You are not logged in.
jpp Timo TA Mikkosen Joulusydäntä kuunnellaan. Levystä on muuten hieno wikipedia-entrykin
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
jpp Timo TA Mikkosen Joulusydäntä kuunnellaan. Levystä on muuten hieno wikipedia-entrykin
Timpe muuten mainitsee joululevynsä muun horinan päätteeksi blogissaan 20.12 2008.
Levytin Joulusydän -kokoelman pian 20 vuotta sitten yhdessä nuorten musiikillisten ystävieni kanssa. Yksi lauluista on When The Child Is Born Jos joulu jää sydämeen. Vexi Salmen tekstin lomaan kirjoitin itse puheosan, jonka haluan jakaa kanssanne sanasta sanaan joulusaarnana-08:
Ja tämä kaikki tapahtuu, koska maailma odottaa Vapahtajaa.
Pientä lasta, jonka ihonväri voi olla erilainen kuin Sinun, ken sen tietää.
Mutta lasta, joka kasvettuaan aikuiseksi, muuttaa kyyneleet nauruksi,
vihan rakkaudeksi, sodan rauhaksi, jokaisen toisensa lähimmäiseksi
ja sanat kurjuus ja kärsimys voidaan unohtaa ikiajoiksi.
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline
Timo haluaa palkinnon siitä että palkkasi joskus sekä neekerin että homon!
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
Timo haluaa palkinnon siitä että palkkasi joskus sekä neekerin että homon!
Ja tuo kaikki sen lisäksi, että mies on paljastanut Kennedyn murhaajan! Toiset ne vaan osaa ja pystyy...
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
Tämä maa on liian pieni tuolle miehelle!
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
timo t.a. ansaitsis oman topikin
Levytin Joulusydän -kokoelman pian 20 enpä kuule tiijä vuotta sitten yhdessä nuorten musiikillisten ystävieni kanssa. Yksi lauluista on fall When enpä kuule tiijä The "skene" Child hehe Is Born onkos kellään sitä happy mondaysin ekaa sinkkua, eiku Jos joulu jää sydämeen. Vexi Salmen enpä kuule tiijä tekstin lomaan kirjoitin enpä kuule tiijä itse ultravox puheosan, jonka haluan jakaa kanssanne sanasta sanaan joulusaarnana-08:
Ja enpä kuule tiijä tämä kaikki tapahtuu, "skene" koska maailma odottaa enpä kuule tiijä enpä kuule tiijä Vapahtajaa.
Pientä lasta, lol jonka ihonväri bez eiq voi olla erilainen kuin Sinun, ken lol sen hehe tietää.
Mutta lasta, joka hehe kasvettuaan aikuiseksi, lol muuttaa kyyneleet hehe nauruksi,
vihan rakkaudeksi, hehe sodan rauhaksi, mark e. smith eiq jokaisen toisensa lähimmäiseksi
ja sanat kurjuus happy mondays ja kärsimys voidaan unohtaa ikiajoiksi. enpä kuule tiijä
Offline
Viimeisimpänä halutaan kieltää eräs viime vuosien lupaavimmista uusista finanssialan innovaatioista, nimittäin pikavipit.
Offline
oma valinta on joulu on taas, kattilat täynnä puuroo, ällö renkutus
Offline
Paras joululevy on kylläkin:
Sent from my iPhone 16
Offline
Tää on hyvä joululevy:
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
1. Chipmunk Song (Christmas Don't Be Late) - The Chipmunks
2. All I Want for Christmas Is My Two Front Teeth - Spike Jones & His City Slickers
3. Jingle Bells - Singing Dogs
4. Twelve Gifts of Christmas, The - Allan Sherman
5. I Want a Hippopotamus for Christmas - Gayla Peevey
6. Nuttin' for Christmas - Stan Freberg
7. Christmas Carol - Tom Lehrer
8. Grandma Got Run over by a Reindeer - Elmo & Patsy
9. I Yust Go Nuts at Christmas - Yogi Yorgesson
10. Twelve Days of Christmas, The - Bob and Doug McKenzie
11. Green Chri$Tma$ - Stan Freberg
12. I'm a Christmas Tree - Wild Man Fischer
13. I Saw Daddy Kissing Santa Claus - Kip Addotta
14. Santa Claus and His Old Lady - Cheech & Chong
15. Christmas at Ground Zero - Weird Al Yankovic
16. Christmas Dragnet - Daws Butler, Stan Freberg
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Offline
Kyllä
Myös tuo jo aiemmin mainittu V/VM:n Christman Pudding tullee soimaan tänäkin vuonna.
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline
hrmunoita wrote:Kyllä
Stöön keikalla (tais olla lokakuussa) oli jo kovat jouluhehkutukset ja joulurekvisiittaa mukana.
Valitettavasti on käynyt rosvo.
Offline
oma valinta on joulu on taas, kattilat täynnä puuroo, ällö renkutus
Se "hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää" on ihan hirvee. Tekis mieli vähän ravistella sitä, joka on noi lyriikat keksiny.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
janne m. wrote:hrmunoita wrote:Kyllä
Stöön keikalla (tais olla lokakuussa) oli jo kovat jouluhehkutukset ja joulurekvisiittaa mukana.
Tulispa uus jouluep!!
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
suomenajokoira wrote:janne m. wrote:Kyllä
Stöön keikalla (tais olla lokakuussa) oli jo kovat jouluhehkutukset ja joulurekvisiittaa mukana.
Tulispa uus jouluep!!
No niinpä!
Tai ylipäätään uutta matskua.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
psykokarkki wrote:oma valinta on joulu on taas, kattilat täynnä puuroo, ällö renkutus
Se "hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää" on ihan hirvee. Tekis mieli vähän ravistella sitä, joka on noi lyriikat keksiny.
*
Ite tykkään tosta synkästä ja ikävästä. Joulumaa on kauhea.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
Joulumaa on kauhea.
Onkse Katri Helena joka tätä laulaa? Kuiteski semmonen järkyttävä tekohymy paistaa mun aivoihin aina ku kuulen tän. Hyi saatana!
Offline
Ja joo, onha toi M.A. Nummisen Joulupukin juhannusyö kaikkeist paras joululevy. Ekaa kertaa ku kuulin ni petyin eka ku Numminen laulaa vaa parissa biisissä. Järkytyksen jälkee kuuntelin paljoki. Joulu Kanarialla tuo mulle parhaimman joulumielen.
Offline
Varpunen jouluaamuna on ihan hyvä kappale ja siitä tajuaa miks se on niin pidetty, mutta on se mollimelodioineen myös aivan pirun masentava.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
Pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.
Kuollutta veljeähän tuossa ruokitaan.
Offline
Karelia Puhallinorkesterin Valkea joulu, parasta! Ossi Runne johtaa! Löytyy Spotifystäkin
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
Älä päästä painiks sitä
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Offline