You are not logged in.
Pages: 1
Eikö teille ole topikkia täällä. No haluaisin kuitenkin sanoa, että ostaisin mielelläni uuden (?) julkaisunne, kun siinä on niin mielenkiintoisia biisinnimiä. Varsinkin, jos levylle sisältyy hehkuttavat arvostelut saanut "Poppari".
Oikaisisin kuitenkin pienen biisinnimeen liittyvän lapsuksen. Tarkalleen ottaen ei ole koskaan ollut Vasemmistonuorten kevätkokousta vuonna 1969, sillä tuolloin ei ollut Vasemmistonuoria, vaan SDNL. Yli kuuskybänen perinteikäs järestö silti.
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline
Kiitos kiitos, varsin mukavaa saada mukavaa palautetta. Valitettavasti prono-paketti oli niin pitkä prosessi että taiteellinen luovuutemme on jatkanut paketin valmistumisen jälkeen kukkimistaan komeana ja niinpä Poppari syntyikin kesän aikana eräänlaiseksi ajankuvaksi. Kappaleen lyriikoihin en ota kantaa, ne ovat hookyn omaa tuotosta mutta seison niiden takana. Poppari aloitti myös uuden laajemman projektimme joka kulkee nimellä Sky&Sky 060606 ja jonka seuraava tuotos valmistui eilen, "Pekka Streng kohtaa Dingon" -mainen Uusi alku.
Vasemmistonuorten kevätkokous 1969 taas ei suoranaisesti ole kyseisestä järjestöstä vaan siinä peilailtiin laajemminkin kyseistä vuotta ja aatesuuntaa joka silloin kukoisti kirkkaana. "Me maalataan taivaanrantaa / ja se on niin kovin värikäs." Sijoittamalla se Vasemmistonuoret -kontekstiin ja kevääseen saatiin sille hyvinsoiva nimi ja toisekseen vedettyä biisin juju hieman "yli". Kerrassaan positiivista kuulla ettei kyseistä nimeä vielä silloin ollut käytössä, tämähän vain lisää kappaleen voimaa. Kiitos tarkennuksesta.
Ja laitetaan mainos-spämmi samaan:
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
tuli mieleen että oliko joskus joku kilpailu jossa saattoi voittaa bändin soittamaan kotiinsa, kuinkas siinä kävi, joko ratkesi?
Offline
tuli mieleen että oliko joskus joku kilpailu jossa saattoi voittaa bändin soittamaan kotiinsa, kuinkas siinä kävi, joko ratkesi?
Joo, kyllähän tuo silloin 2007 oli ja DBGenehän sen osuvasti silloin voitti, oli hyvä keikka noin kymmenelle hengelle.
Ai niin, uusi kokopitkä viime kesästä täysillä väännetty albumi on loppumetreillä valmistumista - pääsiäinen saattaa olla miksauksen ajankohta ja sitten heti kuultavaksi ja ladattavaksi sivustolle, fyysinen iso julkaisu on myös suunnitteilla ja tulossa.
PS: Nyt osataan soittaa ja vääntää namiskaa.
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
No niin. Nyt tämä projekti sitten saatiin valmiiksi, tämä viime kesästä työstetty suuruudenhullu idea luoda "albumillinen" musiikkia joka heijastaisi meidän tuntojamme ja kumpuaisi meidän kokemuspohjastamme ja tarjoaisi kuulijoille sekä henkistä, fyysistä että älyllistä haastetta ja mielihyvää. Päätettiin olla tekemättä kompromisseja ja sulautumatta ennalta saneltuihin oletuksiin ja lokeroihin, vaan tehdä kaikki siten kuin itsestä tuntui parhaalta. Henkisesti (ja jopa fyysisesti) täysin epäterveellinen päätös..
Niin kului kesä, kului syksykin, joulukin tuli ja vaihtui uudeksi vuodeksi. Viikottain työstimme kymmeniä tunteja tätä projektiamme, määrätietoisesti mutta äärimmäisen perfektionistisesti - tosiassahan määrällä oli pakko korvata tietojen ja taitojen puute.. Loppua ei tuntunut näkyvän tuolla äänitysten ja studiokikkailujen loputtomassa viidakossa, josta ei kummallakaan ollut suurta kiirettä pois. Maaliskuun sarastaessa alkoi kuitenkin olla lopulta merkkejä siitä, että projektimme saattaisi jopa valmistua joskus - kappaleet valmistuivat yksi toisensa perään miksauskuntoon ja erilaisia solmukohtia saatiin aukaistua levyn tieltä. Niinpä sitten maaliskuun lopulla pystyttiin päättämään että musiikillinen anti levyltä saadaan valmiiksi pääsiäisenä ja tässä ollaan nyt..
Ollaan itse todella tyytyväisiä tähän kokonaisuuteen, nyt on tehty niin täydellinen PN-levy kuin vain meidän taidoillamme on mahdollista tällä hetkellä. Tämä on kuitenkin taas vasta se vaihe, kun ollaan opittu jälleen vähän lisää.. Evil Kangaroon pojat ovat olleet suurena osana tätä kokonaisuutta ja heille kiitos tätäkin kautta. Nyt halutaan että mahdollisimman moni ihminen kuulisi tuotoksemme ja mielellään kuulemme kommentteja tästä kokonaisuudesta, fyysinen julkaisu on myös suunnitteilla oman hovigraafikkomme Antin aivoriihessä. MySpaceen lisäillään äänityksistä lähitulevaisuudessa äänitysten extra-kamaa ja alt.versioita..
Nyt on aika nauttia. Ihan oikeesti, sitä palautetta saa ja pitää heittää. Olkaa mukana tässä ettei seota (enempää)!
Keep it coming,
aqzu ja hooky
PS. mikäli sivuston playeri ei oikein pelitä niin kokeile eri selaimella...
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
Kertaalleen kuunneltu ja ompa pojat tehneet mahtilevyn, nytkyllä respekkiä.
Tiesitkö muuten, että räppi, mitä jotkut jopa musiikiksi sanovat, on isossa maailmassa jengimusiikkia. Nämä "kuuluisat" räppärit ja heidän jenginsä selvittelevät välejään toisiaan ammuskelemalla.
Offline
joo sama, hienoa matskua, kesä '96 varsinkin ja siitä eteenpäin tuollaista seesteisempää, yhden biisin lopussa hieno new order -pastissi. jos ilmestyy oikeana levynä niin ostan varmasti
Offline
Toimii
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
Ylempiin sama
bzort glorf bööth
Offline
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
NYT BREIKATAAN !!!!!!!!! PERKELE
This must be what jail / I will scratch
Offline
Logolle/kannellekin
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline
Laatu-riimix
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline
Laatu-riimix
joo sille kyllä :peuk:
Evil Kangaroiden versio samasta biisistä on myös tällä viikolla tulossa kuultavaksi..
Logolle/kannellekin
Joo, kiitos graafikko-antti taas visuaalisesta ilmeestä. Tästä on tosiaan tulossa kunnon fyysinen normaali julkaisu mutta on niin ylläripylläri-jutusta kyse etten paljasta paketin muotoa tai sisältöä.
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
Moronica wrote:on niin ylläripylläri-jutusta kyse etten paljasta paketin muotoa tai sisältöä.
Tehh ultimate Secret Mixtape
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
hei vaan.
YKKÖSMIEHEN PAIKKA TÄYTETTY ON
EI SE AUKI ENÄÄ OO
LIEKEISSÄ MYÖS SAULIN SAMMUMATON
RAKKAUS ROUVA JENNI HAUKIOON
Offline
Kiitos kaikille eilisistä "julkkareista"! Oli hauska nähdä kaikkia tyyppejä ja nähdä moro-nigga pitkästä aikaa, toivottavasti mielenterveys kaikilla vielä tallella!
Eilen sai ensi-iltansa "Ajatukset, joihin en kykene (Evil K remix)" eli foorumi-kemisti ja muiden Evil Kangaroon poikien tekemä remix kappaleestamme jossa itsekin olivat mukana. Tsek It Out -> http://www.myspace.com/pointlessnote
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
Pages: 1