You are not logged in.
Jospa huomenna ostais sen psykokaravaanilipun ni ei jää sit ainakaan siitä kiinni viikonlopun viihde.
P.S. vinkki --> http://www.noise.fi/radio/soitin/index.php?id=4238
Sent from my iPhone 16
Offline
WILCO KAHDELLE KEIKALLE SUOMEEN
To 20.5.2010 Helsinki, Kulttuuritalo
Pe 21.5.2010 Tampere, Pakkahuone
Yhdysvaltalainen vaihtoehtorock-yhtye Wilco saapuu ensi keväänä Suomeen ja esiintyy 20. toukokuuta Helsingin Kulttuuritalolla ja seuraavana iltana Tampereen Pakkahuoneella. Viime syksynä vuoden ylistetyimmän rock-konsertin Juhlaviikkojen Huvila-teltassa soittanut yhtye tekee näin odotetun paluun maahamme vain runsaan puolen vuoden odotuksen jälkeen.
Folkia, americanaa, vaihtoehtorockia ja alt-countrya yhdistelevä Wilco on yksi nykypäivän merkittävimmistä amerikkalaisyhtyeistä. Vuonna 1994 kulttisuosiota nauttineen alt-country -bändi Uncle Tupelon raunioille perustettu kokoonpano vakiinnutti 2000-luvun taitteessa asemansa niin indie- kuin roots-musiikkiakin kuuntelevan yleisön suosikkina.
Toistaiseksi Wilco on julkaissut seitsemän studioalbumia, joista tunnetuimpia ovat Summerteeth (1999), Yankee Hotel Foxtrot (2002), A Ghost is Born (2004) sekä viime vuonna ilmestynyt Wilco (The Album). Bändin viimeisin pitkäsoitto valittiin hiljattain Soundin kriitikkoäänestyksessä vuoden parhaaksi ulkomaiseksi albumiksi, ja vastaavaa menestystä tuli myös Helsingin Sanomien ja Uncutin vuosipolleissa. Wilcon mestariteoksena pidetään kahdeksan vuoden takaista Yankee Hotel Foxtrotia, jonka Radio Helsingin toimittajat äänestivät viime vuosikymmenen toiseksi parhaaksi levyksi. Albumin kappale Jesus, Etc. on kanavan historian soitetuin kappale.
Meillä on paljon kaupunkeja, joissa emme halua vierailla, mutta tänne haluamme tulla uudestaan, Wilcon nokkamies Jeff Tweedy sanoi elokuisen Huvila-konsertin päätteeksi. Myös Helsingin Sanomien kriitikko Jarkko Jokelainen oli muun yleisön tavoin mykistynyt Wilcon keikasta: Chicagolaisen yhtyeen Suomen debyytti ylitti kaikki odotukset -- Tämä on niitä hetkiä, jotka paikalla olleet tulevat muistamaan vielä pitkään. Ennen Wilcon paluuta Suomeen yhtye kiertää vielä muutamia kuukausia ympäri Pohjois-Amerikkaa, Japania, Australiaa ja muuta Eurooppaa.
Kulttuuritalon konsertti on ikärajaton, Tampereelle ikäraja on 18 vuotta. WIlcon Suomen vierailu järjestetään yhteistyössä Soundi-lehden ja YleX-radion kanssa. YleX tulee myös taltioimaan toisen Suomen keikoista.
LIPUT:
Myyntiin ma 8.2.2010 klo 9.00.
Ostorajoitus 5 lippua / asiakas.
To 20.5.2010 Helsinki, Kulttuuritalo
Liput 49 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti ja Lippupalvelu
Pe 21.5.2010 Tampere, Pakkahuone
Liput 46 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti ja Lippupalvelu
WILCO (USA)
Wilco pitäisi kukittaa rockkulttuurissa harvinaisesta asiasta, palkitsevuudesta. Sen levyt aukeavat hitaasti, mutta ne puhuttelevat pitkään ja kypsällä tunteella, välillä järjelläkin. 4/5 Soundi
Wilco (the album) feels like Tweedy coming to terms with his past and his place in the rocknroll firmament. 4/5, album of the month Uncut
Triumph of determined simplicity by a band that has been running from the obvious for most of this decade. 4/5 Rolling Stone
Rare rock album about acceptance. And it's fantastic. 4/5 Spin
www.wilcoworld.net
www.myspace.com/wilco
www.fullsteamagency.com
Offline
[quote:b9d0d86093="ILR"]Jospa huomenna ostais sen psykokaravaanilipun ni ei jää sit ainakaan siitä kiinni viikonlopun viihde.
P.S. vinkki --> http://www.noise.fi/radio/soitin/index.php?id=4238[/quote:b9d0d86093]
Siistii! Lippu varattu lauantaille. Ja perjantaina vois pyörähtää jameissa.
Offline
WILCO!!
KO-VE-NEE
In the last second of life, they're gonna show you how,
how they run this show.
Offline
[quote:e21133f7c9="Hassuttelija"]WILCO!!
KO-VE-NEE [/quote:e21133f7c9]
Sama! Suunnittelin parhaillaan Wilco-reissua Tukholmaan toukokuulle, joten tälle uutiselle :peuk:
Offline
Wilcon keikalle ja erityisesti Tanpereen vedolle giganttinen
YKKÖSMIEHEN PAIKKA TÄYTETTY ON
EI SE AUKI ENÄÄ OO
LIEKEISSÄ MYÖS SAULIN SAMMUMATON
RAKKAUS ROUVA JENNI HAUKIOON
Offline
tampereellehan vois jopa ehkä
Offline
[quote:e3f781d905="lani"]
BAXTER (live)
Helsinkiläisessä elektronista tanssimusiikkia esittävässä The Millioners -yhtyeessä vaikuttavan Baxterin soololevy In Between julkaistiin kansainvälisesti 6.12.2009 brittiläiseltä Mullet Recordsilta.
Multi-instrumentalisti Baxterin hyväntuulisissa kappaleissa house, italodisco ja pop-elementit yhdistyvät herkulliseksi kokonaisuudeksi. Albumin tunnelma liikkuu discon, syntetisaattoripopin ja elektron välimaastossa - Röyksoppin, Airin ja Metro Arean hengessä.
Ennen pitkäsoittoaan Baxter on julkaissut kaksi EP:tä Aiming High (2007) ja Proof (2009). Amerikkalaisen OMG! Recordsin kautta julkaistu Proof on herättänyt runsaasti huomiota musiikkiblogeissa. EP:stä on julkaistu myös remix-versio, jossa Baxteriä ovat miksanneet tunnetut artistit, kuten Lifelike, Spirit Catcher ja Idiotproof.
Live esiintymisen lisäksi klubiyleisön tanssijalkoihin tuo vipinää vierailevat Arsenicks DJ:t (Nick Arse & The Arsenicks -yhtyeestä tunnetut Wille Hyvönen ja Jukkis Virtanen), sekä resident DJ:nä toimiva Nikola Tesla (Fotoshop).
Luvassa hikinen tanssilattia, huonoja ideoita ja hyvää musiikkia! Sisäänpääsymaksu sisältää narikan.
ENGLISH: Already with several years history in Finlands music scene, multi-instrumentalist Baxter started composing strong songs with beautiful pop melodies, vocals and spacey synth-based production, without forgetting the dancey side of the background.
Baxter has previously released two EP:s "Aiming High" and "Proof". The full lenght album coming through British Mullet Records is a collection of songs from the past few years.
Also bringing up the heat on the dance floor well have special guest Arsenicks DJs, together with resident DJ Nikola Tesla.
Prepare for a sweaty dance floor, bad ideas and good music! Entrance fee includes cloakroom.
Club Bad Ideas @ Belly (Uudenmaankatu 16)
21-04 / K18 / Liput 6 (sis. narikan)
http://www.myspace.com/clubbadideas
http://www.myspace.com/willybaxter
http://www.myspace.com/ilovefotoshop
http://www.arsenicks.com
http://www.facebook.com/event.php?eid=306957620041[/quote:e3f781d905]
Offline
tampereellehan vois jopa ehkä
Sama.
Tuskin tulee kuitenkaan lähdettyä.
bzort glorf bööth
Offline
hipit, levyjätkät ja nahkarotsiryhmä ajois paikalle psykaravaaniin, alakerrassa jyrätään lauvvantaina jo seiskalta! valoshou luvatusti melko huikee.
Offline
Ulver Flow'hun ja Green Day Kalasatamaan.
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
Tää Ulver ei vissii oo sellasta kukkaiselektro-indietä?
In the last second of life, they're gonna show you how,
how they run this show.
Offline
Tää Ulver ei vissii oo sellasta kukkaiselektro-indietä?
Jotain Post Chillwavea kuulemma.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
[quote:c80243f8de]3rd Railin ensimmäisen rock-kiinnityksen Sonic Rootsin levyjulkkareita juhlitaan lauantaina 6.2.2010 Virgin Oil Co:ssa. Helsinkiläisen Sonic Rootsin "Kill Street Blues"-albumi ilmestyy 3.2.2010.
Sonic Rootsin lisäksi lavalla nähdään legendaarisen "Salaliittoteoria"-levynsä kokonaan esittävä Steen1, Monspin punk-signaus God Gives Ass sekä Raiteen apostolit Jontti & Jodarok: UAAU.
Liput keikalle vain 5 euroa. Ennakoita saa Tiketistä: http://www.tiketti.fi/tapahtuma/6752
Ovet klo 21.00. K-18.
http://www.facebook.com/#!/event.php?ei … 25&index=1[/quote:c80243f8de]
huvittais kyl tsekkaa UAAU
Offline
Helsingin Käpylässä järjestetään kesällä rockfestivaali
Käpylän liikuntapuistossa Helsingissä järjestetään kesällä rockfestivaali. Helsinki Live 2010 -tapahtuma järjestetään 5. kesäkuuta.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
"Meillä on suuri usko yhden päivän festariin, koska sellainen puuttuu Helsingistä", sanoo Speed Promotionin toimitusjohtaja Kalle Keskinen.
Festivaalin ohjelmisto on vielä suunnitteilla.
Iltalehden mukaan tapahtumassa esiintyisi hardrock-yhtye Guns N' Roses, mutta Keskinen haluaa hillitä huhuja.
"Myönnän, että yhtyeen edustajien kanssa on keskusteltu. Toivottavasti saamme vahvistuksia pian", hän toteaa.
Keskinen aikoo tuoda Helsinkiin 7-10 kansainvälisesti tunnettua artistia.
Varikset komentavat
Offline
Ensi tiistaina 9.2. Libertéssä olisi tarjolla seuraavaa:
Hepa Halme Prospekt ja Pekko Käppi
Pekko vetää puolen tunnin soolosetin ja sitten soittaa noin tunnin meidän kanssa omia biisejään, meidän/Hepan biisejä sekä kaksi Grateful Dead-coveria. Pekko on kuitenkin yksi niitä harvoja ihmisiä maailmassa, jonka jouhikkokeissin kannessa on Deadhead-tarra.
Liput maksavat 5 (nillitys alkakoon) ja soitto alkaa tuossa yhdeksän jälkeen.
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
Liput maksavat 5 (nillitys alkakoon)
ihan liian vähän! eikö siellä arvosteta taitavien muusikoiden panosta? ainako kaikki pitää laittaa alennusmyyntiin??
Offline
[quote:d60898b21c="Ylitarkastaja Tolonen"]Liput maksavat 5 (nillitys alkakoon)
ihan liian vähän! eikö siellä arvosteta taitavien muusikoiden panosta? ainako kaikki pitää laittaa alennusmyyntiin??[/quote:d60898b21c]
Music wants to be free, maaan!
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
En pääse Helsinkiin koskaan, mutta mitäs Deadia aiotte vetää? Siisti juttu!
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
[quote:ceac8b6e7d]Hiphop-artisti Kurtis Blow esiintyy 21. helmikuuta Helsingissä.
Kuudennella linjalla esiintyvää, 50-vuotiasta Kurtis Blow'ta pidetään yhtenä ensimmäisistä rap-artisteista. Hänen ensimmäinen singlensä Christmas Rappin' ilmestyi vuonna 1979. Vuonna 1980 ilmestynyt The Breaks on ensimmäinen kultaa myynyt rap-single.
Liput ovat myynnissä Tiketissä ja Lippupalvelussa. [/quote:ceac8b6e7d]
Offline
^ ja kemmuru lämppää
Offline
[quote:9bdd3def8a]Sonic Rootsin lisäksi lavalla nähdään legendaarisen "Salaliittoteoria"-levynsä kokonaan esittävä Steen1, Monspin punk-signaus God Gives Ass sekä Raiteen apostolit Jontti & Jodarok: UAAU.
huvittais kyl tsekkaa UAAU[/quote:9bdd3def8a]
Joo ja myös Steen1 ja Jontti samassa paikassa. Mut eipä pääse, Mahala Rai Banda vie voiton!
voi voi, tuolla menolla et kyllä pääse eduskuntaan
Offline
En pääse Helsinkiin koskaan, mutta mitäs Deadia aiotte vetää? Siisti juttu!
Dark Star ja Blues for Allah
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
Dark Starin vetäminen millä keikalla tahansa on ihan älyttömän merkittävä kulttuuriteko. Hattu pois päästä.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Keskiviikkona 10. helmikuuta täräyttää Jaakko Laitinen & Väärä Raha Lapland-Balkan-tanssit keskiviikon kunniaksi! Vapaa pääsy!
