You are not logged in.
Eilen pelattiin kaksi hyvää peliä, ensimmäinen oli ranking-kelpoinen normipeli ja toisessa käytettiin psykokarkin ja muiden peräänkuuluttamaa "lopussa pitää krokata kaikki" -sääntöä ja sehän meni ihan hulinaksi. Ennen peliä päätettiin ettei kyseessä ole ranking-ottelu ja niinpä joku jopa nauroi pelin aikana (!). Lopussa kaikki olivat niin tasoissa että peli meni aivan älyttömäksi parikytmetristen lyöntien paukutteluksi. Tuo sääntö ei oikein sovi meidän juttuihin kun kaikilla alkaa olla taitoa sen verran että tuurin osuuden kasvattaminen ei palvelisi ketään muuta kun Vesa Keskistä.
1. aqzu
2. niilo
3. DBGene
4. leposi
toisessa pelissä sama järjestys...
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
Eilen alkoi kesän finaalisarja ensimmäisellä ottelulla. Kymmenestä osallistumaan oikeutetusta pelaajasta mukana oli seitsemän. Mestaruushan ratkaistaan siis viiden ottelun sarjassa jonka pisteet lasketaan yhteen ja lisätään rankingin mukaisiin aloituspisteisiin siten että toisesta ottelusta lähtien aina pisteiden viimeisiä tippuu kyydistä pois.
Ottelu alkoi laurkhin kirillä jota jatkui radan kääntöpaikalle asti, jossa hooky sai laurkhin kiinni ja pääsi ohi. Muut sumpuittuivat ja tulivat suhteellisen tiiviinä massana kääntötolpalle. Tämän jälkeen DBGenellä naksahti päässä ja kaikki keskinäiset solidaarisuuden osoitukset hylättiin muutaman hienon tv-hetken takia ja niinpä monen pelaajan peli meni täysin pois raiteiltaan ja lopusta tulikin hyvin henkilökohtaista vääntämistä ja allekirjoittaneelle ei käynyt ollenkaan hyvin lopun taistoissa mutta tästä on hyvä jatkaa motivoituneena tämänpäiväiseen peliin joka alkaa kello 17.30. Sorsapuistossa. Katsojia oli kesän ennätysmäärä ja tämän takia kannattaakin ottaa minuun privalla yhteyttä jos haluaa tulla paikanpäälle sillä katsomotilat ovat tiukassa ja ottelusta tulee varmasti loppuunmyyty. Eilenkin tarvittiin poliisipartiota paikalla jotta katsomo saatiin rauhoittumaan.
Tulokset:
1. hooky
2. laurkhi
3. Laatu
4. niilo
5. DBGene
6. aqzu
7. nametaken_
Pistetilanne:
1. hooky 9 pistettä
2. Laatu 9,25 pistettä
3. DBGene 11,5 pistettä
4. niilo 13,3 pistettä
5. laurkhi 14,3 pistettä
6. aqzu 14,45 pistettä
7. nametaken_ 17,95 pistettä
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
Eilen pelattiin toinen finaalisarjan ottelu ja tällä kertaa mukaan pääsi lopulta viisi pelaajaa, muille päätettiin antaa sijoitukset lopusta erinäisten pohdintojen jälkeen. Ottelu oli hyvä ja jännittävä loppuun asti, merkillepantavaa oli DBGenen tason nousu edellispäivästä.
1. DBGene
2. Laatu
3. aqzu
4. hooky
5. niilo (DNF)
6. laurkhi (DNS)
7. nametaken_ (DNS)
Pistetilanne:
1. Laatu 10,75 pistettä
2. hooky 11,5 pistettä
3. DBGene 12,5 pistettä
4. niilo 16,3 pistettä
5. aqzu 16,45 pistettä
6. laurkhi 17,8 pistettä
7. nametaken_
Ensi ottelussa kuudella oikeus osallistua.
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
merkillepantavaa oli DBGenen tason nousu edellispäivästä.
Ei ollu enää vuosituhannen pahin karapula
This must be what jail / I will scratch
Offline
Eilen pelattiin neljäs finaali ja niinpä saatiin viidenteen ja viimeiseen finaaliin neljä parasta pelaajaa selville. Eilinen peli oli varsin viihdyttävä ja lopussa Laatun ohitse tullut hooky aiheutti sen, että viimeisessä finaalissa kesän mestariksi kruunataan kaksikosta se, kumpi sijoittuu ottelussa paremmin sillä miesten eroa on alle piste ja viimeisessä ottelussa pisteitä jaetaan sijoituksen mukaiset määrät.
4. finaali (kolmatta ei tähän ketjuun ole laitettu mutta so not):
1. aqzu
2. hooky
3. Laatu
4. DBGene
5. niilo
Ranking neljän finaalin jälkeen:
1. Laatu 14,25 pistettä
2. hooky 15 pistettä
3. DBGene 18 pistettä
4. aqzu 20,45 pistettä
-----------------------
5. niilo 22,3 pistettä
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
1., 3. ja 4. finaali = , ja
This must be what jail / I will scratch
Offline
Vielä on kesää jäljellä?
Jep, seuraavan ja viimeisen finaalin jälkeen tässäkin kaupungissa voidaan julistaa syksy alkaneeksi.
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
Tampereen krokettikesä 2007 on ollut huikea menestys ja monen kymmenen ottelun jälkeen on finaalisarja tiivistynyt tilanteeseen jossa hooky ja Laatu taistelevat viimeisessä ottelussa mestaruudesta. Kumpi kaksikosta sijoittuu huomenna paremmin tulee voittamaan kesän mestaruuden ja kosolti kunniaa.
Huomenna kaksi muuta kilpailijaa ovat DBGene ja aqzu. He ovat liikaa jäljessä kaksikosta eivätkä omaa mahdollisuuksia mestaruuteen, mutta gneen sijoittuessa viimeiseksi ja aqzun voittaessa siirtyy aqzu kolmannelle sijalle.
Huomenna luvassa on vauhdikas ja todella kutkuttavan jännittävän tasokas taisto, joka säilyy tasaisena loppuun asti ja varmasti tarjoaa paljon elämyksiä kaikille katsojille.
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
o/~~~~~ TAMPEREEN KROKETTIMESTARI 2007 ~~~~~o/
o/~~~~~ TAMPEREEN KROKETTIMESTARI 2007 ~~~~~o/
o/~~~~~ TAMPEREEN KROKETTIMESTARI 2007 ~~~~~o/
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
[quote:85b4a74fc1="Laatu"]o/~~~~~ TAMPEREEN KROKETTIMESTARI 2007 ~~~~~o/
o/~~~~~ TAMPEREEN KROKETTIMESTARI 2007 ~~~~~o/
o/~~~~~ TAMPEREEN KROKETTIMESTARI 2007 ~~~~~o/[/quote:85b4a74fc1]
ONNEKSI OLKOON!!!!
Offline
[quote:20c24ef554="Laatu"]o/~~~~~ TAMPEREEN KROKETTIMESTARI 2007 ~~~~~o/
o/~~~~~ TAMPEREEN KROKETTIMESTARI 2007 ~~~~~o/
o/~~~~~ TAMPEREEN KROKETTIMESTARI 2007 ~~~~~o/[/quote:20c24ef554]
Offline
Tänään oli kesän tasokkain taisto ja mestaruus ratkesi loistavasti vasta porttien jälkeen kun hookyn epäonnistunut krokkaus viimeisellä portilla antoi Laatulle immuniteetin ja Laatu osui viisimetrisen lyönnin tolpan viereen päätyneeseen hookyyn krokaten hänet ulottumattomiin mestaruutta ajatellen. Upea, loistava, hieno vääntö! Voittaja ottelussa olin siis minä, harmittavasti gnee jäi viimeiseksi - ei ollut tommyboyn päivä. Onnea Laatulle, hieno kesä ja hieno voittaja! 31 pelaajaa kävi kokeilemassa ja otteluita kertyi lähes kuusikymmentä. Tämä oli paras kesälaji ikinä ja ensi kesänä touhu vain luultavasti kasvaa ja kehittyy. Kuvia viimeisestä finaalista luvassa ehkä jo tänään.
5. Finaali
1. aqzu
2. Laatu
3. hooky
4. DBGene
Finaalisarjan lopputulokset:
1. Laatu 16, 25 pistettä
2. hooky 18 pistettä
3. aqzu 21,45 pistettä
4. DBGene 22 pistettä
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
Voittajille ja häviäjille kaikille _b
...ja kuvien nimille totaalirepsämä.
I DONT NEED A SERVANT TO DO MY BEHEADING FOR ME
Offline
Laatulle toki
Finaalisarjalle, eritoten kahdelle viimeiselle pelille, sen sijaan
This must be what jail / I will scratch
Offline
Iski kaiho.
Offline
Iski kaiho.
Tänä viikonloppuna kisaorganisaatio tiedottaa tulevaisuudesta, suuria suunnitelmia ja talvitapahtuma tiedossa piakkoin.
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
niin ja kyllä, kaikki muutkin ovat odottaneet tuskissaan talven.
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline