You are not logged in.
Vielä muuten vinkkinä Sinatrojen lisäksi, että Proge-Pekka oli jostain hommannu tosi muikean valikoiman Peitsamo-vinyyliä, joista osa toki päätyi meikäläisen kassiin. Mut eiköhän huomiseksikin jotain ole jäänyt. Suuri osa 70- ja 80-luvun levyistä, hinnat 20-50 euroa.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Kai tuolla voisi nopeasti käväistä..
Saavuttaakseni rikkinäisyyden ja pelokkuuden tunnelman lauloin kappaleen alasti pimeän studion lattialla, kertoo Juha K. Korento.
Offline
heräsin vasta yhden jälkeen ni en jaksanu, ei ois toisaalta oikein rahaakaan ollu
Offline
heräsin vasta yhden jälkeen ni en jaksanu, ei ois toisaalta oikein rahaakaan ollu
Eipä juuri ainakaan omasta mielestäni olisi ollut edes syytä käydä. Aika turha reissu.
Saavuttaakseni rikkinäisyyden ja pelokkuuden tunnelman lauloin kappaleen alasti pimeän studion lattialla, kertoo Juha K. Korento.
Offline
KANSAINVÄLISET LEVYMESSUT
La 13.3.2010. Liput 2 EUR (vain ovelta)Perinteiset Tavastian levymessut järjestetään seuraavan kerran viikon päästä lauantaina. Paikalle saapuu jälleen myyjiä niin Suomesta kuin ulkomailta.
jahas, oon mökillä ja rahaakin tulis vasta maanantaina :biggrin:
Offline
Tonne ennen FIFA-turnausta?
Älä päästä painiks sitä
Offline
Huomenna ois Ilokivessä, mutta on siksi itara olo muutaman vasta tilatun satsin jäljiltä, että enpä tiedä uskaltaako..
- Ett sjömanshem låter också som rätt plats för en full finsk sjöman.
---
- Han pundar och dampar loss i Vänersborg i vanlig ordning och hamnar i trubbel med polisen emellanåt.
Offline
vähän oli nihkeet messut, varmaan samat myyjät sielläki emt, seuraavat muuten tavastialla 15.5. eli palkkapäivän jälkeen, kattellaan
Offline
Tavastia on homoille.
Mitä löyty, karkki?
Offline
vois ehkä mennä huomenna. vaikka en levyjä enää ostakaan
Offline
kato ostoxxxia -topikista
Offline
Viime vuonna käydessä tuntui että (kärjistetysti) kaikilla on vaan ihan perkeleesti progea ja tukkaheviä ryöstöhinnoin, ja tuli sellainen kuva että samat levyt siellä löytyy jokaisella kerrasta toiseen. Mietin hintojen ja tarjonnan perusteella että onko se vain mukava harrastus niille myyjille että pääsee tapaamaan toisia levynkeräilijöitä ja tuttuja asiakkaita. Sisäänpääsyn lisäksi ei tullut sitten ostettua mitään.
ours is not to reason why.
Offline
on siellä yleensä aina noita halpiksia, jotka ulkomaan myyjillä tuntuu olevan laadukkaampia kuin suomalaisilla, ja välillä tekee mukavia löytöjä. plussaa myös siitä että tapani ripatti on aina juontamassa, mukavaa nostalgiaa sen höpinät
Offline
vähän oli nihkeet messut, varmaan samat myyjät sielläki emt, seuraavat muuten tavastialla 15.5. eli palkkapäivän jälkeen, kattellaan
Taas just sopivasti ennen FIFA-turnausta
Älä päästä painiks sitä
Offline
tulevia:
* su 12.9.2010, Helsinki
Vanha Ylioppilastalo, Mannerheimintie 3
(Pääsymaksu 3), klo 11-16
Levykauppiaita Ruotsista ja Suomesta. Legendaarisimmat levymessut palaavat uudessa komennossa, ehkä pysyvästikin!* la 2.10.2010, Hyvinkää
Wanha Villatehdas, Kankurinkatu 4-6
(Pääsymaksu 4), klo 11-16
Levykauppiaita Saksasta, Ruotsista ja Suomesta. Maan suurin alan tapahtuma palaa syksyllä jälleen ilahduttamaan alan harrastajia.
Offline
TURKU
La 11.9.2010
Klo 10 - 15
Kåren
Hämeenkatu 22
Liput 3
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
LEVYMESSUT HÄMEENLINNASSA ENSIN LA 4.9.10
Hämeenlinnan Hämeenkaaressa (Hämeensaarentie 3) järjestetään perinteiset levymessut vuosien tauon jälkeen la 4.9.10 klo 11-16, ja mahdollisesti viimeistä kertaa. Halli puretaan tulevaisuudessa, jolloin kaupungin perinteisin levymessupaikka on silloin historiaa. Mukana on levykauppiaita Suomesta ja Ruotsista. Kauden ensimmäisiltä messuilta voi tehdä varmasti tuoreita löytöjä vuosikymmeniä vanhoista vinyyleistä tai messutarjouksena yllättävän uusiakin CD:eitä. Myös DVD:t ovat ostoslistalla ja mukaan voi tarttua jotain oheistavaraakin, yllätyksiä tulee eteen aina. Pääsymaksu on muodollinen 3 . Tervetuloa!
http://www.record.fi/
http://levyilmot.blogspot.com/
http://levymessut.spaces.live.com/
http://levymessut.blogspot.com/
http://www.myspace.com/recordfair
http://www.facebook.com/event.php?eid=1 … 0806019394
Offline
sama, tai siis kerran oon käyny.
Offline
Ai niin, hauskaa riittää tällä saralle vielä huomiseksikin, eli...
Lohjan legendaarisessa Tanhuhovissa järjestetään levymessut su 5.9. klo 9-13, eli samaan aikaan kun paikalla on auki myös suurkirpputori. Mukana on levykauppiaita Ruotsista ja Suomesta. Tarjolla CD:t, vinyylit, DVD:t, oheistuotteet ym. Vapaa on pääsy luonnollisestikin. Tervetuloa!
http://www.record.fi/
http://levyilmot.blogspot.com/
http://levymessut.spaces.live.com/
http://levymessut.blogspot.com/
http://www.myspace.com/recordfair
http://www.facebook.com/#!/event.php?ei … 3216513124
Offline
Eikä se siihen vielä pääty, koska vahinko pääsi tapahtumaan ja messut kasaantuivat syksyn alkuun...
Perinteiset, kauan kaivatut levymessut palaavat Vanhalle sunnuntaina 12.9.2010. Uudistetussa tapahtumassa on nyt mukana aiempaa enemmän levykauppiaita Ruotsista, kotimaisten lisäksi. Tarjolla on levyjä kaikissa formaateissa, niinpä esimerkiksi vinyylit ja CD:t lepäävät laareissaan lähes sulassa sovussa rinta rinnan. Haluttujen harvinaisuuksien lisäksi nykyisin messutarjonnassa on hyvin paljon tarjouslevyjä, mikä erityisesti keräilijöitä ilahduttaa. Ovet ovat 12.9. auki yleisölle klo 11-16 ja pääsymaksu on 3 . Tervetuloa!
http://www.record.fi/
http://levyilmot.blogspot.com/
http://levymessut.spaces.live.com/
http://levymessut.blogspot.com/
http://www.myspace.com/recordfair
http://www.facebook.com/event.php?eid=121505674567744
Offline
Mutta nytpä on su 3.10. messut Ideaparkissa. (:biggrin:)
Onko kukaan menossa? Ite ajattelin mennä, noi Hyvinkään rääppiäiset on kuitenkin yleensä olleet aika hyviä tapahtumia ja sisäänpääsy on ilmainen. Ideapark-boikottinikin on pettänyt jo aikoja sitten erinäisten Lego-tapahtumien takia.
Offline
Voisin käydä ensimmäistä kertaa elämässäni lauantaina Hyvinkään levymessuilla, kun joudun työn takia hankkimaan Stadi-Hyvinkää-kuukausikortin junaan seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Jotain ylimääräistä hyötyä siitäkin sentään..
Saavuttaakseni rikkinäisyyden ja pelokkuuden tunnelman lauloin kappaleen alasti pimeän studion lattialla, kertoo Juha K. Korento.
Offline
Mää kai olisin menossa tuonne Sukarilaan sunnuntaina, Gneekin kait? Omassa autossa tosin vähän vikaa tällä hetkellä mutta koitan saada jonkun lainavehkeen alle viikonlopuks, jolloin vois kyytikin järjestyä.
Tiesitkö muuten, että räppi, mitä jotkut jopa musiikiksi sanovat, on isossa maailmassa jengimusiikkia. Nämä "kuuluisat" räppärit ja heidän jenginsä selvittelevät välejään toisiaan ammuskelemalla.
Offline
Voisin käydä ensimmäistä kertaa elämässäni lauantaina Hyvinkään levymessuilla
sama
Valitettavasti on käynyt rosvo.
Offline
Mää kai olisin menossa tuonne Sukarilaan sunnuntaina, Gneekin kait? Omassa autossa tosin vähän vikaa tällä hetkellä mutta koitan saada jonkun lainavehkeen alle viikonlopuks, jolloin vois kyytikin järjestyä.
Jos ei finyylimobiili tuu täyteen ja mahtuis vielä yks kyytiin niin pistäkeehän YV:tä.
"No more mistakes, like the last one."
Offline
Kenkä wrote:Mää kai olisin menossa tuonne Sukarilaan sunnuntaina, Gneekin kait? Omassa autossa tosin vähän vikaa tällä hetkellä mutta koitan saada jonkun lainavehkeen alle viikonlopuks, jolloin vois kyytikin järjestyä.
Jos ei finyylimobiili tuu täyteen ja mahtuis vielä yks kyytiin niin pistäkeehän YV:tä.
Joo hei, kyyti olis kiva! Jos järjestyy, ehkä Gnee voi panna mulle tekstarin tai jotain? Vaikka näyttäähän toi Kengän numerokin (hehe) tallella olevan.
Offline
Vaikka näyttäähän toi Kengän numerokin (hehe) tallella olevan.
Tää on kyllä ihan oikeasti sellainen asia, joka pitäisi olla jossain ylhäällä. Merkkitietoineen.
Offline
Moi!
Tässäpä vielä vähän lisätietoa lauantaista...
Hyvinkään Wanhalla Villatehtaalla järjestetään perinteiset levymessut lauantaina 2.10.10 klo 11-16. Mukana on jälleen mukavan kokoinen joukko myös uusia levykauppiaita Saksasta, Ruotsista ja Suomesta. Tarjolla on niin kovia harvinaisuuksia 50-60 luvuilta, uutuuksia, kuin himoittuja euron kiekkojakin. Lisäksi messuilla julkaistaan ainakin kolme uutta levyä, yksi ainoastaan vinyylinä!
Woimasointu julkaisee erittäin rajoitetun 250 kappaleen vain-ja-ainoastaan vinyylipainoksen Hello, kottarainen -vinyylikokoelman vuosina 2007 2010 Rocket Recordsille tehdyistä parhaista kappaleista. Messuilla ilmestyy myös kaksi Rocket Recordsin uusintajulkaisua CD:nä; Combination: Relax By Combination sekä Kalevala Orchestra: Abraham´s Blue Refrain.
Levyjen lisäksi messuilta löytyy myös DVD:eitä, savikiekkoja ja soittimia, elokuvajulisteita, lehtiä, kirjoja, nahkatakkiosasto, keräilytavaraa, Amerikan paitoja, fanituotteita sekä vintage-osasto, jossa on tarjolla aidon vintage-kulttuurin hengen mukaisesti asusteita 20-80 luvuilta.
Levymessut siis Hyvinkään Wanhalla Villatehtaalla (Kankurinkatu 4-6) la 2.10.10 klo 11-16. Liput 4 .
http://www.record.fi
http://levyilmot.blogspot.com
http://levymessut.spaces.live.com
http://levymessut.blogspot.com
http://www.myspace.com/recordfair
http://www.facebook.com/event.php?eid=135850359765725
Offline