1. Index
  2. » Sporttila
  3. » kk

#571 10.07.2006 10:04

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: kk

Rakas vihannes. Sinun kanssasi on turha puhua tästä pelistä kun et näe mitään Vihreän valkoisen ja punaisen välistä. Tässä muutama ajatukseni silti:

1. Zidanen hienous pelaajana ei ole ainoastaan se, että hän on yksi niitä harvoja maailmassa, joka on tehnyt kahdessa MM-finaalissa maalin (toisessa niistä kaksi).

2. Italia ei tällä kertaa filmannut kovin paljon yläkerrassa. Mua vaan vitutti kun Cannavaro kaatui. Ei vittu puolustajat filmaa! center
Ranskan eka pilkku ei ehkä ollut ansaittu, mutta se toinen jäi viheltämättä.

3. Saksaa vastaan Italia teki kaksi hienoa maalia ja ansaitsi tavalla tai toisella voittonsa. Silti, mulle Saksa oli näiden kisojen hienoin joukkue. Ja siksi moraalinen voittaja.

4. Se oli paitsio. BBC:llä vetivät punaisen viivan pysäytyskuvaan ja siitä näki aivan selvästi, että kaikki kolme ylintä miestä oli syöttöhetkellä jassossa.

5. Oletko huomannut, että olisin jossain valittanut epäreilusta tuomaroinnista finaalipelissä? Sen sijaan voitosta huolimatta jaksat jossitella ja itkeä sen perään kun italialaisia pidetään epäreiluina...

6. Jokainen joka katsoi finaalia vähänkään objektiivisin linssein näki, että n. viimeiset 60 minuuttia Italia vaan odotti rankkareita ja lopetti hyökkäämisen. En kutsuisi sitä pelaamiseksi vaan puolustamiseksi.


en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#572 10.07.2006 10:37

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: kk

[quote:e9d4d5d15b="börjeslandet"]Rakas vihannes. Sinun kanssasi on turha puhua tästä pelistä kun et näe mitään Vihreän valkoisen ja punaisen välistä. Tässä muutama ajatukseni silti:

4. Se oli paitsio. BBC:llä vetivät punaisen viivan pysäytyskuvaan ja siitä näki aivan selvästi, että kaikki kolme ylintä miestä oli syöttöhetkellä jassossa.

5. Oletko huomannut, että olisin jossain valittanut epäreilusta tuomaroinnista finaalipelissä? Sen sijaan voitosta huolimatta jaksat jossitella ja itkeä sen perään kun italialaisia pidetään epäreiluina...

6. Jokainen joka katsoi finaalia vähänkään objektiivisin linssein näki, että n. viimeiset 60 minuuttia Italia vaan odotti rankkareita ja lopetti hyökkäämisen. En kutsuisi sitä pelaamiseksi vaan puolustamiseksi.[/quote:e9d4d5d15b]

Tässä on monia jotka "eivät näe" jotain, suurimmilta osin niin, etteivät sokeutuvat täysin Italian pelin positiivisten seikkojen suhteen, ja jokainen tilanne katsastetaan negaation kautta.

RTE:llä ei näyttänyt paitsiolta, ehkäpä heillä oli oma kamera kierommalla linssillä. Tällä tämä toinenkaan rankkaripaikka ei näyttänyt selvältä rankkarilta, edes puolueettomien selostajien/kommentaattorien mielestä.  Cannavaron kaatumisesta - jos puolustaja pysyy pystyssä ja taistelee pallosta puhtaasti niin, että hyökkäjä kaatuu omia aikojaan ja on todettu että näistä vastapuoli saa helposti rankkarin, miten tulisi toimia? Enkä todellakaan väitä että Cannavaro olisi sukeltanut, tuosta kun en tarpeeksi hyvää kuvaa nähnyt. Ensimmäisellä puoliskolla fransmannit rappasivat etenkin Tonia jatkuvasti hyökkäyksissä ilman pelkoakaan vapaapotkuista. Italian erikoistilannevoima oli viime peleissä tuhoisaa, ja nämä olisivat voineet ratkaista pelin.

Tuomarointireiluutta kommentoidessani en osoittanut mitään sinulle, enpä muihinkaan asioihin liittyen, oikeastaan.

Finaalissa molemmat joukkueet olivat todella väsyneitä. Ranska hyökkäsi muttei saanut mitään aikaan, Italian keskikenttä toimi mutta hyökkäykseen lähteminen oli mahdottomuuksien rajamailla. Molemmilla meni pieleen lopussa, eri osa-alueilla. Ei Ranskakaan saanut suurempia aikaan, ja Buffon otti ne pienemmätkin. Mielestäni vaihdot menivät myös päin honkia, Iaquinta sekä Del Piero ovat olleet alisuorittajia eivätkä tuoneet sitä potkua jota Gilardino ja Inzaghi olisivat voineet tuoda. Eipä Ranskankaan taktiikka lopussa ollut kovin kypsää, uudet miehet eivät saaneet purettua painostusta tehokkuudeksi vaikka paine oli jo asetettu. Väsynyttähän siinä vaiheessa oli kaikinpuolin.


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#573 10.07.2006 10:50

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: kk

Kukaan ei ole täysin puolueeton. BBC:n kommentaattorit olivat noin yleisesti ottaen Italian puolella. Selvä paitsio se oli. Tilannetta hämäsi se että kun vaparin antaja (Totti?) lähti juoksemaan pelaajat eivät vielä olleet paitsiossa, mutta juuri ennen jalan koskemista palloon he jo kaikki olivat.

RTE kommentaattorit sanoivat kuitenkin sen suurimman totuuden, joka näistä kisoista jäi käteen: filmaaminen on jalkapallon syöpä ja se on leviämässä.


en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#574 10.07.2006 10:56

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: kk

Jep, ja vielä kun nähtäisiin se, kuinka filmaamissyöpä koskettaa kaikkia joukkueita, niin asialle voitaisiin tehdä jotain. Esimerkiksi Saksalainen sukeltelutaajuus oli näitten kisojen huippuluokkaa  icon_rolleyes


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#575 10.07.2006 11:17

leposi
Viini-illan Göbbels
Registered: 14.06.2005
Posts: 34,555

Re: kk

Italia voitti, muistetaan kuitenkin se.

Selvä paitsio se oli, sokea aasikin sen näki. Ehkä sen uuden säännön mukaan ei olisi ollut paitsio, mutta sehän nyt onkin ihan vitusta ja täysin järjetön. Toivottavasti on luottaminen siihen, että 4. erotuomari näki Zidanen pökkimiset, eikä tuomari nähnyt sitä sivusilmällä videotaululta, koska taidan jättää jalkapallon seuraamisen sillä tasolla, jonne joskus videotarkistukset tulevat. Rakastan jalkapallossa juuri tätä "epävarmuutta". Yritän olla hiljaa, koska nautin pelistä enkä näistä jälkipeleistä.

Kiitti moi.

1152479747.jpg

Offline

#576 10.07.2006 11:22

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: kk

En nähnyt yhtään aussilaista sukellusta. En yhtään japanilaista sukkellusta. En muista yhtään saksalaista sukellusta. En myöskään nähnyt yhtään törkeää ranskalaista sukellusta tai ghanalaista.


en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#577 10.07.2006 11:33

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: kk

roll

börjeslandet wrote:

En nähnyt yhtään aussilaista sukellusta. En yhtään japanilaista sukkellusta. En muista yhtään saksalaista sukellusta. En myöskään nähnyt yhtään törkeää ranskalaista sukellusta tai ghanalaista.

that's a load of Ballacks


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#578 10.07.2006 11:38

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: kk

shanks wrote:

[quote:85ffce0da9="börjeslandet"]En myöskään nähnyt yhtään törkeää ranskalaista sukellusta tai ghanalaista.

Tottakai brittikommentaattorit sanoo aina, että filmaaminen on jalkapallon syöpä ja on yleistymässä, vaikka yhtä hyvin voitas sanoa, että vaarallisesti heiluvat kyynerpäät, takaapäin takalukset ja paidastarepimiset on yleistymässä.[/quote:85ffce0da9]
RTE on irlantilainen kanava, ei brittiläinen. Musta pelit lähti näissä kisoissa täysin käsistä juuri sen takia, ettei tuomarit nähneet filmauksen ja taklausten eroja. Pahimmat vielä panikoivat ja antoivat keltaista joka tilanteesta.

On sanomattakin selvää, että Italia osaa filmauksen parhaiten maailmassa. He ovat aina menestyneet sillä. Maassa kusettaa kaikki pääministereistä, joukkueen johdon kautta Mussoliiniin asti niin ei ole mikään ihme, että pelikentällä kaikki keinot on sallittuja. Portugali on ehkä vielä astetta pahempi.

Silti myönnän sen, että Italia puolusti kisojen parhaimpia joukkueita vastaan erinomaisesti. Finaalissa ne vaan pelas paskasti. Aamen.


en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#579 10.07.2006 11:40

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: kk

börjeslandet wrote:

Mussoliiniin asti

http://fi.wikipedia.org/wiki/Natsikortti


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#580 10.07.2006 11:48

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: kk

Tohon shanksin "kuuluu jalkapalloon"... Kun mä pelaan kuntoliigaa hiekkakentällä niin ei siellä vittu kukaan pompi ennen aikojaan ja vedä itseään vaaktasoon jo ennen kontaktia... Ei niin tehty myöskään sillon kun pelasin yli 10v. junnutasolla. Ei edes Hesa-cupissa, jossa sentään joskus tuli vastaan ammattitason joukkueita ja niitä myös rapattiin kovempaa.

Ehkä jalkapallo on vaan kuollut mulle, koska näiden kisojen jälkeen alkaa jotenkin väsyttää koko touhu. Nyt tuntuu siltä ettei jaksa katsoa edes Liverpoolin pelejä, koska Gerrard jumalallisesta ratkaisutaidoistaan huolimatta on myös maan kovimpia näyttelijöitä boksin sisällä.


en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#581 10.07.2006 11:49

Bedderi
Member
Registered: 12.06.2005
Posts: 4,341

Re: kk

En tajua vieläkään tuota Zidanen temppua. Ei kiinnostanut enää peli oikein.

Hienoja rankkareita kyllä. Lottoarvonta on kuitenkin aika huono tapa päättää finaali. Trezeguet ampui viisi senttiä liian ylös. Turhan pieni marginaali, kun kisoja on käyty kuukausi ja karsintoja kaksi vuotta.

Baggiolle ja Maldinille tämän olisi mielellään suonut (vaikka 1994 kannatin Brasiliaa). Materazzille ja Tottille ei niinkään.


turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.

Offline

#582 10.07.2006 11:55

ydis
vegan princess
Registered: 07.03.2006
Posts: 22,060

Re: kk

[quote:8174a24d9f="Bedderi"]En tajua vieläkään tuota Zidanen temppua. Ei kiinnostanut enää peli oikein.
[/quote:8174a24d9f]

Sama. Kiinnostaisi kyllä todellakin tietää, mitä se Italian häiskä sille sanoi. Kyllä sieltä varmasti aika ranggaa tekstiä tuli, kyllähän Zidane tiesi että punainen sieltä tulee, mutta eipä välittänyt.

Vituttaa, maailman paras pelaaja ja tällainen päätös kisoille.
Ja vielä huonompi joukkue voitti. center

Offline

#583 10.07.2006 11:55

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: kk

Pannaan finaaleihin uusintaottelut takaisin, kuten joskus kolkytluvulla. Jos kumpikaan ei saa yhtä maalia enemmän 180minuutissa niin sit vois jättää pystin antamatta sinä vuonna  icon_rolleyes


en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#584 10.07.2006 12:04

Acedia
löylynlyömä lappalainen
Registered: 12.06.2005
Posts: 6,740

Re: kk

Älkää nyt häviäjät olko ihan pettyneitä nyt; harva pelaaja on kahdessa MM-finaalissa ratkaissut pelin päällään. Ei mikään turha saavutus! o/

Offline

#585 10.07.2006 12:33

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: kk

Varmanpäälle puolustavan, peliä jarruttelevan ja taaksepäin pelaavan jalkapallon syövän maaleista kolmasosan laukoi puolustajat. Maaleja turnauksessa joukkueesta teki 10 pelaajaa.

biggrin peuk


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#586 10.07.2006 12:38

Leif Erikson
Member
From: Tku
Registered: 14.06.2005
Posts: 6,397

Re: kk

Nyt se matsi tulis uusintana. Voi kattoo epäselvät tilanteet uusiks... icon_rolleyes


"A repo man's always intense"

Offline

#587 10.07.2006 13:07

fassu
Member
Registered: 14.02.2006
Posts: 2,554

Re: kk

börtsyn kanssa puolivakavissaan samaa mieltä siitä, että pystin voisi vaikka pantata mikäli ei eroa pelaamalla saada aikaan. ehdottaisin myös vaihtosääntöön muutosta, joka sallisi vaikkapa pari ekstravaihtoa ekstra-ajalla, niin ei tarvis vinkua väsymyksestäkään. nää on kuitenkin urheilijoita, jotka treenaa ammatikseen, eli luulis herrain jaksavan juosta.

tuon ilmavirtapilkun voi muuten jokainen todentaa jalkapohja-edellä-reiteen -mallin tilanteesta myöhästymiseksi, jos haluaa. vaan tokihan "ilmavirtaan" tiivistyy vienosti suhisten kaikki tuo, Pakkasella kun ymmärryksen suhteen ollaan.


Viimeisimpänä halutaan kieltää eräs viime vuosien lupaavimmista uusista finanssialan innovaatioista, nimittäin pikavipit.

Offline

#588 10.07.2006 13:10

ydis
vegan princess
Registered: 07.03.2006
Posts: 22,060

Re: kk

[quote:d37030348e="shanks"][quote:d37030348e="ydinaukio"][quote:d37030348e="Bedderi"]En tajua vieläkään tuota Zidanen temppua. Ei kiinnostanut enää peli oikein.
[/quote:d37030348e]

Sama. Kiinnostaisi kyllä todellakin tietää, mitä se Italian häiskä sille sanoi. Kyllä sieltä varmasti aika ranggaa tekstiä tuli, kyllähän Zidane tiesi että punainen sieltä tulee, mutta eipä välittänyt.[/quote:d37030348e]

Taisi Materazzi vähän nännistä nipistellä aikasemmin.. kaippa siinä sitten jotain sananvaihtoa myös oli myös..

http://youtube.com/watch?v=7C58zxHgo8Y[/img][/quote:d37030348e]

No niinpä tietysti.

KAIKKI ITALIALAISET OVAT HOMOJA!

Offline

#589 10.07.2006 13:10

fassu
Member
Registered: 14.02.2006
Posts: 2,554

Re: kk

ei saatana, muka zidane turnauksen paras? icon_biggrin cannavarolle olis kuulunut, nähdäkseni. toivottavasti zizou sentäs heittää pystillä materaz... vesilintua.


Viimeisimpänä halutaan kieltää eräs viime vuosien lupaavimmista uusista finanssialan innovaatioista, nimittäin pikavipit.

Offline

#590 10.07.2006 13:21

ILR
matlök
From: täällä sitten taas
Registered: 12.06.2005
Posts: 8,768

Re: kk

Juu Treze koitti samaan glooriakulmaan johon vuoden 2000 em-kisat ratkaistiin. Sääli että finaali pitää tavallaan ratkaista 'viiden sentin erolla' mutta jos ei noin niin miten sitten?

Italia ei ollut koko turnauksen ajan mitenkään selkeästi tai välttämättä ollenkaan paras joukkue, mutta sillä oli suurin määrä todellisia tähtipelaajia ja paras valmennus. Tykkään pelityylistä sinällään ja Pirlon ympärille kasattava syöttökaruselli ei ole yhtä sitova kuin Argentiinan ja Riquelmen vastaava. Sen sijaan en tykännyt tavasta jolla Italia luovutti pelin kontrollin täysin Ranskalle vaihtojen myötä ja tosiaan vain odotti niitä pilkkuja. Nyt tuli voitto mutta se oli siitä viidestä sentistä kiinni.

Filmaaminen ei enää mikään uusi asia ole mutta se rajoittuu mielenkiintoisesti nimenomaan futiksen huipputasolle. Kakkosdivarin Kaskö IF-matseja seuratessa joitain kesiä sitten peli oli aika karkeaa ja sekavaa mutta jätkät sentään pysyivät pystyssä. Samanlaisia teatraalisia sukelluksia kuin nelosen Tsämppiliigailloissa tai nyt mömmömkisoissa ei harrastettu. Niin kauan kuin moisesta palkitaan, sukelluksia nähdään. Ja ilmiö ei tasan tarkkaan rajoittunut kisoissa vain Portugaliin ja Italiaan joista jälkeenmainittu saa ilmeisesti ikuisesti kantaa kollektiivista stigmaa vanhoista sekoiluistaan. Stereotypialasit silmiltä pois niin huomaa kuinka jokainen joukkue pelaa samaa vastahyökkäyspeliä, jossa hyökkäämisen tarkoitus on lähinnä hankkia se vapari jostain 40 metrin säteeltä. Tai kulma. Vituttaa.

Mutta Zidane lähti kentältä KUIN MIES. "Let me tell you about my mother". Mies varmisti statuksensa kiisteltynä nerona.

Z peuk
Materazzi peuk

peuk :

- Brasilia ei voittanut
- Saksa. Kisaisännän menestys aina positiivinen asia.
- Saudi-Arabia ei voittanut ketään
- Ghana. Ainoa positiivisesti yllättänyt suosikkijoukkue.

tongue :

- Ei uusia yllättäjiä
- Liian usein vitun tylsää peliä
------ Ei syntynyt kulttipelaajia! Missä Valderrama? Ilhan Mansiz? Prosinecki? Stoichkov? Ellei ketään ammuta jälkikäteen ni hiljaseks jää...
- Tsekki
- Huonoa hyökkäyspeliä
- Vitun paska studio- ja selostusporukka pääpiirteittäin
- Mistä nämä kisat muistetaan?


Älä päästä painiks sitä

Offline

#591 10.07.2006 13:23

ILR
matlök
From: täällä sitten taas
Registered: 12.06.2005
Posts: 8,768

Re: kk

Vai hetkonen, oisko Materazzilla kiinnitys tuohon kulttipelaaja-statukseen icon_biggrin


Älä päästä painiks sitä

Offline

#592 10.07.2006 13:27

ILR
matlök
From: täällä sitten taas
Registered: 12.06.2005
Posts: 8,768

Re: kk

shanks wrote:

[quote:ed10f8a89d="ILR"]- Mistä nämä kisat muistetaan?

Tästä: [quote:ed10f8a89d]                                                                                                                                                       [/quote:ed10f8a89d][/quote:ed10f8a89d]
I rest my case


Älä päästä painiks sitä

Offline

#593 10.07.2006 13:37

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: kk

shanks wrote:

lepoaikaa

716px-Rot_und_Gelb_%28Fu%C3%9Fball%29-red_and_yellow_card_%28Soccer%29.jpg

wanha


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#594 10.07.2006 15:25

teekki
Member
Registered: 13.06.2005
Posts: 1,941

Re: kk

Turnaus oli hyvä, muttei erityisen hyvä. Sama pätee myös voittajajoukkueeseen. Finaalista meni maku Zidanen headbuttin jälkeen, joten oli tavallaan sopivaa, että Italia voitti. Harmi, että Zizoun ura päättyi tuolla tavalla, mutta ei se minun papereissani miehen arvostusta laske. Sinänsä mielenkiintoista tämä, kuinka monella huippupelaajalla näitä totaalisia pimenemisiä sattuu.

Pilkkukisassa petyin molempien maalivahtien suorituksiin. Ei yhtään torjuntaa ja harvassa vedossa olivat edes kunnolla mukana. Varsinkin Buffonilta olisi odottanut enemmän, juustohöylä-Barthezin saamattomuus nyt ei yllättänyt. Laukaukset olivat sinänsä ihan hyviä, lukuunottamatta Trezen ylärimaa. Yritti kai samaa kuin Zidane varsinaisella peliajalla, mutta vaan kovempaa.  icon_rolleyes

Offline

#595 10.07.2006 15:32

ex-kolja
Sexy MF Doom
Registered: 26.06.2005
Posts: 8,724

Re: kk

[quote:29e2ef8f8f="börjeslandet"]2. Italia ei tällä kertaa filmannut kovin paljon yläkerrassa. Mua vaan vitutti kun Cannavaro kaatui. Ei vittu puolustajat filmaa! center
Ranskan eka pilkku ei ehkä ollut ansaittu, mutta se toinen jäi viheltämättä.

4. Se oli paitsio. BBC:llä vetivät punaisen viivan pysäytyskuvaan ja siitä näki aivan selvästi, että kaikki kolme ylintä miestä oli syöttöhetkellä jassossa.
.[/quote:29e2ef8f8f]

Juurikin näin. Varsinkin ensimmäinen kohta. Italia aloitti niin monta hyökkäystä filmausvaparilla puolustusalueelta, että alkoi jo nolottaa niiden puolesta. Käsittämätöntä.


Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!

Offline

#596 10.07.2006 15:50

börjeslandet
stetoskooppisetä
Registered: 20.06.2005
Posts: 15,706

Re: kk

Joku väittää tuolla jossain foorumilla, että on lukenut huulilta Materazzin haukkuneen Zidanea terroristiksi...


en ole kolmekybänen emoboy

Offline

#597 10.07.2006 16:09

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: kk

http://shinymedia.blogs.com/whoateallth … hat_m.html

tuolla yhdellä foorumilla väitettiin myös että katolilainen kirkko osti italian voiton  redface_new


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#598 10.07.2006 16:41

DirtyBlueGene
the bot with everything
From: Cop / Midsummer Village
Registered: 12.06.2005
Posts: 7,756
Website

Re: kk

Patonki päässä ja baskeri suussahan tuota finaalia tuli seurattua, joten ei ihme että "Sisu" sekos ja kaikki meni lopulta kuten pelkäsinkin. Ihan siedettävät kisat silti kaikkinensa.

No mutta mihinkäs ne Ranskan joukkueelle osoitetut onnittelut ja osanotot sitten skriivaillaankaan?


Vieiraskirjaan tietty  icon_redface


This must be what jail / I will scratch

Offline

#599 10.07.2006 17:27

lejoncio
eraserhead
From: tku
Registered: 14.06.2005
Posts: 1,957

Re: kk

börjeslandet wrote:

En nähnyt yhtään aussilaista sukellusta. En yhtään japanilaista sukkellusta. En muista yhtään saksalaista sukellusta. En myöskään nähnyt yhtään törkeää ranskalaista sukellusta tai ghanalaista.

Katotaan niitä pelejä. Podolski sukeltaa joka pelissä n+10 kertaa. Ällöttävä pelaaja.

Offline

#600 10.07.2006 19:02

ex-kolja
Sexy MF Doom
Registered: 26.06.2005
Posts: 8,724

Re: kk

[quote:d31809969f="DirtyBlueGene"]No mutta mihinkäs ne Ranskan joukkueelle osoitetut onnittelut ja osanotot sitten skriivaillaankaan?


Vieiraskirjaan tietty  icon_redface[/quote:d31809969f]

roll , ja pus


Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!

Offline

  1. Index
  2. » Sporttila
  3. » kk

Board footer

Powered by FluxBB