You are not logged in.
Komento takaisin, kyllähän nyt ainakin Across the Universe top vitoseen menisi vaikka väkisin.
This must be what jail / I will scratch
Offline
Pannan nostaen tämä ylös.
Pienenä poikana pidin Beatlesiä maailman parhaana bändinä. Eihän tämä enää ehkä paras orkesteri ole mutta vielä ei ole kyllästymisen merkkejä näkyvissä.
Levyjä ei kyllä ole tullut hankittua kuin muutama. Tänään melkein ostin White Albumin jonku venäjäpainoksen mutta ostinkin sitten Lennonin Imaginen.
Aina joskus Lennon > Beatles. Mut ei näistä ota selvää, räG.
This is what happens when you fuck a stranger in the ass
Offline
Mainitaan nyt vielä bändi nimeltä Badfinger, josta piti tulla seuraava Beatles. Bändihän kuulostaa minusta ihan Beatlesilta ja levytti Apple-yhtiölle ja ainakin omistamaani Straight Upia on tuottanut George Harrison. Törkeä kopio ehkä, mutta minä pidän.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Badfingerin rumpali Mike Gibbins kuoli eilen. Itse bändiltä olen varmaan kuullut vain joitain random-hittejä (olihan niillä hittejä...?).
This must be what jail / I will scratch
Offline
Badfingerin rumpali Mike Gibbins kuoli eilen. Itse bändiltä olen varmaan kuullut vain joitain random-hittejä (olihan niillä hittejä...?).
Niillä oli se yksi hitti. Odotas nyt... Se Without You. Hassuahan yhtyeessä (mm.) oli se, että jopa kaksi jäsentä tappoivat itsensä.
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
Pakko vain ilmoittaa kaikille, että The Beatles ei ole merkannut itselleni ikinä yhtään mitään. Se tuo mieleeni vain rantapallon tylsällä hiekkarannalla. PAri ihan kivaa biisii tietenkin matkalla on lipsahtanut.
Offline
Paul McCartneyn uusin soololevy Chaos And Creation In The Backyard on tällä hetkellä kuluvan vuoden yllättäjä. Eipä olisi uskonut, että äijä saisi vielä näin tasaisen ja kenties erilaisen levyn aikaiseksi. Tuottajana on toiminut mm. Radioheadin OK Computerin tuottanut Nigel Godrich (sukunimestä en mene takuuseen, enkä jaksa tarkistaa) ja tuloksena on hienoja melodioita ja avaruudellinen äänimaisema. Riding To Vanity Fairilla nämä tuottajan vaikutteet kuuluvat kaikkein selkeimmin; melko hypnoottinen biisi Radiohead-hengessä (ainakin minun mielestäni) ja English Tea on sellainen iloinen, melodinen biisi, jota gnee vihaisia, mutta minä tykkään!
"Very gay, hip hooray" Tuo kohta soinut päässä monta päivää jo ärsyyntymiseen asti.
Kannattaa kokeilla, ei tämä ole sellaista tylsää papparokkia millaiseksi minä kuvittelin ennen kuuntelua. Paul on lähtenyt selkeästi hakemaan uudenlaista soundia ja se toimii! 4/5
Offline
Olen myös kuullut paljon positiivistä tuosta sir McCartneyn soolosta. Voisihan sitä joskus testata.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Lennonin syntymästä tulee tänään 65 vuotta. Taidanpa pistää Imaginen soittimeen jossain vaiheessa.
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
Yllättävän hyvä tuo McCartneyn uusin soolo tosiaan on. Ei kuulosta yhtään sellaiselle tylsälle tuuballe kuin lähes kaikki muu kuulemani Maccan sooloilu. Jossain (Soundi? Rumba?) luin aika tylynkin arvostelun tästä, mutta kuten Ässä jo totesi niin tällä levyllä McCartney on lähtenyt hieman uudistamaan soundiaan. Toisaalta jotain siitä klassisesta Beatles-soundistakin on vielä taustalla. En ehkä ihan neljää tähteä tässä vaiheessa antaisi, mutta ainakin 3½.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Taidettiin Rumbassa antaa kaksi tähteä ja Soundissa neljä tuolle sir McCartneyn uusimmalle levylle (tai sitten toisinpäin). Noh, hyvältä se silti vieläkin kuulostaa!
Offline
Miettikää nyt sitä "sängyssä sotaa vastaan"-perseilyä. Kaksi itserakasta multimiljonäärihippiä vetämässä kuvaustauoilla kamaa. Musitaakseni ensimmäinen asia mitä Lennon teki Beatleasien hajottua oli se primal scream terapria, jossa itki kaikki paskat vanhojen bänditovereiden niskaan ja painatti ne kirjaksi.
Eikös nuo molemmat ollut ennen Biitlesin hajoamista? En o varma kyllä...
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
Niin. Olen silti sitä mieltä, että Lennon ja Harrison taisivat olla ne Beatlesin lahjakkaimmat jäsenet. Ainakin noiden kahden sooloilujakin on jaksanut ihan hyvin kuunnella, kun taas McCartney ja varsinkin Ringo ovat tehneet aika lailla paskoja levyjä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Eikös Taxman ollut Harrisonin kynästä? Joka tapauksessa, on kuitenkin muistettava, että George on vastuussa aika suppeasta määrästä Beatlesin parhaita biisejä, paria poikkeusta lukuunottamatta. Siinä mielessä lahjakkaimmaksi nimittäminen voisi olla liioiteltua. Soolouria en ole seurannut keneltäkään näiltä sen vakavammin. Imaginesta pidän kovasti.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
Taisihan se olla.
En minä missään nimessä lähtisi Harrisonia lahjakkaimmaksi Beatlesin jäseneksi kutsumaan. Ehkä olisi pitänyt sanoa, että soololevyjen perusteella Lennon ja Harrison vaikuttavat olleen lahjakkaimmat. Mutta eiköhän Beatlesin menestys ole kuitenkin sen Lennon-McCartney yhteistyön/jännitteen tulosta. Ilman Lennonia McCartney ei vaan selvästikään ole pystynyt samaan kuin Lennon pystyi ilman McCartneyta... Ja Harrison saattaa kylläkin olla aliarvostetuin Beatlesin jäsenistä. Tai en minä tiedä onko enää.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
En ole nähnyt muita kuin Yellow Submarinen, mutta minusta se oli ihan hauska. En varmaan kuitenkaan jaksaisi uudestaan katsoa. Helpin haluaisin nähdä. Sitä on kait joku sanonut parhaaksi Beatles-leffaksi.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Paul McCartneyn Band On The Run viimeistään todisti minulle sen, etteivät Lennon ja Harrison olleet Beatlesin ainoita neroja. Band ON The Run vetää mielestäni vertoja jopa Lennonin ja Harrisonin parhaille sooloiluille ja näin ollen myös Beatlesin levyille ehkä niitä paria parasta lukuunottomatta.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Paul McCartneyn Band On The Run viimeistään todisti minulle sen, etteivät Lennon ja Harrison olleet Beatlesin ainoita neroja. .
Olenko muka (Alxityn?) kanssa ainoa jonka mielestä McCartney oli The Beatlesin johtohahmo (ja samalla koko 1900-luvun merkitävin pop/rock-säveltäjä) vai kiilasiko Lennon tai Harrison hänen edelleen? Paulin pettämätön melodiantaju löi laudalta kaikki yrittäjät Lennonista Brian Wilsoniin asti.
The Beatles oli harvinaislaatuinen yhdistelmä neroutta ja vallankumouksellisuutta pakenemista perinteisistä tavoista ja perinteistä, joita silloin pidettiin populaarimusikin "sääntöinä". The Beatles määritteli uudelleen nämä "säännöt" ja he antoivat täysin uuden lähestymistavan tähän musikkiin.
A Hard Days Night, Rubber Soul, Revolver, Sgt Pepper, White Album & Abbey Road... voiko joku ihan tosissan sanoa ettei pitäisi edes yhtään näistä albumeista? Voit inhota vaikka koko The Rolling Stonesin, Iron Maidenin tai Black Sabbathin tuotantoa, mutta (salaa) tykkäät edes yhdestä The Beatlesin albumista, vaikka et kehtaa myöntää. Niin se vaan menee.
Offline
Olenko muka (Alxityn?) kanssa ainoa jonka mielestä McCartney oli The Beatlesin johtohahmo (ja samalla koko 1900-luvun merkitävin pop/rock-säveltäjä) vai kiilasiko Lennon tai Harrison hänen edelleen? Paulin pettämätön melodiantaju löi laudalta kaikki yrittäjät Lennonista Brian Wilsoniin asti.
Niin. Kyllähän suurin osa ainakin Beatlesin ulkomusiikillisista vaikutteista taisi tulla Lennonilta ja Harrisonilta ja kyllä Lennonin soolotuotanto on pääosin paljon McCartneyn soolotuotantoa kovatasoisempaa. McCartneyta on Beatlesin jälkeen tuntunut vaivaavan jonkinlainen mitäänsanomattomuus (ei koske loistavaa Band On The Runia). Sinällään mies on tehnyt ihan ok biisejä, mutta mistään loisteliaisuudesta ei voi puhua. Beatlesissa kaksikon Lennon-McCartney sävellystyö näyttää kuitenkin tuoneen molempien parhaat puolet esiin ja kenties tässä tapauksessa kokonaisuus oli enemmän kuin osiensa summa. Toki metsäänkin mentiin välillä rankasti, vai ovatko Jungle Jim, Obladii Obladaa tai When I'm Sixty Four jonkin mielestä oikeasti hyviä biisejä?
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
When I'm Sixty Four jonkin mielestä oikeasti hyviä biisejä?
Mun oma McCartney suosikkini vain. Hellyyttävän nostalginen biisi, jota tehdessään Paul kuunteli isänsä vanhoja 40-luvun levyjä ja yhdisti ne sitten 60-luvun pop-musiikkiin. McCartneyn melodiantaju on/oli ainutlaatuinen!
Offline
Olen yrittänyt, mutten vaan tykkää.
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
Alxity wrote:When I'm Sixty Four jonkin mielestä oikeasti hyviä biisejä?
Mun oma McCartney suosikkini vain. Hellyyttävän nostalginen biisi, jota tehdessään Paul kuunteli isänsä vanhoja 40-luvun levyjä ja yhdisti ne sitten 60-luvun pop-musiikkiin. McCartneyn melodiantaju on/oli ainutlaatuinen!
Heh! Minä olen aina ajatellut sen olevan McCartneyn amatöörimäinen sävellysyritelmä, jonka mies teki jo 60-luvun alussa, mutta joka kaivettiin Sgt. Pepperin aikoihin esiin ja laitettiin levylle asti ajatuksella "eikös tämäkin ole vähän niinku jotain psykedeliaa, menköön mukaan vaan vaikka muuten aika huono biisi onkin". Ehkä pitäisi asennoitua siihen hieman ennakkoluulottomammin...
Mutta eihän kukaan vaan Jungle Jimistä sentään tykkää?
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Mutta eihän kukaan vaan Jungle Jimistä sentään tykkää?
Meinaatko sitä Lennon The Continuing Story of Bungalow Billiä vai jtn minulle tuntematotanta sävellystä? Ensimmäinen on minusta ainakin veikeä lastenlaulumainen rallatus, jota on aina silloin tällöin mukava kuunnella, mukavan harmittoman ja iloisen kuuloista. Menee samaan sarjaan Yellow Submarinen, All Together Now'n, Maxwell's Silver Hammerin jne. kanssa, joista kaikista tykkään. ,,/
Hankin eilen kuunteluun McCartneyn vuonna 1997 ilmestyneen, kovasti kehuja keränneen Flaming Pien. Muutaman biisin (etenkin Calico Skiesin) perusteella vaikuttaa lupaavalta. Toki Maccan edellinen levykin oli yllättävän hyvä.
Oma suosikkibiisini miehen koko tuotannosta (When I'm Sixty-Fourin ohella) kuitenkin lienee tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=lkm_o2gsY7w
Tästä taisi jopa Lennonkin tykätä silloin kun hajoamisen jälkeen oli koko ajan heittelemässä piikikkäitä kommentteja McCartneyn suuntaan.
Offline
we can work it out
Viimeisimpänä halutaan kieltää eräs viime vuosien lupaavimmista uusista finanssialan innovaatioista, nimittäin pikavipit.
Offline
Paul McCartneyn Flaming Pie pääsi kyllä yllättämään melko positiivisesti. Tämähän on aivan erinomainen albumi! Tajutonta että äijä pystyy yli 40 vuoden uran aikana tekemään tällaista musiikkia kun nuoret räkänokat kamppailee sen ekan levyn tuoman menestyksen aallonharjalla vuoden tai pari ja sitten tekevät väsyneitä albumeita, joita kukaan ei muista koko loppu-uransa ajan.
Kannattaa ehdottomasti tutustua tähän ja unohtaa ne ennakkoluulot McCartneyn (soolo)uraa kohtaan. Varsinkin Beautiful Night on yksittäisenä raitana yksi parhaimmista ja kauneimmista lauluista, joita tämän miehen uralle mahtuu hämmentävän paljon. Tää biisi aika paljon summaa miksi arvostan häntä niin suuresti:
http://www.youtube.com/watch?v=qn-aUCEl1NE
Tylsää ja suurielkeistä sekä väsynyttä mahtipontisuutta, sanovat varmaan monet (foorumin lukijoista), mutta minusta aivan älyttömän kaunis, universaali kappale. Varsinkin kertsin kauneus on jotain sellaista mitä jokainen toivoisi saavansa aikaan, mutta ei näitä biisejä tee kuin itse suuret maestrot. Videokin on sopivan alakuloinen ja tyylikäs.
Seuraavaksi Ram jostain kuunteluun. Paul
Offline
Alxity wrote:Mutta eihän kukaan vaan Jungle Jimistä sentään tykkää?
Meinaatko sitä Lennon The Continuing Story of Bungalow Billiä vai jtn minulle tuntematotanta sävellystä? Ensimmäinen on minusta ainakin veikeä lastenlaulumainen rallatus, jota on aina silloin tällöin mukava kuunnella, mukavan harmittoman ja iloisen kuuloista. Menee samaan sarjaan Yellow Submarinen, All Together Now'n, Maxwell's Silver Hammerin jne. kanssa, joista kaikista tykkään. ,,/
Tuota juuri tarkoitin. Olen traumatisoinut itseni (ja pari muutakin ihmistä) kuuntelemalla sitä Laulava Sydän-koveria Viidakko Jim, joka on hirveintä paskaa ikinä. Jotenkin minulle ei vaan uppoa nuo biitlesien happopäissään tekemät lastenlaulurallatukset tyyliin "tulipa tästä nyt huono ja lapsellinen, kutsutaan sitä sitten vaikka lastenlauluksi". Tosin joku Lucy In The Sky With Diamonds on kyllä oikeastikin hyvä biisi...
McCarteyn soolotuotannosta vielä sen verran, että edelleenkin olen sitä mieltä, että sitä vaivaa hieman sellainen laskelmallisuus. Hyvä osoitus siitä on se muutama vuosi sitten ilmestynyt kokoelma, josta oli jätetty pois mm. loistava vain singlenä julkaistu biisi Give Iraland Back To The Irish. Olisikohan niin, että tuota biisiä ei kannattanut laittaa levylle kun joku voi vaikka suuttua siitä ja eihän sir Paul halua pahaa verta aatellissukujen välille. Lennon sentään jaksoi jatkuvasti yrittää rikkoa kaikenlaisia sovinnaisuussääntöjä. Yksityiselämässään mies oli epäilemättä melkoinen kusipää, mutta onneksi minun ei juurikaan tarvinut Lennonin kanssa kanssakäymistä harrastaa
Kolme neroa Beatlesissa on mitä ilmeisimmin kuitenkin vaikuttanut. Ja Yellow Submarine on Ringon rikos ihmiskuntaa vastaan.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Mutta eihän kukaan vaan Jungle Jimistä sentään tykkää?
mun mielestä "se" on hyvä (viidakko-jim oli 60-luvulla tehty bungalow bill -suomennos, joku raittisen veljeksistä tais laulaa), samoin obladi-oblada kuuluu suosikkeihin.
paljastuksi: en o koskaan kuullut ainuttakaan mccartneyn soololevyä, vopis ehkå korjata jos niissä on hyviäkin joukossa. heräteostoksena ostin just lennonin tuplakokiksen anttilasta. spåm.
ps.
yellow submarine on myös loistava piisi!
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
olipas juhlaa viikonloppuna avata synttäriaamu mökillä kuuntelemalla vinyyliltä eräs maailmankaikkeuden hienoimmista vinyylipuoliskoista, eli white albumin puoli c. ensin birthday, täysin vastustamaton bilehitti johon ei väsy ikinä, ja heti perään lennonin yer blues joka rulettaa ns. kybällä vaikken yleensä bluesista välitäkään, sitten homma rauhoittuu mukavasti paulin mother nature's son pehmofolkilla, johon vinyylin rahina toi aivan erityistä tatsia. sitten taas hulinaa, everybody's got something to hide except me and my monkey, joka on mielestäni vähän kuin birthdayn kaksoisveli, molemmat soundeiltaan jotenkin samanvärisiä. sitten seuraa lennonin mestarillinen psykepoppihelmi sexy sadie, joka näyttää ettei lennon tosiaan osannut vielä tuolloin tehdä mitään väärin, ja perään paulin huikein biisi ikinä, helter skelter jolla paulin piti kai alunperin todistella teh who:lle että osaa piitlesitki rokata ja kyllähän tuo pesee koko who:n tuotannon iha 6-0, "I'VE GOT BLISTERS ON MY FINGERS!!!1". lopuksi rauhoitutaan harrisonin mystisen long, long, long biisin päättäessä tämän täydellisen levypuolen, ekoilla kuulemilla biisi tuntui menevän helposti ohi, mutta aikaa myöten biisin nerokkuus, tunnelma ja huikea melodia ovat nostaneet sen ansaitsemaansa arvoon. aika täydellistä
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
Myöhästyneet onnittelut!
thänks, ensi vuonna tuleekin taas tasaisia vuosia täyteen...
Pitäisi kyllä kuulla tuo White Album vielä joskus...
no eiPÅ
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline