You are not logged in.
RUMBAN PUOLUSTELU ON VÄHÄNKU LÄPSIS LÖYSÄLLÄ KULLILLA KUPONKIUUTISIA
Ja Rumban mollaaminen on vähänku kuponkiuutisten varastaminen niitä löysällä kullillaan läpsivältä.
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
[quote:37e0533138="huïg"]RUMBAN PUOLUSTELU ON VÄHÄNKU LÄPSIS LÖYSÄLLÄ KULLILLA KUPONKIUUTISIA[/quote:37e0533138]
Ja Rumban mollaaminen on vähänku kuponkiuutisten varastaminen niitä löysällä kullillaan läpsivältä.
NO EI. ENNEMMINKI SE ON VÄHÄN NIINKU SÖIS PORKKANAA
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
[quote:521ddd933b="janne m."][quote:521ddd933b="huïg"]RUMBAN PUOLUSTELU ON VÄHÄNKU LÄPSIS LÖYSÄLLÄ KULLILLA KUPONKIUUTISIA[/quote:521ddd933b]
Ja Rumban mollaaminen on vähänku kuponkiuutisten varastaminen niitä löysällä kullillaan läpsivältä.[/quote:521ddd933b]
NO EI. ENNEMMINKI SE ON VÄHÄN NIINKU SÖIS PORKKANAA
Vai niinku niiden työntämistä pyllyyn? Ei ees vaadi sen kummempaa tarkkuutta mut tekee höpöö.
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
http://pitchfork.com/reviews/albums/9464-shine-on/
Tätä ei vieläkään mainittu? Paras koskaan.
Miksei pitäisi nauraa? Vittu tässä mitään diplomaatteja olla.
Offline
samaa sarjaa tän kanssa:
http://pitchfork.com/reviews/albums/116 … traumatic/
tässä muuten hassu esimerkki siitä kuinka p-fork lyttää ennen hypettämänsä bändin totaalisesti. heh-heh tuota p-forkia. plaa.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
[quote:21621d65c3="kikke"]http://pitchfork.com/reviews/albums/9464-shine-on/
Tätä ei vieläkään mainittu? Paras koskaan.[/quote:21621d65c3]
Oon kyl muistakseni maininnu jossain.
Sent from my iPhone 16
Offline
Olen nähnyt suomalaisen rockin tulevaisuuden... tai oikeastaan nykyisyyden...ehkä sittenkin menneisyyden. Se on savolaislähtöinen hevibändi Reckless Love. Ehdottomasti tämän vuoden riemastuttavin tapaus. Bändin kevättalvella ilmestynyt esikoislevy oli parasta kesäloman ääniraitaa.
Mitä ihmettä se nyt höpäjää? Vanha hevin inhoaja intoilee uudesta metallibändistä. Näköjään kaikissa tyylilajeissa voi olla jotakin hyvää. Tuskin kuitenkaan sentään jazzissa tai kaiken maailman örinämetalleissa.
Reckless Loven musiikkihan on mitä tyylipuhtainta 1980-luvun keskivaiheiden tukkaheviä. Siis jos muistatte sellaiset kauheat bändit kuin Poison, Warrant, L. A. Guns, Cinderella ja mitä kaikkia muita niitä olikaan.
Nuo bändit keskittyivät enemmän tukkalakan ja meikin riittävyyteen, kiiltävien trikoohousujen tiukkuuteen ja lenkkareiden tyylittömyyteen kuin hyvien piisien tekoon. Tuohon saumaan iski melkein Guns'n Roseskin, mutta se onnistui soittamaan komeasti ja luomaan klassikkotason kappaleita.
Reckless Love näyttää ja kuulostaa typerältä. Vaatteet ja tukat ovat suoraan kauhealta 1980-luvulta, ja soundi tumisee juuri yhtä muovisesti kuin silloin ennen.
Biisit ovat kuitenkin lyömättömiä. Tyypeistä huokuu valtaisa energia ja asenne. Laulaja Olli Hermanilla on ääntä, karismaa ja ulkonäköä. Mies on kuin yhdistelmä nuorista Mike Monroesta ja David Lee Rothista.
Rothin aikaiselta Van Halenilta Reckless monin paikoin kuulostaakin, joskus myös Hanoilta. En ole hirveästi kyllä VH:stakaan koskaan pitänyt, koska bändin biisit eivät olleet niin kummoisia. Eddien kitaratiluttelu oli vain rasittavaa.
Kuopiolaiset tanssivat onnistuneesti parodian ja tosissaan otettavuuden narulla. He osaavat nauraa itselleen, tyylilleen ja tyylittömyydelleen mutta tekevät hyvää musiikkia tosissaan. Amerikkalainen Steel Panther erottuu Reckless Lovesta selvästi siinä, että se on parodia ja vitsi eikä kanna musiikillisesti.
Parhaat, vakavastikin otettavat bändit, osaavat nähdä itsensä naurettavassa valossa. Sellaisia ovat aina olleet muiden muassa Rolling Stones, Queen ja tietysti Kiss. Tällä viikolla Helsingissä kaksi stadionkeikkaa vetävä U2 on puolestaan esimerkki tympeistä itsensä ylentävistä tosikoista. Hector meillä kotimaassa on samaa kastia.
- Antti Ervasti
Ervasti on kyllä oikeasti hämmentävä kriitikko. Rytmissä pisti neljää-viittä tähteä Hanna Pakariselle, Indicalle, Vesteriselle ja mitä näitä nyt on. Lempparibändinsä olivat Kiss ja Egotrippi, ja jokaikisessä arvostelussaan haukkui hevisynkistelijät ja kaikki itkijät. Maailman huonoin bändi oli Ervastin mukaan The Smiths, sen takia kun kitaristi ei osannut ja Morrissey vaan pillitti
Terovaaramaisesti kritiikkiä annettiin usein myös vihreiden tärkeimmän äänenkannattajan, Nyt-liitteen suuntaan.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
steel panther kyllä kantaa myös musiikillisesti
Offline
Maailman huonoin bändi oli Ervastin mukaan The Smiths
Vaikuttaa ihan hyvältä tyypiltä!
Terovaaramaisesti kritiikkiä annettiin usein myös vihreiden tärkeimmän äänenkannattajan, Nyt-liitteen suuntaan.
Ihan mielenkiinnosta: onko terovaaramaista ylipäätään kritisoida NYT:iä vai kritisoida sitä ns. Vihreistä syistä? Koska onhan lehdellä kehittynyt tässä viimeisen viiden vuoden (tms) sisällä erikoinen vahingoniloinen lähtöasetelma monien juttujen tekemiseen. Yksi syy miksi lopetin itse Hesarin tilaamisen.
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
"Tämän syksyn progepläjäyksistä heikoimmin markkinoitu, mutta eittämättä pysäyttävin oli keskiviikkoiltana Helsingin Jäähallissa esiintynyt Porcupine Tree. Katatonian rumputeknisistä ongelmista kärsineen lyhyen lämppäyskeikan jälkeinen lähes 2,5-tuntinen, pariosainen monsterisetti lähti liikkeelle vangitsevasti yhtyeen The Incident -tupla-albumin ykköslevyllä. Kyllä, sillä 55-minuuttisella kokonaisuudella, joka keskeytettiin alkukeikasta vain pientä, kohteliasta välispiikkiä varten.
Osasin mm. Arriving Somewhere… –live-DVD:n perusteella odottaa Porcupine Treeltä paljon, mutta se, että bändi sai kotoisankuppaisessa Jäähallissa aikaan tällaisen sykähdyttävän moniaistihurmion, tuli niin sanotusti piikkisikapuun takaa. Tunnelma Jäähallissa oli ennennäkemätön: yleisö huokui kunnioitusta, kun bändin intensiivinen ote hiljensi koko ihmislauman - paitsi tietenkin vieressäni istuvan urpon, joka yritti pilata ainutlaatuisen keikkakokemuksen selventäessään vierustoverilleen jotain asiaankuulumatonta.
Porcupine Tree on aina herättänyt musiikkinsa ystävissä valtavia tunteita, ja niin tälläkin kertaa. Keikkalavaa hallitsi suvereenisti sympaattis-karismaattinen laulajakitaristi ja bändin sielu Steven Wilson, jonka tavaramerkinomaista paljasjalkaista lavallahiihdäntää puolitäysi Jäähalli seurasi silmä kovana. Wilson vaihteli lennokkaasti instrumenttia sähköisten- ja akustisten kitaroiden sekä pianon välillä.
Multitalentti Wilson bändeineen on tiedetysti erittäin tarkka lavatekniikastaan (ja –teknikoistaan), ja kaikki toimikin Jäähallin usein sietämättömien akustisten olosuhteiden varjossa ennennäkemättömän kirkkaasti ja selkeästi. Jopa liiankin hyvin: fanaattisen yleisön tuntiessa materiaalin kuin omat taskumattinsa, joku muukin kuin minä varmasti bongasi kristallinkirkkaiden saundien kirouksena virheettömän korva-ambrosian valutuksen väleistä yhden Wilsonin inhimillistävän (ja siten kunnioitusta entisestään lisäävän) väärään koskettimeen huitaisemisen Kneel and Disconnect -kappaleessa, rumpali Gavin Harrisonin vaihtoehtoisen kompin muutaman tahdin ajan sekä kosketinsoittaja Richard Barbierinyhden väärän soinnun ensimmäisen setin loppupuolella. Onkohan näitä levyjä tullut kuunneltua hieman liikaakin?
Keikan ensimmäinen setti loppui levyn mukaisesti I Drive The Hearsiin, jonka Wilson aloitti yksin akustista näppäillen, naurahti unohtaneensa sanat, ja aloitti kappaleen uudestaan – ja tavoitti lähtemättömästi varmasti viimeisimmänkin Jäähalliin vaeltaneen sielun.
Kymmenisen minuutin breikin jälkeen lavalle palasi aiempaa rentoutuneempi yhtye, joka aloitti seuraavan ilotulituksensa The Start of Something Beautiful –kappaleella (Deadwing, 2005), jota seurasi pinkfloydmainen Russia On Ice (Lightbulb Sun, 2000). Seuraavaksi innostunut Wilson hyökkäsi taas pianon taakse kitara selkänsä takana roikkuen ja aloitti upean Anesthesizen (Fear Of The Blank Planet, 2007), joskin sen levyn 17,42 minuutin mittaista ihanuutta hieman radioystävällisemmällä versiolla. ”Rahat takaisin”, loihe ystäväni lausumaan kenttäkatsomosta, mutta kuittasi sen sarkasmiksi seuraavalla tekstiviestillään: ”Mä maksoin tästä keikasta viiskybää, ja musta tuntuu, että MÄ ryöstän NOITA”.
Porcupine Treesta oli kautta keikan havaittavissa viihtyminen ja esittämisen ilo, vaikka lavalla ei musiikin intensiteetin ja teknisen vaativuuden takia Wilsonin esiintymisen lisäksi varsinaisesti tapahtunutkaan. Tätä oli kompensoitu näyttävällä videovisualisoinnilla. Uutukaisalbumin videosinkuksi erotetun Time Fliesin ja Fear Of A Blank Planetin kappaleiden musiikkivideoiden kuvamaailma istui livenä orkesterin taakse kuin nakki silmään, ja ensimmäisen setin levyn nimikkobiisin The Incidentin taustavisualisoinnin sydäntäsärkevän luonnostellen animoidut, toisiaan haparoiden tavoittelevat hahmot yhdistettynä eteerisestä majesteettiseen kasvavaan loppuosaan nostivat ensimmäiset kyyneleet silmiini. Niin, minäkin ”just want to be loved”.
Loppupuolisko keikasta sisälsi vielä korvakaramellit Lazarus (Deadwing, 2005), Bonnie The Cat (The Incident, disc 2), Normal (Nil Recurring –EP, 2008, tai Fear Of The Blank Planet –spessu-LP, 2007) ja Way Out Of Here (Fear Of The Blank Planet), jolla viimeistään maesto Harrison näytti, miten niitä rumpuja oikeastaan soitetaankaan.
Encoreina saatiin kuulla vielä keikan ainoatIn Absentia –levyn (2002) kappaleet, lyyrisesti kriittinen mutta nerokkaan ilotteleva The Sound of Muzak ja tietenkin Trains, jonka klassisessa mukanataputusosassa Jäähalli ei pettänyt bändiä. Nähtiinpä Trainsin lopussa vieläpä varsinaista maagista rumputaituruutta: tosin, toisin kuin koko parituntisen muun ajan, ihan perus-timotaikurimaisella poljennolla huiveineen ja kaikkineen. Brittihuumori rulettaa.
Ja iik. Se sanoi ”kiitos”."
- Suvi Grym, uusi lupaava toimittaja
Eräs rumbalainen huvittaa kans, joka vitun arviossaan on lause "Esimerkiksi amerikkalainen Pitchfork-sivusto".
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Eräs rumbalainen huvittaa kans, joka vitun arviossaan on lause "Esimerkiksi amerikkalainen Pitchfork-sivusto".
Tämä kaveri on aikamoinen.
bzort glorf bööth
Offline
volyymiä riitti mutta ei tossa kyllä itse musiikista sanota oikein mitään
Offline
Toi Suvi Grymin juttu...jessus. Jonkinlaisella viilauksella toi vois olla jopa jokin fanzine-tyylinen kirjoitus anaalisine levybiisilistauksineen (siis ei periaatteessa huono asia), mutta että Porcupine Tree...
Ja sit esim. toi "Brittihuumori rulettaa."
Kielii jostain itse- ja kokonaisen musiikin kentän hahmotuksen puutteesta kyllä aika pahasti.
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Toi Suvi Grymin juttu...jessus. Jonkinlaisella viilauksella toi vois olla jopa jokin fanzine-tyylinen kirjoitus anaalisine levybiisilistauksineen (siis ei periaatteessa huono asia), mutta että Porcupine Tree...
Ja sit esim. toi "Brittihuumori rulettaa."
Kielii jostain itse- ja kokonaisen musiikin kentän hahmotuksen puutteesta kyllä aika pahasti.
NIIN, HÄNKIN "JUST WANT TO BE LOVED"
TOINEN KOHOKOHTA ON MIELESTÄNI TÄÄ
ensimmäisen setin levyn nimikkobiisin The Incidentin taustavisualisoinnin sydäntäsärkevän luonnostellen
Last edited by Neuvostoliitto (22.10.2010 12:46)
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Broidi oli jemmannu Haminan kirjaston poistomyynnistä yksiin kansiin nivotut Soundin vuosikerrat 1982 ja 1983 ja jättäny ne tänne Kuvolaan luettavaksi
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
volyymiä riitti mutta ei tossa kyllä itse musiikista sanota oikein mitään
Tästä julkaisuaamuna huvituin. Ei hajuakaan arvostelun asiasisällöstä, mutta symppaan sitä, että valtalehdistönkin kritiikeissä joku joskus kunnolla polttaa päreensä
Offline
eiks toi oo aika perus jukka haurua
sen nuorisokulttuuriviha on jotain niin vitun jäyhää, todellinen stereotyyppi
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Worst Hipster Bands of All Time
esimerkkejä:
The Black Keys
The guitar-and-drums "blues" punk combo thing wasn't very good even when The White Stripes did it. Still, that hasn't stopped legions of bearded, be-flanneled ersatz blues men from bringing great shame upon their ancestors. The Black Keys stand at the very vanguard of posh cracker blues rock, displaying a lack of authenticity that would make John Fogerty blush. Further, whereas Jack White can actually play, Black Keys guitarist Dan Auerbach is more concerned with beard grooming and disheveling his hair.
Bon Iver
"But the melodies! The harmonies!" You protest. Sorry, but it's time to admit that Bon Iver is the sonic equivalent of an empty canvas totebag. Worse, the Justin Vernon-fronted act is wholly indicative of our musical fall from grace. What happened to us as a generation that this guy gets to bear our sonic torch? Those who came before us rocked, bumped and grinded. They exuded raw sexuality and riotous anger; sweaty human realism. They hoovered drugs or angrily rejected them, they humped strangers in club bathrooms in adolescent indiscretion; they broke shit, laughed, cried, partied on rooftops or in warehouses, exercised cultural demons and personal failures, made spectacles. We, instead, get a whiny guy who built his own studio in the woods; perfectly exemplifying that narcissistic hipster ethos of "Whatever man, I'm just gonna go over here and be chill, I don't want to be bothered or have my mellow harshed." Bon Iver coos the celebratory ballads of hip poseurs who refuse to get their hands dirty, that is, unless that filth is quaint and photogenic.
Beach House
Beach House lead singer Victoria Legrand has been compared to Nico, which makes sense in that Nico has an extremely vapid voice. A wash of down-tuned Baltimore neo-soul, it's trip-hop for people who never knew Massive Attack and post-rock for those who missed Stereolab; in other words, derivative electro mush. The band's moniker is also misleading. As Linda Richman might say, they're neither about beaches nor house music. Discuss.
en oo kaikest ees mitenkään eri mieltä mut +
onko hipsterimpää meininkiä kun puhua jostain "hipstermusasta" (LOL) tommosel itseänsä-pönkittelevällä dissaavalla sävyllä
Last edited by mitten (24.08.2012 16:11)
"hiljaa pyörii salaattilinko"
bitch ain't even COLD in that poncho
Offline
Vampire Weekend puuttuu
Älä päästä painiks sitä
Offline
mitten wrote:Vampire Weekend puuttuu
"hiljaa pyörii salaattilinko"
bitch ain't even COLD in that poncho
Offline
oliks tää jo? mun kommentti poistettiin
Ei ollut vielä. Millaisen kommentit kirjoitit?
bzort glorf bööth
Offline
rc-lungen wrote:oliks tää jo? mun kommentti poistettiin
Oho, tiedän ton hemmon...
korjasub
Offline
jotain et "helvetin huono arvio, ketä kiinnostaa stratot ja vahvistimet".
meinas kyl itku tulla tota lukiessa.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
Tosta alusta sai käsityksen, että kävi ekaa kertaa keikalla mitä kymmeneen vuoteen.
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Mietityttää myös, et tarvitseeko keikka-arvioissa itkeä kaljan hinnasta, etenkin kun ei tarvitse maksaa itse keikasta.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
käsittelemättä kyseisen julkaisun muuta sisältöä, vice-lehden musa-arvostelut on kyl parhaimpia. sopivan mittaisia ja yleensä täyttä asiaa.
Oon allerginen sellaiselle teoreettiselle höpinälle, jossa länsimainen yhteiskunta on tuhoon tuomittu vailla selityksiä tai avauksia siitä miksi näin välttämättä on ja miten se kiteytyy erityisen hyvin berliiniläisessä cappuccinossa ja sushikebabissa
Offline
käsittelemättä kyseisen julkaisun muuta sisältöä, vice-lehden musa-arvostelut on kyl parhaimpia. sopivan mittaisia ja yleensä täyttä asiaa.
tästä tuli mieleen että mulle tuli aivoröyhtäys kun jossain laadukkaassa KESÄ NYT LIITTEEN PAKOLLISESSA PRE FLOW HIPSTERI JUTUSSA puhuttiin ns suomihipsterismin synnystä että "vuonna 2005 Vice tuli soumeen" ja ite olin että mitä vittua, oon varma että mulla on varastossa kasassa kyllä Vicejä kenties hamasta 2000-luvun alusta. MIKÄ ON TOTUUS?
Varasto on liian pelottava paikka, en uskalla tarkistaa
Last edited by Pope (26.08.2012 11:39)
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline