You are not logged in.
Biisithän oli kaikki netissä jo maanantai-iltana, eli hyvinkin on jo pari päivää mennyt. Kyllä sen pitäisi riittää, jos on muita kiireitä niin voi aina jättää kierroksen väliin. Minusta se maku menee nimenomaan silloin, jos muut joutuvat odottamaan päiväkaupalla.
Offline
no ite ainakin otin noi biisit vasta tiistaina. ei voi olettaa, että kaikki osallistujat yhtäkkiä koko päivän ajan odottaisivat, että milloin viimenenkin biisi on haettavissa. ja mun mielestä maku kyllä menee sillon jos tän hoitaa parissa päivässä läpi jos on mennäkseen. Kyllä nyt luulis aikusen ihmisen jaksavan odottaa tuloksia parin päivän ajan.
Offline
mut enivei, kuhan välitunti alkaa ni lähen himaan ja pistän koneen päälle. ulviksen aikataulusta en kyl sit taas osaa sanoa, taitaa olla äärettömän kiireinen mies nykysin..
Offline
Minusta olisi kivaa että jatkossa saisi arvostelut parissa päivässä biisienjättödeadlinen jälkeen koska muuten ehtii jo unohtaa suuren osan kappaleista.
Offline
no ite ainakin otin noi biisit vasta tiistaina.
Sama, siis viimeiset.
Kyllä nyt luulis aikusen ihmisen jaksavan odottaa tuloksia parin päivän ajan.
Sori, ehkä jälkikasvun kärsimättömyys on tarttunut. Tai sitten en vaan ole aikuinen, mikä sekin on hyvin mahdollista. Vaikka olihan noita kärsimättömiä muitakin. Kohta vaan jo unohtaa mitä biisejä oli mukana ja miltä ne kuulosti. Mutta se siitä, tämä alkaa nyt jo paisua liikaa, eihän tästä kenenkään toimeentulo tai terveys (kai?) kuitenkaan ole kiinni.
Offline
Minusta olisi kivaa että jatkossa saisi arvostelut parissa päivässä biisienjättödeadlinen jälkeen koska muuten ehtii jo unohtaa suuren osan kappaleista.
niin, ehkä tähän voi laittaa jonkun aikarajan missä ajassa pitää olla arvosteltu? Ja sit jos ei arvostele, niin kylmästi jätetään pisteet skaban ulkopuolelle. esim. biisit maanantain aikana näkyville, arvostelut viimestään keskiviikon aikana..
Offline
Noni:
Track 1
Alku kuulosti tutulta, mutta en kyllä silti ole tainnut tätä kuulla. Aika turhaa haahuilua, vaikka kylhän tätä taustamusiikkina kuuntelee. Loppua kohden meinas kyl jo ruveta tylsistyttämään koko biisi.. 6
12344321
No jopas. Mitäs tästä nyt sanois. Taustamusiikkina varmaan menee, kuten toi eka biisikin. 5
2am
Toi taustakilkuttelu uhkas viedä mielenkiinnon koko biisistä, mut laulajan ääni kyllä onneks on sellanen joka pikkasen vangitsee. Ei nyt lopulta noussut kuitenkaan elämää suuremmaksi biisiksi. 7
F-ATA
Taas tällästä taustamusaa.. mikäs kaikilla nyt on ollu biisejä valitessa? Kyl kai toi johonkin eteni kokoajan, mutta vähän tuli sellanen fiilis, että voisin itekin pistää jostain syntikasta ite tollasen samanlaisen kompin päälle ja huohottaa jotain mikkiin. No joku remix tää tais olla, kun lopulta viiden minuutin jälkeen tuli tuttua lyriikkaa. Ei silti oikeen iske. 6
Albuquerque
No sentään vähän erilaistakin. Ja taidanpa arvata mistä on kyse jo parin sekunnin jälkeen. Ois ehkä vaatinu silti toisen pyörityksen. Nyt ei oikeen saanu biisistä mitään irti. 7
bee
En ihan saanu sanoista selvää kun niin hiljasella laulo ja piano ja taustahurina tuli päälle. Mut joo, ei toimi, vaikka lopun hulina kyl vähän osakkeita nosti ja sitten taas liian pitkästä pituudesta kyllä armotta pisteitä pois. 6
tanssipiisi
Ei niin lupaava alku. "Laulajan" ääni ihan mukava, mut toi musa on aika karseeta lädeilyä. Toisaalta kylhän lädeily taas sitten myös aina pisteitä väkisin nostaa, mutta ei tämä nyt ilman kaljatuoppia taida toimia..? 7
Hra Marraskuu
Aika löysää rökkiä tää.. ihan ok, emmä muuta osaa ny sanoa. 7
101-hyppy
Laulajan ääni saattaa ärsyttää. Biisihän oli sitten taas oikeen menevä, vaikkei kyllä missään vaiheessa kasvanut niihin mittoihin johon odotin kasvavan. 7
Jami & The Eyebrows - Jami's Friday Night
Biisin pituus hyvä mitta levyraatiin. Toisaalta sitten taas ei oikeen jäänyt mitenkään mieleen tää. 6
John In The Pulpit
Alun viulut jo herätti mielenkiinnon, mutta sitten jossain vaiheessa koko kappale meni sellaseks sillisalaatiksi, että meinas yrjö lentää. 5
Joq Rotsi - Eksyin Sisäpihalle Ja Voskatkin Olivat Loppu
Jotain tuttua tässä on, mut en tiedä. Ei kyl tällänen välttämättä ihan mun musaa ole ja sanomaa biisissä ei tuntunut olevan sitten ollenkaan.. 5
The Replacements - Bastards Of Young
Ohan tää kova bändi, vaikken tätä biisiä aikasemmin olekaan kuullut. 7
Temporarily Blind
Parhus!10
Lopulta tulikin annettua ihan ok numeroita, vaikka ajattelin alunperin vähän rokottaa ja skippailla.
Offline
Jassoo, eiköhän se oo aika iskee notepadi päälle ja biisit koneelle. Illalla lävähtää arvostelut tiskiin.
'...They Don't Sleep Anymore on the Beach..."
Offline
Hyvä poika!
Biisini F - AtA = Faith No More - Ashes To Ashes (Automatic 5 Dub)
Eli siis remix, mikä löytyy Faith No More Album Of The Year ltd version kakkoskiekolta. Turkeleelle kun tunnisti!
'...They Don't Sleep Anymore on the Beach..."
Offline
Njoo, jatkoin edellisviikon teemaani ja pistin vähän erilaisen biisin. Werty - Full Metal Jacket oli siis maineikas ruotsalainen punkkibändi Refused, joka tällä kertaa esitti ruotsinkielellä Ja Äter Inte Mina Vänner -nimisen biisin. Kappale löytyy bändin ep-compilationilta ja ei siis edusta bändin soundia kyllä juuri ollenkaan.
Offline
Ja Temporarily Blindi oli siis Built To Spilli.
"A repo man's always intense"
Offline
Noni, missä pelaa tulokset?
Offline
ja Veli Safarin kappale (12344321.MP3) oli....
MC 900 Ft. Jesus - Dancing Barefoot
levyltä Welcome To My Dream vuodelta 1991
MC 900 Ft. Jesus (Mark Griffin) on vähälle huomiolle jäänyt rapmusiikkia tuottanut muusikko Texasista. Mc 900 ft Jesus yhdisti ennenkuulumattomalla tavalla jatsia ja afro-beatia räppiin jo 80-luvulla. Mark räppää/kertoo ihmeellisiä tarinoita kummallisista ihmisistä. Ja räppi itseasiassa on enemmän spoken wordia kun tavallista räppiä.
Dancing Barefoot on yksi parista instrumentaalikappaleista Welcome to My Dream levyltä. Jos kiinnostaa kuunnella miten herra räppää niin kuunnelkaa vaikkapa iTunesista vaikka kappaletta Adventures in Failure.
Kyllastyneenä musiikkibisnekseen Mark nykyään lentelee ja soittaa ystäviensä kanssa jatsia, vaikka olisikin vissiin vielä yhden albumin diili American Recordingsin kanssa kymmenen vuoden takaa.
Haastattelussa parin vuoden takaa Mark kertoi pitävänsä mm. Suomalaisen Pan Sonic yhtyeen musiikkista.
Discografia
Hell With the Lid Off 1989 (Pari hyvää kappaletta)
Welcome To My Dream 1991 (Uskomaton levy. Lähinnä hiphopvaikutteista)
One Step Ahead of the Spider 1994 (Hieno levy. Enemmän jatsia ja muita vaikutteita kun räppiä ja musiikki on lähinnä periteisillä soittimilla soitettu, ei sämplätty)
Lukekaa lisää vaikkapa täältä:
http://www.theendoftheworld.org/900/
Offline
Tulokset:
1. Smog - I Feel Like the Mother of the World / Jami & the Eyebrows - Jami's Friday Night (Bedderi) 101
2. Buit to Spill - Temporarily Blind (Leif Erikson) 100
3. Jape - Floating / Joq Rotsi (babriga) 99
4. The Radio Dept. - This Past Week / Track 1 (anzut) 98
5. Thee More Shallows - 2am (turkele) 97
6. The National - Mr November / Hra Marraskuu (lintumies) 95
7. Neil Young - Albuquerque (Alxity) 91
7. Sieben - John in the Pulpit (Prakk) 91
9. The Je Ne Sais Quoi - Station to Station / 101 - Hyppy (aqzu) 90
10. Disco Inferno - The Long Dance / danssipiisi (stratum) 86
11. MC 900 Ft. Jesus - Dancing Barefoot / 12344321 (Veli Safari) 83
12. Faith No More - Ashes To Ashes (Automatic 5 Dub) / F - ATA (ZapMan) 82
13. TV-Resistori - Blondiini / bee (psychocandy) 78
14. The Replacements - Bastards of Young / Shanks of No One (Ulvilan pikkunatsi) 77
15. Refused - Ja Äter Inte Mina Vänner / Werty - Full Metal Jacket (shanks) 70
Todella tiukkaa siis varsinkin kärkiviiskon osalta.
Offline
ulviksen kanssa peräpään sijotukset tasan 1-1. saa nähä miten ens viikolla käy, mulla ainakin valmiina taas biisi, joka ei kerää mitään huippupisteitä.
Offline
Oma bisini oli Disco Infernon The Long Dance, eli pitempi ja vähän sliipatumpi versio The Last Dancesta. On The Last Dance ep:llä. Tykkään jostain syystä Long Dancesta enemmän, mutta voi olla, että Last Dace olisi raadissa toiminut paremmin, koska on reilun minuutin lyhyempikin. Mutta kuten Bedderi jo sanoikin, 90-luvun parahaita biisejä.
Offline
Oon ikuinen kakkonen, hopea on hävitty sija, tappio on katkera jne.
"A repo man's always intense"
Offline
Pystytkö stratum vielä pistämään ne oikeat artistinimet tuohon listaan mukaan?
Offline
Nii, voisko jokainen osallistuja tulevaisuudessa vaikka heittää privaviestillä sen oikean esittäjän pisteiden laskijalle? Vai onko se liian hankalaa..
Offline
Nii, voisko jokainen osallistuja tulevaisuudessa vaikka heittää privaviestillä sen oikean esittäjän pisteiden laskijalle? Vai onko se liian hankalaa..
Sammaa. Ei pitäisi olla liian hankalaa.
'...They Don't Sleep Anymore on the Beach..."
Offline
Eurooppa 3:sen Uitettu kissanpentu vois olla melko kova tekijä, tiedä vaikka mentäisiin alle 15 pisteen.
Minulta tulisi ainakin vitonen
This must be what jail / I will scratch
Offline
niin, ulviksen tapauksessa ehkä noi jumbosijan hakubiisit on noita kotimaisia iskelmäsuosikeita sun muita, mutta ite aattelin kyllä pistää jatkossa oman levyhyllyn aarteita kehiin. sieltä kun varmasti löytyy biisejä jotka eivät näissä karkeloissa kellekään maistu
Offline
Pystytkö stratum vielä pistämään ne oikeat artistinimet tuohon listaan mukaan?
Eihän se mikään ongelma ole, mutta kun en itsekään tiedä puolienkaan biisien nimiä. Mutta editoin tulosliuskaa vaikka sitä myöten kun nimiä tippuu.
Offline
omani oli ruotsalainen
The Je Ne Sais Quoi - Station to Station
vähälle huomiolle jäänyt poppoo, joka nähtiin hookyn kanssa Arvikafestivaleneilla livenä viime kesänä. Tuo on niiden uusin, juuri silloin ilmestynyt single. Yksi levy takana, hooky osaa sanoa siitä kun osti. Ostin myös näiden ekan 7" ep:n, läpinäkyvä vinyyli eli aika runqilua. Levyä, tätä singleä ja jotain muuta ep:tä saa ainakin cdonilta.
Ja hyvä että joku tykkäsi, hih.
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
No niin, esirippu ylös, oma, viidenneksi voitokkain viisuehdokkaani oli siis San Franciscon oma Grandaddy/Sparklehorse/Yo La Tengo/jne, eli Thee More Shallows, biisin nimi 2am kuten tulikin jo todettua.
Biisi yhtyeen toiselta ja samalla uusimmalta More Deep Cuts -levyltä, josta voin kertoa enemmän sitten kunhan toi arimani sen minulle joskus katsoo parhaakseen viskata.
Biisejä löytyy muutama lisää mm. epitonicilta ja bändin sivuilta, paras on kuitenkin tähän mennessä tämä 2am, tiheä ja tunnelmallinen naapuri-anthem, jonka kuunteleminen saa usein jopa kaipailemaan kaiholla sitä poikamiesboksin tervettä paranoia-henkeä.
Kiitokset kärkinumeroin äänestäneille ja uurnilla taas tavataan.
I love you and dream about the Führer
Offline
The Je Ne Sais Quoi - Station to Station
Ihan kivaa livesoundii joo. Mut ei kyllä iskeny enää niin toisella keikalla Emmabodassa vaan lähdin vesisadetta pakoon telttaan. Peruskivaa indierokkii.
Offline
Vopis ehkä ens raatiin osallistua, tosin tiiä jaksaisko. Haastaisin kyllä shanksin ja ulviksen viimosen sijan kahinoissa.
This is what happens when you fuck a stranger in the ass
Offline
Ens kerta jää pakosti väliin
No, onpahan muillakin taas voittomahiksia...
This must be what jail / I will scratch
Offline
mun piisi oli Jape - Floating
richie on hyvä lädi
http://www.trustmeimathief.com/artists/jape.html
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline