1. Index
  2. » Keikkamainokset
  3. » HKI-keikkaspåm

#8461 16.12.2009 14:18

johannes kostaja
Member
Registered: 11.04.2008
Posts: 77

Re: HKI-keikkaspåm

KOHUTULOKAS PRINCE OF ASSYRIA TAVASTIALLE
Pe 12.2.2010 Helsinki, Tavastia

Nopeassa ajassa yhdeksi puhutuimmista uusista artisteista noussut ruotsalainen Prince of Assyria saapuu ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. José Gonzáleziin, The Nationaliin ja Leonard Coheniin usein verrattu singer-songwriter nähdään Helsingin Tavastialla perjantaina 12. helmikuuta.

Prince of Assyria, oikealta nimeltään Ninos Dankha, syntyi Irakissa, mutta muutti vain vuoden ikäisenä perheensä mukana Ruotsiin. Artistin ensimmäinen julkaisu ”What Ever You Want”  -single noteerattiin lähinnä artistin nykyisessä kotimaassa, mutta marraskuussa ilmestynyt debyyttialbumi ”Missing Note” on noussut kansainväliseksi yllätyshitiksi. Levyn lähes loppuunmyyty ensipainos julkaistiin numeroituna ja käsintehdyillä kansilla.

Artistin herkät, tunnelmalliset ja hienovaraisesti sovitetut folk- ja indie-kappaleet käsittelevät erityisesti rakkautta ja menetystä. ”Missing Noten” kymmenen laulua kertovat Dankhasin kokemuksista ja kasvamisesta siirtolaisena omalle perheelle vieraassa kulttuurissa.

Tänään Prince of Assyria on Suomessa promotoimassa uutta albumiaan ja esiintyy Helsingissä Stupido Shop -levykaupassa klo 15.00 sekä Nelosen Maria!-ohjelmassa klo 22.00 alkaen. Helmikuun konsertti järjestetään Fullsteamin, Stupido Shopin ja Tavastian yhteistyönä.

PRINCE OF ASSYRIA (SWE)
”Nyt on löytynyt täydellinen tunnelmointialbumi -- pysäyttää kuulijan käsittämättömällä tavalla” –Aleksi Pahkala / Radio Helsinki
”Niin kaunis debyyttilevy, että se pistää sanattomaksi” –Issues.fi
”Säväyttää jousien, huilujen ja lyömäsoittimien rikkaalla käytöllä -- vuoden yllättäjä” –Desibeli.net

LIPUT:
- Ennakkoon Tiketistä 12 EUR +mahd. toimituskulut.
- Ovelta 14 EUR

www.myspace.com/princeofassyria
www.fullsteamagency.com

Offline

#8462 17.12.2009 04:34

martes martes
Member
Registered: 06.11.2006
Posts: 642

Re: HKI-keikkaspåm

Long-sam
+
Samuel Meri

soittavat ensi lauantaina 19.12. Pitkämies-sarjakuvaliikkeessä.

Soitto alkaa kahden maissa iltapäivällä.

Vapaa pääsy.

Pitkämies
Kolmas linja 17
00530 Helsinki

http://www.facebook.com/event.php?eid=185731847542
http://www.pitkamies.net/
http://www.myspace.com/longsam
http://www.myspace.com/samuelmeri
http://helsinkisinking.blogspot.com

Offline

#8463 17.12.2009 09:47

ILR
matlök
From: täällä sitten taas
Registered: 12.06.2005
Posts: 8,768

Re: HKI-keikkaspåm

Op:l Bastards ois Äxässä perjantaina, onks se niiden uus levy hyvä?


Älä päästä painiks sitä

Offline

#8464 17.12.2009 13:28

helena markos
Member
From: dance academy
Registered: 06.05.2009
Posts: 210

Re: HKI-keikkaspåm

Ian Brown Tavastialleeee !!!!


I knew you'd come.

Offline

#8465 17.12.2009 13:37

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 102,140
Website

Re: HKI-keikkaspåm

ulver nosturiin icon_eek

siis toistamiseen icon_rolleyes

mutta lauantaina tänne:
10864_352164125281_812090281_10056416_5504592_n.jpg
onko muita tulossa?


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Online

#8466 17.12.2009 15:10

leposi
Viini-illan Göbbels
Registered: 14.06.2005
Posts: 34,573

Re: HKI-keikkaspåm

helena markos wrote:

Ian Brown Tavastialleeee !!!!

icon_eek

Oikeesti? Vähän mageeta. Paras keikkakevät! Tuskin kuitenkaan kaikkiin kolmeen superiin ees pääsee. Mut kuitennii. ff

Offline

#8467 17.12.2009 15:20

helena markos
Member
From: dance academy
Registered: 06.05.2009
Posts: 210

Re: HKI-keikkaspåm

http://www.tiketti.fi/tapahtuma/6515

mitkä muut on noi kaksi superia?


I knew you'd come.

Offline

#8468 17.12.2009 15:21

leposi
Viini-illan Göbbels
Registered: 14.06.2005
Posts: 34,573

Re: HKI-keikkaspåm

Tindersticks ja Vashti Bunyan. Tosin en voi ostaa noihin mihkään oikein lippuja ennen ku tammikuun puolessä välissä. Sitten saan vasta tietää työvuorot kesään saakka. Toki aina vapaata voi ottaa... Mutta jos myy loppuun niin sittenpähän myy.

Offline

#8469 17.12.2009 16:22

shanks
Banned
Registered: 13.06.2005
Posts: 24,979

Re: HKI-keikkaspåm

Ohos, nyt kyllä! Ian Brown kyl nähtävä vaik vähän tyyris onki.

Offline

#8470 17.12.2009 17:12

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 102,140
Website

Re: HKI-keikkaspåm

Tiketti wrote:

THE BASEBALLSILLE toinen lisäkonsertti

dance:bileet: eiq mitäs icon_rolleyes


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Online

#8471 17.12.2009 17:41

timo
Member
Registered: 19.08.2009
Posts: 45

Re: HKI-keikkaspåm

PITKÄN LINJAN KULTTIARTISTI VASHTI BUNYAN TOUKOKUUSSA KORJAAMOLLE!
Lauantai 8.5.2010 Korjaamo, Helsinki

Intiimiä folkia soittava kulttiartisti Vashti Bunyan saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Pitkän odotuksen jälkeen artisti nähdään Korjaamon Vaunusalin konsertissa 8.5.2010.

Vuonna 1970 Vashti Bunyan julkaisi debyyttialbuminsa Just Another Diamond Day, jonka jälkeen hän katosi musiikkiteollisuudesta. Esikoinen säilyikin Vashti Bunyanin ainoana levytyksenä vuoteen 2005 saakka, jolloin hän fanien ja muiden artistien innoittamana julkaisi kriitikoiden ja kuuntelijoiden ylistämän toisen levynsä, Lookaftering.

Vashti Bunyan on inspiroinut  monia nykymuusikoita sekä vieraillut mm. Devendra Banhartin, Animal Collectiven ja Piano Magicin levyillä. Myös monet häntä esikuvanaan pitäivät artistit, kuten Joanna Newsom, Devendra Banhart, Adem, Espers ja Mice Parade olivat mukana hänen Lookaftering-paluulevyllään.

Vuonna 2007 julkaistiin kokoelma Some Things Just Stick In Your Mind – Singles and Demos 1964 to 1967 Bunyanin 60-luvun puolessa välissä tehdyistä äänityksistä.

Vashti Bunyanin musiikki jäi aikanaan pienelle huomiolle, mutta 2000-luvulla uuden folk-aallon myötä arvostus häntä kohtaan on kasvanut. Debyyttilevy Just Another Diamond Day onkin keräilijöiden keskuudessa yksi 60-luvun halutuimmista levyistä, ja siitä on eBayssa maksettu jopa 2000 dollaria.

www.anotherday.co.uk/
www.myspace.com/vashtibunyan
www.korjaamo.fi


Lauantai 8.5.
VASHTI BUNYAN (UK)
Klo 21-01
Show Time 22.00
Korjaamo, Vaunusali

Liput ennakoon 22€ + mahd. toimituskulut / ovelta 24€
Korjaamolaiset 20€ + mahd. toimituskulut / ovelta 22€
www.lippu.fi 0600 900900 (1,75e/min+pvm)
www.tiketti.fi, 0600 11616 (1,50€/min+pvm)

Offline

#8472 17.12.2009 20:20

Joe Caligula
Member
Registered: 10.04.2008
Posts: 3,305

Re: HKI-keikkaspåm

icon_surprised


Lasken itseni liberaalifeministiksi, ja minulle feminismi tarkoittaa tasa-arvoon pyrkimistä, ei sen avulla tai naiseudella ratsastamista.

No runkut runkatkoon, mutta minäpoika haluan tanssia.

Offline

#8473 18.12.2009 11:55

timo
Member
Registered: 19.08.2009
Posts: 45

Re: HKI-keikkaspåm

Lauantaina olis tällästä


Lauantai 19.12.2009
DOWNSTAIRS
COSMOBILE
Klo 22-03
Korjaamo, Kulmasali

Liput ennakkoon 7€ + mahd. toimituskulut / ovelta 9€
Korjaamolaiset 6€ + mahd. toimituskulut / 8€
www.tiketti.fi, 0600 11616 (0,98e/min+pvm)

www.myspace.com/downstairsnoise
www.myspace.com/cosmobile

Offline

#8474 18.12.2009 11:57

timo
Member
Registered: 19.08.2009
Posts: 45

Re: HKI-keikkaspåm

ja tällästä

SINÄ OLET KAKKAPYLLY -KIERTUE ESITTÄÄ:
CLEANING WOMEN, KAP KAP JA MIKKO TORVISEN VIIHDEORKESTERI

Sinä olet Kakkapylly kiertue kiertää jälleen suomen. Tällä kertaa kyydissä
Cleaning woman, Kap Kap ja Mikko Torvisen viihdeorkesteri. Musiikki on
parasta ja liput ennakkoon Äxistä tai osoitteesta www.levykauppax.fi
halpoja: vain 5 euroa Cleaning woman uutuuden ostajille!


CLEANIN WOMAN

Tyylikkäästi ristiinpukeutuvalta zombie-jengiltä näyttävä Cleaning Women
tunnetaan omaehtoisena yhtyeenä, joka kiertelee soitinkauppojen sijaan
roskalavoja ja kodinkoneliikkeitä. Vaihtoehtoisesti yhtye käyttää
itserakentamiaan soittimia kuten pyykinkuivaustelineistä rakennettuja
kielisoittimia sekä kuivausrummuista kyhättyjä lyömäsoittimia. Vuonna 2005
ilmestyneen Aelita-levyn jälkeen Cleaning Women on säveltänyt livesäestyksiä
mykkäelokuviin ja esiintynyt aktiivisesti ympäri maailmaa. Yhtyeestä onkin
tullut luottonimi hieman haastavampaa Suomi-soundia hakevien
keskieurooppalaisten festivaalipromoottorien keskuudessa. Viimeksi
yhtye aiheutti lähes uskonnollista hurmosta esiintyessään Aelita- elokuvan
säestyskiertueella loppuun- myydyssä Luxembourg Philharmonie Hallissa.
U on yhtyeen kolmetoistavuotisen uran kolmas albumi ja edellislevyn tapaan
se on teemalevy. U:n teema kietoutuu ajankohtaisesti ihmiskunnan viimeiseen
kvartaaliin jossa energiaa palvotaan kuin Jumalaa ja kaivoksista löytyneistä
energiakivistä jauhetaan ikuista energiaa kaivosmiesten viimeiselle siirto-
kunnalle. U äänitettiin yhtyeen omassa studiossa kahdeksan metrin
syvyydessä maan alla. Studio rakennettiin U-albumin äänitystä varten ja
levyn teeman mukaisesti se sijaitsee vanhassa kaivostunnelissa. U on
teollista pop-musiikkia joka sujuvasti yhdistelee futuristisen
kansanmusiikin sekä maalailevan tieteiswesternin romuluiseen ja säkenöivään
roskalavadiskoon.

www.myspace.com/cleaningwomen
www.cleaningwomen.com

KAP KAP

Pohjoisen mystikot juhlistavat kiertueella ilmestynyttä singleään "Bardo".
Yhtyeä esittää elokuvallista ja hypnoottista kraut-henkistä
popmusiikkia. "Tanssimusiikkia niille joita ei päästetä
sisälle discoon"

http://www.myspace.com/kapkapband


MIKKO TORVISEN VIIHDEORKESTERI

Älykästa alatyyliä viljelevistä sanoituksistaan tunnettu Mikko Torvisen
viihdeorkesteri esittää tällä kiertueella tulevan levynsä materiaalia. Punk
ja iskelmä kohtaavat. Kiertueella nähdään myös huomiota herättäneet
valopuvut.

Lauantai 19.12.2009
Sinä olet kakkapylly - kiertue
CLEANING WOMEN
MIKKO TORVISEN VIIHDEORKESTERI
KAP KAP
Klo 21-03
Korjaamo, Vaunusali

Liput ennakoon 5€ / ovelta 10€
Korjaamolaiset 5€ / 9€
5€ ennakkolippu sisältyy tarjoukseen.
Liput Levykauppa Äx:stä: Arkadiankatu 14, 00100 Helsinki

Offline

#8475 18.12.2009 15:41

Skeletonni
maki kolehmainen
Registered: 06.04.2009
Posts: 9,325

Re: HKI-keikkaspåm

CHURCH OF MISERY SUOMEEN MAALISKUUSSA!
Keskiviikko 24.3.2010 Helsinki, Kuudes Linja
LET THEM EAT DOOM!
Church+of+Misery+com.jpg

Offline

#8476 19.12.2009 15:33

psykokarkki
uses and endorses MUOVIKASSI and COMMUNISM ☭
From: #Mitään UG:tä ei ole olemassa freak "skene"
Registered: 14.11.2006
Posts: 102,140
Website

Re: HKI-keikkaspåm

[quote:7140a7fd8c="martes martes"]Long-sam
+
Samuel Meri

soittavat ensi lauantaina 19.12. Pitkämies-sarjakuvaliikkeessä.[/quote:7140a7fd8c]
oli liian aikaisin sadbanana


Mitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifMitään UG:tä ei ole olemassag71u3wL.gifPUFF PUFF BONG BONG

Online

#8477 19.12.2009 16:03

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: HKI-keikkaspåm

[quote:131cfb5e42="psykokarkki"][quote:131cfb5e42="martes martes"]Long-sam
+
Samuel Meri

soittavat ensi lauantaina 19.12. Pitkämies-sarjakuvaliikkeessä.[/quote:131cfb5e42]
oli liian aikaisin sadbanana[/quote:131cfb5e42]
Smaa. Heräsin varttia vaille kaks  icon_surprised


en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#8478 19.12.2009 16:49

Tomsk
ilmeisesti LUCKY MAN
From: Street of George
Registered: 03.02.2006
Posts: 12,617

Re: HKI-keikkaspåm

[quote:33d5f63522="Skeletonni"]CHURCH OF MISERY SUOMEEN MAALISKUUSSA!
Keskiviikko 24.3.2010 Helsinki, Kuudes Linja
LET THEM EAT DOOM!
Church+of+Misery+com.jpg[/quote:33d5f63522]
Noniin, alkaa pikkuhiljaa näyttää asialliselta keikkakeväältä. hand


Sent from my iPhone 16

Offline

#8479 21.12.2009 15:26

armashenrik
Member
Registered: 16.03.2008
Posts: 2,148

Re: HKI-keikkaspåm

Tuleekona tässä joulun jälkeen mitään kivoja keikkoja ennen uutta vuotta???

Offline

#8480 21.12.2009 15:45

ILR
matlök
From: täällä sitten taas
Registered: 12.06.2005
Posts: 8,768

Re: HKI-keikkaspåm

Vähän on hiljaista. Oranssi Pazuzu ois mut sekin on jo huomenna :?


Älä päästä painiks sitä

Offline

#8481 21.12.2009 17:53

Tomsk
ilmeisesti LUCKY MAN
From: Street of George
Registered: 03.02.2006
Posts: 12,617

Re: HKI-keikkaspåm

ILR wrote:

Vähän on hiljaista. Oranssi Pazuzu ois mut sekin on jo huomenna :?

Missä hän?


Sent from my iPhone 16

Offline

#8482 21.12.2009 20:12

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: HKI-keikkaspåm

on the cocks


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#8483 21.12.2009 21:47

Tomsk
ilmeisesti LUCKY MAN
From: Street of George
Registered: 03.02.2006
Posts: 12,617

Re: HKI-keikkaspåm

huïg wrote:

on the cocks

Oho, ja siellä on vielä Heremkin! Sinne ehdottomasti!


Sent from my iPhone 16

Offline

#8484 21.12.2009 22:04

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: HKI-keikkaspåm

harmi kun lähdin landelle jo tänään, no eip voi mittn


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#8485 22.12.2009 02:44

hrmunoita
rankka rässi
From: 1927 'till infinity
Registered: 16.09.2005
Posts: 39,222

Re: HKI-keikkaspåm

Vopis mennä!


Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu

Offline

#8486 22.12.2009 19:43

Tomsk
ilmeisesti LUCKY MAN
From: Street of George
Registered: 03.02.2006
Posts: 12,617

Re: HKI-keikkaspåm

hrmunoita wrote:

Vopis mennä!

Ketään muita lähdössä? Täällä fiilistellään levyä ja juadaan kaliaa.


Sent from my iPhone 16

Offline

#8487 22.12.2009 19:50

turston
turska the wonder, tuohtunut vegaani
From: jojo
Registered: 13.06.2005
Posts: 9,517

Re: HKI-keikkaspåm

Tomsk wrote:

[quote:e5e6c47205="hrmunoita"]Vopis mennä!

Ketään muita lähdössä? Täällä fiilistellään levyä ja juadaan kaliaa.[/quote:e5e6c47205]Viddu, en ollut tietoinen tosta keikasta. Saa nähdä jaksaako.


ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!

Offline

#8488 22.12.2009 19:51

hrmunoita
rankka rässi
From: 1927 'till infinity
Registered: 16.09.2005
Posts: 39,222

Re: HKI-keikkaspåm

turston wrote:

[quote:34a74e4208="Tomsk"][quote:34a74e4208="hrmunoita"]Vopis mennä!

Ketään muita lähdössä? Täällä fiilistellään levyä ja juadaan kaliaa.[/quote:34a74e4208]Viddu, en ollut tietoinen tosta keikasta. Saa nähdä jaksaako.[/quote:34a74e4208]
Jaksappa nyt vaan.


Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu

Offline

#8489 22.12.2009 20:10

suomenajokoira
Member
Registered: 05.03.2009
Posts: 3,538

Re: HKI-keikkaspåm

Vähän suunnittelin krapulan hankkimista huomisen junamatkan kunniaksi. Kai se tuolla onnistuu.


Valitettavasti on käynyt rosvo.

Offline

#8490 22.12.2009 20:18

Tomsk
ilmeisesti LUCKY MAN
From: Street of George
Registered: 03.02.2006
Posts: 12,617

Re: HKI-keikkaspåm

suomenajokoira wrote:

Vähän suunnittelin krapulan hankkimista huomisen junamatkan kunniaksi. Kai se tuolla onnistuu.

Eiköhän. Kantsii kyllä jonkinlaiset pohjat juapaista. Melkoisen ankee ja kallis paikka.


Sent from my iPhone 16

Offline

  1. Index
  2. » Keikkamainokset
  3. » HKI-keikkaspåm

Board footer

Powered by FluxBB