Opa cupa!
Offline
Tänään olis tarjontaa vaikka kuinka, mutta taidan silti mennä ikäisteni goottien ja postpunkkien romutusajoihin Tavastialle.
Offline
[quote:a46301edd7="Artemi"]KANADALAINEN INDIEROCK-YHTYE ISLANDS TAVASTIALLE
Pe 19.3.2010 Helsinki, Tavastia +Cosmobile
Montrealin aktiivisen indie-skenen merkittävimpiin nimiin kuuluva Islands saapuu keväällä toista kertaa urallaan Suomeen. Hiljattain kolmannen albuminsa julkaissut kokoonpano nähdään kotimaisen Cosmobilen kanssa Helsingin Tavastialla perjantaina 19. maaliskuuta.
Suomessakin 2000-luvun alkupuolella vierailleen Unicornsin raunioille perustetun Islandsin debyyttialbumi Return to the Sea (2006) nosti Nick Diamondsin johtaman yhtyeen hetkessä indie-musiikkia seuraavan yleisön tietoisuuteen ympäri maailman. Arcade Firen ja Wolf Paraden muusikoiden vierailuja sisältänyt levy sisälsi kesäisen indiepopin ohella etno-rytmejä, jotka tulivat indierockissa suosituiksi vasta vuosia myöhemmin Vampire Weekendin esitteleminä.
Pian esikoislevyn julkaisun jälkeen Islandsin toinen johtohahmo Jamie Thompson erosi yhtyeestä. Yhtye aloitti kuitenkin jo varsin pian seuraavan pitkäsoittonsa äänitykset, ja Islandsin toinen studioalbumi Arms Way julkaistiin keväällä 2008 arvostetun ANTI-levymerkin (mm. Tom Waits, Roky Erickson, Neko Case) kautta. Debyyttilevyn aurinkoisen indierockin sijaan Arms Way oli selkeästi edeltäjäänsä synkempi, progressiivisempi ja melankolisempi teos.
Syyskuussa 2009 julkaistu Islandsin kolmas albumi Vapours palautti yhtyeen jälleen debyyttilevyn tunnelmiin. Jamie Thompson palasi bändin kokoonpanoon, ja levyn tuottajaksi kiinnitettiin Yeah Yeah Yeahsin, Blonde Redheadin ja TV On The Radion kanssa työskennellyt Chris Coady. 80-lukuisia syntetisaattoreita, heleästi soivia kitaroita ja entistäkin tarttuvampia melodioita sisältänyt levy nousi nopeasti arvostelumenestykseksi ja palautti Islandsin Kanadan tärkeimpien indie-yhtyeiden joukkoon.
Esimerkiksi Metricin ja Arcade Firen kanssa keikkaillut Islands on vieraillut Suomessa aikaisemmin debyyttialbuminsa julkaisukiertueella kesällä 2006, jolloin yhtyeen keikka Kuudennella Linjalla keräsi pelkkiä ylisanoja. Tavastialla illan avaa viime syksynä toisen albuminsa Making Do julkaissut indie-yhtye Cosmobile.
LIPUT:
- ennakkoon Tiketistä 12 EUR +mahd. toimituskulut
- ovelta 14 EUR
ISLANDS (CAN)
Breezy calypso rhythms, honeyed country-acoustic guitars, bubbly/silly synthesizer effects, and summery melodies, 7,8/10 Pitchfork
If you've ever wondered what Kanye imagines when he listens to Vampire Weekend, here you go Spin
As fascinating as it is unsettling, as unexpected as it is rewarding, 9/10 Drowned in Sound
Its a damn fine record, 8/10 Popmatters
www.islandsareforever.com
www.myspace.com/islands
www.myspace.com/cosmobile
www.fullsteamagency.com
[/quote:a46301edd7]
ISLANDS on valitettavasti peruuttanut koko kevään Euroopan-kiertueensa, joten myös Tavastian konsertti pe 19.3. peruuntuu täten.
Korvaavaa päivää ei näillä näkymin ole tiedossa, jo ostetut liput lunastetaan takaisin Tiketin toimispisteissä.
Offline
Miksei pitäisi nauraa? Vittu tässä mitään diplomaatteja olla.
Offline
Suuttuikohan?
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
eiq mitäs
Tänään olis tarjontaa vaikka kuinka, mutta taidan silti mennä ikäisteni goottien ja postpunkkien romutusajoihin Tavastialle.
oon vähän kahden vaiheilla, saattaa olla et jään himaan enkä mee mihinkään kostona liialliselle tarjonnalle eiq
mites ne aikataulut tuolla jne?
Offline