You are not logged in.
Kohublondi Johanna ultravox Tukiainen lol ei jääkään ilman juhannuskeikkaa. Hän esittää Lööppijulkkis-kappaleensa Kalajoen juhannusfestivaaleilla.
Juhannusfestivaalien nettisivusto kertoo, että Tukiainen esiintyy lol esikoisbiisinsä verran lauantai-iltana kello 23. Tuksun enpä kuule tiijä jälkeen päälavan valtaa Movetron-yhtye.
Tukiaisen enpä kuule tiijä piti wu tang alun perin esiintyä RMJ-festivaaleilla Porissa, mutta hanke kaatui rahataisteluihin. hehe Järjestäjät tarjosivat Tukiaiselle 1 euron keikkapalkkiota, mutta Tukiainen hehe halusi minimissään 5000 euron mark e. smith palkkion.
Kalajoen hehe keikasta Tukiainen ultravox saa rahaa, mutta hehe hän ei suostu kertomaan summaa MTV3:lle.
Tukiaisen sijasta Porissa "skene" nähdään toinen blondi, lol Big Brotherissa mukana ollut hehe Henna Kalinainen. enpä kuule tiijä Keravalainen Kalinainen ei john foxx eiq kuitenkaan laula, vaan osallistuu Miss onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku märkä t-paita -kisaan.
Offline
Offline
Jotkut aiempien vuosien ifem-hetket ovat olleet ihan parhaita musan parissa tapahtuneita juttuja. Sellasta ylihysteeristä yhdessäoloa, ja sit toisaalta Lapin rauhaa ja luontoa. Harmi kun ei muiden menojen takia Haaren kanssa päästy tänä vuonna paikalle.
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
Jotkut aiempien vuosien ifem-hetket ovat olleet ihan parhaita musan parissa tapahtuneita juttuja. Sellasta ylihysteeristä yhdessäoloa, ja sit toisaalta Lapin rauhaa ja luontoa. Harmi kun ei muiden menojen takia Haaren kanssa päästy tänä vuonna paikalle.
festari jonka esiintyjät ovat vuodesta toiseen täsmälleen samat?
let me fall out of the window
with confetti in my hair
Offline
[quote:f11c1a5a4f="janne m."]Jotkut aiempien vuosien ifem-hetket ovat olleet ihan parhaita musan parissa tapahtuneita juttuja. Sellasta ylihysteeristä yhdessäoloa, ja sit toisaalta Lapin rauhaa ja luontoa. Harmi kun ei muiden menojen takia Haaren kanssa päästy tänä vuonna paikalle.
festari jonka esiintyjät ovat vuodesta toiseen täsmälleen samat?[/quote:f11c1a5a4f]
Eli just aika hyvä? Parina ekana vuonna oli aikalailla samat bändit, yks lähti pois ja muutama uusi tuli tilalle. Kolmantena vuonna oli jo enempi vaihtelua (toki samat haaret ja keräset jne soittamassa!), ja nyt ainoa joka on ollu joka vuonna taitaa olla Tommi. Viime vuotisistakin tais aika moni jäädä veke. Eli on siellä toki paljon vaihteluakin ollut. Heh, kaikkiahan siis toki kysyttiin, mutta osu ny sellaiseen aikaan että ilmeisesti monilla oli menoa.
Ihan mahtava festari, just tunnelman puolesta. Ja jotain todella kovia keikkoja tullut nähtyä. Just Dora Bleu, Sink, Pink Twins kirkossa jne.
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
kaveri voitti radio rockin ( ) kilpailusta muutaman ilmasen jipun kattoo lauantaina mm. Metallicaa Poriin, joten täytyyhän sinne nyt lähtee edellisen kerran Metallica nähty -98 Ruisrockissa
Offline
[quote:35974ad284="artsy"]
festari jonka esiintyjät ovat vuodesta toiseen täsmälleen samat?[/quote:35974ad284]
smaa
Isällä on nissan pathfinder ja sellainen näyttö johon voi liittää tietokoneen ja 500e että saa näppiksen? Eli mac book pröö.
Offline
24.11 deep purple jäähallissa ja 25.11 mew. taidan mennä molempiin
Offline
Radio KLF megaparty Super 90's @ Viihdekeskus Flamingo, Vantaa Onnela
- Snap! (USA/GER) "The Power", "Rhythm Is A Dancer", "Exterminate!", "Do You See The Light (Looking For)" - Technotronic (BEL) "Pump Up The Jam", "Get Up", "This Beat Is Technotronic" Originaali kokoonpano (Ya Kid Ka & MC Eric) ensi kertaa Suomessa! - DJ Kosmonova (GER) "Ayla" / - Royal Gigolos (GER) "Tell It To My Heart", "Girls Just Wanna Dance", "Self Control", "California Dreaming" special 90's set. - Alex Kunnari (FIN) 90's set. - Eliot Ness (FIN) 90's set - DJ Jesus (KLF) special 90's set
vittu et tiennyt kenelle vittuilit, mutta vittu tiedät sen nyt
Offline
^ vaikuttaa kohtalaisen rajulta keikalta
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
kukaan menossa kattoon manilla roadia sinne jonnekki festareille suomes?
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
[quote:9d964c6935="huïg"]kukaan menossa kattoon manilla roadia sinne jonnekki festareille suomes?
[/quote:9d964c6935]
Olisi ihan tosi siistiä mennä, mutta ei.
Offline
tuosta ei muuten oo kaukana painajainen, jos joutuis kattoon manitta soadia
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
tuosta ei muuten oo kaukana painajainen, jos joutuis kattoon manitta soadia
Kaveri laittoi kerran autossa soimaan kotipoltetun mixtapen, jonka sisältö koostui pelkästään soadilaisten soolotuotoksista. Menetin malttini ja aloin pahapäiseksi
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
oispa varaa käydä keikoilla. tänää ois electric wizard,
lauantaina doom day jossa esoteric yms
torstaina ja perjantaina nite jewel ja geneva jacuzzi hipster meinin kiä
voip olla että meen johonkin kuitenkin.
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Ihastuttava Anna Järvinen palaa keikkailemaan Suomeen. Keväällä toisen albuminsa Man var bland molnen julkaissut tähti esiintyy yhtyeineen Tampereella, Turussa, Vaasassa ja Helsingissä lokakuun lopulla. Turun ja Tampereen keikoilla Järvistä lämmittelee kotimainen Vuk. Tampereen ja Turun keikkojen liput ovat myynnissä Tiketissä, Vaasan keikan liput Studio Ticketissä ja Helsingin keikan liput Lippupisteessä ja Tiketissä.
Suomessa syntynyt, mutta lapsena vanhempiensa kanssa Ruotsiin muuttanut Anna Järvinen nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2007 kehutulla Jag Fick Feeling -esikoisalbumillaan. Ruotsalaismedia julisti Järvisen levyn vuoden albumiksi ja pian ylistyskuoroon yhtyi myös vanhan kotimaan lehdistö. Ruotsissa Anna sai neljä Grammis-ehdokkuutta: vuoden säveltäjä, vuoden sanoittaja, vuoden naisartisti ja vuoden tulokas. Myös kakkoslevy Man var bland molnen viihtyi pitkään sekä Ruotsin että Suomen virallisella albumilistalla.
Elokuussa Järvinen debytoi myös kuvataitelijana ja piti näyttelyn Helsingissä. Kuvataidenäyttely oli niin menestyksekäs, että sille saadaan pian jatkoa. Järvisen uusi näyttely avataan Helsingin Hanasaaren kulttuurikeskuksessa joulukuun alussa.
Livetilanteessa Järvisen kauniit sävelmät saavat lisää särmää ja laulajatar hurmaa herkkyydellään ja lahjakkuudellaan. Järvisen keikkabändissä soittavat Dungenin Gustav Ejstes ja Reine Fiske sekä vanhasta keikkakokoonpanosta tutut Fredrik Swahn ja Mattias Bergqvist.
Vuk-nimellä esiintyvä puoliksi yhdysvaltalainen Emily Cheeger julkaisi toisen albuminsa The Plains keväällä. Parhaillaan Vuk kiertää lämmittelemässä Fever Rayta Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
KONSERTIT:
Ke 28.10. Tampere, Klubi
To 29.10. Turku, Klubi
Pe 30.10. Vaasa, Ritz
La 31.10. Helsinki, Korjaamo, Vaunusali
LIPUT:
Tampere: Ennakkoon 15 euroa + mahd. toimituskulut
Turku: Ennakkoon 14 euroa + mahd. toimituskulut
Vaasa: Ennakkoon 25 euroa + mahd. toimituskulut
Helsinki: Ennakkoon 16 euroa + mahd. toimituskulut, ovelta 18 euroa.
Tampereen, Turun ja Helsingin keikkojen liput Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (0,98 euroa/min+pvm) sekä netistä http://www.tiketti.fi.
Vaasan keikan liput Studio Ticketistä http://www.studioticket.fi
http://www.myspace.com/annajarvinen
http://www.myspace.com/vukmusic
http://www.livenation.fi
YKKÖSMIEHEN PAIKKA TÄYTETTY ON
EI SE AUKI ENÄÄ OO
LIEKEISSÄ MYÖS SAULIN SAMMUMATON
RAKKAUS ROUVA JENNI HAUKIOON
Offline
on se ihme ettei nää voi helsingissä järkkää mitään ja sitä hiphop-festaria ei lasketa
3rd Rail Music juhlistaa 5-vuotista taivaltaan kiertueen muodossa lokakuussa. 3rd Rail Showcase kiertää kehä kolmosen ulkopuolista Suomea, ja lavalla nähdään Jontti & Shaka, Petos, Uuden Ajan Avaruususkonto (Jontti & Jodarok), sekä OG Ikonen.
16.10 Turku, Pikku-Torre 7e
U.A.A.U, OG Ikonen, Jontti & Shaka, Dj Tatc SUPPORT: Dj Sucks
17.10 Hämeenlinna, Suisto-Klubi 8e
U.A.A.U, OG Ikonen, Jontti & Shaka, Dj Tatc SUPPORT: Laiska Leppone
21.10 Tampere, Vastavirta 7e
Petos, Jontti & Shaka, OG Ikonen, Dj Tatc, Dj Kid Koma SUPPORT: Hannibal
22.10 Kuopio, K-Klubi 5e
OG Ikonen & Dj Tatc SUPPORT: Markku Let-G & Jucci Mane
23.10 Lappeenranta, Wiltsu 7e
Petos, Jontti & Shaka, OG Ikonen, Dj Tatc, Dj Kid Koma SUPPORT: Aztra
porukalla hämeenlinnaan? :mad2::peuk:
Offline
kertokaapas äkkiä jotain tulevia keikkajuttuja joulukuun puolenvälin ja tammikuun puolenvälin välimaastosta. pitäs varaa lentoliput mut koko aikaa en aio suomes olla ellei jotai orgastista tapahu koska siel ei voi pyöräillä ja on pimeetä ja kylmää ja kaikki on jotai vitun erakoita talvella ja suuttuu jos mä vaan bailaan
hottii:
· hiki/huume/viina/veri/räkä rock/hop/core/hevi
· kaikki paskaks vaan asenne meininki
· bluesahtava crust
· paskacore
· taide musa jos ei oo liian kurttuotsasta tai jos on nii sit pitää olla tosi hyvää
· mikä tahansa keikka jos siellä saa juoda omia viinoja ja on HYVÄÄ PÖSSISPOSSEE
· värillisten heimojen villit riitit
· halpa viina
· ilmanen viina
nottii:
· nazimusa
· jeesusrock
· "vinkee musa"
· anticon jutut
· mikä tahansa jossa on jotai ykspyöräväskee tai niitä jotka heittelee niitä hyrriä paitsi jos niillä on tarjota pilvee
· nuudelirock
· äijä äijä äijä äijä
· pilluhouse
· joku mistä nordenstam diggaa
· "disco" kaikkine etuliitteineen
· "biiffi"
· jutut mis pitää olla koko ajan et "hei mikäs sun nikkis on internetissä" paitsi jos on takuu et oon siinä vaiheessa riittävän humalassa ja konteksti on riittävän spede
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
kraah, turussa ois hyvät ceccerit just muutamaa päivää ennen ku pääsee tulee
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
18. pvä on meidän klubi!
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
18. pvä on meidän klubi!
homolol. jos tuon pinon seiskoja niin saanko soittaa niitä kyynärpäilläni
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
[quote:12cf9e521c="hrmunoita"]18. pvä on meidän klubi!
homolol. jos tuon pinon seiskoja niin saanko soittaa niitä kyynärpäilläni [/quote:12cf9e521c]
Mixsei!
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
[quote:92154d8871="huïg"][quote:92154d8871="hrmunoita"]18. pvä on meidän klubi!
homolol. jos tuon pinon seiskoja niin saanko soittaa niitä kyynärpäilläni [/quote:92154d8871]
Mixsei![/quote:92154d8871]
kokeillaan, jos vaikka osuis lennot kohilleen!
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
[quote:eba0420ed8="hrmunoita"][quote:eba0420ed8="huïg"][quote:eba0420ed8="hrmunoita"]18. pvä on meidän klubi!
homolol. jos tuon pinon seiskoja niin saanko soittaa niitä kyynärpäilläni [/quote:eba0420ed8]
Mixsei![/quote:eba0420ed8]
kokeillaan, jos vaikka osuis lennot kohilleen![/quote:eba0420ed8]
Jes joo ja sä et lopeta.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Kolmen bändin yhteinen levynjulkaisukiertue etenee seuraavalla tavalla:
14.11. Kouvola, Donington
18.11. Helsinki, Lepakkomies
19.11. Jyväskylä, RedNeck
20.11. Oulu, Ykän Pub
21.11. Rovaniemi, Toriskeida
26.11. Hämeenlinna, Suisto- klubi
28.11. Tampere, Vastavirta- klubi
11.12. Turku, TVO
Kouvolassa mukana myös Kooma, Oulussa Fleabug jaTampereella Vene.
Liput on halpoja, Hämeenlinnassa vissiin ilmanen.
Tässä vielä jotain asiaan liittyviä osotteita:
http://www.myspace.com/surrurband
http://www.myspace.com/aortaorta
http://www.myspace.com/frivolvol
http://www.myspace.com/rabbitilsn
http://www.verdurarecords.com
http://www.elisanet.fi/tuskajaahdistus
http://www.rokurecords.com
http://www.morjekords.com
http://zerominded.com
http://www.punkinlapland.net/blog/
Et silviissii.
Offline
Hola Ghost (DK) + Black Magic Six kiertueella:
25.11.09 Lutakko, Jyväskylä
26.11.09 Nuclear Nightclub, Oulu
27.11.09 K-Klubi, Kuopio
28.11.09 Bar Loose, Helsinki
http://www.myspace.com/holaghost
http://www.myspace.com/blackmagicsix
Offline
volume /// v-klubi /// tule ystävänä
ke 11.11.2009 @ el gringo, vaasa
joni cibulka
hei
+ dj ufo-matti
20.30 dj
21.30 hei
22.30 joni c
23.30 loppu
liput 3e, volumen jäsenille 2e
http://www.myspace.com/heiei
http://www.myspace.com/jonicibulka
http://www.volume.fi
http://www.tuleystavana.org
http://www.facebook.com/event.php?eid=159632092843
Offline
LOSKA 6: Graceskull (live+DJ), Meadow Island, Bon Jouni
04.12.2009
Club25, Raastuvankatu 25, Vaasa
Liput 5 (Volumen jäsenet 3)
Ovet 21:00
Dresscode: musta
http://www.myspace.com/graceskullband
http://www.myspace.com/meadowisland
http://www.myspace.com/bon.jouni
Offline
Totalt Jävla Mörker neljälle keikalle Suomeen
Ke 27.1.2010 Tampere, Vastavirta: 8 EUR (ennakko: Vastavirta)
To 28.1.2010 Helsinki, Tavastia: 12 EUR +mahd. toimituskulut (ennakko: Tiketti) / Ovelta 14 EUR
Pe 29.1.2010 Turku, TVO +Deathbound: 7 EUR
La 30.1.2010 Pori, Baarikaappi +Deathbound: 8 EUR
Miksei pitäisi nauraa? Vittu tässä mitään diplomaatteja olla.
Offline
Oho. '06 oli vitun hyvä Kutosella.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline