You are not logged in.
The Cramps - Smell of Female, kaikinpuolin onnistunut livealbumi.
Bruce Springsteen - The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle + Hammersmithin livet tolta aikakaudelta.
Dire Straits - Koko hiton tuotanto vikaa albumia lukuunottamatta. Maailman paras bändi, älytöntä että noi ei juurikaan saaneet seuraajia.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
^silloin kun näin tuon videon ekan kerran, tiesin että on jotain ranskalaista ennen ku oli ehtinyt laulaa sekuntiakaan.
Eipäs oo ranskalaista ku belgialais-ruandalaista.
Nyt krin kanssa danssaamaan!
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
en oo ikinä kuunnellu tämmöstä musaa (justin timberlakea lukuunottamatta jos se lasketaan) mut tämähän on suoranaista neroutta. tuotanto ja varsinkin nuo juustoiset kasarisynat kyllä hyväilee näitä korvakäytäviä. siistiä myös kun levystä on tehty sellainen kokonaisuus ettei taukoja biisien välillä juuri ole. jampalla on hyvä ääni ja sanotukset on hauskoja, yksi vuoden parhaista levyistähän tässä on.
Offline
Se on nyt varmistunut, että tämä on paras biisi, minkä olen kuullut... no, ainakin vuoteen.
Täydellinen groove. Samaan aikaan yksi svengaavimmista ja vinksahtaneimmista biiteistä mitä olen koskaan kuullut.
Täydellinen asenne. Ei voisi kiinnostaa vittuakaan mitä dubstepparit tai kukaan muukaan ajattelee. Asenne huokuu jokaisessa soundissa, jokaisessa biitissä.
Sikamainen röyhkeys. Katso edellinen kohta. Se vaan paistaa läpi.
Täydellinen melodia. Biisin melodiakulkuun ei yksinkertaisesti voi kyllästyä. Olen kuunnellut nyt joka päivä, silloin kun olen pystynyt, alkukeväästä lähtien, ja totta se on.
2010. Tämä on musaa, jota olisin viisi vuotta sitten voinut kuvitella diggailtavan vuonna 2010. Biisi täyttää nämä odotukset, ja tietysti klassikolle ominaisesti myös ylittää ne, siitä suunnattomat propsit.
Inspiraatio. Harrastajamusiikintekijänä olen saanut valtavasti inspiraatiota kappaleesta.
Tulevaisuus. Ennakkoluulottomuus, vapaus jne. Tämä biisi symboloi kirkkaana näitä ominaisuuksia. Nuorissa on tulevaisuus.
Pitemmittä puheitta: http://www.youtube.com/watch?v=LUY74Iqi … re=related
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
Cowboy Junkies
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
- Ett sjömanshem låter också som rätt plats för en full finsk sjöman.
---
- Han pundar och dampar loss i Vänersborg i vanlig ordning och hamnar i trubbel med polisen emellanåt.
Offline
Tää biisi ikuisesti
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Turricanin soundtrack!
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Enigma - Beyond the Invisible
Era - Ameno
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Enigma - Beyond the Invisible
Era - Ameno
..nyt en vaan voi olla enempää eri mieltä. Tähänkö tää nyt kaatui Congos, Sea and Cake ja John Calen 79-82 ajat just nyt parasta.
Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"
Offline
Neuvostoliitto wrote:Enigma - Beyond the Invisible
Era - Ameno..nyt en vaan voi olla enempää eri mieltä. Tähänkö tää nyt kaatui Congos, Sea and Cake ja John Calen 79-82 ajat just nyt parasta.
Viittu sä oot perseestä
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
ai mää vai
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
ai mää vai
taitaa mua syytellä. idut menee helteellä nopeasti huonoksi ja siitäkös sivulliset kärsii
Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"
Offline
elämäni parhaat muistot on Lista top 40-ohjelmasta. Paitsi että Leevien Ellinooraa ja Eppujen Tahroja Paperillaa ei oo tarvinnu enää kuunnella. Absoilta näin jopa teippi suun edessä -lähetyksen on air. Tyylikäs Remu, seksikäs Mari Kakko ja jo aikanaan täysturha Jani Juntunen
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Offline
koko levyvuosi 2010. tullut ihan helvetisti hyviä, jopa loistavia levyjä. lisäksi olen löytänyt enemmän vanhoja hyviä levyjä kuin koskaan.
Offline
Kaikki siisti muza on parasta just nyt mut just nyt kuuntelen vittu SWEETHEARTIA!
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
aika moni juttu kun pitkästä aikaa sain levariin esivahvistimen ja vinyylit soimaan, ekaks tarttu human leaguen reproduction ja drakthornen under a funeral moon
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
koko levyvuosi 2010. tullut ihan helvetisti hyviä, jopa loistavia levyjä. lisäksi olen löytänyt enemmän vanhoja hyviä levyjä kuin koskaan.
Täysin sama.
Lisäksi:
Berlin - Alkupään lp:t
Alannah Myles - Black Velvet
Toto - neljä ekaa
Pharoah Sanders
Nick Cave & The Bad Seeds - Tupelo livenä
Miles Davis - Tutu & You're Under Arrest
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
just viikonloppuna joku kaveri kyseli et mitäs hyviä levyjä tänä vuonna on tullu, en oikeen osannu mainita ku pari
toisaalta itelle sopiikin paremmin se että testailee ne jutut vasta vähän jälkijunassa ettei tuu hötkyiltyä
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Deep Purple ei ollut koskaan mikään äärikova bändi, mut jumpe ku Highway Star on täydellinen kappale.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
kuvittelin että oisit vähän enemmänki diggaillu
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Kyllä niillä hyviä biisejä on sen verta, että helposti voi polttaa itelleen jonkun best of-kokoelman. Ykskään levy ei vaan tunnu itessään ihan älyttömän mahtavalta. Toisaalta, ei voi liikoja vaatia bändiltä joka on tehnyt näin monta hevi-anthemia. Speed King ja Child In Time on niin kovia kans, et ei ihmekään että jossain vaiheessa luovuuden liekki vaan palo loppuun. Rainbowiakin jaksan suurinpiirtein Stargazerin verran.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
When a Blind Man Cries <3 <3
Offline
Ykskään levy ei vaan tunnu itessään ihan älyttömän mahtavalta
onhan made in japan kuunneltu?
Offline
Will Oldham - Days In The Wake
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Loose Joints - Tell You (Today)
Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"
Offline
Edelleen Girls - Hellhole Ratrace
en ole kolmekybänen emoboy
Offline