You are not logged in.
Enää ei tartte kokoontua "Tätä minä nyt kuuntelen" -topikissa.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
Eiks progetyypit kokoonnu alla olevassa osoitteessa?
http://www.palasokeri.com
Saavuttaakseni rikkinäisyyden ja pelokkuuden tunnelman lauloin kappaleen alasti pimeän studion lattialla, kertoo Juha K. Korento.
Offline
Onx Colosseumilla semmoista biisiä kuin jotenkin Walking in the park? Se on semmoinen vähemmän proge-biisi, oikeastaan torvi-rytmibluusia.
Offline
Onx Colosseumilla semmoista biisiä kuin jotenkin Walking in the park? Se on semmoinen vähemmän proge-biisi, oikeastaan torvi-rytmibluusia.
Joo on. Niillä on muitakin samantyyppisiä vetoja, joissa progella on pienempi rooli. Toimii hyvin. Itseäni ärsyttää sen rumpalin sooloileva asenne silloin tällöin. Taidan olla enemmän Ringo-koulukunnan ihminen.
Mistäköhän sitä aloittaisi tämän aiheen käsittelyn? Topicit löytynee jo tunnetuimmille bändeille. Pink Floyd on ihan erilaista kuin muu progeksi mielletty, ehkä se on sit psykedeelistä rokkia? Floydi on silti parasta, ne teki kymmenen vuoden (67-77) aikana vissiin pelkästään huippukamaa ja sitten hyvä meininki loppui kuin seinään.
King Crimsonilla on useita hyviä levyjä, mutta niistä jaksan kuunnella nykyään vain ekaa, Larksia ja Redia. Ja niitäkin ehkä kerran vuoteen. 15-vuotiaan Neuvostoliiton suosikkibändi, näillä oli jotenkin niin saatanallinen tunnelma kaikessa. Nykyään tuntuu siltä että Frippiltä on jääny levy soimaan todella pahasti, eivätkä nykyiset levyt, joilla musiikin avulla tutkitaan mustan ja harmaan välistä viivaa sekä puuduttavaa gamelan-kitarointia, oikein iske.
Yesiin Yes Album ja Close To The Edge on asiameininkiä kummatkin. Myös aggressiivisempi Relayer toimii jollain kierolla tavalla myös. Rankkoja sällejä nää kaikki, soittelee itelleen just sen verta mikä tuntuu oikealle. Wakemanilla on miljoona kosketinsoitinta ja neroja soundeja, Howe on melodinen kitaristi joka soitti vissiin Queenin Innuendon flamencot kun nössö-May ei pystynyt. Chris Squiren tyyli soittaa plekulla bassosta vaikeuksia innoitti elokuvaohjaaja Vincent Galloakin.
Genesiksen progejutut on aina kuulostanut mulle tylsiltä ja ärsyttäviltä, pop-kauteensa tutustumista odottelen innolla.
Elpillä oli jotain kivaa urkuhommaa, enimmäkseen skeidaa.
Mutta Jethro Tull se vasta hienojen ihmisten musiikkia onkin! Monipuolinen ja lahjakas bändi. Huippukamaa vaikka millä mitalla.
Aika kuollut genre kyseessä kai. Ei ole innostanut aikoihin. Kirjoittelen jossain välissä ehkä lisää vähemmän tunnetuista mutta ainakin jollain tasolla toimivista levyistä.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
varsin suuri osa kuuntelemastani musasta on 70-luvun progea.
king crimson on toki se paras kaikista. yes, genesis, gentle giant, jethro tull ja all the big names niinq david brent sano. kaikki parasta.
kai tässä otsikossa pitäisi sitten keskustella noista bändeistä joille ei vielä topikkia ole? ainakin king crimsonille, genesisille ja yesille on
Offline
Jethro Tull on kova joo. Niillä on vaan pirusti levyjä, etten oo kuullu varmaan puoliakaan. Genesis kuulostaa nyt tosi hyvältä, kun sain vihdoin hankittua viis ekaa. Suomiprogea tunnen huonosti, perus Pressa ja Wigut on vaan hallussa. Gentle Giant sai mut ihan sekasin kun siihen tutustuin. Kaikki ne venkoilut oli jotain niin erilaista. Sit on toki jotain yksittäisiä helmiä, mut en nyt jaksa niistä, joskus toiste.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
Van der Graaf Generatorin H to He Who Am the Only One ja Pawn Hearts!
This must be what jail / I will scratch
Offline
Kuuntelin tänään pitkästä aikaa King Crimsonin Power to Believeä. En muistanut, että sekin on hyvä. Rediä ja In The Court of the Crimson Kingiä tulee kuunneltua säännöllisimmin.
Offline
Van der Graaf Generatorin H to He Who Am the Only One ja Pawn Hearts!
Unohdin nämä ihan täysin. Joo, parasta. Fonisti on rautanen, ja kaikki biisit kertoo komplekseista ja vieraantumisesta. Ei ollut aikakautensa tyypillisin pumppu todellakaan. Niksula-tunnelmointia parhaimmillaan!
A Plague Of Lighthouse Keepers
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Aika kuollut genre kyseessä kai.
Niin kai jonkun Dream Theaterin voisi laskea progeksi... Eipä sinällään, että bändi minua mitenkään suunnattomasti kiinnostaisi. Noista uudemmista progebändeistä Porcupine Tree on jaksanut innostaa enemmänkin vain vain vähän alusta. Etenkin Fear of a Blank Planet toimii. Mutta niillekin löytyy jo oma otsikko.
King Crimsonilta tykkää siitä debystä ja etenkin Epitaphista. Red kuulosti muistaakseni myös hyvältä, mutta enpä ole siihen saanut sen paremmin koskaan tutustutta. Genesiksen Selling England by the Poundista tykkään myös. Wigwamilta en ole häpeäkseni kuunnellut kuin jotain livelevyä ja Nuclear Nightclubia. Ihan ok menoa, mutta enpä ole mitään levyjä kuitenkaan jaksanut hankkia.
Yesin kohdalla on sivistyksessä aukko ja Jethro Tullilta on sitten vissiin tullut kuultua niitä vääriä levyjä.
Van Der Graaf Generator kuulosti mielenkiintoiselta ja siihen pitänee tutustua joskus lisää. Mihin Amon Düül lasketaan? Onko se progea vai psykedeliaa? Niilläkin on kuitenkin hyviä juttuja. Mites sitten Uriah Heep? Very 'Eavysta en tykännyt muistaakseni yhtään. Magician's Birthday oli muistaakseni ainakin jonkin verran parempi, mutta vissiin olen senkin pois myynyt kun en sitä mistään pari vuotta sitten löytänyt.
Mitäs näitä muita oli... Niin tuo Ozric Tentacles. Vai onko se progea? Tämän foorumin edeltäjällä (ainakin Prakk) sitä joskus hekutettiin(/hehkutti). Arborecencen joskus omistin, mutta senkin olen myynyt pois. Ei ollu mun juttu tuo bändi.
Pink Floyd oli debyytistä The Walliin saakka silkkaa neroutta.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
amon duul on krautrockia.
jethro tullin 3 parasta levyä ovat mielestäni thick as a brick, minstrel in the galaxy ja songs from the wood. niihin kannattaa ehdottomasti tutustua.
van der graaf generator ei ole koskaan syystä tai toisesta vaan kolahtanut.
Offline
Varsin pieni osa kuuntelemastani musasta on 70-luvun progea. Pienenä vähän Pink Floydia ja Genesistä harrastin, mutta ainoa mikä on jäänyt on King Crimson ja siltäkin riittää vallan hyvin se Young person's guide-kokoelma. No, on mulla vielä Dark side of the moon, ehkä noita muitakin floydeja ja muutaman Genesiksen vois uudelleen tarkistaa. Tykkäsin jotenkin pienenä myös Kansasin livetuplasta ja ostin halvalla divarista vain todetakseni, että ei oikein pysty.
