You are not logged in.
voodoo jippu eiq people bez magic people
lol apua
ultravox
Offline
berliinistä hankittu queen : we are the champions / we will rock you 7" on kyl aika lähellä.
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
silloin tällöin tosiaan 7" voi olla aikamoinen täydellisyyden ruumiillistuma. itse kun tätä mietin niin toi new orderin sinkku tuli ekana mieleen, siitähän on kiistelty kumpi oikeastaan on a-puoli, mutta jos single on tarpeeksi hyvä, ei sillä oikeastaan ole merkitystä. everything's gone green on biisinä aivan täydellinen, tietyllä tavalla sitä on pidetty jopa blue mondayn esiasteena koneellisine rytmeineen ja kun se kitaranhelinä tulee siihen mukaan niin ihan parasta, ja mikä melodia, mitkä soundit
ainoa mahdollinen heikompi lenkki on barneyn laulu, mutta toisaalta se tuo mukaan sopivaa kotikutoisuutta niin että ei haittaa. kääntöpuolen procession on ihan yhtä hyvä, mutta sellanen haikea slovari killerimelodialla. parasta ikinä
sitten voisi myös mainita yarin soolosinglen vuodelta 1980, jossa kappaleet "maria, maria" ja "voin odottaa", jälkimmäinen kenties paras suomessa tehty biisi ikinä.
voodoo jippu eiq people bez magic people
lol apua
ultravox
Offline
The Pipettesin eka 7" on täydellinen. It Hurts 2 C U Dance So Well/ School Uniform. Huh! Ekasta biisistä se ainoa ja oikea versio.
Offline
The Pipettesin eka 7" on täydellinen. It Hurts 2 C U Dance So Well/ School Uniform. Huh! Ekasta biisistä se ainoa ja oikea versio.
onks tää sitä twee-poppia?
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
The Beach Boysin Wouldn't It Be Nice, b-puolena oli God Only Knows.
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
[quote:98df20affa="leposi"]The Pipettesin eka 7" on täydellinen. It Hurts 2 C U Dance So Well/ School Uniform. Huh! Ekasta biisistä se ainoa ja oikea versio.[/quote:98df20affa]
onks tää sitä twee-poppia?
Oli.
Offline
Will Oldhamin (tai no, Palacen) Gulf Shores / West Palm Beach 7" on aika täydellinen. Bändin keskivaiheen inkarnaation kaksi parasta viisua yhdellä kiekolla. Ja semmonen yhteinen teemakin vielä, junou.
Älä päästä painiks sitä
Offline
tekis mieli mainita vielä adam antin sinkku "puss'n'boots" / "kiss the drummer". täydellisyyttä, a-puolella rummuissa & tuottajan pallilla phil collins, biisi aivan täydellisen tarttuvaa neroutta johon en ole kyllästynyt näiden lähes 25 vuoden aikana jolloin olen kyseisen lätyn omistanut. tais olla suunnilleen mun eka 7"-ostos ikinä (toi tai kraftwerkin tour de france). b-puolen biisi on myös täydellinen pop-kappale ja pesee kaikki albumiraidat mennen tullen (paitsi ehkä tuota a-puolta), muutenhan tuo strip-lp oli paikoin ehkä vähän turhan noloa lällyilyä, onneksi palattiin asiameininkiin (luin eka aisameininkiin lol aupa) seuraavan vuoden apollo 9 sinkulla ja sitä seuranneella vive le rock -kiekolla.
voodoo jippu eiq people bez magic people
lol apua
ultravox
Offline
[quote:0cc5bde084="silvawhale"][quote:0cc5bde084="leposi"]The Pipettesin eka 7" on täydellinen. It Hurts 2 C U Dance So Well/ School Uniform. Huh! Ekasta biisistä se ainoa ja oikea versio.[/quote:0cc5bde084]
onks tää sitä twee-poppia? [/quote:0cc5bde084]
Oli.
lopultakin selkoa tähän.
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
New Bomb Turks - Trying to Get By/Last Lost Fight
Steel Wool - Devil's Night/En ees muista, mut vitun kova biisi sekin
Sweetheart - Mr. Cocktail/White Eye
Maaseudun tulevaisuus - Adventtilaulu/Lyhteet
The Fans - Ole Ole Ole/Power People
Stains - John Wayne Was a Nazi/Born to Die
Idaho - Skyscrape/Star
Air Miami - Airplane Rider/Stop Sign
Kirka - You Put the Spell on Me/You
Ja pakko mainita vielä Riki Sorsan Welcome Home Hjallis tuplasinkku.
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
[quote:bd5febc281="leposi"][quote:bd5febc281="silvawhale"][quote:bd5febc281="leposi"]The Pipettesin eka 7" on täydellinen. It Hurts 2 C U Dance So Well/ School Uniform. Huh! Ekasta biisistä se ainoa ja oikea versio.[/quote:bd5febc281]
onks tää sitä twee-poppia? [/quote:bd5febc281]
Oli.[/quote:bd5febc281]
lopultakin selkoa tähän.
paras twee-seiska lienee silti talulah goshin bringing up baby / the girl with the strawberry hair
ja tämähän löytyy meitsiltä
voodoo jippu eiq people bez magic people
lol apua
ultravox
Offline
Ja pakko mainita vielä Riki Sorsan Welcome Home Hjallis tuplasinkku.
lisätietoja tästä?
haaveissa vainko oot mun tais olla hjallikselle tehty piisi, lienee mukana?
mut mihinkäs j-b unohti eastern darkin?
voodoo jippu eiq people bez magic people
lol apua
ultravox
Offline
[quote:ff8f5d75ff="Jean-Babtiste"]Sweetheart - Mr. Cocktail/White Eye
[/quote:ff8f5d75ff]
Olin just tulossa spämmäämään tätä.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Omistamistani My Bloody Valentinen Soon/Glider ehkä ja Panda Bearin I'm Not/Comfy in Nautica.
Enemmän on näitä joissa a- (joskus myös b-) puoli on loistokas, mutta toinen puoli ei ihan yllä samalle tasolle.
Offline
Enemmän on näitä joissa a- (joskus myös b-) puoli on loistokas, mutta toinen puoli ei ihan yllä samalle tasolle.
niinpä, mutta niille oma topicci tarvittaessa
voodoo jippu eiq people bez magic people
lol apua
ultravox
Offline
Offline
[quote:89a27612cb="TWISTED BITCH"]
haaveissa vainko oot mun tais olla hjallikselle tehty piisi, lienee mukana?
mut mihinkäs j-b unohti eastern darkin? [/quote:89a27612cb]Jep, haaveissa on starttipaikalla. Toi on muutenkin niin vitun komee paketti, ettei paremmasta väliä.
Eastern Darkin sinkkua en tietenkään omista
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Avausviestille giganttinen
ikävä kyllä mulla on noista vain kaksi (vasen ylhäältä ja keskimmäinen).
voodoo jippu eiq people bez magic people
lol apua
ultravox
Offline
Ai niin. Tässähän on täydellisiä sinkkuja iso liuta samalla levyllä.
Offline
Avausviestille giganttinen
Smaa smaa.
Pannaan ehdolle vielä Fleetwood Macin Big Love/You And I Part I. A-puolella Buckinghamin "kitara perkussiona" -konseptin ensimmäiset hedelmät ja b-puolikin niin ihq sateenkaaribeachboyshomage että. B-poski olis vahvistanut Tangoa entisestään mutta vielä enempi täydellisyyttä se tälleen taitaa olla.
"No more mistakes, like the last one."
Offline
You Put the Spell on Me/You
Vähänks tossa ois hyvä biisinnimi
Se on ihan järkyttävää. Se on kuvottavaa kusetusta. Se on helvetinmoista suhmurointia. Se on törkeää. Se on ihan karseaa katsoa.
Offline
En nyt jaksa sen kummemmin miettiä, mutta ainakin
Chris Bell - I Am the Cosmos / You and Your Sister
Eastern Dark - Julie Is a Junkie / Johnny and Dee Dee
sekä hantan mainitsema Talulah Gosh -sinkula.
TBC
This must be what jail / I will scratch
Offline
Selasin seiskani enkä löytäny yhtään täydellistä
Lähimpänä lienee Esa Saarion Desiderata/Laupeuden ääni
Se on ihan järkyttävää. Se on kuvottavaa kusetusta. Se on helvetinmoista suhmurointia. Se on törkeää. Se on ihan karseaa katsoa.
Offline
Selasin seiskani enkä löytäny yhtään täydellistä
Niin no, ei mullakaan noita mainitsemiani ole hyllyssä tuossa muodossa
This must be what jail / I will scratch
Offline
Nää tuli mieleen pikaisella funtsimisella:
Judge Bean Jr And The Jury: You Hate Me And My Stetson Hat/Seventeen And In A Misery
Run On: Days Away/Ordering/We'll Play House
Scientists: This Is My Happy Hour/Swampland
The Silver: Do You Wanna Dance?/Popper
Sonic's Rendezvous Band: City Slang (stereo)/City Slang (mono)
Sweetheart: Mr. Cocktail/White-Eye
Television: Little Johnny Jewel pt.1/Little Johnny Jewel pt.2
"Olin eka ja kolmas, joka sai maksusta"
Offline
[quote:30e530ae4b="risto_m"]Selasin seiskani enkä löytäny yhtään täydellistä [/quote:30e530ae4b]
Niin no, ei mullakaan noita mainitsemiani ole hyllyssä tuossa muodossa
Siis mitä ihmettä
Fuulapelistä huolimatta hyvä topic!
Hmm, ite heitän Serge Cainsbourg: Je táime / Jane B; hieno kansi ja molemmat puolet ihan parasta..
Lasken itseni liberaalifeministiksi, ja minulle feminismi tarkoittaa tasa-arvoon pyrkimistä, ei sen avulla tai naiseudella ratsastamista.
No runkut runkatkoon, mutta minäpoika haluan tanssia.
Offline