Roxy Music / Bryan Ferry

psykokarkki · 05.03.2010 00:00

en löydä topikkia mutta kun kerran suomeenkin ovat tulossa niin otsikko lienee paikallaan. eka levy ja greatest hits löytyy, samoin ferryn slave to love 7" mut pitkään pitänyt tutustua tähän paremmin, suosituksia? joku asiantuntija vois kertoa kaikista levyistä ja missäs kunnossa orkesteri mahtaa nykyään olla? brian enohan tässä soitteli myös alkuaikoina colorflash

ydis · 05.03.2010 00:10

vihaan bryan ferryn ääntä, kuten melkein kaikkia karmean vibraton omaavia.
for your pleasurella on kyllä jotain hyvää jumitusta muuten.

bernardblack · 05.03.2010 01:13

Tajusin just, ettei täällä taida olla Roxy-topikkia, mut psyko ehtikin ensin perustamaan.

Yks tärkeimpiä bändejä meitsille, mut nyt en yövuorossa kerkii asiakirjoitella, joten huomenna sit ehkä syväluotaavaa selostusta, jos ei joku muu ehdi ensin.

helicon · 05.03.2010 01:58

Eikö näistä yleensä sanota että kaikki ne levyt joissa on tissei kannessa on ne parhaat. Olen aikalailla samaa mieltä. Ferryn soolotuotanto ei kiinnosta yhtään, mutta ehkä en vaan osaa 017

Keikka kiinnostaa ehkä semisti, mutta ehkä ei jos liput maksaa yli 50 hehe spam3

Jean-Babtiste · 05.03.2010 02:45

Tissit kiinnostais, mut mul on vaan Avalon

psykokarkki · 05.03.2010 10:50

nyt oon taas duunis ni ei juutupenrapinat onnistu mut slave to love on yksi hienoimmista biiseistä ikinä, pitäis varmaan hoitaa se boys and girls -niminen soolo ainakin.

barton_funk · 05.03.2010 11:54

Kaks ekaa ja Avalon on parhaat. On muitakin hyviä. En ole pahemin kuunnellut Ferryn sooloja joitain yksittäisbiisejä lukuunottamatta. Lainasin kerran sen Dylan-cover kokoelman ja se oli aika kaka

barton_funk · 05.03.2010 11:58

peuk

barton_funk · 05.03.2010 12:00

peuk peuk

Jean-Babtiste · 05.03.2010 14:27

barton_funk wrote:

Kaks ekaa ja Avalon on parhaat. On muitakin hyviä. En ole pahemin kuunnellut Ferryn sooloja joitain yksittäisbiisejä lukuunottamatta. Lainasin kerran sen Dylan-cover kokoelman ja se oli aika

Kuuntelin joskus pari kertaa ton soolon, mis on Slave to Love (oliko just Boys & Girls, ei jaxa tarkistaa lol apau), mut muista biiseistä ei tuntunu jäävän paskaakaan päähän. Aikaa tosta on vierähtänyt toki.

suavester · 05.03.2010 15:01

Oho, pitää harkita jippua, en tosin oo jaksanut tutustua bändiin kahta ekaa levyä pidemmälle. Kaisafestillä on näköjään kesän parhaat festaribuukkaukset.

bernardblack · 05.03.2010 17:16

Roxy+Music.jpg

No nii lapset, setä kertoo ny juttuja.

Siis Roxy Music. Tän taidekouluhomojen bändin eka toimiva kokoonpano oli siis Bryan Ferry (laulu ja koskettimet), Brian Eno (sekoilu), Andy MacKay (puhaltimet), Phil Manzanera (skitta) ja Paul Thompson (rummut) - basistit ei koskaan viihtyneet kovin pitkää näitten kanssa. Tällä ryhmällä tehtiin puuhkien ja glitterhaalareitten kera tehtiin esikoissinkku Virginia Plain sekä kaksi albumia, Roxy Music (1972) ja For Your Pleasure (1973). Kokeellisia juttuja, glamia ja hyvää poppia. Ekalla albumilla on hommat vielä vähän hakusessa ja vaikka onkin toki hieno levy, niin ei oo ainakaan mulle ollut niin tärkeä kuin seuraava levy, For Your Pleasure jolla Roxyn musa tiivistyi oikeen huippupaketiksi. Bilebiisien kunkku Do the Strand, huikeen dramaattinen In Every Dream Home a Heartache ja mieletön 9-minuuttinen jumituseepos The Bogus Man. Klassikko alusta loppuun.

Sitte kävi Ferryn ja Enon ristiriidat musan suunnan suhteen niin suuriksi (kuin myös arvatenkin egot), että Eno läksi duunaamaan omia juttuja (jatkot omassa topikissa). Tän jälkeen Roxysta tuli selkeämmin Ferryn bändi ja musa alko mennä viihteellisempään suuntaan. Enoton kokoonpano (progeviulisti Eddie Jobson tuli Enon paikalle) teki aika tiukkaan tahtiin (1973-1976) neljä albumia (Stranded, Country Life, Siren ja livealbumi Viva! Roxy Music), jotka on täyttä timangia nekin. Streitimpää ja smoothimpaa kamaa, mutta hitosti klassikkobiisejä ja tosi muikeeta soittoa. Kaikki neljä on suositeltavia hankintoja.

No Viva!n jälkeen bändi sitten otti ja hajosi, jätkät keskittyi soolo- ym. projekteihin, kunnes sitten taas 1978 alko käydä sopiva kutina ja Roxyt palas kartalle. 1979-1982 ilmestyi kolme albumia (Manifesto, Flesh+Blood, Avalon), kokoonpano näillä oli vähän vaihteleva. Jobson oli jääny kokonaan pois ja Thompson hyppäs kelkasta Manifeston jälkeen. Nämä kolme viimeistä albumia on jokseenkin epätasaisia tapauksia ja ihan erityyppistä kamaa kuin aiemmat. Manifesto on enimmäkseen aika hyvä, nimibiisissä on sellasta kulmikasta 70-luvun lopun newyork-fiilistä, vähän niinku uutta aaltoa tai jotain. Flesh+Blood on kuppaisin Roxy-albumi ikinä, ankeita covereita (Wilson Pickettiä ja Byrdsiä) ja heikkoja Ferry/Manzanera-biisejä. En suosittele. Hämmentävää kyllä, tämän aallonpohjan jälkeen Roxyt teki vielä yhden parhaista levyistään, siis Avalonin. Soundi on jo jotain ihan muuta, tosi sisäsiistiä kasarimeininkiä, mut jumalauta että on hieno levy joka tapauksessa. More Than This ja Avalon on viettelybiisien aatelia, niin seksikästä kamaa että heteromiehelläkin alkaa seisoa heti ensitahdeilla. Kuuluu jokaiseen kotiin tämä levy.

Ja siinä se sitten oli, Roxy Musicin ura (lukuunottamatta v. 1983 High Road -ep:tä, jolla mm. Like a Hurricane -coveri). Paitsi että 2001 jätkät päätti vielä kerran palata yhteen kokoonpanolla Ferry, Manzanera, MacKay ja Thompson ja on satunnaisesti keikkaillut siitä lähtien. Studioonkin menivät ja jopa Eno oli mukana duunaamassa uutta musaa, mut jotain tapahtui eikä uutta albumia sit koskaan tullutkaan. Ehkä joskus vielä. En osaa sanoa keikkakunnosta yhtään mitään, en oo ostanut livejä (cd:llä ja dvd:llä löytyy), mut eiköhän tää oo semmonen fans only -juttu.

Mitäs muuta. Roxyt on toki tunnettuja myös siitä, että kaikkien niitten levyjen kannessa on pimuja, enemmän tai vähemmän pukeissa. Yleensä (lue: aina) ne pimut oli Ferryn senaikaisia hoitoja, niinku Jerry Hall Sirenin kannessa. Ja Ferryhän se ite suunnittelikin kannet, kuinka osuvaa. Country Life on se kuuluisin "tissilevy", tässä sensuroimaton versio:

Melkein koko bändin uran ajan oli jätkillä myös sooloprojekteja, lähinnä tosin Ferryllä ja Manzaneralla, joilla on varsin mittavat diskografiat molemmilla. Ferryn soolotuotanto on aika tasalaatuista tonne 80-luvulle asti, jotta melko huoletta niitä voi ostella. Ferryn cover-valinnat ei aina oo kauhean onnistuneita ja varsinkin miehen Dylan-fiksaatio on melkoinen vikatikki, kun ei Ferryn "nussin kaikkea mikä liikkuu" -croonertyyli kauheen hyvin sovellu Dylanin biiseihin. 70-luvun levyistä en erityisesti osaa suositella mitään yhtä erityistä, kantsii kokeilla vaan jotain (In Your Mind on vähän räväkämpää, pikkasen diskoo ja muuta menevää, These Foolish Things, Another Time Another Place sekä Bride Stripped Bare on cover-levyi, Let's Stick Togetherilla Ferry teki uusia versioita vanhoista Roxy-biiseistä.) 80-luvulla tuli vaan kaks sooloa, joista Boys and Girls on suoraa jatkumoa Avalonille, mielettömän seksikästä musaa (jumalauta Slave To Love!), Bete Noire muuten vaan ihan jees. Myöhemmistä levyistä hankintalistalle kannattaa ehdottomasti laittaa Mamouna (1994) ja Frantic (2002), joilla Ferry ja Eno palas taas kimppaan, molemmat on iha jänskää, vähän kokeellisempaa tavaraa silleen ysärisoundeilla.

Manzaneran soolourasta sais melkeen oman topikin, se on aika laajaa ja rönsyilee kiinnostaviin suuntiin. Manzanerahan teki (ja tekee vieläkin) aika monien kovien tyyppien kanssa musaa, esim. Charles Haywardin ja Robert Wyattin kaa. (Melko) lyhyesti ja ytimekkäästi todettuna vois sanoa, että 70-luvun levyt on pääasiassa oikeen hyviä ja suositeltavia hankintoja, 80-luvulta eteenpäin ei sit enää niinkään. Erityisesti suosittelen omalla nimellään tekemää Diamond Head -albumia (mukana mm. Wyatt, Eno, Hayward, sisältää pari mahtavaa Eno-biisiä), 801-projektin 801 Live -albumia (tämmönen supergroup-tyyppinen juttu, pääjehuina Manzanera ja Eno, ja varsinkin jälkimmäisen poppituotannon ystäville ehdoton hankinta, aivan mahtava levy) ja Quiet Sun -bändin albumia Mainstream (Quiet Sun oli Roxya edeltävä Manzaneran, Haywardin, Dave Jarretin ja Bill MacCormickin progebändi, hulppea levy ja sisältää Haywardin huippubiisin Rongwrong, joka löytyy myös 801 Liveltä Enon laulamana lyhyempänä versiona).

MacKayn soololevyistä (ja MacKay/Manzanera-bändistä Explorers) ei kantsi mainita oikeestaan muuta kuin se, että ei kannata vaivautua, ei niillä oo oikeestaan mitään tarjottavaa.

Joo-o, kai tää riittää tältä erää. Kyl mul enemmänkin juttua piisais ja tarkempaa albumikohtaista syväanalyysia, mut ehkä joskus toiste.

psykokarkki · 05.03.2010 17:22

asiakirjoitukselle peuk

tarkempia albumikohtaisia syväanalyysejä odotellessa dance

bernardblack · 05.03.2010 17:33

Vielä sit toki youtube-linkkejä.

"Virginia Plain"
"Ladytron"
"In Every Dream Home a Heartache"
"Do the Strand"
"Amazona"
"Love Is The Drug"
"Manifesto"
"Same Old Scene"
"More Than This"
"Avalon"

"These Foolish Things"
"Let's Stick Together"
"Slave To Love"
"The Right Stuff"

"Frontera"
"Big Day"
"Third Uncle"
"Miss Shapiro"
"Hot Spot"
"Mummy was an asteroid, daddy was a small non-stick kitchen utensil"
"Rongwrong"

kissa 8D · 05.03.2010 17:39

Paras Roxy-coveri

hiirimattona · 05.03.2010 17:45

asiakirjoitukselle tongue

Hieno bändi. Itse olen pärjännyt viidellä ekalla, mutta vois kai sitä noita myöhempiäkin ostella. :spam:

bernardblack · 05.03.2010 17:58

kissa 8D wrote:

Paras Roxy-coveri

icon_biggrin

PrivateJoy · 05.03.2010 21:57

peuk
Itellä on kiinnostanut lähinnä nuo Eno-levyt. Tuntuis, että Country life nostetaan monesti näiden teh levyksi, mutta kyllä ainakin alkupään levyistä, joita enimmäkseen on tullut kuunneltua, toi bb:nkin mehustelema For your pleasure on ylivoimaisesti paras. Häkellyttävän viileä levy ja tuonkin biisiluettelon jälkeen jäi vielä kaipaamaan Editions of youn mainintaa. Hieman suoraviivaisempaa kaahausta. Nykyään For your pleasuresta tulee paikoin vahvasti mieleen Antony & the Johnsons. Varmasti vaikuttanut suuresti siihenkin suuntaan.

bernardblack · 05.03.2010 22:03

No mä oon vahvasti sitä mieltä, että laulajana Antony Hegarty on pelkkä suttuinen Ferry-hiilikopio.

ginimies · 05.03.2010 22:08

Muutaman kerran käynyt tosiaan minullakin mielessä perustaa tälle omaa topikkia. Bernardin asiakirjoitukselle toki Bryan Ferryn kullin kokoinen peuk , mutta olen hieman eri mieltä Flesh+Bloodin paskuudesta. Ei se mielestäni niin surkea sentään ole. Samaa mieltä kuitenkin siitä, että For Your Own Pleasure on bändin paras tuotos.

Parasta nyt:

Last edited by ginipoika (05.03.2010 22:10)

bernardblack · 05.03.2010 22:24

Saatoin ehkä liioitella Flesh+Bloodin kohdalla. Ne sysipaskat coverit vaan jättää aina huonon maun kuuntelun jälkeen ja onhan toi joka tapauksessa Roxyjen huonoin levy, mut on siinä toki omat kohokohtansakin (Same Old Scene ainaki) ja yks parhaita kansia:

:center::huig::center: · 05.03.2010 22:43

stranded ehkä ollu suosikki jo jonkun aikaa. ehkä six kun se on ainoo mikä mulla on levypyllyssä

ginimies · 05.03.2010 23:50

ginipoika wrote:

For Your Own Pleasure

Oho icon_redface

barton_funk · 06.03.2010 00:49

For Your Pleasure onkin ihan hillittömän hieno kokonaisuus. Levyn paras biisi, Every Dream Home A Heartachen kuuntelin joskus monta kertaa peräjälkeen. Biisin innoittajanahan toimi Ferryn taidekoulun opettajan toimivan taiteilijan työ. Ihan mieletön veto. Hienosti kitetyttää jotain. Tietysti biisin aiheena on keskiluokkaisen tavarafantasian tyhjyys, mutta orgastinen crooning tulkinta ja räjähtävä dynamiikka tekee siitä mielenkiintoisen epämääräisen seksuaalisen.

Roxysta täytyy myös sanoa, miten paljon sillä on ollut vaikutusta myöhempiin pändeihin. Roxysta on hakenut inspiraatiota vaikka kuka, ja en nyt jaksa alkaa aprikoimaan mitään nimilistoja, mutta useampikin esiintyjä on maininnut Roxyn Old Grey Whistle Test esiintymisen ns. räjäyttäneen tajunnan. Kun aikaisemmin telkkarista on tullut perusjamppojen näköisiä rock-uroita esittämässä aitoja tunteitaan tiukaan blues-jamituksen säestämänä, yhtäkkiä pamahtaa pändi joka näyttää avaruusaluksen miehistöltä, joista yksi soittaa oboeta.

Last edited by barton_funk (06.03.2010 01:13)

bernardblack · 06.03.2010 01:04

In Every Dream Homea ei kyl voi ylistää liikaa, ihan mieletön biisi se. Se hiiiiidas, ahdistava alku ja sit se RÄJÄHDYS "but you blew my mindin" jälkeen huig JÄRISYTTÄVÄÄ

In every dream home a heartache
And every step I take
Takes me further from heaven

Is there a heaven?
I`d like to think so

Standards of living
They are rising daily
But home oh sweet home
It only a saying

From bell push to faucet
In smart town apartment
The cottage is pretty
The main house a palace

Penthouse perfection
But what goes on
What to do there
Better pray there

Open plan living
Bungalow ranch style
All of it's comforts
Seem so essential

I bought you mail order
My plain wrapper baby
Your skin is like vinyl
The perfect companion
You float in my new pool
Deluxe and delightful
Inflatable doll
My role is to serve you

Disposable darling
Can't throw you away now
Immortal and life size
My breath is inside you
I'll dress you up daily
And keep you till death sighs

Inflatable doll
Lover ungrateful
I blew up your body...
But you blew my mind

Oh Those Heartaches
Dreamhome Heartaches

Oh Those Heartaches

ydis · 06.03.2010 05:15

bernardblack wrote:

No mä oon vahvasti sitä mieltä, että laulajana Antony Hegarty on pelkkä suttuinen Ferry-hiilikopio.

tässäpä kaksi huonointa laulajaa

bernardblack · 06.03.2010 12:41

center

Alxity · 06.03.2010 13:28

Taisinkin tuossa vuoden vaihteen tienoilla ihmetellä, että eikö näille tosiaan ole topicia.
bernardblackille kiitosta asiakirjoituksesta! For Your Pleasure, Country Life ja Manifesto löytyvätkin muistaakseni hyllystä ja etenkin kaksi ensin mainittua ovat kyllä aivan loistavia. Toki deby ja Stranded toimivat myös. Suosikkibiisiksini äänestän In Every Dream Home A Heartachea. Jo nimestä tietää ettei biisi mitenkään voi olla huono icon_wink Turhan harvoin Roxy Musicia vaan tulee kuunneltua, mutta Avalon pitää kyllä testata lähiaikoina. Ja jollain tapaa nuo Dylan-coverit ja Like A Hurricanekin kiinnostaisivat... grin

bernardblack · 06.03.2010 16:56

Megalomaaninen "Roxy Music albumi albumilta" -projekti alkaa nyt!

Roxy Music (1972)

Debyyttilevyä lähdettiin tekemään periaatteella "huomenna on jo myöhäistä". Kokoonpano oli hädintuskin vakiintunut, kun studioon mentiin maaliskuussa '72. Manzanera oli tullut alkuperäisen kitaristin, The Nicen David O'Listin, tilalle vasta helmikuussa. Eno oli tullut bändiin MacKayn matkassa ja lähinnä siksi, että sillä oli oma syntetisaattori. Levytyssoppari EG:n kanssa oli syntynyt kai pääasiassa Ferryn King Crimson -suhteiden ansiosta (Ferry oli ennen Roxyn perustamista pyrkinyt Crimsonin laulajaksi) ja albumin tuottajaksikin tuli Crimsonin lyyrikko Pete Sinfield.

Albumi käynnistyy katuäänillä ja sit lähtee. Avausraita "Re-make/Re-model" on hei hei tässä me tulemme -tyyppinen esittelyraita, jossa rehvakkaanröyhkeän rock'n'roll-fiiliksen myötä näytetään mistä kana pissii ja kaikki bändin jätkät vetää hassun minisoolon.

"Ladytron" on se biisi, joka kertoo että nyt onkin syntynyt jotain ihan uutta. Enon sähkösurinat ja MacKayn aavemainen oboe antaa taustaa Ferryn sisääntulolle, pari säettä, bändi tulee mukaan ja sit pärähtää ilmoille Joe Meek-laukkakomppi. Väliin taas rauhallisempaa ja sit Manzanera päästää demonit ulos, vingutusta ja säröä, Enolta pääsee elektronisia pieruja. Tältä kuulosti tulevaisuus.

A-puoliskon yllättävä helmi on "If There Is Something", joka alkaa havaijipaitakantrina, joku baaribändi vetelee Eaglesin heikompaa tuotantoa, aika tylsää mutta hei mitäs nyt tapahtuu: yhtäkkiä tulee ihan epätoivoinen vire, Ferry raakkuu ääni käheänä ja hiki otsalla, tuskaa, pettymyksiä ja menetettyjä tilaisuuksia. MacKay vetelee yhden uransa hienoimmista fonisooloista, Ferry rauhoittuu ja saa äänensä takaisin, kohtaloansa ei pysty muuttamaan, kuoro hokee "when you were young" ja Eno saattelee jengin kotiin mellotron-sävelin. Vau.

A-puoli päättyy Bogart-tribuuttiin "2 H.B.", höyhenenkevyttä sähköpianoa ja progeballadismia. Vähän ehkä kenties tylsänpuoleinen biisi.

Mutta b-puoli lähtee taas räväkästi käyntiin. "The Bob (Medley)" tempoilee musajuksusta toiseen. Alkaa Enon VCS3-ambientilla, hyppää raskaaseen Crimson-jyräämiseen, lisää Enoa nauhamusakakofonian merkeissä, joku 60-luvun kehäraakkibändi vetelee bluesrokkia kunnes bändi lähtee lentoon, mut se olikin kana eikä kanat osaa lentää ja sit tuleekin jo taas Crimson-jyrää, rock on ja that's it zarathustra.

"Chance Meeting" on ekan levyn hidastempoisimpia ja kauneimpia biisejä. Ferry laulaa kuin enskeli ja Manzanera viiltää feedbackkitarallaan syviä haavoja sieluun, jumankauta mut tää jätkä osaa skulaa skebaa! Ja alotti bändin roudarina!

"Would You Believe" on kevyempi poppiskipale, jossa alun hempeilyn jälkeen hypätään ihan hauskaan rock'n'roll -menoon, sellasta show-meininkiä. Ei kylläkään levyn parhaita, tämä.

"Sea Breezes" alkaa syna-aalloilla, Ferryn ääni musertaa, aaveoboe huutaa hidasta kutsuhuutoaan avaruuteen, MELANKOLIAA. Ferry ja Thompson alkaa nikotella, Manzanera menee sekasin ja tökkii kitaraa ruuvimeisselillä, basso menee omia menojaan, feidaus. Taas MELANKOLIAA, kohta rupeen itkemään mut onneks se loppu jo.

B-puoli päättyy merenrantahotelliorkesteri-pastissiin "Bitters End" ja samaan mistä alkoi, kadun ääniin. Se oli siinä, mut kuka kertois että mitä oikeen tapahtui.

Debyyttilevyltä huokuu kova näyttämisen halu. Se on tungettu täyteen ideoita, mikä on sekä levyn vahvuus että heikkous. Kun suunnilleen kaikki biisit sisältää vähintään kahden eri biisin aihiot jää niiltä se oma identiteetti pois ja koko levystä jää hyvin levoton vaikutelma. Ei ole kovin vaikeaa kuvitella, miten hämmentävä kokemus tää on aikoinaan ollut ja miten tää on avannut joidenkin ihmisten pään ihan avoimeksi, kun se kuulostaa edelleen aika ainutlaatuiselta. Paras listasijoitus oli 10. sija peuk

Visuaalisestikin näyttävä paketti toki. Gatefold-kannet vähäpukeisen valokuvamallin kera ja sisäkansilla meikkaavia poikia nahka- ja eläinkuosiasusteissaan (kattokaa ny tätä Top of the Pops -esiintymistä). OMG! Sisäkannen artistikuvat kertoo myös omaa tarinaansa. Basisti Graham Simpson, jonka kanssa Ferry bändin perusti, on ainoa, joka näyttää villapuseroineen ihan "tavikselta" ja tyystin ulkopuoliselta. Ja niinhän siinä kävikin, että Simpson lähti lätkimään (tai Ferry antoi potkut, ihan kuin vaan). Tilalle tuli Rik Kenton, jonka kanssa Roxyt ehti äänittää "Virginia Plain" -sinkun ennenku sekin otti loparit.

psykokarkki · 06.03.2010 19:33

mahtavaa peuk

täytyy tosissaan alkaa tsekkailemaan näitä.

Street Spirit Sr.

#1 05.03.2010 00:00

Roxy Music / Bryan Ferry

#2 05.03.2010 00:10

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#3 05.03.2010 01:13

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#4 05.03.2010 01:58

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#5 05.03.2010 02:45

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#6 05.03.2010 10:50

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#7 05.03.2010 11:54

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#8 05.03.2010 11:58

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#9 05.03.2010 12:00

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#10 05.03.2010 14:27

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#11 05.03.2010 15:01

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#12 05.03.2010 17:16

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#13 05.03.2010 17:22

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#14 05.03.2010 17:33

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#15 05.03.2010 17:39

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#16 05.03.2010 17:45

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#17 05.03.2010 17:58

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#18 05.03.2010 21:57

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#19 05.03.2010 22:03

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#20 05.03.2010 22:08

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#21 05.03.2010 22:24

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#22 05.03.2010 22:43

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#23 05.03.2010 23:50

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#24 06.03.2010 00:49

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#25 06.03.2010 01:04

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#26 06.03.2010 05:15

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#27 06.03.2010 12:41

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#28 06.03.2010 13:28

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#29 06.03.2010 16:56

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

#30 06.03.2010 19:33

Re: Roxy Music / Bryan Ferry

Board footer