Sitten taas progehtavat popbändit ovat sydäntä lähellä. Electric light orchestra, Procol Harum, Moody Blues, Jethro Tull varauksin, myöhäinen Wigwam jne. ovat suuria suosikkejani.
Offline
Vierastin todella pitkään kaikkea vähänkin progeen viittaavaa, oikeastaan ainoana poikkeuksena krautrokki. Viimeisen vuoden aikana olen alkanut vähitellen lämmetä muullekin, mutta kaltaiselleni rasittavalle musasnobille sopivasti lähinnä tuolle ns. avant-prog-osastolle. Henry Cow ja Univers Zero
Mut joo, taitaa olla vähän väärä topikki. Ei-popimmassa jatkot arviolta vuonna 2014...
Offline
Onko (länsi-)saksalainen Novalis kenellekään tutumpi? Heillä on paljonkin melodista ja kaunista tuotantoa hieman Camelin tyyliin, hieno 70-lukulainen yhtye jonka nimeen törmää erittäin harvoin progepuinneissa.
- Ett sjömanshem låter också som rätt plats för en full finsk sjöman.
---
- Han pundar och dampar loss i Vänersborg i vanlig ordning och hamnar i trubbel med polisen emellanåt.
Offline
King Crimson Eka, Wake Of Poseidon, Islands, Larks, Starless, Red, Discipline..onhan niitä kovia kiekkoja.
Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"
Offline
Taisin rankata Diagonalin debyyttilevyn viime vuoden toiseksi parhaaksi. Kyseessä siis progeryhmä Englannista ja vaikutteet ovat hyvin vahvasti King Crimsonin 70-luvun alkupuoliskon tuotannossa - soittajien ulkonäköä ja levyn soundeja myöten. Joku voisi sanoa, että menee jo naurettavaksi noin tarkka tietyn aikakauden imitointi, mutta minkäs teet kun levyn kaikki viisi kappaletta on niin pirun hyviä. Kuunneltavissa kokonaisuudessaan tuolla -> http://www.last.fm/music/Diagonal+(UK)
Hieman kevyempää uutta progea on tullut lähinnä kuunneltua Anekdotenin Gravity levyn muodossa. http://www.myspace.com/anekdoten
Mitä tulee Jethro Tulliin, niin Aqualung lienee se helpoin levy mistä aloittaa bändiin tutustuminen. King Crimsonista taidettiin kaikki olennainen jo mainita, Red toki levyistänsä parhain.
Offline
Vierastin todella pitkään kaikkea vähänkin progeen viittaavaa, oikeastaan ainoana poikkeuksena krautrokki. Viimeisen vuoden aikana olen alkanut vähitellen lämmetä muullekin, mutta kaltaiselleni rasittavalle musasnobille sopivasti lähinnä tuolle ns. avant-prog-osastolle. Henry Cow ja Univers Zero
Niin no, kyllähän monetkin näistä ns. Rock in Opposition -"skenen" nimistä on hyvää tai parhaimmillaan parasta, kuten Art Bears, Etron Fou Leloublan, Samla Mammas Manna, Koenjihyakkei (lasketaanko?), ja kuulemistani Univers Zeron jutuistakin oon kyllä tykännyt.
King Crimsonilta Larks' Tongues - Starless & BB - Red -kolmikko toimii yhä ja debykin osittain.
This must be what jail / I will scratch
Offline
Koenjihyakkei saattais kyllä sopia. 5uu's, Bob Drake..RiO-osastolta löytyy paljon kovia nimiä kyllä. Magma on jotain mistä monesti on kuultu mutta kuulohavainto puuttuu vielä.
Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"
Offline
shub-niggurath on uudemmasta (joskus 80-luvun lopulla) kamasta myös aivan loistava. yhden levyn olen kuullut, aivan uskomattomia sävellyksiä. jotain univers zeron tyyppejä siis siinä.
king crimsonin ja anekdotenin ystäville täytyy suositella myös ruotsalaista morte macabrea, joka siis koostuu anekdotenin ja landberkin soittajista. kummastakaan noista en tykkää, mutta morte macabren symphonic holocaust on yksi kaikkien aikojen suosikkejani. levyllä on siis b-luokan kauhuleffojen tunnareja vedetty proge/postrokahtavaan tyyliin. täydelliset saundit ja onhan ne sävellykset huikeita. goblinin quiet dropsista ovat tehneet suorastaan pakahduttavan kauniin version.
largille suosittelisin ehdottomasti omaa king crimson-suosikkiani, starless and bible blackia.
Offline
Onko (länsi-)saksalainen Novalis kenellekään tutumpi? Heillä on paljonkin melodista ja kaunista tuotantoa hieman Camelin tyyliin, hieno 70-lukulainen yhtye jonka nimeen törmää erittäin harvoin progepuinneissa.
Hyvää kamaa. Paras levy lienee se nimetön kakkosalbumi, kakkosena tulee Sommerabend, sitten kai Brandung. Vielleicht bist Du ein Clown on myös ihan hyvä, ekan levyn vikana on se, että siinä lauletaan englanniksi. Muitapa en oo kuullu. Sommerabend on niin kaunista, että äititkin tykkäis.
Offline
Offline
[quote:08d72bb86c="ydinaukio"]amon duul on krautrockia.
jethro tullin 3 parasta levyä ovat mielestäni thick as a brick, minstrel in the galaxy ja songs from the wood. niihin kannattaa ehdottomasti tutustua.
van der graaf generator ei ole koskaan syystä tai toisesta vaan kolahtanut. [/quote:08d72bb86c]
aqualung on jethro tullin levyistä toki myös tsekkaamisen arvoinen.
amon duul eroaa monista muista krauttibändeistä aika paljon, tai sen voisi vaikka luokitella ihan vaan progeksi, sillä niiden musa on tunnetuimmista krautrockbändeistä ehkä lähimpänä "perusprogea".
ja korjataanpa että tuo jethro tullin levy on tottakai minstrel in the gallery eikä galaxy.
ja kun suomi pelaa lätkää
se iskee joka jätkään
kaljaa koneeseen ja ukkometsoon
Offline
ja korjataanpa että tuo jethro tullin levy on tottakai minstrel in the gallery eikä galaxy.
tais olla acid mothersien levy tuo toinen, niillähän näitä progeväännöksiä riittää.
Offline
Mitäs näitä muita oli... Niin tuo Ozric Tentacles. Vai onko se progea? Tämän foorumin edeltäjällä (ainakin Prakk) sitä joskus hekutettiin(/hehkutti). Arborecencen joskus omistin, mutta senkin olen myynyt pois. Ei ollu mun juttu tuo bändi.
On kai se. Eipä ole viime vuosina enää kauheen aktiivisesti tullut kuunneltua (tosin viime viikolla kuuntelin Spotifystä sen uusimman liven). Pahin vika noiden levyissä on se että ne kuulostaa suunnilleen kaikki samalta, mutta jos nyt jonkun ostaa niin varmaan Erpland on se paras.
SOSDO MASSA KOMOROSSA
Offline
Jethro Tullista ajattelin jaaritella.
Debyytti This Was, vm.68 kuulostaa ilmestymisvuodeltaan. Eli kyseessä ei ole selkeästi mikään tietty genre. Joku biisi on popimpaa ja joku jazzimpaa. Enimmäkseen bluesista on kysymys, huilubluesista. Todellista oppositiokamaa siis. "A Song for Jeffrey" kannattaa kuulla, bändin oleellisimpia ja parhaita ralleja. Huuliharppu ja huilu vuorottelee, Andersonin vokaalit on äänitetty silleen että ne vois olla 40-luvulta. A-puolelta löytyy Roland Kirk(!) -coveri Serenade to a Cuckoo, asiallinen luenta sekin.
Stand Up (69) ei ole sekään mitään progepullistelua, vaan älyttömän lungisti soitettua hippien fiilistelykamaa. Ensin soitetaan rankempaa riffittelyä, sitten fiilistellään inkkarimeiningillä ja jossain vaiheessa soitetaan Bachia, tarkemmin sanottuna biisissä Bourée, joka sisältää parhaimman bassosoolon populaarimusiikin tällä puolen. We Used to Know on se biisi, mistä Eaglesit plagioi Hotel Californiansa.
Benefit (70) on vissiin tylsin levy koskaan. Huonoja sävellyksiä ja laiskaa soittoa. En muista yhtään biisiä, sovitaan että ihan turha albumi.
Aqualungistakaan (71) en ole oikein ikinä perustanut. Vinyyliltäkin kuunnteltuna siinä kolkot soundit. Ja sitten levyn hittibiiseissä kuulen sellaista vaikeasti kuvailtavaa, ankeaa brittimäisyyttä. Toisaalta, tätä kaikki suosittelee joten useimpiin iskee.
Thick as a Brick (72) on sitten sitä "oikeaoppista" progea, mutta pehmeästi soitettuna. Hyvää kamaa, taitaa olla niitä genrensä merkkilevyjä tai jotain. Hyviä melodioita syötetään kovalla tahdilla, ei mitään turhaa kursailua. Tästä voisi pölliä aineksia vaikka kuinka moneen pop-kappaleeseen.
A Passion Play (73) sopii varmaan sekä RIO- että Van Der Graaf -diggareille. Uusina elementteinä on saksofoneja ja syntetisaattoreita. Sairasta kamaa, jokaikinen melodianpätkä soitetaan vaikeimmalla mahdollisella tavalla ja soundeja vaihdetaan luvattoman monta kertaa. Sovitukset on yllättäviä, puun takaa eteen hyppää vihellyskuoro, ja sitten isketäänkin pianonkansi kiinni ja revitään siitä ambienssia, perkele. Tästä on hauska kuunnella ensimmäinen tai toinen puoli aina joskus.
War Child (74) on kai jotain edellisen levyn ylijäämiä tehtyinä normimittaisiksi biiseiksi. Ei enempää muistikuvia kuin kiva nimibiisi.
Minstrel in the Gallery (75) on paluuta vanhempaan. Rankempaa rokkia ja folkimpaa folkia. Levyn päättävä, vain 37 sekuntia kestävä "Grace" on kauneimpia biisejä koskaan. Fonia ei enää kuulla, syy on outo: Dille-Andersonin mielestä foninpuhallus oli kuin oraaliseksiä, eikä miehiselle huilistille sopivaa puuhaa ollenkaan. Tuo ei vielä riittänyt, vaan jäbä heitti perään että "Naiset tykkäävät saksofonin soittamisesta koska puinen kappale tunkeutuu huulien väliin", näin järjestyi hyvä sijoitus loputtomassa "Tyhmät muusikot puhuvat tyhmyyksiä musiikista" -sarjassa.
Too Old to Rock 'n' Roll: Too Young to Die! (76) on ihan poppia taas. Viihdekamaa, saattoi olla huumorilla tehty. Nimibiisi on mahtava, ja siihen on tehty maailman paras musiikkivideo. Nautinnollisia hetkiä löytyy youtubesta: http://www.youtube.com/watch?v=RdfPER5Cgm8. Videossa tapahtuu kaikenmaailman asiameininkiä, jokainen oivallus ja kikka on edellistä parempi. Tuota katsoessa tuntee harmia siitä, että nykyiset musiikkivideoiden ohjaajat on itsensä liian tosissaan ottavia nynnyjä. Toisinaan tuntuu myös että itse biisi on näiden paras.
Songs from the Wood, 77, ja Heavy Horses, 78, ovat samankaltaisia keskenään. Eli varmaan juuri sitä ominaisinta Tull-soundia, folkin, rockin ja progen triangelissa pyöritään, pääpaino folkissa. Kansanmusiikkivaikutteet näkyy näillä aika selkeästi.
Noiden jälkeen on tullut monta levyä, joita ei varmaan kukaan tarvitse. Useimpia en ole kuullut. Jätkät on loppupelissä hyväsydämisiä hönttejä, ja Anderson omistaa kalatehtaan sekä mökin Uzbekistanissa.
Olen käynyt katsomassa kerran livenä näitä. Joskus vuosia sitten kultsalla. Hyvä setti. Oikeastaan keikoilla kannattaa käydä aina jos on rahaa. Ne tulee tänäkin vuonna suomeen. Luulen että en ole menossa. Mutta joku muu voi mennä, kukapa sen tietää.
Schnabel Ralf, kai kannatat sä viittä vuotta/
suunnitelmataloudessa lepää kansanvoima/
Kommunismissa ei vikaa oo vaan ihmisissä/
tuskin pois pääsen täältä konsanaan
Offline
Tommonen dokkari kun Prog Rock Britannia tuli just vähän aikaa sitten BBC:ltä. Vanhat progehörhöt muistelee-tyylillä mennään mut ihan mukavaa arkistokuvaa ja ainakin mulle paljon uusia pätkiä. Itellä DVD:llä toi jos joku haluaa lainata mut kai toi jostain intternetistäkin löytyy.
Tommoset ainakin mukana:
Yes
Genesis
The Crazy world of Arthur Brown
ELP
King Crimson
Caravan
Egg
Procol Harum
The Musical Box
Tiesitkö muuten, että räppi, mitä jotkut jopa musiikiksi sanovat, on isossa maailmassa jengimusiikkia. Nämä "kuuluisat" räppärit ja heidän jenginsä selvittelevät välejään toisiaan ammuskelemalla.
Offline
yläasteikäisenä tuli koluttua sen verran huolella varsinki noita jethro tullin levyjä etten oo sen koommin jaksanu koko genreä kuunnella. mutta varmaan joku songs from the wood ois melkoinen nostalgiatrippi tätä nykyä. ja kyllähän noita muitaki tuli kuunneltua, camelin mirage, van der graaf generatorin pawn hearts ja king crimsonin islands tais olla ne muut kestosuosikit.
Offline
Oon myöhässä, joten sen kummemmin selittelemättä listailen vaan kuulemiani suosikkeja: kaikki krautrockbändien parhaat jutut, Soft Machinen pari ekaa (varmaan muutkin ok), Wyattin soolot (onko progea jne.), Gongin Angel's Egg ja Camembert Electrique (ja Peel Sesh + jotain muita, varmaan trilogian eka ois kans hyvä), Arean...no, kaikki kuulemani, P.F.M. kaikki vikoihin levyihin asti, Van Der Graaf Generatorin Pawn Hearts, Magman Udu Wudu ja varmaan muutkin, Genesiksen Selling England (jotkut aiemmat ei kolahtanu eka kuulemalla mut voi olla hyvii, Kinkuilta eka + Asspick + Red + Earthbound!, Aphrodite's Childin kaikki, heh, SBB:n eka!!!, uusista Koenji ja Ruins (jälkimmäinen pikkuvarauksella) toki ja Ruinsalonen keikka oli mieletön. Yesia ja ELPia en oo jaksanu kokeilla, vielä, ja tokihan Yesissa kiehtoo se et siin oli Steve Howe, joka soitti myös Tomorrowissa, onko miehen soololevyt mistään kotosin? Suomalaisista Haikaran kaikki, Tabula Rasan eka, Elonkorjuun eka päällimmäisinä. Ruottalaisten suhteen oon ollu laiska, vaikka siellä paljon hyvää tuntuisi olevan.
Eritoten kiinnostaa, jos jollain on oikeasti heittää yhtä kovia suosituksia italoprogesta ku Area ja PFM.
Lunttasin vielä Pink Floydin aika monet jutut ja Ozric Tentaclesin, tosin itelle siitä tuttu vaan Jurassic Shift (erinomanen) ja Ilosaaren keikka (loistava!).
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Neuvostoliiton Jethro Tull-asiakirjoitukselle
Pitää vissiin hankkia ainakin Thick as a Brick ja A Passion Play kuunteluun.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline