You are not logged in.
Pages: 1
Täysin sietämätöntä improhaahuilua vai vapaan musiikin suurta juhlaa? Itse kallistun jälkimmäiselle kannalle, vaikka olenkin kuunnellut lähinnä paria levyä: The Crypt on pitkä ja orgastinen melupläjäys siinä missä seesteisempi Newfoundland saavuttaa suorastaan maagisen kauniit sfäärit.
Offline
Ainakaan AMMMusicin klassikkostatus ei oo ihan avautunut mulle, vaikka ihan pätevää meteliä onkin. Pitäis varmaan ainakin tuo Crypt saada kuulolle.
This must be what jail / I will scratch
Offline
the cryptin olen vain kuullut, ja se ei muistaakseni vaan kertakaikkiaan oikeen lähtenyt. eli aika turhaa haahuilua minusta.
Offline
Tähänkö tämä nyt kaatui?
Mut joo: vaikka nuo vanhemmat jutut eivät niin iskisikään, kannattaa mielestäni antaa vielä mahdollisuus 90-luvun Rowe/Tilbury/Prévost-äänityksille (esim. juuri tuo Newfoundland). Ne kuitenkin pelaavat minusta ihan eri korteilla. "Haahuilua" (tyhmä sana, pitäisi lopettaa käyttäminen) kenties nekin, mutta ihan pirun hyvää sellaista.
Offline
Nyt kun olen jo hieman laajemminkin tutustunut tuotantonsa eri vaiheisiin, pitänee silti myöntää että minun korviini tuo 90-luvun triokokoonpano on vieläkin parasta AMMia. Varhaisjututkin ovat toki mainioita, mutta niissä "nyanssit" tuppaavat välillä hukkumaan kaiken sen äänen sekaan. Triojutuissa sen sijaan korostuu nätisti kollektiivisen ja spontaanin luomisen hienous ja merkityksellisyys. Ja Tilbury on ihan helvetin hyvä pianisti.
Offline
AMM on tietty läpikotaisin hyvää musiikkia, mut mites vaikka Keith Rowen soolot ja kollaboraatiolevyt? Ainakin Toshimaru Nakamuran kanssa tehty Between on kova.
Offline
I woke up and I was silleen "to the hell I've been on the internet kauheessa smashed"
I woke up and I was silleen "to the hell I've been on the internet kauheessa smashed"
Offline
Pages: 1