You are not logged in.
RIP
VITTU EI PELOTELLA!!!!! :x :x :x :x :x :x Sekunnin luulin, että Dylan on kuollut. Ei tuntunut kivalta.
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
[quote:5b3440a2c9="DirtyBlueGene"]RIP [/quote:5b3440a2c9]
VITTU EI PELOTELLA!!!!! :x :x :x :x :x :x Sekunnin luulin, että Dylan on kuollut. Ei tuntunut kivalta.
Kun se päivä koettaa, otan vapaata menoistani ja juon Budweiseria koko päivän, Dylanin levyt jatkuvassa soitossa.
Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"
Offline
[quote:4af5b173f9="ex-kolja"][quote:4af5b173f9="DirtyBlueGene"]RIP [/quote:4af5b173f9]
VITTU EI PELOTELLA!!!!! :x :x :x :x :x :x Sekunnin luulin, että Dylan on kuollut. Ei tuntunut kivalta. [/quote:4af5b173f9]
Kun se päivä koettaa, otan vapaata menoistani ja juon Budweiseria koko päivän, Dylanin levyt jatkuvassa soitossa.
Samaa.
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
[quote:36743d2253="DirtyBlueGene"]RIP [/quote:36743d2253]
VITTU EI PELOTELLA!!!!! :x :x :x :x :x :x Sekunnin luulin, että Dylan on kuollut. Ei tuntunut kivalta.
ja tupousta ei niin väliä? :mad2:
Offline
Luulin myös että Bob on kuollut.
Tuli mieleen viime kesä, kun televisio oli päällä äänettömällä, ja sitten euronewsin uutisissa alkoi näkymään kuvia eri kausien Dylanista. Aloin sitten karjumaan suoraa huutoa seuralaisilleni että "EI VITTU SE ON KUOLLUT EI EI EI". No sitten se uutinen olikin se, että joku sheikki-heikki oli antanut kulttuuripalkinnon Zimmermanin pojalle.
En pidä Cat Powerista juuri ollenkaan, mutta sen jollain uudehkolla albumilla on kaunis rakkauslaulu, kohteenaan vanha Bob Dylan. Todella hieno biisi hienosta aiheesta. Tytöille, joihin vanhus-Bobin karisma puree ikuinen . Jos tunnette sellaisia, niin kertokaa rakkaita terveisiä.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Bob Dylan on suuri rakkaus, johon on ristiriitaisia tunteita. Vaikka sanaseppouden ja kreiseilyn parhaimmistoa ovat ennen 70-lukua tehdyt levyt, minua kiinnostaa myös uskonnon kanssa painiminen. Slow Train Coming on todella hieno levy.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
Bob Dylan on suuri rakkaus, johon on ristiriitaisia tunteita. Vaikka sanaseppouden ja kreiseilyn parhaimmistoa ovat ennen 70-lukua tehdyt levyt, minua kiinnostaa myös uskonnon kanssa painiminenen. Slow Train Coming on todella hieno levy.
Totta munassa on hieno levy, vaikka se tunnetuin kappale on melkein levyn huonoin viisu.
Minä taas tykkään kovasti näistä viimeisistä levyistä.
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
[quote:57a58f84ad="barton_funk"]Bob Dylan on suuri rakkaus, johon on ristiriitaisia tunteita. Vaikka sanaseppouden ja kreiseilyn parhaimmistoa ovat ennen 70-lukua tehdyt levyt, minua kiinnostaa myös uskonnon kanssa painiminenen. Slow Train Coming on todella hieno levy.[/quote:57a58f84ad]
Totta munassa on hieno levy, vaikka se tunnetuin kappale on melkein levyn huonoin viisu.
Näinpä on.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
Slow Train Coming
Todellakin aivan häkellyttävän kaunis levy.
Offline
70-luvun tuotanto on iskenyt todella kovaa jonkin aikaa. Jokainen levy on täysin omanlaisensa, ja huonommat vetäisyt vaan pehmittää kokonaiskuvaa, timantit erottuu paremmin kuin vieressä on jipullinen tuhkaa. Street Legal on soinut paljonkin residenssissäni. Levyn eka ralli Changing of the Guards svengaa kuin hirvi, komppi kulkee unelmana ja fonisankari iskee pöytään ihan uskomattoman melodian, jota Pelle Miljoonakin plagioi hittiinsä.
