You are not logged in.
Phil Ochs aloitti muusikonuransa 50-luvun lopulla folk-musiikin parissa. Vasemmistolainen opiskelijaradikaali alkoi saavuttaa kuuluisuutta 60-luvun alussa ja pyöri samoissa piireissä Bob Dylanin ja muitten sittemmin kuuluisien folkkarien kanssa. Ochsin protestihenkiset laulut käsittelivät enimmäkseen ajankohtaisia aiheita. Vuosina 1964-1966 Ochs äänitti Elektralle kolme mies ja kitara -albumia (All the News That's Fit To Sing, I Ain't Marching Anymore ja Phil Ochs in Concert), jotka saavuttivat kohtalaisen suosion.
Kitaristina Ochs oli "pätevä", muttei erityisen omaperäinen. Lauluäänensä oli nätti ja säveltäjänä erinomaisen taitava ja valtaisan tuottelias. Joissain puristipiireissä Ochsia pidettiin lähinnä opportunistina ja epäaitona folkkarina. Ochs itse alkoi tuntea folk-piirit rajoittavina ja siirtyi seuraavilla levyillään monipuolisempaan soundiin, mikä ei puristeja miellyttänyt, kuten ei myöskään Ochsin häpeämätön Elvis-fanitus. Pleasures of the Harbour, Tape from California, Rehearsals for Retirement ja Greatest Hits olivat kuitenkin todella hienoja levyjä, joten dorkille. Yksi Ochsin tunnetuimpia lauluja, "Chords of Fame" on kitkerää tilitystä aiheesta. Politiikkaan Ochs osallistui kuitenkin aktiivisesti koko 60-luvun ajan ja oli mukana yippie-liikkeen alkuvaiheissa.
Hittejä ei Ochsilta syntynyt, eikä asiaa auttanut yhtään entistä vahvempi suuntaaminen Elvis- ja rock'n'roll-materiaalin pariin 70-luvun alussa. Suosion lasku ja epäonnistumiset ajoivat huumehien ja alkoholin pariin. Ochsin viimeiseksi albumiksi jäi live-äänite Gunfight at Carnegie Hall (äänitetty 1970).
1970-luku meni Ochsilta monin tavoin penkin alle. 1971 Ochs lähti Chileen puolustamaan asein Salvador Allenden sosialistihallitusta, mutta päätyi lopulta Etelä-Amerikan seikkailullaan argentiinalaiseen vankilaan. Vuonna 1973 Ochs matkusti Afrikkaan, jossa joutui väkivaltaisen ryöstön kohteeksi, jonka yhteydessä hänen äänijänteensä vahingoittuvat pahasti. Hieno lauluääni ei koskaan palannut entiselleen.
Ochsin alkoholismi paheni ja mielenterveys alkoi säröillä pahemman kerran. Ochs kehitti itselleen sivupersoona John Trainin. Väkivaltainen, vainoharhainen öykkäri Train teki joitain erittäin epäonnistuneita keikkoja pienissä baareissa, mutta Ochsin musiikillinen ura oli eittämättä ohi.
Vuonna 1976 täysin romahtanut Ochs muutti sisarensa luo, aloitti mielialalääkityksen ja tilanne oli jo hieman kohentumaan päin, mutta niin vain kävi että huhtikuun yhdeksäntenä samana vuonna löysi Ochsin sisarenpoika setänsä kattohirrestä kiikkumasta. Ochs oli kuollessaan vain 35-vuotias.
Niille, joita yksioikoisempi protestifolk miellyttää, suositellaan varauksetta Ochsin kolmea ekaa levyä. Hienoja lauluja ja väkevää tulkintaa. Kaksi ekaa albumia löytyvät cd:llä Elektran two-in-one -painoksena. Ne parhaat levyt ovat kuitenkin myöhempää tuotantoa. Henk.koht. suosittelisin ainakin hienoa Rehearsals for Retirementiä ja Greatest Hitsiä (joka on siis albumi, ei kokis). Varsinkin viimeksimainitun upeat barokkipop-kappaleet ovat ihan parhainta parhautta. Ochsin "vaikeampaa" puolta esittelee live-levy Gunfight at Carnegie Hall: rock'n'roll-sikermiä, sydäntäsärkevän kaunis tulkinta Pleasures of the Harbourista, yleisön kanssa kinastelua, sähköjen katkaisemista, Merle Haggardia...
Marc Eliotin Death of a Rebel on suositeltava elämäkerta. Ja Ochsin elämä oli kyllä mielenkiintoinen, jos kohta varsin surullinen myöskin.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
No Direction Home -dokkarissa Phil näkyy joissain vanhoissa klipeissä raivoamassa massoille. Tunteenpalo näkyy hienosti, ja olihan tällä jätkällä sanottavaa. Nimenomaan poliittisen laulun parissa teki mielestäni kenties aikansa iskevintä jälkeä. Joku I Ain't Marching Anymore on oikeaa kapinaa eikä mitään punk-roskaa. Se näppärä melodiakin jää soimaan päähän mitä mukavimmalla tavalla.
Ne myöhäisimmät jutut on jäänyt tsekkaamatta, mutta miltei kaikesta kuulemastani olen pitänyt. Tää taisi protestoida Dylanin sähköistymistä, jos oikein muistan..
Täytyy ottaa noi ykkösviestissä mainitut syyniin, Elvistely ei tosin sopinut Kääriäisen Jorkallekaan joten tuskin myöskään laihalle villapaitafolkkarille.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Topikille
Pleasures of the Harbour on ainakin tosi hieno levy. Pitää varmaan tutustua noihin muihinkin.
Offline
mielenkiintoista, tähän on pitänyt jo pitkään tutustua paremmin. joskus lainasin jonkun levyn kirjastosta, ettei vaan joku greatest hits, mutta oliko kokoelma vai tuo mainittu varsinainen albumi (tästäkö peitsamokin otti idean?), ainakin tuo i ain't marching anymore oli muistaakseni mukana.
oon ehkä kertonu tän ennenkin, mutta varsinaisesti ekan kerran tutustuin nimeen syd barrettin fanituspostilistalla (laughing madcaps), jossa joku ilmeisen nuori luke-niminen tyyppi intoili barrettista ja ochsista käsittämättömissä ylipitkissä psykedeelisissä tajunnanvirtapostauksissa jossa puhui myös jeesuksesta ja salvian (ei siis se mausteversio) käytöstä. siinä vaiheessa tämäkin alkoi kiinnostaa
Offline
Täytyy ottaa noi ykkösviestissä mainitut syyniin, Elvistely ei tosin sopinut Kääriäisen Jorkallekaan joten tuskin myöskään laihalle villapaitafolkkarille.
Ochs otti samaistumisen vähän turhankin tosissaan pillereineen ja ylipainoineen kaikkineen
Mut tosissaan puhuen, ei se Elvistely noilla myöhemmillä levyillä mitenkään erityisesti kuulu, että ei sitä kannata pelätä. Lähinnä se näkyy Greatest Hits -levyn kannessa: kultalameepuku ja sarkastinen "50 Phil Ochs Fans Can't Be Wrong" -otsikko. Ochsin Elvis-fanitus oli enemmän asennetta kuin musiikillista vaikutustenottoa.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
mielenkiintoista, tähän on pitänyt jo pitkään tutustua paremmin. joskus lainasin jonkun levyn kirjastosta, ettei vaan joku greatest hits, mutta oliko kokoelma vai tuo mainittu varsinainen albumi (tästäkö peitsamokin otti idean?), ainakin tuo i ain't marching anymore oli muistaakseni mukana.
I Ain't Marching Anymore ei oo albumilla, joten kokis oli varmaan kyseessä. Jos muistat oikein
Mut hehkutan lisää. Jos vaan jostain Greatest Hitsin löydätte niin pistäkää kuunnellen. Pari vähän tylsempää rock'n'roll-biisiä mukana, muuten pelkkää parhautta. Chords of Fame, No More Songs, Bach Beethoven Mozart & Me, Jim Dean of Indiana, Boy in Ohio... Riipaisevan hienoa kamaa!
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Ne myöhäisimmät jutut on jäänyt tsekkaamatta, mutta miltei kaikesta kuulemastani olen pitänyt. Tää taisi protestoida Dylanin sähköistymistä, jos oikein muistan..
Itse asiassa Ochs puolusti julkisesti Dylanin sähköistä Newport-esiintymistä ja äänitti itekin Blues Projectin kanssa rock'n'roll-version I Ain't Marching Anymoresta, löytyy bonuksena tolta Elektran two-in-one -ceedeeltä.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Oh I marched to the battle of New Orleans
At the end of the early British war
The young land started growing
The young blood started flowing
But I ain't marchin' anymore
For I've killed my share of Indians
In a thousand different fights
I was there at the Little Big Horn
I heard many men lying I saw many more dying
But I ain't marchin' anymore
It's always the old to lead us to the war
It's always the young to fall
Now look at all we've won with the saber and the gun
Tell me is it worth it all
For I stole California from the Mexican land
Fought in the bloody Civil War
Yes I even killed my brothers
And so many others
But I ain't marchin' anymore
For I marched to the battles of the German trench
In a war that was bound to end all wars
Oh I must have killed a million men
And now they want me back again
But I ain't marchin' anymore
It's always the old to lead us to the war
It's always the young to fall
Now look at all we've won with the saber and the gun
Tell me is it worth it all
For I flew the final mission in the Japanese sky
Set off the mighty mushroom roar
When I saw the cities burning I knew that I was learning
That I ain't marchin' anymore
Now the labor leader's screamin'
when they close the missile plants,
United Fruit screams at the Cuban shore,
Call it "Peace" or call it "Treason,"
Call it "Love" or call it "Reason,"
But I ain't marchin' any more,
No I ain't marchin' any more
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Ostin vanhan kasettikopsun tilalle ton There and Now Live in Vancouver -ceedeen. En olekaan kuunnellu sitä pitkään aikaan, mut todella hyvä on vieläkin.
Vaikka onkin live, niin melkein vois tota suositella aloittelijalle tutustumislevyksi jonkun kokoelman sijaan. Sisältää suurimman osan oleellisista biiseistä hianoina esityksinä. Orkesterijutut toki puuttuu, mut tästä saa hyvän kuvan Ochsin mies ja kitara -setistä.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline