You are not logged in.
Pages: 1
Kyseessä on yksi maailman paskimmista nettipeleistä, joka jostain syystä on aivan saatanan addiktiivinen. Valvottujen öiden pieninä tunteina tätä on tullut hakattua jo analysoitua niin paljon, että päätin lopulta pistää topikin pystyyn.
Bumper Ball on strategiapeli, jossa ajoitus ratkaisee. Millainen peli?
Ebaumsworldin virallinen kuvaus sanoo: Air Hockey meets bumper cars.
Liikkuminen on vittumaista ja maalien tekeminen ärsyttävänä, puhumattakaan puolustamisesta mikä repii verisuonet vitutuksesta paskaksi.
Koska olen pelin huipputaitaja [henkilökohtainen ennätys: 16 läpäistyä tasoa, 2630 pistettä ja 39 maalia] toimin ainakin näin alkuun neuvonantajananne.
Muutamia käytännön vinkkejä tasojen läpäisemiseen:
Ensimmäiset kaksi tasoa kannattaa hoitaa maalintekoa treenatessa, eli mielellään vain päätöntä hyökkäämistä, etenkin ykköstason vastuksella on surkea maalintekotaito, joten vastahyökkäysmaalit on usein itseaiheutettuja.
Tasoilla 3-7:
Kannattaa keskittyä vastustajan tarkkailemiseen ja vastustajassa kannattaa pysyä kiinni, sillä tällä tasovälillä vastustajan ajoneuvon tehot ohittavat oman ajoneuvon kapasiteetin, esim. vastahyökkäyksissä vastustaja täytyy saada teilattua pois liikkeestä, koska muuten tämä pääsee karkaamaan maalintekoon parantuneella viimeistelytarkkuudellaan.
Tasot 8-
Tässä vaiheessa vastustajien ajokit ovat jo aivan omaa luokkaansa ja viimeistely murhaavaa. Vielä tällä tasollakin olen kaatanut vastustajia 5-0 lukemin, mutta tällainen on erittäin harvinaista. Röyhkeän komeat vauhtimaalit korvataan 40 sekuntia kestävillä maalinedusväännöillä. Nollapeleihin tulee pyrkiä joka kierroksella. Jos vastustaja pääsee alussa johtoon, on peli usein pelattu, sillä tietokone on todella tehokas sumputuspuolustuksessaan.
Joten, eiköhän kaikki ruveta treenaamaan erityistaitojamme maailman turhauttavimman ja laadultaan huonon nettipelin parissa .
Peliin pääset täältä: http://www.ebaumsworld.com/bumperball.html
Musita tarkistaa, ettei koneesi lagaa hirveästi, sillä lagatessa ajoitusket ja seuraavan tilanteen pelaamsiet kusevat.
Offline
Liikkuminen on vittumaista ja maalien tekeminen ärsyttävänä, puhumattakaan puolustamisesta mikä repii verisuonet vitutuksesta paskaksi.
Nämä kohdat havaittu tosiksi, mutta kyllähän tuossa pientä viehätystä on. Vähän aikaa tahkosin, mutta kovin pitkälle ei vielä menty...
Offline
Kylhän tohon koukkuun taitaa jäädä. Pari peliä vasta pelannut ja lagaa jostain syystä kohtuullise paljon. Omia maaleja olen tehnyt yllättävän paljon
This is what happens when you fuck a stranger in the ass
Offline
Onpas vittumainen peli, kasitasolle äsken kosahdin. Addiktiivisuutta ei ainaskaan puutu, kaksinpelinäki tuota ehditty tahkota jo toista tuntia..
EDIT:
hei asiantuntijat, onko tuolla samalla sivustolla muita yhtä toteutusrikkaita pelejä, varsinkin kaksinpeliä ajatellen? Se matrix-mättöpeli ainakin oli ihan kauhea..
I love you and dream about the Führer
Offline
Eilen mentiin Bumber Ballissa komeasti kahdeksannelle tasolle kun aikaisempi ennätys oli neljäs. Yleensä tahtoo tulla noutaja tuossa kolmannessa tai neljännessä matsissa, mutta eilen onnistui sit melkein kaikki ja pääsin noinkin pitkälle. Kahdeksannessa tasossa sen koneen kulkuneuvo oli kyl vähän liian nopea ja ei tahtonut millään pysyä vauhdissa mukana. Mutta jatketaan ankaraa harjoittelua aina silloin tällöin kun ei oo muutakaan tekemistä.
Offline
Parhaimmillaan olen porskuttanut KIIMASSA ysitasolle, jossa muistaakseni paineet kasvoivat liian suuriksi ja tuloksena oli pascalcyganmaista puppelointia ja murskatappio. Harvemmin pääsee yli seitsemännen tason, mutta kyllä tuossa tosiaan pikkuhiljaa kehittyy ja nyt kun tenttiin pitäisi lukea niin peli tietysti houkuttelee kovasti.
Offline
Kyllä itsekin hyökkään aina täydellä höyryllä, tosin joskus päästessäni parin maalin johtoon saatan peruutella hieman jos ollaan jo, sanotaanko vitostason yläpuolella. Perseelleenhän se usein menee kun yrittää pulustaa, tulee paniikissa pökittyä omia maaleja jne. Joskus se kyllä toimiikin, tilanteen mukaan. Väittäisin, että maalinteossa on vielä suurimmat puutteet, välillä tuntuu että ei vaan mene vaikka kuinka pökkii.
Offline
Joo siis posotus&plokki. Alussa pallo täysillä vastustajan päätyyn, sitten lisävauhtia ja täysillä VASTUSTAJA päätyyn, ja tämän halaillessa laitapleksiä pökkimään palleroa pesään.
Tällä loppuun asti, meni syteen tai saveen, tai reloadiin.
I love you and dream about the Führer
Offline
Kamala peli.
Varikset komentavat
Offline
Mä ehkä hyökkään vähän liiankin ja joskus 2-0 johtotilannekin on kuivunut kokoon 2-3 tappioksi kun ei ole malttanut puolustaa. Yritän lähinnä saada pelivälineen mahdollisimman nopeasti pois omasta päädystä ja sitten vastustajan päädyssä yritän pökkiä laitojen ja ties minkä kautta palloa maaliin. Pitäisi enemmän yrittää häiritä vastustajan peliä johtoasemassa eikä keskittyä maalintekoon.
Offline
Ei tainnut jengiä oikein kiinnostaa turnaus. :neutral: Muistin kuitenkin tän pelin olemassaolon muutama päivä sitten reilun parin vuoden tauon jälkeen!
Offline
Pages: 1