#1 26.03.2009 11:09

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

THEE HYPNOTICS

Oli pakko kirjottaa kapitaaleilla, jotta näyttäis painavammalta. Sillä sitä tää bändi on: painavinta asiaa sitten 70-luvun puolivälin ja tuota ennen levyttäneiden pioneerien. Jotkut pääsi/pääsee ehkä samalle tasolle, mutta yli ei.

Mistä se painavuus tulee? Se ei tule ylettömän raskaista moderneista tukkosoundeista. Soundi on ilmava ja hengittävä, tilava. Tän bändin painavuus tulee soitosta ja riffeistä, sekä bändin yllä leijuvasta ilmasta, johon toki vaikuttaa myös esim. levyjen ja biisien nimet, sanoitukset, ja kuvat bändistä.

Stoogesia uusiksi? Rytmiikassa on paljon samaa, mutta tää on painavampi. Ja loppujen lopuksi huomattavasti moni-ilmeisempi ja ehkä jotenkin kunnianhimoisempi. Black Crowes vaikutteita? Turha kieltää joissain biiseissä, mutta taas: painavampi ja vähemmän boogie. Lisäksi tää on hyvin elokuvallista musaa.

Bändistä tuli luettua jotain samoja arvioita ja mainintoja sieltä täältä lähes 15 vuoden ajan, ennen kuin oikeasti bändiin tutustuin. Tapahtui Levykauppa Äxän Hesan liikkeen avajaisissa. Tero Skeleton omien sanojensa oli napannut SOUL GLITTER & SIN: TALES FROM THE SONIC UNDERWORLD -älpeen mukaansa Ruottista kaupan levynhankintareissulla ajatellen juuri, että nimenomaan meitsi saattais pitää tästä. Käsittämättömän hienoa, että tiemme kohtasivat! Kiitos Tero.

Kuuntelin levyä suunnilleen joka päivä varmaan usean viikon ajan. Näin ei todellakaan ihan joka levylle käy. Joka kerta kun levyä uudelleen kuuntelin, tuntui että sen maailmaan pääsee syvemmälle. Ja tää trippi jatkuu ja laajenee edelleen! Levyllä on HYPERraskaita mammutteja, joissa psykoottinen ote ei hellitä hetkeksikään. Lisäksi levyllä on pari aivan mielettömän kohtalokasta balladia, joista varsinkin "Kissed by the Flames" on mielestäni yksi kaikkien aikojen kovimmista biiseistä. Sen kitarointi on melodisesti aivan omassa luokassaan, nousten lopussa suorastaan pakahduttaviin sfääreihin. Vielä tämän lisäksi yksi erittäin hämyinen voodoo-biisi ja vikana biisinä jotenkin helpottava ja hyväntuulinen lähes pop-kappale. Juutuubista löytyy levyn avaus "Shakedown". Tsekatkaa se - se on vasta alkua!

Levy on erittäin elokuvamainen, ja jotenkin meitsille tulee varsinkin Angel Heart mieleen just tosta psykoottinen-kohtalokas-voodoo -sopasta. Sitten, kuunnelkaapa tarkkaan sitä kitarointia, niitä tuplauksia, yleensäkin soundimaailmaa. Bändin huomattavin ase onkin Ray Hansonin kameleonttimainen mutta aina asiallinen - ja painava - kitarointi. Rytmiryhmä on kuitenkin hyvin tärkeässä osassa, koostuen basisti Will Pepperista ja rumpali Phil Smithista. Tämän levyn aikoihin yhtyeessä taisi olla toisessa kitarassa pian levyn ilmestymisen jälkeen kuollut Craig Pike (yhteys Iggyyn), tai sitten se soitti bassoa, vai oliko niin, että Robert Zyn -niminen heppu soitti toista kitaraa levyllä (en nyt muista tarkkaan, kun ei oo levyn kansia mukana). Netissä vaan sekavaa tietoa, tsekkaan tän myöhemmin. Anyway, Jim Jonesin laulu ei ole maailmaa mullistavaa, mutta sopii musaan kuin nenä päähän. Hassua vielä sekin, että mulla on levystä vaan vinyyli. Cd:llä on pari biisiä lisää ennen molemmat lopettavaa päätösbiisiä. Vieläkin mietityttää, onkohan cd-versio parempi vai huonompi - vinyyliversiossa on se hyvä puoli, että se jättää nälän kuunnella aina vaan uudelleen. Vielä - jollain tavalla levy hitsautuu jotenkin lähelle Gallon Drunkin FROM THE HEART OF TOWNia, ja sitä kautta tietty samalla joitain Aussi-juttuja, Caven tekemisiä unohtamatta. Ja onpa John Barrystakin puhuttu. Ja Doorsista. Ja.

Tämän jälkeen löyty käsiini sitten viimeiseksi jäänyt THE VERY CRYSTAL SPEED MACHINE. Tällä levyllä on eniten Black Crowes -vaikutteita, joissain biiseissä jopa hämäävästi, ja tuohan selittyy tietty sillä, että Chris Robinson on ollut levyä tekemässä, ja mukana on pyörinyt myös ko. yhtyeen pianisti, ja soittiko kitaristikin jotain. Levy on mukavan pitkä, sillä on soundikokeiluja, To-del-la painavaa meininkiä, kuten "Heavy Liquid", joka meinaa hyvässä mielessä tukahtua omaan painavuuteensa. Myös mukavaa Stones-balladia löytyy jne. Levy ei räjäytä tajuntaa samalla lailla kuin edellinen, mutta eipä tähänkään ole päässyt kyllästymään. Tuskin maltan odottaa Suomeen paluuta, jotta taas pääsee sitä kuuntelemaan! Summa summarum, lähempänä Rollareita kuin Stoogesia, mutta se Painavuus on edelleen läsnä, loppuun asti.

Sitten taas jonkin aikaa kului, ennen kuin löyty bändin varsinainen deby COME DOWN HEAVY. Levy antaa, mitä nimi lupaa. Pari ekaa kertaa menee vähän soundeja ja biisejä ihmetellessä, mutta kertaakaan ei käy mielessä, että tää ei alkais kolista. On jo alkanut. Asialla on siis sama nelikko kuin vikalla levyllä. Levyn vieraslistalta löytyy Pretty Thingsin Phil May ja Dick Taylor - eivät varmaan ihan minkä tahansa bändin levyillä soittelisi, varsinkaan vuonna 1990. Heti ekassa "Half Man Half Boyssa" vääntyy naama virneeseen, kun tokanko kertsin jälkeen tulee se mieletön Jysäytys ja homma luisuu miksrosekunniksi näennäiseen kaaokseen. Ei helvetti, mahtavaa musaa! Kyllä tämä on näistä levyistä lähimpänä Motor City -maakareita, mutta muutakin löytyy. Kuten JMT sanoi, "debyytillä vedetään jo isommalla pensselillä".

Tämä on toki vaan tarina siitä, miten minä bändistä innostuin. Jonkun mielestä varmaan parhaat jutut tehtiin jo ennen ekaa kokopitkää. "Justice in Freedomia", bändin ekaa 9-minuuttista (!) sinkkubiisiä (varmaan siis maksi...) on hehkutettu paljon, samoin Liver Than God -live-ep:tä. Näitä juttuja on koottu Sub Popin jenkeissä julkasemalle älpee-levylle nimeltään myös LIVER THAN GOD, mutta sekään ei taas kai sisällä tuota ekaa sinkkua. Come Down Heavyn mun versiossa on kaks bonusta, joista toinen on häivytetty keskeltä! Valitettavaa, jos kyseessä on "Justice in Freedom", josta on leikattu pala pois...Toisaalta, vaikka molemmat biisit on mainiota MC5-jytää, eivät ne mielestäni bändin parhaalta matskulta kuulosta. Mutta totta helvetissä kaikki pitäis kuulolle saada.

Tuolta voi tsekata vielä muutaman videon ja jotain juttua:

http://heartofmetal.niceboard.com/let-t … -t9206.htm

E: Mun levyltä löytyvät bonukset ei oo "Justice in Freedom" kumpikaan, tuolta blogistahan se videokin löytyi. Kuulostaa muuten aikas paljon Dave Wyndorfilta toi Jim Jonesin laulu tossa välillä...


'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

#2 26.03.2009 11:13

Feggy
kaiken maailman dosentti
From: Hell sink i
Registered: 02.11.2006
Posts: 11,845

Re: THEE HYPNOTICS

No tulihan se topik viimein. Oiskohan kuitenkin Soul Trader 12" kovinta mitä nää on tehneet. Jim Jones Revue on Miettisen ja muiden mukaan kuulemma kova.

Offline

#3 26.03.2009 11:18

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

Re: THEE HYPNOTICS

Pitänee tsekata toi Revue, sehän voi olla vaix maailman parasta musaa mun mielestä! Onkohan Liver Than Godin jenkkiversiolta löytyvä Soul Trader se sama ku 12" vai onkohan live?


'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

#4 26.03.2009 11:23

janne m.
Member
Registered: 28.11.2006
Posts: 8,160

Re: THEE HYPNOTICS

Huikeeta asiakirjoittelua J-B:ltä! Tähän bändiin pitäs tutustua.


organizing the boy scouts for murder is wrong

Offline

#5 26.03.2009 11:29

Feggy
kaiken maailman dosentti
From: Hell sink i
Registered: 02.11.2006
Posts: 11,845

Re: THEE HYPNOTICS

Jean-Babtiste wrote:

Pitänee tsekata toi Revue, sehän voi olla vaix maailman parasta musaa mun mielestä! Onkohan Liver Than Godin jenkkiversiolta löytyvä Soul Trader se sama ku 12" vai onkohan live?

Tuost en tiijä. Joo, onhan Justice in Freedom kans hyvä, mutta vähän turhan pitkä mun makuuni. Toisaalta toi Soul Trader on kyllä niin stoogesia että. Mutta kylhän se Soul, Glitter & Sinin avausbiisi on magee.

Offline

#6 26.03.2009 11:31

Katkennut petsari
Member
From: Killerjärvi
Registered: 23.06.2006
Posts: 5,294
Website

Re: THEE HYPNOTICS

Turkulaiset tutut diggaili tätä kovasti joskus ´93 paikkeilla, jolloin tuli saatua ensikosketus. SG&S:n onnistuin sitten nappaamaan jostain käytettynä ceedeenä sanoisin 5-7 vuotta sitten, unohtunut sittemmin kaapin pimeään, mutta siirretään tämän asiakirjoituksen innoittamana pikimmiten ipodiin. Levyn väkevän savuisat tunnelmat palautuivat oitis mieleen Tseibiin antaumuksellisen tekstin myötä.


- Ett sjömanshem låter också som rätt plats för en full finsk sjöman.
---
- Han pundar och dampar loss i Vänersborg i vanlig ordning och hamnar i trubbel med polisen emellanåt.

Offline

#7 26.03.2009 12:56

hiirimattona
maarihittona
From: Hala Suuressa Magellanin pilve
Registered: 07.02.2007
Posts: 27,774
Website

Re: THEE HYPNOTICS

Jean-Babtistelle peuk ja Thee Hypnoticsille peuk


bzort glorf bööth

Offline

#8 26.03.2009 13:08

suomenajokoira
Member
Registered: 05.03.2009
Posts: 3,538

Re: THEE HYPNOTICS

Innostuin tästä kuulematta. Kannattaakohan enää ees kuunnella. 017


Valitettavasti on käynyt rosvo.

Offline

#9 26.03.2009 14:20

Neuvostoliitto
Kyntömestari
Registered: 25.11.2008
Posts: 9,088

Re: THEE HYPNOTICS

suomenajokoira wrote:

Innostuin tästä kuulematta.

Sama, J-B:n hypepistooli ampui nyt ihan taulun keskipisteeseen mojovan reiän. icon_cool


Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan

Offline

#10 26.03.2009 17:13

Joe Caligula
Member
Registered: 10.04.2008
Posts: 3,305

Re: THEE HYPNOTICS

Hyvää jytää!


Lasken itseni liberaalifeministiksi, ja minulle feminismi tarkoittaa tasa-arvoon pyrkimistä, ei sen avulla tai naiseudella ratsastamista.

No runkut runkatkoon, mutta minäpoika haluan tanssia.

Offline

#11 26.03.2009 17:47

:center::huig::center:
Holtiton Mies joka Imppaa ja Grillaa
From: melkein noin 1000 keikkaa
Registered: 12.06.2005
Posts: 41,038

Re: THEE HYPNOTICS


Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!

Security Fee:n hinnalla sisään!

Offline

#12 26.03.2009 20:25

DirtyBlueGene
the bot with everything
From: Cop / Midsummer Village
Registered: 12.06.2005
Posts: 7,756
Website

Re: THEE HYPNOTICS

On pitäny tutustua joo.


This must be what jail / I will scratch

Offline

#13 30.03.2009 15:57

Feggy
kaiken maailman dosentti
From: Hell sink i
Registered: 02.11.2006
Posts: 11,845

Re: THEE HYPNOTICS

No nyt vihdoin Soul, Glitter & Sin kuunneltu. Parempi kuin muistin juu, vaikkei ihan tajunnanräjäyttäjä kuitenkaan. Mutta nyt muistinkin, että Shakedownista on ehkä maailman viilein video olemassa:

Offline

#14 30.03.2009 17:28

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

Re: THEE HYPNOTICS

Pari kertaa lisää, niin saatat olla koukussa icon_cool


'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

#15 27.05.2009 12:40

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

Re: THEE HYPNOTICS

Feggy wrote:

Jim Jones Revue on Miettisen ja muiden mukaan kuulemma kova.

Sain viimeinkin kuunneltua, ja olihan toi ihan hullua rokkia. Kiitos huigester. Levy pitää varmaan korjata talteen, jos vastaan tulee.


'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

#16 14.03.2010 16:30

suomenajokoira
Member
Registered: 05.03.2009
Posts: 3,538

Re: THEE HYPNOTICS

Ihan parasta tämä Soul, Glitter & Sin peuk


Valitettavasti on käynyt rosvo.

Offline

#17 21.04.2010 17:03

SickBoy
Member
Registered: 09.10.2008
Posts: 30

Re: THEE HYPNOTICS

kiitos tästä topikista. olin ehtiny unohtaa koko bändin, joskus 10 vuotta sitten löyty kirppikseltä toi Liver Than God -live-ep.
kaivoin levyhyllystä ja saatana ku on tiukka. Pitäs noihin studio levyihinki ehdottomasti tutustua.

Offline

#18 24.04.2010 14:24

Jean-Babtiste
spämking machine
From: Henkinen Kuvola
Registered: 02.10.2006
Posts: 30,616

Re: THEE HYPNOTICS

Ite löytäisin mielelläni ton Liver than Godin. Varhaset on kokonaisuutena ehkä suorempaa, vähemmän cinemaattista mättöä, mutta kuulohavaintojen perusteella pirun kovaa paskaa.


'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damage—to kill.'

ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS

Offline

Board footer

Powered by FluxBB