70-luvun livelevyt on myös just kovia. Before The Flood ja Hard Rain sisältää heittäytyvää ja raivokasta laulua, sellaista mitä Bobilta on aika vähän taltioitu. Budokan-live on myös mahtava, vaikka sitä turhaan aina parjataan. Kaikki biisit vedetty uusiksi isoilla sovituksilla, joista tulee mieleen Elviksen kasinovuodet, ja sehän on viihteen ja taiteen naittamista parhaimmillaan.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Tykkään eniten Blood on the tracksista, jos -70-luvun tuotannosta puhutaan. Melkein yhtä loistava on Desire.
Offline
Blood on the tracks
Dylanin paras levy, kakkosena lienee Blonde on blonde.
Suosikkikohtauksiani Dylanin musiikin parissa on 115th Dream -biisin intro, jätkät repeää nauruun, juttu otetaan uusiksi ja bändi liittyy mukaan ja kaikki on jotenkin hysteeristä.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
[quote:575bf0763a="Feggy"]Blood on the tracks[/quote:575bf0763a]
Dylanin paras levy, kakkosena lienee Blonde on blonde.
Joskus näin, joskus - vekkulia kyllä - toisin päin.
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
[quote:c6c2d69bbd="Neuvostoliitto"][quote:c6c2d69bbd="Feggy"]Blood on the tracks[/quote:c6c2d69bbd]
Dylanin paras levy, kakkosena lienee Blonde on blonde.
[/quote:c6c2d69bbd]
Joskus näin, joskus - vekkulia kyllä - toisin päin.
Menee täysin ohi, eikä kiinnosta ketään.
Vähänkö hyvä kirjan nimi "No Blonde Blood on the Blonde tracks"
Piti vaan kääntää yksi "on"!
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
Suosikkikohtauksiani Dylanin musiikin parissa on 115th Dream -biisin intro, jätkät repeää nauruun, juttu otetaan uusiksi ja bändi liittyy mukaan ja kaikki on jotenkin hysteeristä.
Rupeen aina nauramaan mukana tossa kohdassa. On The Road Againin Honey, I gotta think you're really weird. ja Honey, how come you don't move? naurattaa kans joka kerta. Se äänensävy kruunaa lyriikat.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
Oon kuunnellut tänään sitä ihan ensimmäistä levyä. Ihan mahtava meininki meneillään koko lätyllä, nuori Zimmerman tekee kaikkensa kuulostaakseen ikiaikaiselta bluesukolta, ja onnistuu siinä aika napakasti. Ja Song To Woody on sanoitukseltaan ja sävellykseltään niin hyvä biisi, että yleisesti arvostetummalta Freewheeliniltä saa yhtä hyvää etsiä. Tai no joo, Girl from the North Country ja Don't Think Twice, It's All Right ovat yhtä hyviä.
Neljää ekaa levyä tulee kuunneltua ihan liian vähän. Ja kun kuuntelee, niin sitä osaa ymmärtää paremmin jengin vastareaktioita sähköistymiselle. Sillä meininkihän muuttu Another Siden ja Bringing It All Back Homen välillä täysin, muutenkin kuin soundillisesti.
Se on muuten hassua, että eka, toka ja neljäs levy muistuttavat kaikki pääpiirteittäin toisiaan, mutta kolmonen eli The Times They Are a-Changin' on jotenkin ihan eri maailmasta. Raskas ja synkkä levy, vaatii paljon kuulijaltaan. The Lonesome Death of Hattie Carroll on ihan mahtava teos, diggaan erityisesti siitä säkeistöstä, jossa jokainen rivi, tai ainakin kolme ekaa tuntuu päättyvän sanaan "Table". Hieno tehokeino, jää soimaan päähän.
Vielä pitää todeta että Selfportrait on omalla tavallaan se paras levy, ja sitten haluan tunnustaa että en ole koskaan jaksanut kuunnella John Wesley Harding -albumia alusta loppuun. Tuntuu että se on miehen kamalin ja tylsin levy, sovitukset tuntuu olevan pidättelyä ja alisuorittamista, huuliharppu kuulostaa Dylaninkin mittapuulla hirvittävältä ja muutenkin kaikki tökkii. Vaikka fanitan äijää kympillä, niin tuo levy tuntuu olevan niin helvetillisen tylsä, että se on jo obskuuria. Yritin kerran käyttää sitä unilääkkeenäkin, mutta pikemminkin levy vain turhautti.
No, nyt kun kirjoitin tuosta huuliharpusta, niin se on muuten hassua, että miten vaihtelevaa jälkeä Bob saa harpullaan aikaan. Jotkut videofilmit 60-luvun alkupuolelta antaa jopa vähän sellaista vaikutelmaa, että se ei osaisi edes soittaa kyseistä instrumenttia oikeasti. Blood on The Tracksilla harppukohtaukset on taas innostavia ja nättejäkin. Niin ja sitten se livepätkä, joka tulee I'm Not There -elokuvan lopussa, niin siinä soitto saa jo jazzmaisia sävyjä, mikä on tässä kohtaa positiivinen kehu. Magiaa, magiaa.
I'm Not There -leffassa ärsytti se Geren episodi jotenkin.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
sitten haluan tunnustaa että en ole koskaan jaksanut kuunnella John Wesley Harding -albumia alusta loppuun. Tuntuu että se on miehen kamalin ja tylsin levy, sovitukset tuntuu olevan pidättelyä ja alisuorittamista, huuliharppu kuulostaa Dylaninkin mittapuulla hirvittävältä ja muutenkin kaikki tökkii. Vaikka fanitan äijää kympillä, niin tuo levy tuntuu olevan niin helvetillisen tylsä, että se on jo obskuuria. Yritin kerran käyttää sitä unilääkkeenäkin, mutta pikemminkin levy vain turhautti..
eiks tossa joku Jimi Hendrix coveri? muistaakseni tykkäsin siitä kovastikin, muista biiseistä ei mitään mielikuvaa.
another side on varmaan upein levy koskaan ja freewheelinilla on pari hyvinkin koskettavaa ja muistoja herättävää biisiä. myös debyytti on oikein mainio ja times ainakin muutaman kuuntelun perusteella lupauksia herättävä. itse vierastan hyvinkin paljon tota Bring it all back homelta alkanutta rokkisoundia. ensikosketus Dylaniin tapahtui Highway ´61:lla eikä kyllä uponnut yhtään, mut sit Another Sidea kuulostellessa olin aika myyty.
Offline
[quote:7c77ab9dd3="Neuvostoliitto"]sitten haluan tunnustaa että en ole koskaan jaksanut kuunnella John Wesley Harding -albumia alusta loppuun. Tuntuu että se on miehen kamalin ja tylsin levy, sovitukset tuntuu olevan pidättelyä ja alisuorittamista, huuliharppu kuulostaa Dylaninkin mittapuulla hirvittävältä ja muutenkin kaikki tökkii. Vaikka fanitan äijää kympillä, niin tuo levy tuntuu olevan niin helvetillisen tylsä, että se on jo obskuuria. Yritin kerran käyttää sitä unilääkkeenäkin, mutta pikemminkin levy vain turhautti..[/quote:7c77ab9dd3]
eiks tossa joku Jimi Hendrix coveri? muistaakseni tykkäsin siitä kovastikin, muista biiseistä ei mitään mielikuvaa.
Mjoötääääähhh Aikajana ei kulje takaperin ja tiedon puute on synti vielä usean oluenkin jälkeen, Dylanin oma biisi se on. Hendrixin versio on ihan eri biisi, Dylanin omassa parempi tunnelma.
John Wesley Harding muistuttaa ehkä eniten sekä Freewheeliniä että Bringing It All Back Homea. Jos joku kuuntelisi tänä päivänä ilman mitään taustatietoa kronologisessa järjestyksessä tuotantoa niin JWH vain hajoittaa kuuntelijan odotukset siitä, mitä Dylanin levyllä odottaa kuulevansa. Ja onhan siellä aivan loistavia biisejä ties kuinka monta
Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"
Offline
Hendrixin veto on mun mielestä paljon parempi, tai siis kyseessä saattaa olla jopa maailman paras esitys koskaan. Jokainen osa-alue on hiottu vimosen päälle, ja silti meininki on rock! Akustiset kitarat siellä takana, sähköskeban jatkuvasti mutta loogisesti muuttuva ja kehittyvä soundi.. Oli kuinka klise tahansa, niin Hendrixin näkemys All Along The Watchtowerista lienee maailman paras coveri koskaan.
Bringing It All Back Home on parempi kuin Highway 61 Revisited, paremmat biisit. Highway sisältää kyllä mahtibiisin Like A Rolling Stone, mutta muuten materiaali on edeltäjäänsä heikompaa, vaikkakin ihan hyvää. Desolation Row ei muuten ole koskaan kuulunut suosikkeihini, ne lyriikat ei siinä kohtaa innosta ja yhdentoista minuutin kesto on siten liikaa. Pitkistä biiseistä Sad Eyed Lady Of The Lowlands on kovin.
Karuimmat Dylan-illat on kyllä niitä, jolloin pitää vaan kuunnella Tangled Up In Bluen kaikkia eri studio- ja liveversioita, vaikka niissä ei muuttuisi kuin yksi sointu tai sanoituksissa pari pronominiä. Ensi kuussa vissiin pukkaa uutta levyä, haitari joka biisillä.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
[quote:1565df6f59="pallonapa"][quote:1565df6f59="Neuvostoliitto"]sitten haluan tunnustaa että en ole koskaan jaksanut kuunnella John Wesley Harding -albumia alusta loppuun. Tuntuu että se on miehen kamalin ja tylsin levy, sovitukset tuntuu olevan pidättelyä ja alisuorittamista, huuliharppu kuulostaa Dylaninkin mittapuulla hirvittävältä ja muutenkin kaikki tökkii. Vaikka fanitan äijää kympillä, niin tuo levy tuntuu olevan niin helvetillisen tylsä, että se on jo obskuuria. Yritin kerran käyttää sitä unilääkkeenäkin, mutta pikemminkin levy vain turhautti..[/quote:1565df6f59]
eiks tossa joku Jimi Hendrix coveri? muistaakseni tykkäsin siitä kovastikin, muista biiseistä ei mitään mielikuvaa.
[/quote:1565df6f59]Mjoötääääähhh Aikajana ei kulje takaperin ja tiedon puute on synti vielä usean oluenkin jälkeen, Dylanin oma biisi se on. Hendrixin versio on ihan eri biisi, Dylanin omassa parempi tunnelma.
ääh! näihän se tietty meni. nyt on tääkin aukko sivistyksessä korjattu
Offline
sitten haluan tunnustaa että en ole koskaan jaksanut kuunnella John Wesley Harding -albumia alusta loppuun. Tuntuu että se on miehen kamalin ja tylsin levy, sovitukset tuntuu olevan pidättelyä ja alisuorittamista, huuliharppu kuulostaa Dylaninkin mittapuulla hirvittävältä ja muutenkin kaikki tökkii. Vaikka fanitan äijää kympillä, niin tuo levy tuntuu olevan niin helvetillisen tylsä, että se on jo obskuuria. Yritin kerran käyttää sitä unilääkkeenäkin, mutta pikemminkin levy vain turhautti..
Ihan suosikkejani. Ja The Ballad of Frankie Lee & Judas Priest on yksi suosikkibiisejäni.
Tuo voi kuulostaa alisuorittamiselta, jos sitä kuuntelee samoilla korvilla kuin edeltäviä levyjä, mutta tuo on minusta ihan oma maailmansa, johon pitää asennoitua oikealla tavalla (jotta siitä pystyy nauttimaan). Minusta se on rento ja pienimuotoinen - hyvällä tavalla. Levy, jota on hankala pilkota biiseihin, jonka pitää ottaa kokonaisuutena. Se ei ole seksiä puolituttujen kanssa, niin kuin Blonde on Blonde, vaan se on rakastelua monivuotisen kumppanin kanssa. (Tästä syystä uskonkin, että All Along The Watchtowerin saama huomio on haitannut levyn myöhemmin saamaa vastaanottoa.)
Siinä on jotain, mitä Dylan on tuntunut myöhemminkin tavoitelleen (mm. New Morningilla), siinä kuitenkin aina jollakin tavalla hieman epäonnistuen. Ennen kahta viimeistä ja erityisesti Modern Timesia.
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
Ps. Heräsin just.
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
No, ite diggailen jollain tasolla myös niistä jeesustelulevyistä ja Dylan & The Dead -livestäkin. Mutta kai se Harding täytyy ottaa kuunteluun uudelleen, kunhan aika tuntuu oikealta.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Dylan & The Dead -livestäkin.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
[quote:f2326fdfb6="Neuvostoliitto"] Dylan & The Dead -livestäkin. [/quote:f2326fdfb6]
Rupisen loistava albumi. Monet ei osaa, sama kohtalo Selfportraitilla joka on Kellariteippejä parempi vaikka yleinen käsitys puhuu muuta.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
[quote:1ebc383dbc="barton_funk"][quote:1ebc383dbc="Neuvostoliitto"] Dylan & The Dead -livestäkin. [/quote:1ebc383dbc]
[/quote:1ebc383dbc]
Rupisen loistava albumi. Monet ei osaa, sama kohtalo Selfportraitilla joka on Kellariteippejä parempi vaikka yleinen käsitys puhuu muuta.
No ei kyllä ole kellariteippejä parempi, mutta silti huomattavan aliarvostettu!
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
[quote:8c3a397ca1="Neuvostoliitto"][quote:8c3a397ca1="barton_funk"][quote:8c3a397ca1="Neuvostoliitto"] Dylan & The Dead -livestäkin. [/quote:8c3a397ca1]
[/quote:8c3a397ca1]
Rupisen loistava albumi. Monet ei osaa, sama kohtalo Selfportraitilla joka on Kellariteippejä parempi vaikka yleinen käsitys puhuu muuta.[/quote:8c3a397ca1]
No ei kyllä ole kellariteippejä parempi, mutta silti huomattavan aliarvostettu!
Tässä vahva eri. Kellariteipit on OK, D&D
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
Hendrixin veto on mun mielestä paljon parempi, tai siis kyseessä saattaa olla jopa maailman paras esitys koskaan. Jokainen osa-alue on hiottu vimosen päälle, ja silti meininki on rock! Akustiset kitarat siellä takana, sähköskeban jatkuvasti mutta loogisesti muuttuva ja kehittyvä soundi.. Oli kuinka klise tahansa, niin Hendrixin näkemys All Along The Watchtowerista lienee maailman paras coveri koskaan.
Taysin sama! Muistaakseni myos Dylan itse tykkasi tuosta koverista ja alkoi Hendrixin kuoleman jalkeen soittaa livena hieman samantapaista sahkoista versiota.
Bringing It All Back Home on parempi kuin Highway 61 Revisited, paremmat biisit. Highway sisältää kyllä mahtibiisin Like A Rolling Stone, mutta muuten materiaali on edeltäjäänsä heikompaa, vaikkakin ihan hyvää. Desolation Row ei muuten ole koskaan kuulunut suosikkeihini, ne lyriikat ei siinä kohtaa innosta ja yhdentoista minuutin kesto on siten liikaa. Pitkistä biiseistä Sad Eyed Lady Of The Lowlands on kovin.
Muuten oikeita mielipiteita, mutta Desolation Row on kylla kova biisi Like A Rolling Stone on Dylanin paras biisi. Etenkin Live 1966-veto.
Tykkaan myos jonkin verran niista jeesustelulevyista, etenkin Savedista ja Dylan & Dead on myos mainettaan huomattavasti parempi. Selfportrait pitanee ottaa kuunteluun kun/jos joskus paaseen takaisin Suomeen.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
UUSI LEVY ENSI KUUSSA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
Ja jokaisella biisillä lisämausteena haitari - Mikäs sen mukavampaa.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline