You are not logged in.
ehkä tämänkin vois tänne spämmätä: http://koti.mbnet.fi/tapanih/rwr/
Juttua 80- ja 90-lukujen suomalaisista piraattiradioasemista.
Valitettavasti on käynyt rosvo.
Offline
JM wrote:Avaruusromua 20 vuotta kesäkuussa! Ota osaa toivekonserttiin!
Ensimmäinen Avaruusromua-ohjelma lähetettiin YLE:ssä kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vuonna 1990, silloisella Radiomafia-kanavalla.
Sunnuntaina 6.6.2010 Avaruusromua juhlistaa 20-vuotista taivaltaan tuplapitkällä lähetyksellä klo 22.05 - 00.05.
Juhlalähetys on TOIVEKONSERTTI, johon toivon kuulijoilta paitsi toiveita, myös Avaruusromuun liittyviä muistoja ja tarinoita.
LÄHETÄ TOIVEESI ja tarinasi osoitteella:
jukka.mikkola@yle.fi
Aloin miettimään, että oisko mulla mitään stooria mitä lähettää tuonne, mut ei oikeen taida olla. En edes muista koska ite aloin kuuntelemaan romuja, varmaan kuitenkin vasta joskus 90-luvun loppupuolella. Eläväisin muisto taitaa kuitenkin olla semmonen, kun joskus justiinsa ym. ajanjaksolla oltiin joku sunnuntai-ilta ajamassa mutsin kanssa (mää siis ajoin, mutsilla ei oo ikinä ollu korttia) Turusta kotia päin, olin virittänyt radion romutaajuudelle ja sieltä tuli jotain kivaa surinaa ja sit siinä yhdellä aakeella ja laakeella tienpätkällä tuli horisonttiin aivan hemmetin mahtavat ukkosmyrskypilvet. Se oli jotenkin tosi mahtava hetki, kun ne näkymät ja äänimaailma yhdistyivät niin fantsulla tavalla, ettei varmaan ikinä toiste ole semmottin käyny.
En taida kyl silti viittii lähettää Mikkolalle tommosta juttua
Muistettavaa on toki myös ollut se, että on ollu ihan vitun siistiä kuunnella omaa musaa Yle ykköseltä (jopa useita kertoja) - siitä iso kiitos JM:lle
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
http://yle.fi/progressive/mp3/elavaarki … artta.html
Radiomafia oli ensimmäinen Ylen ja koko valtakunnan populaari- ja
nuorisokulttuurikanava. Sen synnystä on 1.6.2010 kulunut tasan 20
vuotta. Radiomafia NYT tuo verkkoon kattavan otoksen kanavan
klassikko-ohjelmia. Tekijät ovat voivat olla tuttuja niillekin, jotka
eivät Radiomafiaa ole kuulleet, sillä melkoinen osa Radiomafian
tekijöistä kuuluu tai näkyy edelleen radiossa tai muissa
medioissa.Radiomafia pyrki yhdistämään populaarin ja marginaalin, matalan ja
korkean, viihteen ja asian. Intoa ja yritystä riitti tehdä jännittävää radiota.
Tuloksena siitä oli luonnollisesti sekä epäonnistumisia että suuria voittoja.
Kylmäksi kanava kuitenkin harvoin jätti kuulijansa.Viikon mittainen juhlalähetys alkaa Elävässä arkistossa
maanantaina 31.5.2010 klo 8.00.Ohjelmissa mukana myös aidot 1990-luvun uutiset.
Offline
Hyvä Hantta!
Mut hei, mix tää on musaosastolla? Eiks tässä ollu alunperin tarkotus koota kaikkee muutakin radiohässäkkää?
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
leposi wrote:Ylen klassinen rules duunissa. Rauhottaa ja sillai. Parasta!
Ex-duunissa smaa (aina siihen asti kunnes joku urpo vaihtoi kanavaa).
Haluisin nähä ku joku yrittäis leposin duunissa vaihtaa kanavaa
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
tää nyt vaan on täällä koska tää ei oo näköradio
mut saa kirjoittaa myös puheohjelmista
Offline
Pannan nyt kuunnnellen tota mafia -retrospektiiviä. Jotenkin aikoinaan missasin koko kanavan. Mulla ei oo mitään muistoja ylipäätään mistään radioon liittyvästä. 99% kaikesta musiikista oon löytäny intternetseistä.
Online
Ylex:n tilalle radiomafiaa uusintana seuraavat 10 vuotta.
Valitettavasti on käynyt rosvo.
Offline
Pannan nyt kuunnnellen tota mafia -retrospektiiviä. Jotenkin aikoinaan missasin koko kanavan. Mulla ei oo mitään muistoja ylipäätään mistään radioon liittyvästä. 99% kaikesta musiikista oon löytäny intternetseistä.
Mulla iski toi kolmenkympin kriisi just päälle. Haenpa parit kaljat.
Kyllä se niin vain on, että kunnon humpansoittajalle mikään inhimillinen ei ole vierasta!
Offline
Phlegm wrote:Pannan nyt kuunnnellen tota mafia -retrospektiiviä. Jotenkin aikoinaan missasin koko kanavan. Mulla ei oo mitään muistoja ylipäätään mistään radioon liittyvästä. 99% kaikesta musiikista oon löytäny intternetseistä.
Mulla iski toi kolmenkympin kriisi just päälle. Haenpa parit kaljat.
Sama
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
eri koska tämä ei siis näemmä pelitä ubuntulla, toisaalta tulisko muutenkaan kuunneltua kun vain viikko aikaa :mad2::peuk:
Offline
Toi ois saanu tulla oikeesta radiosta! Emmä tuolta aio ku osan vaan kuunnella, iltaohjelmia. (Siisjotkatulisillonillalnyttuleemillonsattuupaitsieiooväliikunettistriimiivoikuunneellasieltmillovaa
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Tärppinä vois hipster-nuorisolle heittää muuten Marginaalin, jossa on mm. Mercury Rev -live. Lähetys vuodelta 1999. Eli kai 1998 Roskilde, tosin jälkimmäinen osa vaan.
Milläköhän perusteella ne on noi ohjelmat valinnu

Suosittelen myös mm. Kolmatta korvaa, Kauriin kääntöpiiriä, Yölättiä, Metalliliittoa...ja tietty Vapaata vyöhykettä!
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Ai jai, tää Vapaa Vyöhyke on niin fläsäri. Noisis, kuuntele! Positiivinen elämä rankassa käsittelyssä
Tossa vielä toi ohjelmakartta kaikille nOObeille http://yle.fi/progressive/mp3/elavaarki … artta.html
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Tärppinä vois hipster-nuorisolle heittää muuten Marginaalin, jossa on mm. Mercury Rev -live. Lähetys vuodelta 1999. Eli kai 1998 Roskilde, tosin jälkimmäinen osa vaan.
Milläköhän perusteella ne on noi ohjelmat valinnu
Ei se mitään, mul on varmaan vieläkin jossain kasetilla ton liven eka osa
Älä päästä painiks sitä
Offline
Ai jai, tää Vapaa Vyöhyke on niin fläsäri.
Joo, tää oli hyvä. Kovin tarkkaan en muista, mutta kaikkee kiintoisaa hörhökulttuuriahan tuossa käsiteltiin. Torstaisin tais tulla ja välillä oli ainakin Nalle Virolainen kertomassa splattereista.
Offline
Jossain vaiheessa Vapaa vyöhyke tuli tiistaisin, muistaakseni. Yks mafian parhaita ohjelmia
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
UIJUII NYT KYLLÄ!
http://www.yle.fi/player/player.jsp?nam … %2F08804_4
Studiovieraana SCATMAN JOHN kiipparin kanssa
I love you and dream about the Führer
Offline
Pääsi sit kumminkin unohtumaan se Avaruusromujen 20-vuotisjuhlaspektaakkeli. No, areenalta löytyy heinäkuuhun asti, vois pistää kuunteluun tässä joskus.
Tämmöne playlist oli näköjäs:
PERREY & KINGSLEY: Strangers in the Night (Kaleidoscopic Vibrations)
TANGERINE DREAM: White Eagle (White Eagle)
DAVID BOWIE: Subterraneans (Low)
THE FUTURE SOUND OF LONDON: Lifeforms, Path 1 (Lifeforms, single)
KRAFTWERK: Elektro Kardiogramm (Tour de France Soundtracks)
BIOSPHERE: As the Sun Kissed the Horizon + Poa Alpina (Substrata)
DAVID SYLVIAN: Darkest Dreaming (Dead Bees on a Cake)
SQUAREPUSHER: Iambic 5 Poetry (Budakhan Mindphone)
GLOBAL COMMUNICATION: 14:31 (Global Communication)
TOMITA: The Engulfed Cathedral (Snowflakes are Dancing)
EDGAR FROESE: Detroit Snackbar Dreamer - originaaliversio, 1979 (Stuntman)
STEVE REICH: It's Gonna Rain, Part 1 (Works)
ROBERT MOOG: Contribution to the Erdenklang Premiere (Erdenklang Music Vol. III - Collector's Items)
KLAUS SCHULZE: Freeze (Angst)
TANGERINE DREAM: Reims Cathedral, Dec. 13, 1974 (Tangerine Tree -projektin julkaisu)
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Perjantain ja lauantain välisenä yönä (siis tällä viikolla) Radio Suomella PROGEYÖ!
Olispa vapaata ni vois kuunnella, mut eipä oo
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Tänään:
Uuden musiikin konsertissa kokeellisen musiikin angloamerikkalaiset pioneerit.
YLE Radio 1 22.05 - 23.05
John Tilbury, piano, ja BBC:n Skotlantilainen sinfoniaorkesteri, joht. Ilan Volkov. - John Cage: First Construction (in Metal). Cornelius Cardew: Bun nro 1. Morton Feldman: Piano and Orchestra. (Äänitetty Lontoon Albert Hallissa 20.8.)
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Sunnuntaina 21.11., Radio Suomi, klo 20.05:
Olipa kerran radio
Ocsid-ohjelman Afrikka-disko 1985.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Avaruusromussa tänä iltana Clusteria, Kotilaista ja Siniaaltoa
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
YLE Radio Suomen lauantain ohjelmisto uudistuu ja muuttuu valtakunnalliseksi ensi vuoden alussa. Aamu- ja keskipäivien uusia ohjelmia ovat mm. uusi luontoaiheinen ohjelmasarja sekä 1980-lukuun painottuva musiikkiohjelma. Uudistuksen myötä Ylen aluetoimitusten lauantaiohjelmat jäävät historiaan.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Offline
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
bzort glorf bööth
Offline
Miten ois joku hyvä musaohjelma?
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Jäänyt huomaamatta, että ykkösellä on alkanut Knallin ja sateenvarjon tilalla Linnunradan käsikirja liftareille. Tänään tulee toinen osa.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline