You are not logged in.
Pitkämiehessä oli muutama käytetty Deadmoon -vinyyyyyyl
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
kun puhuin noista olariklassikkoista niin nyt olis kolme niistä kaupan ja toistaiseksi varsin alhaisilla tarjouksilla, jos siis joltain raukalta vielä puuttuu
siis:
Tuomio & Kone EP
Taakibörsta - PA 2001
Kehäkettu & Setä Koponen EP
toki ulkomaan juttujakin tuolla
Offline
Townes Van Zandtin Texas Troubadour-röhmykokiksesta tulee uusintapainos 3.5., hinta näytti intternetissä olevan 13eåååh. Eipä tartte maksaa nykyisiä kiskurihintoja.
Tiesitkö muuten, että räppi, mitä jotkut jopa musiikiksi sanovat, on isossa maailmassa jengimusiikkia. Nämä "kuuluisat" räppärit ja heidän jenginsä selvittelevät välejään toisiaan ammuskelemalla.
Offline
mikäs toi, on pitäny jo pitkään tutustua tuotantoonsa, jatkot townes-topikissa (kai sellainen on?)
Offline
Stupidossa nähty Beat & Stylesia eurolla.
Offline
Stupidossa nähty Beat & Stylesia eurolla.
Sulta unohtui ässä (Beats and Styles)..
Mutta asiaan: Stupidossa on siinä euron laarissa ollut (ja osittain myös yhä on) ihan hyviäkin levyjä. Ainakin eilen vielä kaupalta löytyi seuraavia levyjä:
Bearsuit : O:hio
Aluminum Group: Little Happiness
Sagor & Swing : Orgelplaneten
Tape: Milieu
Moskitoo: Drape
Sickoakes: Seawards
Tape: Opera
Ööh, olikohan muita. Ainakin jotain Touchin julkaisuja oli vielä jäljellä (Chris Watsonia yms.), jotka voisivat joitakuita foorumistejakin kiinnostaa.
Last edited by sheino (31.03.2010 13:14)
Saavuttaakseni rikkinäisyyden ja pelokkuuden tunnelman lauloin kappaleen alasti pimeän studion lattialla, kertoo Juha K. Korento.
Offline
Keltsussa on vastatulleissa vinyyleissä aika paljon Fallia, hinnat 10-15e.
Toisaalta, Fallia löytyy jonkun verran myös täältä
Ja se "sama vanha diili" on aina vaan voimassa...
Last edited by tomitarmo (01.04.2010 09:14)
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline
ei siellä slatesin kymppituumaista näkynyt?
tän voisin ehkä ostaa jos kerran femmalla lähtee.
Offline
ei siellä slatesin kymppituumaista näkynyt?
Ei ainakaan viime viikolla ollut. En kyl edes muista mitä siellä oli, ei mitään mitä olisin itse tarttenut. Seminal Live ja Extricate ainaski.
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
ei siellä slatesin kymppituumaista näkynyt?
tän voisin ehkä ostaa jos kerran femmalla lähtee.
Ok, katkasen ton?
Ei ollu Slatesia, mutta voisinhan mä siitäkin luopua...20e?
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline
two pounds only u skinny rats
tota noi, harkitaan... osamaksulla? tai hiukan tinkien... 15e?
ja joo, katkase zukie
Offline
two pounds only u skinny rats
tota noi, harkitaan... osamaksulla? tai hiukan tinkien... 15e?
ja joo, katkase zukie
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135255790645.gif
No jos vaikka osamaksulla?
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline
Pitäskö tulla sotkemaan Slates-kaupat! Iteltäkin puuttuu toi
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
ei kai mee huutokaupaks kai niitä ulkomailta saa, sullahan on luottokortit ja kaikki
eli siis joo, osamaksu käy
Offline
ei kai mee huutokaupaks kai niitä ulkomailta saa, sullahan on luottokortit ja kaikki
Jos tomitarmolle ei käy luottokortti ni sit en osta
Enkä mä tota niin pahasti tartte, kunhan kiusaan, CD löytyy toki ja riittää mulle.
Shellacin Live on Tokyo kyl kiinnostais mut tullu tehtyä muutenkin täsä viime aikoina pari "ylihintasta" levyostosta ni ei oikein raaskis
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
ei muuta ku tinkimään tai sopimaan osamaksujärjestelyistä
Offline
tomitarmo, ootko himassa puoli kahden maissa niin vois hoidella kauppoja, muuten menee ensiviikkoon?
Offline
tomitarmo, ootko himassa puoli kahden maissa niin vois hoidella kauppoja, muuten menee ensiviikkoon?
Oon lähössä just liikenteeseen, ja voisin kyl heittää noi lättyset sulle työmaalle, jos pääset noukkimaan ne sieltä ulko-ovelta? Puol kahen maissa tuskin oon himassa vielä...
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline
Feggy wrote:Stupidossa nähty Beat & Stylesia eurolla.
Sulta unohtui ässä (Beats and Styles)..
Mutta asiaan: Stupidossa on siinä euron laarissa ollut (ja osittain myös yhä on) ihan hyviäkin levyjä. Ainakin eilen vielä kaupalta löytyi seuraavia levyjä:
Bearsuit : O:hio
Aluminum Group: Little Happiness
Sagor & Swing : Orgelplaneten
Tape: Milieu
Moskitoo: Drape
Sickoakes: Seawards
Tape: OperaÖöh, olikohan muita. Ainakin jotain Touchin julkaisuja oli vielä jäljellä (Chris Watsonia yms.), jotka voisivat joitakuita foorumistejakin kiinnostaa.
Siellähän oli tosiaan vaiks mitä herkkui. Ite nappasin The Muffinsia, Phill Niblockia, Sickboyta, Grey Daturasia, Hawk and the hacksaw'ta (tää tosin lp:nä) jne. Watsoneita en enää nähny. Tigerbeat6n juttuja oli Sickboyn lisäksi muitakin, en viittiny sokkona ostaa mikä tietty ny harmittaa. Vois kävästä uusiksi.
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
sheino wrote:Feggy wrote:Stupidossa nähty Beat & Stylesia eurolla.

Hawk & The Hacksaw'ta vinyylinä halvennuksessa?? Mitä levyä? Tai ihan sama, taidanpa piipahtaa huomenna, jos ovat auki vaan...
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline
The way the wind blows oli halpislaarissa. Toi oli tosin kalliimpi ku muut, olisko ollu 6-7e. Niitä oli muutama siellä vielä eilen.
Taijan käydä napsimassa huomenna itekin loppuja Tigerbeat6 juttuja itelle..
Aini, jos jotakuta kiinnostaa niin Total Shutdownia oli CD:nä siellä. Eli tää Load/Tigerbeat6 bändi. Hauskaa kohkaamista!
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
Feggy wrote:Stupidossa nähty Beat & Stylesia eurolla.
Sulta unohtui ässä (Beats and Styles)..
Mutta asiaan: Stupidossa on siinä euron laarissa ollut (ja osittain myös yhä on) ihan hyviäkin levyjä. Ainakin eilen vielä kaupalta löytyi seuraavia levyjä:
Bearsuit : O:hio
Aluminum Group: Little Happiness
Sagor & Swing : Orgelplaneten
Tape: Milieu
Moskitoo: Drape
Sickoakes: Seawards
Tape: OperaÖöh, olikohan muita. Ainakin jotain Touchin julkaisuja oli vielä jäljellä (Chris Watsonia yms.), jotka voisivat joitakuita foorumistejakin kiinnostaa.
Kismitys, kun on mennyt ohi tämä! Täytyy painella vielä huomenna haaskalle...
Vuoden nuori muotoilija.
Offline
kismittää tosiaan mut yritän sinnitellä, ei ois varaa joutua paikalle
Offline
sheino wrote:Feggy wrote:Stupidossa nähty Beat & Stylesia eurolla.
Sulta unohtui ässä (Beats and Styles)..
Mutta asiaan: Stupidossa on siinä euron laarissa ollut (ja osittain myös yhä on) ihan hyviäkin levyjä. Ainakin eilen vielä kaupalta löytyi seuraavia levyjä:
Bearsuit : O:hio
Aluminum Group: Little Happiness
Sagor & Swing : Orgelplaneten
Tape: Milieu
Moskitoo: Drape
Sickoakes: Seawards
Tape: OperaÖöh, olikohan muita. Ainakin jotain Touchin julkaisuja oli vielä jäljellä (Chris Watsonia yms.), jotka voisivat joitakuita foorumistejakin kiinnostaa.
Kismitys, kun on mennyt ohi tämä! Täytyy painella vielä huomenna haaskalle...
Nappasin Fennesziä, Moskitooa (Moskitoota?), Sickoakesia ja Library Tapesia. Vinskoista harkitsin ainakin Murcofia mutta en sitten tohtinut. Näitä kaikkia ja paljon muitakin oli vielä laareissa.
Last edited by Folkhälsan (03.04.2010 18:19)
Vuoden nuori muotoilija.
Offline
Offline
Kai tää menee lähinnä Hantalle: tänään on Olarin Davistolla kirppari, jossa oli ylläriylläri aika paljon paikallista räppii kaupan.
Vinyylii ja ceedeeit. En mitenkään hirveesti tutkinu. Ja muutenkin ehkä turha postaus, kert toi loppuu jo seitsemältä ja on tosiaan Olarissa. :confused::peuk:
Offline
jees olin viel tallinnas et vähän myöhäistä mut kiitti kuitenkin
Offline
Offline
NO NYT
huuto.netissä pakkohankintoja kaikille kajagoogoo-faneille
kaupustelijana itse tapani ripatti, NYT HUUDETAAN
Offline
:::::::::::::::::::::::::::::::::!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline