#1 07.10.2010 13:15

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 102,135
Website

Näennäiset musiikkiesitykset

kaitpa näillekin oma topikki kun ovat kohta aika uugeeta toimintaa:

Järjestyslain 3 §:n 1 momentin uudella 4 kohdalla tarkoitettaisiin sitä, että lahjoitusten
vastaanottaminen säännöllisten tulojen hankkimiseksi olisi siis kiellettyä. Tällöin
satunnainen rahan pyytäminen tai esimerkiksi matkalippurahojen pyytäminen ei olisi
kiellettyä, koska sillä ei ole vastaavaa yleistä järjestystä yleisellä paikalla häiritsevää tai
turvallisuutta vaarantavaa vaikutusta. Käytännössä kiellettäisiin siis ammattimainen
lahjoitusten vastaanottaminen yleisellä paikalla, jossa henkilön tavoitteena olisi saada
itselleen pääasiallinen tai merkittävä osuus elämiseen Suomessa tarvittavasta rahasta
tällä tavalla.

Vetoamisella muihin henkilöihin tarkoitettaisiin henkilön yleisellä paikalla näkyvillä
oloa, jonka tarkoituksena on kirjallisen viestin muodossa tai henkilön muun
käyttäytymisen perusteella pyytää lahjoitusta.

Lahjoituksella tarkoitettaisiin rahan tai aineellisen hyödykkeen vastikkeetonta
vastaanottamista sekä toimintaa, jonka tarkoituksena on tosiasiallisesti vedota
vastikkeettomasti muihin henkilöihin esimerkiksi näennäisen kaupankäynnin tai
näennäisen musiikkiesityksen muodossa.

lähde


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#2 07.10.2010 13:37

paise
Member
Registered: 01.07.2005
Posts: 1,148

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

Jyväskylän kävelykadulla oli vuos sitten toistuvasti yks mummo, jonka tekemisiä ois kyllä voinu kuvata näennäiseksi musiikkiesitykseksi. Veivas haitaria hitaasti ja innottomasti ees taas, välillä paineli summassa koskettimia, aina ei ees sitä. Tosi säälittävä meno, mikä vissiin lieni tarkoituskin.

Lakiluonnokselle toki  center  angry  center


"Internet perustuu Jumalan luomiin raaka-aineisiin, ihmisille annettuun luovaan älyyn ja radioaaltoihin." - Jouko Piho

Offline

#3 07.10.2010 14:09

suomenajokoira
Member
Registered: 05.03.2009
Posts: 3,538

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

En tiiä oliko Rapa & Roksetten Flow-keikka edes näennäinen musiikkiesitys mutta vähän aikaa kesti tajutessa että tässä on keikka jo meneillään.


Valitettavasti on käynyt rosvo.

Offline

#4 07.10.2010 14:55

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

paise wrote:

Jyväskylän kävelykadulla oli vuos sitten toistuvasti yks mummo, jonka tekemisiä ois kyllä voinu kuvata näennäiseksi musiikkiesitykseksi. Veivas haitaria hitaasti ja innottomasti ees taas, välillä paineli summassa koskettimia, aina ei ees sitä. Tosi säälittävä meno, mikä vissiin lieni tarkoituskin.

Lisa Gerrard soolokeikalla ilman sähköjä ja kaikuja, mix vihaat? tongue:confused::peuk:


'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

#5 07.10.2010 15:05

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

Voi vittu tätä paskaa ihan oikeasti. Vaikkei menis ees läpi niin vituttaa että tämmöstä edes harkitaan. Metrosoittajathan saattaa olla monesti todella taitavia. Ei tosin (ainakaan vielä) juuri koskaan Helsingissä, mutta tää nyt on jo ihan perseilyä. center

Last edited by börjeslandet (07.10.2010 15:05)


en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#6 07.10.2010 17:55

paise
Member
Registered: 01.07.2005
Posts: 1,148

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

Jean-Babtiste wrote:
paise wrote:

Jyväskylän kävelykadulla oli vuos sitten toistuvasti yks mummo, jonka tekemisiä ois kyllä voinu kuvata näennäiseksi musiikkiesitykseksi. Veivas haitaria hitaasti ja innottomasti ees taas, välillä paineli summassa koskettimia, aina ei ees sitä. Tosi säälittävä meno, mikä vissiin lieni tarkoituskin.

Lisa Gerrard soolokeikalla ilman sähköjä ja kaikuja, mix vihaat? tongue:confused::peuk:

Meinasin heittää, että ois käyny kokeelllisesta musasta tjsp, mut ahdinkoa ei  oo kiva estetisoida.


"Internet perustuu Jumalan luomiin raaka-aineisiin, ihmisille annettuun luovaan älyyn ja radioaaltoihin." - Jouko Piho

Offline

#7 08.10.2010 11:45

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 102,135
Website

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

onko kaikki jo mukana facebook-ryhmässä? colorflash


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#8 08.10.2010 15:28

Moronica
electric barbarella
From: Törmä
Registered: 21.06.2005
Posts: 18,410

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

börjeslandet wrote:

Voi vittu tätä paskaa ihan oikeasti. Vaikkei menis ees läpi niin vituttaa että tämmöstä edes harkitaan. Metrosoittajathan saattaa olla monesti todella taitavia. Ei tosin (ainakaan vielä) juuri koskaan Helsingissä, mutta tää nyt on jo ihan perseilyä. center

Jos tää menee läpi, lupaan kyllä organisoida maksullisen näennäisen musiikkiesityksen julkisella paikalla. Vaadin saada nähdä, kun poliisi määrittelee jonkin casionhakkaamisen, potikanvääntelyn tai hedelmien mikittämisen näennäismusiikiksi peuk


Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.

Offline

#9 08.10.2010 15:58

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

Moronica wrote:
börjeslandet wrote:

Voi vittu tätä paskaa ihan oikeasti. Vaikkei menis ees läpi niin vituttaa että tämmöstä edes harkitaan. Metrosoittajathan saattaa olla monesti todella taitavia. Ei tosin (ainakaan vielä) juuri koskaan Helsingissä, mutta tää nyt on jo ihan perseilyä. center

Jos tää menee läpi, lupaan kyllä organisoida maksullisen näennäisen musiikkiesityksen julkisella paikalla. Vaadin saada nähdä, kun poliisi määrittelee jonkin casionhakkaamisen, potikanvääntelyn tai hedelmien mikittämisen näennäismusiikiksi peuk

Tuun ottamaan kuvia peuk


en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#10 08.10.2010 15:59

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 102,135
Website

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

börjeslandet wrote:
Moronica wrote:
börjeslandet wrote:

Voi vittu tätä paskaa ihan oikeasti. Vaikkei menis ees läpi niin vituttaa että tämmöstä edes harkitaan. Metrosoittajathan saattaa olla monesti todella taitavia. Ei tosin (ainakaan vielä) juuri koskaan Helsingissä, mutta tää nyt on jo ihan perseilyä. center

Jos tää menee läpi, lupaan kyllä organisoida maksullisen näennäisen musiikkiesityksen julkisella paikalla. Vaadin saada nähdä, kun poliisi määrittelee jonkin casionhakkaamisen, potikanvääntelyn tai hedelmien mikittämisen näennäismusiikiksi peuk

Tuun ottamaan kuvia peuk

tuun diggailemaan peuk


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Offline

#11 08.10.2010 16:18

hrmunoita
rankka rässi
From: 1927 'till infinity
Registered: 16.09.2005
Posts: 39,222

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

psykokarkki wrote:
börjeslandet wrote:
Moronica wrote:
börjeslandet wrote:

Voi vittu tätä paskaa ihan oikeasti. Vaikkei menis ees läpi niin vituttaa että tämmöstä edes harkitaan. Metrosoittajathan saattaa olla monesti todella taitavia. Ei tosin (ainakaan vielä) juuri koskaan Helsingissä, mutta tää nyt on jo ihan perseilyä. center

Jos tää menee läpi, lupaan kyllä organisoida maksullisen näennäisen musiikkiesityksen julkisella paikalla. Vaadin saada nähdä, kun poliisi määrittelee jonkin casionhakkaamisen, potikanvääntelyn tai hedelmien mikittämisen näennäismusiikiksi peuk

Tuun ottamaan kuvia peuk

tuun diggailemaan peuk

Teen nettivinkin pimppeuk


Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu

Offline

#12 08.10.2010 16:34

Bricolage
:piggrin:
From: pannukakun puistikko
Registered: 27.01.2008
Posts: 5,470

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

Äskettäin Rytmin edessä joku humaltunut mies soitti olalla olevasta mankasta jotain paahtobluesia ja ulvoi mukana täysillä. Minähän rupean kärttyiseksi jos tuollainen parhaus kielletään peuk


Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"

Offline

#13 08.10.2010 16:37

armashenrik
Member
Registered: 16.03.2008
Posts: 2,148

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

vittu seuraavana kesänä aamuseiskalta talojen siäspihoilla soi power electroniiccaa!

Offline

#14 08.10.2010 16:39

bernardblack
herra ihanainen
From: reijomäkilä
Registered: 22.08.2009
Posts: 27,182
Website

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

Lakiin liittymättä täytyy kyl todeta (ja oon ehkä aiemminkin todennut), että katusoittajat on nykyään aika tylsiä. Ei täällä turuus ainakaan oikein ikinä nää mitään järin persoonallisia esityksiä. Haitarilla tai kitaralla veivataan niitä samoja iänikusia biisejä. Mato-Villekin delas  icon_sad
No yks päivä oli kyl aika huvittava casiorytmikonetiluttaja kauppatorilla.

Katusoiton taso saatava nousuun! Tämmösen lain vois laittaa vireille.


tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni

Offline

#15 08.10.2010 18:11

Skeletonni
maki kolehmainen
Registered: 06.04.2009
Posts: 9,325

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

Hedelmien mikittämiselle pimppeuk
Muutenki oon messissä laittomissa näennäisissä musaesityksissä!
Katusoitto vois oikeestaan olla mun puolesta laitonta - karsisi kaikki heikot esitykset veke ku vaan kovikset uskaltais rokkaa kadulla.

Last edited by Skeletonni (08.10.2010 18:11)

Offline

#16 08.10.2010 18:28

Tomsk
ilmeisesti LUCKY MAN
From: Street of George
Registered: 03.02.2006
Posts: 12,617

Re: Näennäiset musiikkiesitykset

Skeletonni wrote:

Hedelmien mikittämiselle pimppeuk
Muutenki oon messissä laittomissa näennäisissä musaesityksissä!
Katusoitto vois oikeestaan olla mun puolesta laitonta - karsisi kaikki heikot esitykset veke ku vaan kovikset uskaltais rokkaa kadulla.

Only the wrong survive peuk


Sent from my iPhone 16

Offline

Board footer

Powered by FluxBB