You are not logged in.
En ole ehtinyt kommentoida saamaani mixiä yhtään, pahoitteluni. Kuuntelutkin ovat jääneet yhteen kertaan. Levy saapui niin, että seuraavana päivänä lähdin joulunviettoon. Sieltä palaamisen jälkeen yllättävät muuttokiireet siirsivät levyt nopeasti pahvilaatikoihin. Nopean tutustumisen jälkeen mieleen jäivät: hieno kansi; romaaniskielinen(?) nimi; kappalalista, joka todellakin oli vain kappalelista esittäjistä ei ole paria Peter Gabrielin kappaletta lukuun ottamatta tietoa, eivät siis olleet ainakaan tuttuja, mistä .
Otetaan uudelleen kuunteluun loppiaisena, onhan se virallisesti vielä jouluaikaa.
"[K]yseessä on hyvä ja joutuisasti etenevä kertomus irlantilaissiirtolaisesta, joka pakenee kauas länteen ikävää paholaismenninkäistä."
Offline
Voisin tuon omanikin panna jakoon, jos nyt ensin heruisi vähän kommentteja.
This must be what jail / I will scratch
Offline
Voisin tuon omanikin panna jakoon, jos nyt ensin heruisi vähän kommentteja.
sama
Offline
Hep!
Epäilisin että mulla on tuo ydinaukion mixtape, siinä on sellainen tikku-ukko joka tunkee nyrkkiä kaverinsa perseeseen. Pistän tässä lähipäivinä tulemaan jonkinlaista analyysia. Kuuntelin vasta kerran sivarista kotiuduttuani ja sen jälkeen soitellut joululahjalevyjä (itselleni ostin ). Myönnettäköön, että välillä olen tässä topikissa pyörähdellyt ja muutaman muun tapaan odottanut kommentteja.
Offline
siinä on tonttu joka tunkee nyrkkiä joulupukin perseeseen
joo ja jyväskylä-postileima varmaan paljasti aika paljon.
Offline
Mun tekemästä mixtapesta ei ainakaan tälle foorumille tule kommenttia, koska sen vastaanottaja oli silvawhale.
Tällaisen kuitenkin tein:
1. Discocondor - El condor pasa (Gabry Ponte Remix)
2. Electric Hellfire Club - Incubus [Leaether Strip Remix]
3. Aurinko - 666
4. We smoke this marijuana in your honor, Satan
5. The Reverend Horton Heat - Marijuana
6. Man or Astroman - The Sound Waves Reversing
7. Quasimoto - Astronaut
8. You will be among the dead
9. The Deadbeats - Kill the Hippies
10. Megapuss - A Gun on His Hip and a Rose on His Chest
11. Toru and Kojima - I Want to Eat Whale
12. Not eptileptic no more
13. Chrome Hoof - Got a Pound
14. Нож для Frau Muller - Давайте потанцуем
15. Jim of Seattle - Welcome to Windows
16. Bobby Conn - Punch the Sky/Anybody
17. 5'nizza - Морячок
18. Midget Handjob - Hurricane Morris
19. The Coral - Why Does the Sun Come Up?
20. Crispin Hellion Glover - These Boots Are Made for Walking
21. Gerty Molzen - Walk on the Wild Side
22. Pronghorn - Ace of Spades
23. Well, it is done
Mixin voi ladata täältä: http://sharebee.com/19b0a6a6
Sent from my iPhone 16
Offline
[quote:12bef1e9d3="nepal"][quote:12bef1e9d3="PrivateJoy"]:ff: noniin, nyt omakin on hyppysissä. kerran ehdin läpi soittaa autossa, muutama tuttu biisi, mutta enemmän uusia tuttavuuksia. tarkempi kuuntelu saattaa ikävä kyllä jäädä loppiaiseen, kun tässä jouluhulinassa ei oikein onnistu.
en löytänyt kuoresta mitään leimaa tai muuta johtolankaa, kuin että sukunimeni oli kirjoitettu vääriin. ei siis mitään käsitystä keltä levy olisi tullut, mutta vaikutti ihan hyvin rakennetulta kokonaisuudelta, vaikka biisejä löytyy panterasta mgmt:iin.
kannessa on tuollanen väritetty hevipukki ja sisäpuolella söpiksii tarroi'. kiitoksia pukille [/quote:12bef1e9d3]
toivottavasti maistuu! mixteippi+kannet tuli väännettyä suht kiireessä, onneksi löyty sentään niitä söpiksii tarroi
sori jos tuli typo nimeen, onkohan mulla lukihärö:hmm:
[/quote:12bef1e9d3]
niin joo olit heittänyt ylimääräsen d:n, mutta etpä ollut ensimmäinen. vieläkään en ole kotikuunteluun edennyt, mutta autoillessa on yhä soittimessa viihtynyt. vois postata biisilistankin kun pääsen kämpille.
Menetetty peli
Offline
Kiehtovimman uuden tuttavuuden sijan jakavat Suzy Mangionin todella kaunis vetäisy ja ihanan hämmentävä Sounds of American Doomsday Cults -juttu (jota olisin kuunnellut mieluusti vaikka pidempäänkin puolitoistaminuuttisen pätkän sijaan!). Myös Prince Charmingin ja Gris Grisin biiseistä tykkäilin erityisen paljon. Ja ehkäpä tämän mixin ansiosta tajuan vihdoinkin täyttää levyhyllyni nolon Killdozer-aukon
Kantsii hankkia se Doomsday cults vol 1., siinä on tota samaa juu vähän pidempi pätkä. Ja vaikka mitä muita levottomia juttuja...
Killdozer on siitä hyvä bändi, että niistä voi sanoa: osta mikä levy vaan. Kaikki on hyviä. Tai on vaan siis hyviä ja sit parempia.
[quote:310af7da78="Larg"]Pukin henkilöllisyydestä ei ensimmäisten kuunteluiden aikana ollut mitään hajua mutta biisilistan kera suoritetun foorumistalkkauksen perusteella veikkaisin, että tämän on tehnyt janne m.
Ääh... Menipä taas muka-analyyttiseksi raapusteluksi mutta pukille joka tapauksessa isot kiitokset, mahtava mixtape [/quote:310af7da78]
Mähän se juu. Kiva, että kelpas!
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
Nonni! Kotinetti pätkii sen verran pahasti, että ei viittiny lomilta spämmiä. Miksistä ollu iloa, paljon todella hyviä uusia juttuja seassa, yllättävänkin vähän tuttuja bändejä ja kaiken kaikkiaan oikein mainio plätty. Oikeastaan vain pari juttua jotka meni vähän ohi oman maun, mutta sopivat kyllä kokonaisuuteen just hyvin. Ja siis kannet on helvetin hienot. Super Apesta väännetty "The better SPERmixtAPE" ja takakannessa Johanna Tukiainen. Skannaan josaki välissä, ellei toki pukilta löydy valmiiksi sähköisessä muodossa? Täsä jotaki mietteitä:
1. Quickspace: Quasi-pfaff
Väkevää alottaa mixi näin pitkällä biisillä! Tai eihä tää mikään puolituntinen ole, mutta kuiteski 8min30sek. Hyvä alotus. Kuulostaa hiukan 45rpm pyörivältä Explosions in the skyltä.
2. Trans Am: Zero tolerance
Takuuhyvä bändi aina. Vois innostua kaivamaan pitkästä aikaa alkupään levyt hyllystä.
3. King Loser: Solid sky line
Tää o tosi hyvä. Monotoninen rytmiryhmä, feedbackia ja pulputusta, ja sit tommonen poppilaulu. Tarttee painaa nimi mieleen jos tulee joskus vastaan.
4. 28th Day: Pages turn
Kiva poppis, ei enempää eikä vähempää. Eikä aina tarttekaan olla. Sen verran kiinnosti, että olis kiva kuulla näiltä joku toinenkin kappale.
5. Giant Sand: Romance of falling
-Giant Sand ei jostain syystä ole koskaan tehnyt muhun suurta vaikutusta ja valitettavasti tää biisi ei tee poikkeusta. Ihan ok, mutta ei tulis kuunneltua isompaa annosta.
6. Chants R&B: I want her
No tää o vitu hyvä! Rupista rokettirollia sopivan suttusilla soundeilla. Kuuntelis helposti enempiki.
7. Thin White Rope: Wet heart
Sama homma ku Giant Sandin kanssa, kuullu jonkin verran mutta ei ole koskaan oikein sytyttänyt. Tää oli ihan ok veto kyl.
8. Noxagt: Swarm
Tän bändin kaa ei voi mennä pieleen.
9. Uncle Tupelo: Still be around
Kantrirallattelu, puolustaa paikkaansa levyllä.
10. Schlammpeitziger: Quietschquarklaute
Ihan kivaa piipitystä.
11. Ec8or: Zero heroes
Pätevän kuulosta lo-fi rutinaa, tykkäsin juu vaan joskus viis vuotta sitten olisin menny pähkinöiksi.
12. Terminals: Green eyes
Tää on vaan niiin törkeen hyvä bändi.
13. Fläsket Brinner: Bosses låt
Kuulostaa just siltä minkä googlaus paljasti, eli 70-luvulta ja Ruotsilta. Paljon samaa ku josaki aikalaisissaan, Träd, Gräs och Stenarissa jne. Todella mainio uus tuttavuus.
14. Celibate Rifles: Frank Hyde
Sikamaisen tarttuva kitarariffi. Emmää muuta osaa sanoa. Olihan tää, tämmöstä. Ei tää ny huonokaan ollu!
15. Spirogyra: Cogwheels, crutches and cyanide
Tuttu aiemmin pelkästään nimenä. Ihanaa musaa.
16. Arbete och Fritid: Vägen till Nyvla
Menee tunnelmansa puolesta hyvin edellisen jatkoksi.
17. Let's active: Badger
Mä tiän hyvin vähän tämän tyylisestä musiikista. Ei ärsyttänyt, mutta ei ole oikein ominta aluetta, ei osaa sanoa mitään. Rem tuli paljon mieleen ja eihä se sit ollu ihmekään että wikipedian mukaan joku näistä jampoista on tuottanu remin levyjä.
Tattista vaan pukille!!
..joka oli DBG?
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
Tuli jouluna pukkia leikkiessä kuunneltua Prakkin mixiä ja hyvin toimi myös matkamusiikkina. :peuk:
Kai ton omankin vois laittaa jakoon jos joku näitä latailee, täytyy vaan ämpäröidä ja tägäillä tuotos ekaks.
Tiesitkö muuten, että räppi, mitä jotkut jopa musiikiksi sanovat, on isossa maailmassa jengimusiikkia. Nämä "kuuluisat" räppärit ja heidän jenginsä selvittelevät välejään toisiaan ammuskelemalla.
Offline
[quote:a2c60d0135="janne m."]Tattista vaan pukille!!
..joka oli DBG?[/quote:a2c60d0135]
Tadaa
Hyvä että jotain (uutta) kuunneltavaa löytyi, oletin että "skene"miehenä oot kuullut jo suurin piirtein kaiken
28th Day oli siis muuten Barbara Manningin (:sydan:) aiempi yhtye.
Kannet mulla on jossain joo, pitää postata jahka jaksan laittaa jonnekin intternetskuun. Vois kai tuon itse miksteipinkin postata, sikäli kun esim. kiviä sattuisi kiinnostamaan. Largin vastaavan kuuntelin päivällä, hyvää ja vielä parempaa tavaraa kuten odottaa saattoi.
This must be what jail / I will scratch
Offline
Vois kai tuon itse miksteipinkin postata, sikäli kun esim. kiviä sattuisi kiinnostamaan. Largin vastaavan kuuntelin päivällä, hyvää ja vielä parempaa tavaraa kuten odottaa saattoi.
Ja pistä ihmeessä teippi jakoon!
Offline
[quote:43a742d0aa="mitten"]
tässä siis tässä artistit mun saamilta levyiltä
MITTEE???
2. slade - keep your hands off my power supply
3. monarch - i got erection
4. heart - crazy on you
5. pat benatar - invincible
6. foreigner - starrider
7. rainbow - since you been gone
8. kansas - carry on my wayward son
10. the wallflowers - one headlight
11. marcy playground - sex & cancy
12. savage garden - truly, madly, deeply
14. supertramp - the logical song
15. foreigner - urgent
16. ELO (OHYEAH!) - twilight
17. savage - only you
19. dire straits - brothers in arms
21. lynyrd skynyrd - free bird
TÄTTEE!!!!
1. Lee Hazlewood - Save your vote for Clarence Mudd
2. Odyssey - Litte Girl, LIttle Boy
3. The Real Kids - All kindsa girls
4. the runaways - cherry bomb
5. status quo - pictures of matchstick men
6. flavio kurt - walderez waldereia
7. the hollies - why didn't you believe
8. simon dupree & the big sound - kites
9. The United States of America - the garden of earthly delights
10. mushroom - the liathdun
11. joaneco y su combo - mi robaron mi runa mula
12. kid creole & the coconuts - stool pigeon
14. james brown - public enemy no. 1
15. otis redding - i can't turn you loose
16. the supremes - where did our love go
17. sly & the family stone - into my own thing
18. dead prez - it was written
19. biggie pitball -if i could go back
20. showbiz & ag - fat pockets
21. clipse - hear me out
22. dr. dre - let me ride
23. ludacris (LOL) - the potion
24. the infesticons - hero theme
:biggrin::biggrin:[/quote:43a742d0aa]
mut tykkäsitkö?
nyt kai saa paljastaa keneltä tää tuli ku loppiainenkin oli ohi ja näin.
uppasin tuonne, kolme pakettia ja 230 megaa mut KANNATTAA
http://www.mediafire.com/ismolaitela
listan puuttuvien numeroiden kohdalla oli agentti cooperin hölinöitä. MITTEE???n loppu on kyllä paras miksteippiloppu ikinä
piti saada oudommat psykerokit ja parhaat hipetihopit ja tygeimmät hitit, siinä kai se runko tuolle. mut ylipäänsä sellasia biisejä joita oli diggaillut lähiaikoina ja sit mitä niistä tuli mieleen. irkkumiksteippvaihtoihin vaihoin tuosta vaan jenkkiysiseiskabiisit suomi-hc:hen (mahtu aika monta!)
joo ja tomsk tosiaan, olet oikeassa tuon monarchin biisin suhteen
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
28th Day oli siis muuten Barbara Manningin (:sydan:) aiempi yhtye.
Höö, en tiänny, ny heräs kiinnostus tosiaan kuulla niiltä lisää
Voisin oman mixini kans pistää ladattavaksi josaki välissä.
organizing the boy scouts for murder is wrong
Offline
Taidanpa lataista tuon MITTEE???n
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
Tuolla pelaa: http://sharebee.com/89c9568d
This must be what jail / I will scratch
Offline
Tuolla pelaa: http://sharebee.com/89c9568d
Kertakuuntelun perusteella tyylipuhdasta gnee-musaa eli siis kovaa kamaa
Quickspaceen, Noxagtiin, Terminalsiin, Spirogyraan ja Arbete & Fritidiin pitäisi ainakin syventyä tarkemminkin
Offline
[quote:0df3945619="DirtyBlueGene"]Tuolla pelaa: http://sharebee.com/89c9568d
Kertakuuntelun perusteella tyylipuhdasta gnee-musaa eli siis kovaa kamaa
Quickspaceen, Noxagtiin, Terminalsiin, Spirogyraan ja Arbete & Fritidiin pitäisi ainakin syventyä tarkemminkin[/quote:0df3945619]
This must be what jail / I will scratch
Offline
Rikollinen olo, sain aivan mahtavan, suurella vaivalla kasatun teipin, joka on soinutkin melko paljon, mutta en vielä ole sanonut siitä tänne mitään. Anteeksi pukkini! Ehkä tänään paljastan biisilistoineen.
Se on ihan järkyttävää. Se on kuvottavaa kusetusta. Se on helvetinmoista suhmurointia. Se on törkeää. Se on ihan karseaa katsoa.
Offline
[quote:5645753da7="huïg"][quote:5645753da7="mitten"]
tässä siis tässä artistit mun saamilta levyiltä
MITTEE???
2. slade - keep your hands off my power supply
3. monarch - i got erection
4. heart - crazy on you
5. pat benatar - invincible
6. foreigner - starrider
7. rainbow - since you been gone
8. kansas - carry on my wayward son
10. the wallflowers - one headlight
11. marcy playground - sex & cancy
12. savage garden - truly, madly, deeply
14. supertramp - the logical song
15. foreigner - urgent
16. ELO (OHYEAH!) - twilight
17. savage - only you
19. dire straits - brothers in arms
21. lynyrd skynyrd - free bird
TÄTTEE!!!!
1. Lee Hazlewood - Save your vote for Clarence Mudd
2. Odyssey - Litte Girl, LIttle Boy
3. The Real Kids - All kindsa girls
4. the runaways - cherry bomb
5. status quo - pictures of matchstick men
6. flavio kurt - walderez waldereia
7. the hollies - why didn't you believe
8. simon dupree & the big sound - kites
9. The United States of America - the garden of earthly delights
10. mushroom - the liathdun
11. joaneco y su combo - mi robaron mi runa mula
12. kid creole & the coconuts - stool pigeon
14. james brown - public enemy no. 1
15. otis redding - i can't turn you loose
16. the supremes - where did our love go
17. sly & the family stone - into my own thing
18. dead prez - it was written
19. biggie pitball -if i could go back
20. showbiz & ag - fat pockets
21. clipse - hear me out
22. dr. dre - let me ride
23. ludacris (LOL) - the potion
24. the infesticons - hero theme
:biggrin::biggrin:[/quote:5645753da7]
mut tykkäsitkö? [/quote:5645753da7]
no TODELLAKIN HOMO
"hiljaa pyörii salaattilinko"
bitch ain't even COLD in that poncho
Offline
[quote:1f4947dd3e="mitten"][quote:1f4947dd3e="huïg"]
mut tykkäsitkö? [/quote:1f4947dd3e]
no TODELLAKIN HOMO [/quote:1f4947dd3e]
:pus::oops:
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Sinne meni tekele:
http://sharebee.com/ccb43a3b
Tiesitkö muuten, että räppi, mitä jotkut jopa musiikiksi sanovat, on isossa maailmassa jengimusiikkia. Nämä "kuuluisat" räppärit ja heidän jenginsä selvittelevät välejään toisiaan ammuskelemalla.
Offline
[quote:fb849edf5f="Kenkä"]Sinne meni tekele:
http://sharebee.com/ccb43a3b[/quote:fb849edf5f]
Panin imien. Nyt soi Pave Maijanen joka haluaa tuntea kuinka "se" jyskyttää
This must be what jail / I will scratch
Offline
Tässä mun miksi Turkeleelle, voi ladata *täältä*. Yritin tehdä siis semmoisen jossei olisi (last.fm mukaan) turkeleelle super tuttuja artisteja liikaa ja semmoisia joista ajattelin et se tykkäis, + jossa ois omia klassikoita sekä uutta mistä on tänä vuonna erityisesti diggailut ja sit rusetilla homostelua lopuks hehehee
plus toki yritin pikkasen vältellä mun yleistä "so sad/depressing" mix tyyliä
Simple and So Complicated - A Secret Santa Mix for Turkele, <3:lla Mitten
1. The Rosebuds - Hold Hands & Fight (from Birds make Good Neighbors/2005)
2. Chairlift - Evident Utensil (from Does You Inspire You?/2008)
3. Liz Phair - Fuck & Run (from Exile in Guyville/1993)
4. The Cure - Close to Me (from The Head on the Door/1985)
5. Noise Addict - Brinsley (from Meet the Real You/1995)
6. Mirah - Sweepstakes Prize (remix by Ben Adorable) (from Joyride: Remixes/2006)
7. The Raveonettes - Twilight (from Pretty in Black ?/2005)
8. Girls at Our Best - Getting Nowhere Fast (from Pleasure/1981)
9. The Violent Femmes - Kiss Off (from Add it Up (1981-1993)/1993)
10. Gary Numan - I Die: You Die (from Telekon/1980)
11. Bauhaus - Slice of Life (from Burning from the Inside/1983)
12. Talking Heads - Don't Worry About the Government (from 77/1977)
13. She & Him - Why Do You Let Me Stay Here? (from Volume One/2008)
14. Thee Oh Sees - Ghost in the Trees (from The Master's Bedroom is Worth Spending a Night in/2008)
15. Throwing Muses - Marriage Tree (from House Tornado/1988)
16. The Cat's Miaow - Phoebe (from The Long Goodbye EP/1999)
17. +/- - The Hours You Keep (from Xs on Your Eyes/2008)
18. Bronski Beat - Smalltown Boy (from The Age of Consent/1984)
"hiljaa pyörii salaattilinko"
bitch ain't even COLD in that poncho
Offline
Ja jossei kukaan n. huomiseen mennessä huuda "hep" niin julkaisen santa-santee listan tänne joskus huomenna
"hiljaa pyörii salaattilinko"
bitch ain't even COLD in that poncho
Offline
Pukki ja Pukitettava
aqzu tomitarmo
Bedderi ydinaukio
Bricolage Stratum
DirtyBlueGene janne m.
ginipoika kri
grasskirt DirtyBlueGene
hrmunoita psykokarkki
HUIG mitten
Jaakob shanks
janne m. Larg
Junkieman Tomsk
Kenkä maloun
kmodig Ylitarkastaja
kri public
Larg Bedderi
leposi ginipoika
maloun Prakk
mitten Turkele
nepal PrivateJoy
paise hrmunoita
Pope grasskirt
Prakk kenkä
PrivateJoy aqzu
psykokarkki paise
public Jaakob
risto_m tiptoo
shanks nepal
silvawhale risto_m
Stratum Pope
tiptoo Bricolage
tomitarmo junkieman
Tomsk silvawhale
Turkele leposi
Ulvis kmodig
ydinaukio Ulvis
Ylitarkastaja Tolonen HUIG
"hiljaa pyörii salaattilinko"
bitch ain't even COLD in that poncho
Offline
Taisi tulla ennätys nuolihymiön käytössä.
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
tiptoolle kiitokset kovasta mixistä Sain toimimaan viimein tuon cd:n, ja tuo remix-lähtöisyys toimii kyllä loistavasti tässä paketissa. Tuo uutta tuttuihinkin vetoihin.
Heräsin ja olin silleen "voi helevetti oon ollu internetissä kauheessa kännissä"
Offline
Meikän mixillä on ihan mielenkiintosia biisejä. Juuri mikään biisi ei ollut ennestään tuttu, vaikka jokunen esittäjä olikin. Välillä ihan hyvää surinaa, mutta on siellä pari ärsyttävää kolinabiisiäkin.
Offline
tiptoolle kiitokset kovasta mixistä Sain toimimaan viimein tuon cd:n, ja tuo remix-lähtöisyys toimii kyllä loistavasti tässä paketissa. Tuo uutta tuttuihinkin vetoihin.
Oleppa hyvä! Hyvä että lähti toimimaan ja kelpasi, ihan sokkona sitä tein kun en ehtinyt ruveta stalkkailemaan sun mieltymyksiä. Vähän itsekin yllätyin tuosta remix-voittoisuudesta mut sille polulle kummiskin sit lähdin.
Mangojauhe goddamn.
Offline