Wales
Donovan - Get Thy Bearings
The Cowsills - We Can Fly
Rebekah Del Rio - Llorando (Crying)
Kaleidoscope - A Dream For Julie
paska - rudolph the red-nosed reindeer
Tarantula Ghoul & the Gravediggers - King Kong
Eazy E - Merry Mother Fuckin' Christmas
Pansy Division - Homo Christmas
KITT the Amazing Car of Tomorrow - A Knight Rider Christmas
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
Se tuli. Kannessa komeilee Deal With It -koira. Kyseessä on ilmeisesti Duck Hunt -versio ja tietenkin oma tekemä. Siis sanat eivät riitä kertomaan, erittäin hieno ja värikäs kansi :peuk: Valitettavasti kuuntelun ja bileet joutuu jättämään huomiselle mutta pienen biisilistan tutkimisen (olen homo) jälkeen en malta olla arvaamatta että tekijä olisi mr. swag aka hrmis?
Tiesitkö muuten, että räppi, mitä jotkut jopa musiikiksi sanovat, on isossa maailmassa jengimusiikkia. Nämä "kuuluisat" räppärit ja heidän jenginsä selvittelevät välejään toisiaan ammuskelemalla.
Offline
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Offline
Oli tullut! Kuunteluun jossain välissä ja raporttia sit tietty.
Offline
sheino wrote:Se saapui. Cd oli pakattu peltiseen koteloon, jota oli koristeltu päältä taidokkaasti (joulucdkakku?). Kotelossa oli cd:n ohella pienoissarjis ja MC Hammer-keräilykortti (Yo MTV Raps)..
Näyttäisi olevan yhteenmiksattu jöötti musaa. Veikataanpa parin biisin ja postileiman (Espoo) perusteella lähettäjäksi Skeletonnia.
Oikeaan osui.
Huomaa MC Hammer -keräilykortissa oleva MC Hammerin nimmari.
Niijoo, tässä vielä biisilista, jonka nyt muistin unohtaneeni:
1. Bruce Haack - Cherubic Hymn
2. Queen - A Winter's Tale
3. GRLLGRLL - sLOwDanciNg
4. 1349 - Psalm 7-77
5. Colour Haze - Tempel
6. Udo Lindenberg - Es Reicht Gerade Noch zum Uberleben
7. Sabbath Assembly Hymn of Consecration
8. 8 Eyed Spy - Run Thru The Jungle
9. Circle - Tähet
10. Aura Noir - Hades Rise
11. Ghost - Ritual
12. Kummitus - Paholaisen tulo
13. Eloy - Isle of Sun
14. Ulver - Hymn VI: Of Wolf and Passion
15. Lil B the Based God - Just Dream
Last edited by Skeletonni (22.12.2010 00:43)
Offline