You are not logged in.
En tiiä kenen vika, tän foorumin miessikojen vai hypekoneistojen tietynlaiset taipumukset mut en tiijä mikä tai kuka on Jesse
Offline
Saisko seuraavaks vaikka Stig Dogg -topicin vielä :roll::kaka:
Miksei pitäisi nauraa? Vittu tässä mitään diplomaatteja olla.
Offline
Oijoi, se on kyl pakko jättää muille.
Offline
Näissä kuitenkin lienee se ero LCMDF etteivät ole antaneet miljoonaa haastattelua ennen pitkäsoittoa (eiks niiltä tullu jo aikoja sitten?) eivätkä päässeet osaksi aivan samanlaista hypeä. Tai no saihan nääkin hypeä kai (mut ehkei kuitenkana yhtä paljon), mutta eivät tietääkseni nauhoitelleet ulkomailla (tai ainakaan pitäneet asiasta suurta mekkalaa) ja olleet wannabe-kosmopoliitteja.
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
Nu Haus-mylly?
Onko siis samassa kaartissa corpsuleiden kanssa? Pariisi, Lontoo, kitsune let's go
Stigille toki
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Börjeslandet,
Joo, aikoja sit. Muistelisin, että olis uuttakin levyä tulossa. Kai tän on tarkotus olla vähän sellasta huumorielektroa muutenkin, en uskalla ironiasta sanoo mitään. Ei kuitenkaan "oma juttu" noin musiikin kannalta.
Ulkomaille ei oo kaiketi ollut kauheesti tunkua tai sellasta mitään "maailmanvalloitus"-meininkiä muutenkaan, jos nyt oon oikein ymmärtänyt.
Last edited by greenie (07.04.2010 22:33)
Offline
mun mielestä täl ei kyllä oo mitn tekemistä corpsuleiden kanssa, täähän on ainakin imagon puolesta ihan puhdas huumoriprojekti. vai onks corpsulitkin?
stig doggiin yhdistää lähinnä viikset, muuten en tajuu miksi mainitaan samassa yhteydessä, ja sitä paitsi stig dogg on nero.
Online
mun mielestä täl ei kyllä oo mitn tekemistä corpsuleiden kanssa, täähän on ainakin imagon puolesta ihan puhdas huumoriprojekti. vai onks corpsulitkin?
Nyt polli pystyyn, kumpi olisi todennäköisempää: Jesset tosissaan vaiko Corpsulit huumoriprojekti?
Ehkä oon vain kujalla tms mutta mun mielestä nää bändit ovat kuin sisko ja veli
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline
niin no, eikös ne olleet samoilla flow-festareilla pari vuotta sitten, kumpiakin seurasin ihan hyvin viihtyneenä mut eipä niistä sen kummempaan ollut. sisko ja sen velikin saattaa toki olla varsin erilaisia keskenään. mut polli-idea oli kyl ihan hyvä :D
Online
stig doggiin yhdistää lähinnä viikset, muuten en tajuu miksi mainitaan samassa yhteydessä, ja sitä paitsi stig dogg on nero.
No aattelin että jos nyt urakalla lähdetään listaamaan näitä pari vuotta vanhoja ironisia hehheh-proggiksia, joiden olisi pitänyt jäädä yhteen sinkkuun/musavideoon, niin eihän sitäkään pidä unohtaa
Miksei pitäisi nauraa? Vittu tässä mitään diplomaatteja olla.
Offline
Jessen sillä EP:llä oli vielä ihan retee meisninki mut levyllä pilattu kaikennäkösillä muilla soittimilla ku synilla eikä ne biisitkään oikein jaksaneet kantaa. Pannan vielä Jesse -lenkkareille Ja aloitusviestin 12":n SKWEEE Remixille
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
taidot oli hyvä biisi. ep:llä tais olla. livenä näiden hassuttelu ei lähtenyt yhtään. hälinen-larjosto-liinamaa oli parempi
Offline
psykokarkki wrote:stig doggiin yhdistää lähinnä viikset, muuten en tajuu miksi mainitaan samassa yhteydessä, ja sitä paitsi stig dogg on nero.
No aattelin että jos nyt urakalla lähdetään listaamaan näitä pari vuotta vanhoja ironisia hehheh-proggiksia, joiden olisi pitänyt jäädä yhteen sinkkuun/musavideoon, niin eihän sitäkään pidä unohtaa
Ja eiks toinen näistä Jesse-jätkistä ollu joku räppäri. Ai nii mut ei Stigi oo räppäri.
Offline
Hassuttelumielessä tämä oli aika kulahtanu juttu alusta asti. Musiikista ei ole oikein muistikuvaa vaikka olen nämä kerran livenäkin nähnyt.
Last edited by suomenajokoira (08.04.2010 11:18)
Valitettavasti on käynyt rosvo.
Offline
Sama.
Offline
Ja eiks toinen näistä Jesse-jätkistä ollu joku räppäri. Ai nii mut ei Stigi oo räppäri.
...vaan multi-instrumentalisti
joku jessen tyypeist taitaa olla niko tai tapsa, muistaakseni.
Online
Skeletonni wrote:Ja eiks toinen näistä Jesse-jätkistä ollu joku räppäri. Ai nii mut ei Stigi oo räppäri.
...vaan multi-instrumentalisti
joku jessen tyypeist taitaa olla niko tai tapsa, muistaakseni.
Näinhän se oli.
Offline
psykokarkki wrote:mun mielestä täl ei kyllä oo mitn tekemistä corpsuleiden kanssa, täähän on ainakin imagon puolesta ihan puhdas huumoriprojekti. vai onks corpsulitkin?
Nyt polli pystyyn, kumpi olisi todennäköisempää: Jesset tosissaan vaiko Corpsulit huumoriprojekti?
Ehkä oon vain kujalla tms mutta mun mielestä nää bändit ovat kuin sisko ja veli
Mun eka Jesse-keikkahavainto oli joskus Libertessä sen Väliliha-cdr:n julkaisun jälkeen ja Curpsut oli ainaki silloin lämppärinä. Ja jälkimmäinen oli ihan karmee ilmaisutaidekoululukiopumppu kyllä siinä vaiheessa. Yh.
Mutta taitaa Rupsut vetää pidemmän korren tänä pänä. Ei ainakaan jaksanu viime viikon Jesse-keikkaa kattoa kovinkaan montaa rallia. Tykkäsin kyllä niiden hienoista laitteista.
Offline