You are not logged in.
SAIN!
17:17:13 <@hrmunoita> ette ikinä arvaa mitä pitelen käsissäni juuri nyt
17:17:15 <@hrmunoita> vinkki: ei muna
17:18:17 <@hrmunoita> no itseasiassa näköjään pitelen käsissäni kuvaa munasta
Pakattu hienoon Skädäm-yhtyeen Sydän sykkii / Vielä jää 7":n kansiin
Sisällä toki valokuva jossa lörppä pippeli, aika vähäkarvainen kuva, myöskin kärsinyt (ei kalu vaan toi valokuva, perus kymppikoon printti). Veikeät on kassun kannetkin.
Eka biisi vasta menossa, Heinäsirkkaa. En muista biisin nimeä. Tracklistia sitten joskus kun saan kuunneltua loppuun. Nyt toivottavasti ehdin a-puolen ennen kuin pitää juosta Tennarin taidemuseoon. On myös varsin vahvat epäilyt, että keneltä tämä on peräisin.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Tänään saapui potra paketti Tunnelmallisen jouluisessa, japanilaishenkisessä asussa, mukana ilmeisesti biisilistaboksi sekä kuunteluvihko Ehdin tuossa jo pyöräyttää kerran, ja mitäs näin ennakolta sanois:
Muutama tutumpi viisu, mutta enimmäkseen uppo-outoa settiä, jesjes. Pitänee ottaa mukaan matkaan huomenna ja fiilistellä paremmassa rauhassa kotipuolessa sitten..
I love you and dream about the Führer
Offline
Voi vittu. Täähän on kovempi ku Hantan viime vuonna tekemä! KREISII! Tai ainaki a-puoli on! Ellei taso sitten laske ihan käsittämättömästi b-puolella! Ensi vuoden tekijällä mielettömät paineet pitää taso yllä!
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
[quote:03caa9fdf8="tomitarmo"]
Nyt täytyy myöntää, että arvasit väärin... En nimittäin ole vastuussa tosta, mutta hyvänkuuloisen mixin oot saanut toki! [/quote:03caa9fdf8]
No sehän meni hienosti.
Onko tämä sittenkin Jyväskylästä? paise?
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Oon niin pihalla tästä skenestä
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
[quote:282bdbd766="Bedderi"][quote:282bdbd766="tomitarmo"]
Nyt täytyy myöntää, että arvasit väärin... En nimittäin ole vastuussa tosta, mutta hyvänkuuloisen mixin oot saanut toki! [/quote:282bdbd766]
No sehän meni hienosti.
Onko tämä sittenkin Jyväskylästä? paise?[/quote:282bdbd766]
This Heatia ja Art Ensemblea oisin voinu hyvinkin laittaa miksilleni, mut en se ollu miekään.
"Internet perustuu Jumalan luomiin raaka-aineisiin, ihmisille annettuun luovaan älyyn ja radioaaltoihin." - Jouko Piho
Offline
Kiitos Paise & Häiritsevä lörppö penis 2008
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Kiitos Paise & Häiritsevä lörppö penis 2008
Jos joskus päädyn tekemään musaa niin vakavasti, etä projektille tarvitaan nimi, tuossa olisi aika vahva ehdokas.
Mut eipä kestä, ilo oli tehdä!
"Internet perustuu Jumalan luomiin raaka-aineisiin, ihmisille annettuun luovaan älyyn ja radioaaltoihin." - Jouko Piho
Offline
[quote:0c2420043c="ginipoika"]Do you hear the snow against the window-panes, ginipoika?
1. prin'la lá: nave que dan vueltas a un balón
2. fursaxa: so completely
3. linda perhacs: sandy toes
4. the free design: 59th street bridge song
5. the monochrome set: love goes down the drain
6. the gay: opulent canine
7. go sailor: the boy who sailed around the world
8. hanne hukkelberg: little girl
9. oleg kostrow: music from dry machine
10. markku peltola: lyijysulkasulaa
11. the poppy family: there's no blood in bone
12. mid-state orange: secret day
13. minnie riperton: simple things
14. helen love: merry christmas i don't wanna fight
15. the grade grubders: wiggling worm
16. the lucksmiths: cat in sunshine
17. hanson: mmmbop
18. gorky's zygotic mynci: patio song
19. the go-betweens: too much of one thing
20. the pastels: love it's getting better
21. action biker: hesperian puisto
22. sibylle baier: softly
23. the sixth great lake: duck pond
24. the softies: the beginning of the end
25. laila kinnunen: molla-maijan tanssi
Muutaman kuuntelukerran jälkeen on todettava, että kyseessä on erinomaisen hieno miksi. Mukana on todella paljon uusia tuttavuuksia (esim. Prin'La Lásin upea avauskappale) sekä muutama vanha suosikki. Hienoja kappalevaihtoja ja draaman kaarta; Laila Kinnusen kappaleelle esimerkiksi iso . Erityismaininta vielä upeille kansille, josta löytyy niin Jeesusta, isoa sekä muumipeikkoa ajamassa hevosta.
Leposia tosiaan epäilen pukikseni, mutta kuka ikinä sitten oletkaan, niin suuret kiitokset upeasta miksistä! [/quote:0c2420043c]
Ole hyvä. Täytyy kyllä myöntää, että tuosta tuli ehkäpä paras mixtape, jonka olen ikinä tehnyt.
En ole vielä ehtinyt kuunnella tuota, jonka postisetä toi. Pitää joskus. Tein jo villin arvauksen lähettäjästä jo ennen kuuntelua ja biisilistan katsomista. Kerroin sen jo päin naamaa ja reaktio oli sellainen, että saattoi jopa osua oikeaan. No pitää kai kuunnella tuo eka.
Offline
Onks toi Lailan biisi se, missä lopuks "kaikki yhdessä tanssia tallaa"?
"Internet perustuu Jumalan luomiin raaka-aineisiin, ihmisille annettuun luovaan älyyn ja radioaaltoihin." - Jouko Piho
Offline
siis hirmis sai paiseelta, mä sain hirmikseltä, paise sai multa, viime vuonna hirmis sai multa... sattumaa vai onks tässä joku kuvio
yös yksin tuli taas kuunneltua, tässä lista:
A:
paavoharju - yllään on aamu, korennot ja kesä
po'land - realities once possible
yagya - wind and thunder
Ø - ikuinen version
dälek - tarnished
kontackto - kulma
mattip - all these buildings burn beautiful
B:
j. spaceman - music box underwater
jeff alexander & bonnie beecher - come wander with me
tuomari nurmio - on elo unta keijujen
sami kukka - pimeässä huoneessa
sun city girls - 3D girls
asa irons - fourfold offering
rachel korine - red riding hoods hangman
jackson c. frank - just like anything
lukas haas - untitled
lau nau - vuoren laelle
islaja - pysähtyneet planeetat
joose keskitalo - koti-ikävä
tällä kuuntelulla iski erityisesti kontackto, jeff alexander & bonnie beecher (sukua tobiakselle?) ja varsinkin sami kukka. pitänee ostaa viimein levy
Offline
[quote:d979221a59="psykokarkki"]siis hirmis sai paiseelta, mä sain hirmikseltä, paise sai multa, viime vuonna hirmis sai multa... sattumaa vai onks tässä joku kuvio
yös yksin tuli taas kuunneltua, tässä lista:
A:
paavoharju - yllään on aamu, korennot ja kesä
po'land - realities once possible
yagya - wind and thunder
Ø - ikuinen version
dälek - tarnished
kontackto - kulma
mattip - all these buildings burn beautiful
B:
j. spaceman - music box underwater
jeff alexander & bonnie beecher - come wander with me
tuomari nurmio - on elo unta keijujen
sami kukka - pimeässä huoneessa
sun city girls - 3D girls
asa irons - fourfold offering
rachel korine - red riding hoods hangman
jackson c. frank - just like anything
lukas haas - untitled
lau nau - vuoren laelle
islaja - pysähtyneet planeetat
joose keskitalo - koti-ikävä
tällä kuuntelulla iski erityisesti kontackto, jeff alexander & bonnie beecher (sukua tobiakselle?) ja varsinkin sami kukka. pitänee ostaa viimein levy [/quote:d979221a59]
Joo Laura laitto mulle viestiä "nyt pääset kostamaan" tjsp.
Unohdit a-puolelta Yagyan jälkeen tulleen Deadbeatin. Vai unohdinko sen muka listalta
Yllätyin itse kuinka hyvin toi b-puolen come wander with me/on elo unta keijujen-yhdistelmä toimii.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
[quote:6f9988668b="hrmunoita"][quote:6f9988668b="psykokarkki"]
A:
paavoharju - yllään on aamu, korennot ja kesä
po'land - realities once possible
yagya - wind and thunder
deadbeat - port-au-prince
Ø - ikuinen version
dälek - tarnished
kontackto - kulma
mattip - all these buildings burn beautiful
B:
j. spaceman - music box underwater
jeff alexander & bonnie beecher - come wander with me
tuomari nurmio - on elo unta keijujen
sami kukka - pimeässä huoneessa
sun city girls - 3D girls
asa irons - fourfold offering
rachel korine - red riding hoods hangman
jackson c. frank - just like anything
lukas haas - untitled
lau nau - vuoren laelle
islaja - pysähtyneet planeetat
joose keskitalo - koti-ikävä
[/quote:6f9988668b]
Unohdin a-puolelta Yagyan jälkeen tulleen Deadbeatin. Vai unohdinko sen muka listalta
Yllätyin itse kuinka hyvin toi b-puolen come wander with me/on elo unta keijujen-yhdistelmä toimii.[/quote:6f9988668b]
minähän sen unohdin mutta korjasin
joo toi yhdistelmä toimii tosin hyvin.
Offline
[quote:7225a47a58="psykokarkki"][quote:7225a47a58="hrmunoita"][quote:7225a47a58="psykokarkki"]
A:
paavoharju - yllään on aamu, korennot ja kesä
po'land - realities once possible
yagya - wind and thunder
deadbeat - port-au-prince
Ø - ikuinen version
dälek - tarnished
kontackto - kulma
mattip - all these buildings burn beautiful
B:
j. spaceman - music box underwater
jeff alexander & bonnie beecher - come wander with me
tuomari nurmio - on elo unta keijujen
sami kukka - pimeässä huoneessa
sun city girls - 3D girls
asa irons - fourfold offering
rachel korine - red riding hoods hangman
jackson c. frank - just like anything
lukas haas - untitled
lau nau - vuoren laelle
islaja - pysähtyneet planeetat
joose keskitalo - koti-ikävä
[/quote:7225a47a58]
Unohdin a-puolelta Yagyan jälkeen tulleen Deadbeatin. Vai unohdinko sen muka listalta
Yllätyin itse kuinka hyvin toi b-puolen come wander with me/on elo unta keijujen-yhdistelmä toimii.[/quote:7225a47a58]
minähän sen unohdin mutta korjasin
joo toi yhdistelmä toimii tosin hyvin.[/quote:7225a47a58]
Oon kyllä ite tosi tyytyväinen tohon mixtapeen.
Oon tässä kuunnellut viime aikoina sun viime vuonna tekemän varmaan viidesti läpi. Toimii kyllä helvetin hyvin kaikki biisit rytmityksineen.
Kohta vois taas kuunnella tota paiseelta saatua, yritän joskus loppuviikosta skannailla kannet ja kalukuvan
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
voisin itekin skannailla mutta kun vaatii jonkin verran työtä, onhan meillä vanha skanneri mut eri huoneessa eikä oo kiinni missään ja oon laiska jne.
voisin pyytää lapsia ottaan kännykkäkuvan, itellänihän ei oo ees (toimivaa) kameraa
Offline
pyydäppä
bzort glorf bööth
Offline
pyydämpä, paitsi että ne on nyt mökillä isovanhempien kanssa.
mutta tässä ensihätään kasettien kannet:
Offline
Kansille toki
bzort glorf bööth
Offline
[quote:0a41ec0e40="risto_m"][quote:0a41ec0e40="tiptoo"]AMENO OMENARE IMPERAVI AMENO DIMERE MATINO
tää on kyllä ihan selkeesti risto-disko! parhuus-mixi, pääsee kohta autokuunteluun ku lähen luikastelemaan oysille.[/quote:0a41ec0e40]
Hehe, no minähän se olin toki, hyvä jos kelpaa! Syy miksi en lähettänyt sitä postissa oli seuraavanlainen. Lueskelin foorumia torstaina ja huomasin, että olet lähdössä jo lauantaina joulun viettoon, eli postin kautta se ei enää ehtisi kun halusin että saat sen jouluksi. Sit oltiin jo sovittu niistä perjantain glögittelyistä, joten päätin salakuljettaa sen asuntoosi. Muistatko kun menin hakemaan ne hanskat (joita ei siis edes ollut olemassa) ennen baariin lähtöä... [/quote:0a41ec0e40]
ihana, huomaavainen risto
muistan kyllä hanskahulinan, ja menihän se slaavio vähän aikaa humalassa läpi, eevalle vähän kauemminkin kun se päivitteli postimerkkejä aikansa. mahtoi olla kuumottavaa kun joskus aijemmin juteltiin tosta santa-meiningistä. propsit kyllä, mulla ei ois varmaan pysynyt oikein pokka!
mahtava levy tosiaan, oon kuunnellut autossa jatkuvasti. muutaman biisin vain tunsin, osan joskus toki kuullut mut ei mitään hajua missä ja milloin ja suurin osa tuntematonta parhuutta, etenkin se nina hagenilta kuulostava mitsubishi-ralli ja kaikki se avaruusdisko. biisilista jäi turkuun kun kuuliaisesti pidättäydyin katsomasta ennen kuuntelua, mut spämmin sen vaiks palattuani. tänks!
Mangojauhe goddamn.
Offline
noniin, nyt omakin on hyppysissä. kerran ehdin läpi soittaa autossa, muutama tuttu biisi, mutta enemmän uusia tuttavuuksia. tarkempi kuuntelu saattaa ikävä kyllä jäädä loppiaiseen, kun tässä jouluhulinassa ei oikein onnistu.
en löytänyt kuoresta mitään leimaa tai muuta johtolankaa, kuin että sukunimeni oli kirjoitettu vääriin. ei siis mitään käsitystä keltä levy olisi tullut, mutta vaikutti ihan hyvin rakennetulta kokonaisuudelta, vaikka biisejä löytyy panterasta mgmt:iin.
kannessa on tuollanen väritetty hevipukki ja sisäpuolella söpiksii tarroi'. kiitoksia pukille
Menetetty peli
Offline
Nyt vasta kuuntelen ekaa kertaa tätä. Alkaa aikasta mahtavasti. Tokassa biisissä räjähtää jo pää. Jos tää jatkuu tätä rataa niin tää on paras mixtape vuosiin!!!
Mä rakastan sua pillopukki.
En osaa vielä sanoa oikeesti keneltä tää on, kun en oo ees kattonu, että ketä on arvattu ja ketä ei, enkä jaksa.
Offline
Hyvin jatkuu. Kahdeksannen biisin kohdalla pakko heittää arvaus, joka ei voi mennä väärin. Onko mun pukki Turkele?
Offline
Olen pillopukkisi!
Olinpa aika varma paljastumisestani, ainakin yhden "välisoiton" kohdalla, jonka meinasin jättää listaan kirjoittamatta Mut mikäs toi 8. biisi oli? Mulla ei täällä ole enää listoja.
Hiton hyvä miksi kyllä tuli tehtyä, täytyy sanoa. Mahtista että maittoi sielläkin! Viime vuonna pikkailin lähinnä sen hetken juttuja plus random-hyvää. Nyt sen sijaan haeskelin myös semmoisia sfäärejä mihin ite vasta tutustumassa, ja lähdin siinä leposin kanssa tutkimusmatkalle (mualiman ympäri kartan kera) kattelemaan mitä hyvää tulee vastaan. Ja tulihan sitä! Sitten vielä nurkissa punkannut brittivieras toi oivan oldies-rokkenroll-mixtapen, mistä pari rallia kruunaamaan selectioonit.
Perhana, en saanut cd-pesää äsken toimimaan, niin oman mixin tarkempaa kuuntelua ja playlistin salojen paljastumista pitää vielä vähän lykkäillä.
I love you and dream about the Führer
Offline
Sain omani käsiini viime perjantaina, mutta nyt vasta ehdin fiilistelemään tätä julkisesti: onhan tämä hurjan siisti kokonaisuus.
Ensinnäkin, kansiratkaisu on aivan hillitön! Pohjana on siis käytetty Cocktail-leffan soundtrack-vinyyliä, jonka kannet on koristeltu tussin voimin uuteen jouluisempaan Xmas Cocktail -muotoon. Ja biisilista on peräti kirjoitettu ko. vinyylin pintaan!
Ja tältä se sisältö siis näyttää:
1. Phil Minton - No Doughnuts in Hand
2. The Girls - Jeffrey I Hear You
3. Ulver - I
4. Pig Crosby (V/VM) - White Christmas
5. Lee Hazlewood - Your Thunder & Your Lightning
6. Decree [Edit] (Sounds of American Doomsday Cults)
7. Hawd Gankstuh Rappuhs MC's - Operation Albino
8. Powerpirjot - This Is Humor, nimittäin
9. Joe Meek - I Hear a New World
10. Loinen - Talvisaatana
11. Eevil Stöö - Eevil Stöö matkaan jo käy
12. The Kids - Do You Love the Nazis
13. Anton Bruhin - Inout [Edit]
14. Mike Watt - Boilin' Blazes
15. Prince Charming - Eclipsed by Sadness
16. The Gris Gris - Everytime
17. Killdozer - Richard
18. Suzy Mangion - Ohio the Homeland
19. Aki & Turo and the Hepamamas - Tyttöprinssi
Ensimmäisen kuuntelun (ilman biisilistaa tietenkin) aikana fiilikset hyppivät kiehtovan hämmennyksen ja suoraviivaisen mahtavuuden välillä, sisällön ollessa enimmäkseen minulle tuntematonta kamaa. Punainen lanka on juuri sopivasti hukassa ja meininki oikeastaan vaan paranee paranemistaan mixin keston ajan. Lopussa iski yllättävänkin liikuttunut olo
Kiehtovimman uuden tuttavuuden sijan jakavat Suzy Mangionin todella kaunis vetäisy ja ihanan hämmentävä Sounds of American Doomsday Cults -juttu (jota olisin kuunnellut mieluusti vaikka pidempäänkin puolitoistaminuuttisen pätkän sijaan!). Myös Prince Charmingin ja Gris Grisin biiseistä tykkäilin erityisen paljon. Ja ehkäpä tämän mixin ansiosta tajuan vihdoinkin täyttää levyhyllyni nolon Killdozer-aukon
Pukin henkilöllisyydestä ei ensimmäisten kuunteluiden aikana ollut mitään hajua mutta biisilistan kera suoritetun foorumistalkkauksen perusteella veikkaisin, että tämän on tehnyt janne m.
Ääh... Menipä taas muka-analyyttiseksi raapusteluksi mutta pukille joka tapauksessa isot kiitokset, mahtava mixtape
Offline
Ns. "paperilla" vaikuttaisi aivan törkeän kovalta mixtapelta
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Richard on yksi Killdozerin parhaita biisejä ja täten yksi parhaita biisejä koskaan.
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
Richard on yksi Killdozerin parhaita biisejä ja täten yksi parhaita biisejä koskaan.
"My name is Richard, but you can call me Dick", noinko se meni...
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline
[quote:7821a8bbae="Ylitarkastaja Tolonen"]Richard on yksi Killdozerin parhaita biisejä ja täten yksi parhaita biisejä koskaan.
"My name is Richard, but you can call me Dick", noinko se meni... [/quote:7821a8bbae]
Juuri näin. Ja miehen duuni oli maatilojen huostaanotto.
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
[quote:f6a33671be="tomitarmo"][quote:f6a33671be="Ylitarkastaja Tolonen"]Richard on yksi Killdozerin parhaita biisejä ja täten yksi parhaita biisejä koskaan.
"My name is Richard, but you can call me Dick", noinko se meni... [/quote:f6a33671be]
Juuri näin. Ja miehen duuni oli maatilojen huostaanotto.[/quote:f6a33671be]
paras biisi, harkitsin itekin mut valitsin sit gates of heavenin omalle miksille (viime vuotisella oli space:1999 samalta levyltä)
Offline
Edelleenkää ei harmainta hajua, ken on miun Secret Santa, mutta välikös tuolla. Hyvältä kuulostaa, vaikka uusia artistituttavuuksia ei tullut miksille kuin yksi (Pointless Note). Lähes kaikki biisit oli remixejä, joten ihan normiversioilla ei menty.
Tämmönen on mun saama levy:
1. John Cooper Clarke - I Don't Want To Be Nice
2. Depeche Mode - Route 66 (Beatmasters Mix)
3. Client - Price Of Love
4. New Order - Bizarre Love Triangle Extended Dance Mix)
5. The Streets - Same Old Thing
6. The Prodigy - Firestarted (Empirion Mix)
7. Outkast - Ghetto Musick
8. Pointless Note - I Don't Believe In Space
9. Erasure - Love To Hate You
10. Deborah Harry - Ghostriders In The Sky
11. Pet Shop Boys - In Private (Stuart Crichton Club Mix)
12. Faithless - Mass Destruction (Single Mix)
13. Ryan Adams - So Alive
14. Stereolab - French Disco
15. New Order - Krafty (Glimmers 12" Extended Mix)
16. The Prodigy - Shoot Down
Ja kiva kiva, vaimo huomasi biisilistasta salaviestin, mitä minä ihmisparka en ollut noteerannut ollenkaan. Lihavoiduista kirjaimista muodostuu sana
Joulumiksaus!
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline