You are not logged in.
Perustetaanpa ajan kuluksi uusi topic.
Todetaan nyt heti kärkeen, että Bowie ei ole ikinä ollut minulle se maailman tärkein artisti, vaikka todella hyviä biisejä ja levyjä on toki tehnytkin. Lisäksi Bowie tuotti mm. Iggylle kaksi hienoa sooloa eli Idiotin ja Lust For Lifen. Todella tuottelias mies on siis ainakin 70-luvulla ollut.
Bowien omasta tuotannosta nostaisin ykköseksi hieman kliseenkinomaisesti Ziggy Stardustin sekä Lown. Jälkimmäisen ambient-puoliskoa en tosin läheskään aina jaksa. Alladin Sane on myös hyvä ja tykkään myös siitä Rolling Stones-koverista eli Let's Spent The Night Togetherista. The Man Who Sold The World kuulosti myös hyvältä kun sitä viimeksi kuuntelin, mutta nimibiisiä lukuunottamatta en ole levyä riittävästi kuunnellut lopullista (onko sellaista edes olemassa?) mielipidettä muodostaakseni.
Heroesista en muistaakseni juurikaan saanut otetta tai muutenkaan tykännyt. Myös Scary Monsters on mielestäni yliarvostettu. Tosin enpä ole sitä yrittänytkään pitkään aikaan kuunnella.
Reality oli minulle positiivinen yllätys kun sen hankin ennen Provinssin 2004 keikkaa. Levyllä on jopa yksi aivan loistava biisi: Days. Heathenin hankintaa olen myös useaan otteeseen harkinnut. Honky Dory minulla taitaa olla vielä täysin kuulematta.
Provinssin 2004 keikka oli myös loistava (ja lähes ainoa keikka, jonka tuosta Provinssista muistan ) Bowie soitti 2½ tuntia ja oli selvästi hyvällä tuulella. Keikalla kuultiin oikeastaan kaikki klassikot ja paljon muutakin kuten Pixies-cover Cactus. Keikka päättyi luonnollisesti Ziggy Stardustiin. Harva olisi Provinssissa arvannut, että Bowie joutuu perumaan Roskilden keikkansa sydänkohtauksen (vai saiko se sydänkohtausta? ainakin pallolaajennus sille tehtiin...) takia.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Hunky Dory on Bowien kolmanneksi paras levy (Ziggyn ja Low'n ohella)! Kannattaa hommata se heti käsiinsä, täyttä parhautta alusta loppuun. Siellä on muuten se..ööh..olikos se Queen Bitch niminen biisi, jonka Bowie on kai esittänyt livenä Reedin kanssa joskus jossain. Life on Mars on varmasti yksi Bowien kauneimmista kappaleista ikinä ja Changes on hellyyttävän hassu jne. jne.
Tekis mieli kuunnella levy heti läpi, ja eilen yritinkin kuunnella Ziggya, mut Winamp ei ala soittaan sitä, koska siinä (kuten kaikissa Bowien uudelleenjulkaistuissa levyissä) on joku interaktiivinen juttu, jolla pääsee nettiin Bowien sivuille ym. vastaavaa. Tai sitten en vaan osannut...
En jaksa nyt tarkemmin kirjoitella, mutta Ziggy Stardust on kolmanneksi tai neljänneksi paras levy ikinä ja Low on Top 10:ssä ja Hunky Dory tosi lähellä sitä. Bowie oli ihmemies aikoinaan.
Offline
Honky Dory minulla taitaa olla vielä täysin kuulematta.
Kannattaisi varmaan kuunnella, ainakin minusta selkeesti Bowien paras, heti Low'n jälkeen.
Tai mistäs sen tietää, mutta en usko että nuo jotkut kuulemattomani kasari- ja ysäri-Bowiet tuonne ihan kärkeen kiilaisivat...
SOSDO MASSA KOMOROSSA
Offline
Alladin Sane on myös hyvä ja tykkään myös siitä Rolling Stones-koverista eli Let's Spent The Night Togetherista.
auts! alladin sane on vähän niinku procul harum, eli jostain syystä aina kirjoitetaan väärin... mut toi coveri, niinkuin bowien kaikki muut paitsi brecht-coverit on ihan hirvee. muuten aladdin on kyllä hyvä levy, nimibiisi suunnilleen parasta mitä se on tehnyt.
jos olis aikaa niin voisin kirjoittaa kommentit kaikista levyistä mut pannan vaan tylysti top-5:
1. herodes
2. low
3. piggy stardust
4. space oddity
5. scary monsters
ja parhaat piisit kaupan päälle:
1. life on mars
2. ashes to ashes
3. starman
4. space oddity
5. soul love
no nyt en kyllä miettiny, vois muuttua jos muistelis yhtään...
EDIT: niinjoo, se aladdin sane... lisätkää johonkin mielessänne.
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
Oon kuunnellu sitä 71-74(?)-kokoelmaa aina välillä.
Hunky dory on kyl loistava levy, muista ei sitten niin tarkkaa kuvaa olekkaan.
Varikset komentavat
Offline
Alxity wrote:Alladin Sane on myös hyvä ja tykkään myös siitä Rolling Stones-koverista eli Let's Spent The Night Togetherista.
auts! alladin sane on vähän niinku procul harum, eli jostain syystä aina kirjoitetaan väärin... mut toi coveri, niinkuin bowien kaikki muut paitsi brecht-coverit on ihan hirvee.
En tykkää tuosta coverista kans yhtään. Muutenkin Aladdin Sane on heikoin omistamani Bowie. Low'stakin olen jossain määrin jopa oppinut tykkäämään. Reality oli tosiaan iloinen yllätys, vaikkei ihan huippulevy olekaan. Emmä jaksa nyt kirjoittaa enempää, ehkä myöhemmin.
Offline
Kliseellä aloittaen: Ashes to Ashes on yksi parhaista biiseistä niinq ikinä.
Kliseillä jatkaen: Kyllähän tää mies on tehnyt urallaan kaikenlaista, paskasta (80-luvun puoliväli) parhuuteen (Dory, Ziggy, Station, Low, Heroes, Monsters). Heathen ja Reality olivat tosiaan yllättävän hyviä, mutta eivät nyt sentään kovin selkeästi esim. Outsidea parempia kuitenkaan. Vieläköhän olisi yhden metamorfoosin paikka?
Kliseeseen (kliseehen? tyhjää lyö) lopettaen: Provinssi-keikka oli tosi, tosi hyvä.
This must be what jail / I will scratch
Offline
Harmi kun se Provinssi jäi välistä. En ole Bowieta levyntekijänä osannut kutsua neroksi, biisintekijänä kyllä. Juuri keneltäkään muulta artistilta ei saisi niin kovan luokan top30-biisilistaa kuin häneltä. Levyistä Heroes on varmaankin perusvarma suosikki.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
Paras albumi on Ziggy ja useimmat Bowien parhaista biiseistä löytyy '69-'74 -kokoelmalta, pl. Ashes to Ashes ja pari muuta kipaletta. Provinssissa tuli onneks nähtyä tämä legenda.
"A repo man's always intense"
Offline
Kliseellä aloittaen: Ashes to Ashes on yksi parhaista biiseistä niinq ikinä.
joo ja hieno video, kuten Under Pressuressakin...
Queen Bitch on mielestäin parhaita biisejä ikinä ja aika definitiivinen Bowie-poppis - tarttuu nopeasti eikä lähde kulumallakaan.
Leffa The Man Who Fell to Earth, jossa Bowie on pääosassa, on muuten hienoa futuahdistelua! Suosittelen.......
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
no jospa sitten kokeilisin asiakirjoittamista, eli pari sanaa bowien levyistä. jätän debyytin suosiolla väliin kun en siihen ole sen tarkemmin perehtynyt eikä se muutenkaan ihan ole samaa tasoa kuin myöhemmät. noista vanhoista sanotaan yleisesti että ne on anthony newley -ripoffeja, mutta kun ei ole aavistustakaan kuka on tuo mystinen herra newley niin vaikea kommentoida. varhaisilta ajoilta on myös filmi tai oikeastaan videokooste nimeltä love you till tuesday, joka sisältää osin ensilevyn biisejä, osin muita, taitaapa mukana olla varhainen versio space odditystäkin. soundtrack-albumille on jostain syystä lisätty täysin turhia sinne kuulumattomia biisejä kuten tylsä ensisinkku liza jane ja käsittämätön novelty-kammotus laughing gnome, mutta biisin when i'm five takia ihan hankittava levy. ei taida löytyä cd:nä?
mutta asiaan:
space oddity (1969)
eka "varsinainen" levy käynnistyy legendaarisella nimibiisillä joka on ihan parhautta kuten on jo todettu. avaruusfolkkia, ja koko levy on silkkaa asiaa alusta loppuun. unwashed and somewhat slightly dazed on mainio dylan-pastissi, janine muuten vaan laadukas biisi, letter to hermione kunnon itkuvirsi ja muita levyn helmiä ainakin hieno wild-eyed boy from freecloud ja pitkä cygnet comittee. kaiken kaikkiaan yksi bowien ihan parhaista levyistä ikinä, sun machine is coming down and we're gonna have a party! rykon cd-painoksella vielä mukana huikea vanha b-puoli conversation piece. *****
the man who sold the world (1970)
aika erilainen levy, synkeämpi tunnelma, enempi kitaroita (mick ronson kehissä), nimibiisi lienee levyn ainoa "hitti" ja sitähän on sittemmin hyvällä menestyksellä versioinut niin midge ure kuin nirvanakin, muista mainittakoon heti levyn alkuun sijoitettu pitkä, suorastaan progemainen width of a circle joka on yksi parhaista ikinä. all the madmen on hullun tarttuva, ja black country rockissa imitoidaan hauskasti vanhaa kaveria marc bolania (bolanille oma topicci!). muuten oikein hyvä levy mutta välillä bowien laulu on jotenkin kummallisen kuuloista. ryko-painoksella muuten joitain huippuhelmiä, mm. holy holy ja joku muualla julkaisematon, lightning jotain... että kannattaa metsästää. ****
hunky dory (1971)
tällä alkoi jo löytyä niitä glam-sävyjä (queen bitch, josta muuten "se" on tehnyt mainion suomennoksen), ja yksinkertaistaen jos edellinen oli kitaralevy niin tämä on pianolevy. life on mars on tietty paras biisi (oliks se niin että se on tehty sinatralle, vähän niinq badding teki valot elvikselle), muita helmiä ainakin oh you pretty things, quicksand (tykkään tosin enemmän dinon versiosta, joka muuten muistuttaa epäilyttävän paljon ryko-painoksen mukana tulevaa demoversiota) ja mitäs muita täällä olikaan... hyvä kiekko, vaikka eight line poemsista en ole koskaan saanut mitään otetta ja andy warholin alun lausumis/kaikujutut on tosi nolon kuuloisia. ****
ziggy stardust (1972)
varsinainen läpimurto ja yhdessä t.rexin sliderin kanssa (joka ilmestyi hieman tätä ennen ja josta bowie otti kovasti vaikutteita) ehkä the ultimate glam album. tästä levystä on vaikea keksiä pahaa sanottavaa, levy täynnä hittejä kuten starman, ziggy stardust, soul love, star... ihan huippu! *****
aladdin sane (1973)
vähän epätasainen levy, mutta jostain syystä tykkään, tämä on enemmän kuin osiensa summa, ja levy joka sopii erityisen hyvin taustamusiikiksi. alkaa hieman i'm waiting for the man/new york dolls -tyylisellä katurock-biisillä watch that man ja sitten tulee nimibiisi joka on maailman hienoin (kiitos mahtavan pianisti garsonin) ja sitten löytyy monenmoista kivaa (prettiest star, drive-in saturday etc.) ja ehkä vähemmän kivaa myös (se rollari-cover. olin ällistynyt kun viimein kuulin alkuperäisen että sehän onkin hyvä biisi). ****
pin ups (1973)
tämän meinaa aina unohtaa välistä, cover-levy ja kuten sanottu, coverit on bowielle aina ollut vähän huono juttu (mielenkiintoinen fakta: alkuaikoja lukuunottamatta kaikilla bowie-levyillä on mukana (usein huonoja) covereita paitsi niillä levyillä joilla brian eno on mukana). niin, tämä sisältää versioita 60-luvun lopun brittibiiseistä, hyviä biisejä mutta eipä mikään lähelläkään alkuperäistä. parhaaksi noussee sinkkunakin julkaistu sorrow. mukana on myös pink floydin see emily play, jolle bowie tekee pmmp:t (vrt. pikkuveli). **
diamond dogs (1974)
1984-teemalevy joka on tyyliltään loogista jatkoa aladdin sanelle, vähän ehkä ajan hengen mukaisia soul-vaikutteita kuultavissa paikka paikoin. ihan ok menoa, jopa ihan klassikkobiisejä kuten big brother tai rebel rebel, mutta ei aivan kaikin puolin mikään täysosuma. 70-luvun puolivälin tienoot nyt oli muutenkin musiikillisesti melko ankeaa aikaa... ***
young americans (1975)
ja tämä on se varsinainen amerikan soul-levy. nimibiisi on parasta ikinä (lisätkää mielessänne tonne mun top-5 biiseihin, unohdin tämänkin sieltä) ja muutenkin yllättävän kovaa matskua, esim. huikeat right ja win. ikävä kyllä sisältää myös kaikkien aikojen huonoimman beatles-coverin (across the universe) ja rikoksen vakavuutta lisää se että yhtenä vierailevista tähdistä on itse john lennon... kumpikin vissiin niin kokaiinipöllyissä etteivät ole tajunneet mistään mitään. ylijäämäbiiseistä olisi voitu tilalle laittaa esim. aivan mahtava after today (löytyy sound+vision -boxilta) tai vasta vuonna 1979 julkaistu pitkä discobiisi john i'm only dancing (again) 1975 (löytyy ainakin rykon cd-versiolta) ja levy olisi ansainnut viidennen tähtensä. ****
station to station (1976)
soulista vähitellen takaisin eurooppaan... kuusi pitkähköä biisiä, heti alkuun progemainen nimiraita joka sisältää huikeita melodisia koukkuja mutta ikävä kyllä loppua kohti hieman lässähtää ja jää junnaamaan. levyn suurin helmi on golden years, mutta eipä muissakaan juuri valittamista (stay!), tosin tietystä epätasaisuudesta voitaisiin puhua. nina simone -coveri wild is the wind tasapainoilee nerouden ja koomisuuden välimaastossa. ****
low (1977)
brian-eno astui kehiin ja tuloksena syntyi eräs modernin rokin tärkeimmistä levyistä, hieno paketti jossa yhdistettiin kokeellisuutta ja moderneja saundeja. puolet biiseistä oli instrumentaaleja, näistä tekee mieli mainita erityisesti elokuvallinen art decade, perinteisemmistä biiseistä huippuina kuin kesken jäävä breaking glass, neuroottisen vimmainen what in the world ja majesteettisen leikittelevä sound and vision. *****
"heroes" (1977)
low:n sisarlevy, ehkä vain enempi kitaravoittoinen (olikseny fripp joka tällä soittaa? vai seuraavalla? whatever) ja b-puolen instrumentaalien perään palattiin vielä perinteisemmällä laulubiisillä (hieno secret life of arabia). nimibiisi on klisheisyydessäänkin huippu, eikä sille jää pätkääkään jälkeen semmoiset mestariteokset kuin joe the lion tai blackout. taitaa olla bowien paras levy. *****
lodger (1979)
enon tuottaman "berliini-trilogian" päätösosa ei aivan yllä edeltäjiensä tasolle, tällä kertaa instrumentaalit skipattiin ja tuloksena perinteisempi rokkilevy. tämä on myös jotenkin edeltäjiään hajanaisempi, mutta toki täynnä hyviä biisejä joista mainitsisin tylsästi semmoiset kuin look back in anger ja boys keep swinging joihin kumpaankin myös ihan jännät videot. ****
scary monsters (1980)
eno heitettiin veneestä mutta ihan asiallista jälkeä saatiin silti aikaan, tosin jos tämän levyn jälkeistä bowie-tuotantoa ei koskaan kuulisi niin eipä mitään oleellista menettäisi. fripp tais olla taas kitarassa, ja ihan hyvin päästelee välillä, ja levyn huippuna tietysti ashes to ashes, futuristinen jatko-osa space odditylle (näiden kahden biisin väliin jää siis kaikki oleellinen bowie-tuotanto) mutta muitakin asiabiisejä löytyy, esim. up the hill backwards ja nimibiisi. teenage wildlife on vähän niinq yritys tehdä heroes uudestaan mutta ihan pl sekin. nostalgisista syistä antaisin viidennenkin mutta nyt tuntuu että riittäisi: ****
let's dance (1983)
bowie ei ollut mikään kasariartisti, joten puvussa ja blondatussa tukassa heiluminen ei oikein toiminut... vielä vähemmän tylsien biisien tekeminen, tuntuu kuin luovuus olisi ehtynyt aivan totaalisesti. levyn pelastaa edes joten kuten kuiville ricochet, ja onhan nimibiisissä ainakin nostalgiaa jos ei muuta. **
tämän jälkeisiä lienee turha täällä edes käsitellä, mutta tokihan 90-luvun lopulta lähtien jonkinlaista virkistymistä on ollut nähtävissä. eipä niistä kuitenkaan sen enempää, ainakaan nyt.
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
Peukkua näistä! Taas omat sivistysaukot paljastuvat, kun en ole edelleenkään kuullut noista kun ne kolme, jotka omistan (vinyylinä). No, ovat sentään psykon mukaan viiden tähden levyjä kaikki kolme. Itse taidan pitää eniten Low'sta. Ensimmäinen Bowie-ostokseni oli se sinkkukokoelma-tuplacd, joka on tietty rautaa alusta loppuun.
Edit: Puhuin läpiä päähäni, olen kyllä kuullut myös Let's Dancen ja sitten toki pari uudempaa, joista Heathen oli oikeastaan aika hyvä covereineen kaikkineen.
Offline
psychocandylle tosiaan
Tuli mieleen, että se Heroesin "The Secret Life of Arabia" on yksi Bowien unohdetuista klassikoista tai ainakin se jää turhaan muiden biisien varjoon. Varsinkin se lopun kätten taputus on aina yhtä hienon kuuloista ja tunnelmaa nostattavaa. Tekisi mieli itsekin taputtaa käsiä mukana.
Tajusin etten ole Space Odditya kokonaan kuunnellut, joten sen voisi ottaa kuunteluun joku päivä. Sitä varsinaista debyä, jolla on ainakin Love You Till Tuesday olen kuunnellut muutaman biisin verran ja ainakin tuo em. on tosi vekkulin kuuloinen. Vähän ku Syd Barrettin biisit, mutta parempi.
Offline
Jes, propsit psychocandylle. Salaa toivoinkin jonkinlaista katsausta uran huippuaikojen levyihin, moni kun niistä on vielä kuulematta. Suolta auki nyt.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
asiakirjoitukselle
minulle
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
väärä nikki
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
asiakirjoitukselle
This must be what jail / I will scratch
Offline
asiakirjoitukselle
eiq
Offline
Jes, tuli psychocandyn vuodatusta lukiessa sellainen olo että pitäisi heti välittömästi alkaa paikata aukkoja sivistyksessä.
Ziggy taitaa olla suosikkilevyni tähän asti kuulemistani. Enpä vain ole saanut sitä jostain syystä ostettua.
Tuli mieleen, että se Heroesin "The Secret Life of Arabia" on yksi Bowien unohdetuista klassikoista tai ainakin se jää turhaan muiden biisien varjoon. Varsinkin se lopun kätten taputus on aina yhtä hienon kuuloista ja tunnelmaa nostattavaa. Tekisi mieli itsekin taputtaa käsiä mukana.
Kååk, kerrankin Acedian kanssa samaa mieltä jostakin
Offline
Kååk, kerrankin Acedian kanssa samaa mieltä jostakin
Vedin rastin seinään ja koputin puuta.
Sanotaan sitten vielä, että Moonage Daydreamin lopussa on ehkä maailman paras kitarasoolo Mick Ronsonin vetämänä. Yksinkertainen, mutta pirun nerokas, joka saa syrämeni nauramaan/itkemään ilosta.
Osuisko heti toisen kerran peräkkäin mielipiteet yks yhteen stratumin kanssa?
Offline
Täytyy tulla näyttämään keskarii taas mielipiteeni kans:
top-5!
01. Low
02. Let's Dance
03. Scary Monsters
04. Station to Station
05. Heroes tai Aladdin Sane
Ziggy on alusta saakka ollut musta yliarvostettu. Siinä tökkii yleinen määkiminen ja soundimaailma ja hitusen yli puolet biiseistä.
laddism begins at home
Offline
Offline
Jos joku ei oo vieläkään kuullut tai nähnyt Life Aquatic with Steve Zissou soundtrackiä, niin suosittelen latailemaan tai vuokraamaan elokuvan. Siinä Seu Jorge soittaa akustista kitaraa ja laulaa portugaliksi Bowien hittejä. Toimii paremmin kuin kykenette edes kuvittelemaan!
edit: asiakirjoittamiselle Olisi kai minunkin korkea aika tutustua tähän useamman levymitan verran, eikä vain sieltä täältä sattumalta.
Life Aquaticia sai muuten Stockan alesta edullisesti (alle 8e).
en ole kolmekybänen emoboy
Offline
Life Aquatic with Steve Zissou oli kieltämättä aika outo leffa. Ihan hyvä kuitenkin. Taisin tunnistaa vain yhden niistä portugalinkielisistä Bowie-hiteistä, mutta puolustukseksi täytyy sanoa, että äänet olivat todella hiljaisella kun kaverilla katsoimme sitä öiseen aikaan.
Päädyin myös hankkimaan Bowien Hunky Doryn kun sitä täällä niin hehkutettiin. Osa biiseistä toki oli jo ennestään (kokoelmilta) tuttuja. Ihan hyvä levy, mutta ehkä en sitä kuitenkaan Bowien parhaaksi sanoisi. Aika paljon siinä on sellaisia pianobiisejä, joissa en välttämättä aivan varauksettomasti pidä Bowien äänestä. Hieno levy joka tapauksessa.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Nyt on jonkinasteinen Bowie-innostus päällä. Päätin tässä yksi päivä, että The Man Who Sold The World on paras Bowien levy. Tai ainakin yksi parhaimmista. Todella tasainen kokonaisuus, jonka kruunaa nimibiisi. Tykkään myös Nirvanan versiosta, mutta kyllä Bowien alkuperäinen on melkeinpä vieläkin pelottavampi.
Pietarsaarelaisessa divarissa minulla myös lähes väkisin tyrkytettiin bootleg nimeltä Resurrection On 84th Street. Tai aluksi luulin tuota ihan virallikseksi julkaisuksi, mutta buutti se taitaa kuitenkin olla. Levy sisältää aika rankkaa kitarointia ja yllättävänkin pitkiä versioita Bowien biiseistä. Taso on kuitenkin korkealla ja äänenlaatukaan ei jätä mitään toivomisen varaan.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Station To Station ei pettänyt. Loistavaa menoa. Lisää tällaista! Späm!
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Offline
Jumaliste että tykkään Let's Dancesta.
Offline
Herran kokoelma 70-80 lukujen tuotannosta kuulosti erittäin hyvältä autossa matkalla juhannuksen vietosta kotiin.
Offline