You are not logged in.
Taidan laittaa levyn täyteen pelkkää Matteus-passiota
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
jaa millonkohan tän kerkeis tehä
Offline
Miksi etenee ja ÄITI MUA PELOTTAA
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
Miksi et etene?
-Koska miksi ei etene.
Offline
pl
Biisilista alkaa jo hahmottua lopulliseen muotoonsa, kyllä tää tästä
This must be what jail / I will scratch
Offline
Valmis paketti älyttömän hiano muuten on odotellut kohta jo viikon pöydällä postiin viemistä. En ole vielä uskaltanut luopua. Tulee vastaanottajalle vain karmea kiusaus avata ja kuunnella reilusti ennen pääsiäistä.
"[K]yseessä on hyvä ja joutuisasti etenevä kertomus irlantilaissiirtolaisesta, joka pakenee kauas länteen ikävää paholaismenninkäistä."
Offline
Ei rittänyt rahkeet megalomaanisen pakkausideani toteuttamiseen. Mut postiin vien enivei huomenna.
Sent from my iPhone 16
Offline
tietokoneeni on paskana, ja saan uuden vasta aikaisintaan reilun viikon päästä. eli jos joku haluaa tehdä 2 miksiä, voi ottaa muhun yhteyttä niin kerron puputettavan.
Offline
Hieno ummetusaiheisesti pakattu levy tuli, sisältö todella dadaa. Kiinnostaa!
Raportoin jahka kuuntelen.
Oma miksaus lähtee maanantaina liikenteeseen!
Offline
Spöll, onko Hantta saanut miksinsä? Lähetin sen joitakin päiviä sitten ja alkoi hieman huolestuttaa, kun et ole kommentoinut vielä mitään.
"En kerro, millä tavalla sen nimen välitin." Siis välititte? "Niin, en kerro, millä tavalla sen nimen välitin." Siis välititte? "En kerro, millä tavalla sen nimen välitin." Siis välititte? "Niin, en kerro, millä tavalla sen nimen välitin." Siis välititte? "En kerro, millä tavalla sen nimen välitin." Siis välititte? "Olen shanks kylpyammeessa." Anteeksi, kuinka? "Ja homo."
Offline
[quote:786799fb70="ydinaukio"]tietokoneeni on paskana, ja saan uuden vasta aikaisintaan reilun viikon päästä. eli jos joku haluaa tehdä 2 miksiä, voi ottaa muhun yhteyttä niin kerron puputettavan.
[/quote:786799fb70]
Voee - eiks oo ketään kamua jonka luo voisit mennä polttamaan levyn? Olisit voinut tulla mun luo jos olisin maisemis
"hiljaa pyörii salaattilinko"
bitch ain't even COLD in that poncho
Offline
Spöll, onko Hantta saanut miksinsä? Lähetin sen joitakin päiviä sitten ja alkoi hieman huolestuttaa, kun et ole kommentoinut vielä mitään.
itse asiassa taisihan "se" saapua mutta panttaan pääsiäiseksi, kansitaide ainakin on hieno
oma mixi lähtenee maitomaanantaina (vai olixeny malkamaanantai lol aupa) ja sehän on kyllä aikamoinen mut koristelut ja kannet jäänee turhan vähälle nyt, toivottavasti sisältö kuitenkin miellyttää
Offline
Valmista on paketointia myöten ja kansiin tuli tosiaan hieman jopa satsattua. Itse ainakin diggailisin tuollaista "kokiksesta", eli pistin pelkästään hyviä piisejä. Sen verran olen vastaanottajan mieltymyksiä stalkkaillut, että ainakin muutaman rallin uskoisin miellyttävän.
- Ett sjömanshem låter också som rätt plats för en full finsk sjöman.
---
- Han pundar och dampar loss i Vänersborg i vanlig ordning och hamnar i trubbel med polisen emellanåt.
Offline
en ehtiny tehdä kansia, toivottavasti siältö korjaa asiaa edes vähän
Offline
Huomenna laitan omani postiin. Eiköhän se sitten kerkeä omistajalleen. Mainio setti luvassa.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Yön aikana tullee valmiiksi.
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
Yön aikana tullee valmiiksi.
Luulenpa että smaa
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
Valmis!
Aamulla vielä vähän kansitaiteilua ja koko hoito postin kyydissä puputettavalle!!
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline
Ja huomenna postiin :cool: Olen aika tyytyväinen tähän.
Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"
Offline
Tänään jätin mixin kuriirin postitettavaksi
I DONT NEED A SERVANT TO DO MY BEHEADING FOR ME
Offline
[quote:b347b119df="ydinaukio"]tietokoneeni on paskana, ja saan uuden vasta aikaisintaan reilun viikon päästä. eli jos joku haluaa tehdä 2 miksiä, voi ottaa muhun yhteyttä niin kerron puputettavan.
[/quote:b347b119df]
on hoidettu
itse sain oman tupla-cd miksini viime viikolla ja sehan oli aivan uskomaton paketti! todellista ammattilaisen tyota etten sanoisi, biisit nivoutuu taydellisesti yhteen. tekijaa en osaa arvata oikeastaan yhtaan, sen verran tuo kakkos/cd sekoitti pakkaa, mut tietoutta rokkimusasta selvasti loytyy, itse en tunnistanut ykkoscdlta kuin fugazin ja oneidan.....
jaaha yliopiston koneella ei sitten toimi nappis kunnolla, perkule
Offline
"Sinne" meni, ei tosin kuitenkaan taida ihan huomiseksi ehtiä, mutta viimeistään kalukeskiviikkona perillä
This must be what jail / I will scratch
Offline
Posti ajaa keskiviikoksi perille sellaisen paketin että
Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"
Offline
Lähden ihan just postiin. Olisinpa ite se kuka tämän paketin saa, on meinaan kovimpia miksejä joihin olen koskaan törmännyt. Sama hymiö kuin bricolla tähän, mutta semmosella editillä että toi tyyppi läiskii lammasta persuksille siinä samalla.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Lähden ihan just postiin. Olisinpa ite se kuka tämän paketin saa, on meinaan kovimpia miksejä joihin olen koskaan törmännyt. Sama hymiö kuin bricolla tähän, mutta semmosella editillä että toi tyyppi läiskii lammasta persuksille siinä samalla.
Aina kun et ole katsomassa niin tuo vetää lammasta niskavillasta :cool:
Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"
Offline
Rakastan noiden ilmeitä. Lammas on hämmentynyt yllättävästä aktista, ja kaveri vaan pistää kylmän rauhallisesti rynkyttäen, tahdissa mennään päättäväisesti.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Posti ajaa keskiviikoksi perille sellaisen paketin että
Tähän kyllä smaa.
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline