You are not logged in.
Kannatti haukkua Andya. Ja pelin aikana kirosin Getzlafin tyhmää jäähyä -> iski parin minsan päästä tasoituksen. Mutta jäähyihin tuo oli lähellä kaatua, Ryanin lisäksi Scott ja Jackman ainakin ottivat aivan typerät rangaistukset. Muutama jäähy oli aivan vitsi tuomarin puolelta, erityisesti jäi mieleen Pronkun lopun 2-minuuttinen.
S Niedermayer teki aika paljon virheitä ja Pronger oli aika näkymätön. Mutta silti voitto irtosi. Todella loistavaa peliä erityisesti kolmosketjulta, Ottawan ykkönen pysyi täysin pimennossa. Alfielta jopa paska matsia useine kiekonmenetyksineen. Miller toi ainakin vauhtia ykkösketjuun ja tämän ansiosta Teemu pääsi syöttämään Andylle Ducksin avausmaalin. Teemulta hyvä matsi ja Andykin oli ihan ok. Kakkosesta Perry vois käyttää hiukan luovuutta ja tehdä niistä useista paikoistaan maaleja.
Ottawan kummatkin maalit olivat aika halpoja, eka pomppi ikävästi ja toisessa Giguere oli menettänyt mailan. Tasakentällisin eivät paljoa tilanteita luoneet tokaa erää lukuunottamatta.
Vielä kolme
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
1-0!!! Kamoon Ducks
Joo, Ottawan yv on sen verran vahva, ettei noin paljon jäähyjä voi ottaa. Tasakentällisin Ducksilla on etu. Toisaalta Ottawa kyllä varmasti parantaa tästä. Jännää!
Offline
Todd Marchantin tasolleen nousua odotellessa...
Eiköhän toi ole just omalla tasollaan nyt.
Pleijareissa tehot ikuna:
65 10 18 28
Nyt:
6 0 2 2
Sitä maaliako tässä odotellaan? Vikana Edmontonin vuotena pelasi elämänsä kauden, kun piti saada isoa sopimusta pöytään. Muuten se on ihan kolmosketjun mies.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
[quote:cc226b8a71="turston"]Todd Marchantin tasolleen nousua odotellessa...
Eiköhän toi ole just omalla tasollaan nyt.
Pleijareissa tehot ikuna:
65 10 18 28
Nyt:
6 0 2 2
Sitä maaliako tässä odotellaan? Vikana Edmontonin vuotena pelasi elämänsä kauden, kun piti saada isoa sopimusta pöytään. Muuten se on ihan kolmosketjun mies.[/quote:cc226b8a71]
No mies on tippunut nelosketjuun. Aluksihan yritettiin ykkösessä mutta ei vielä ole varmaan täysin palautunut loukkaantumisesta.
Viime kevään tehot: 16 3 +10 13
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
[quote:a106b668b0="turston"]No mies on tippunut nelosketjuun. Aluksihan yritettiin ykkösessä mutta ei vielä ole varmaan täysin palautunut loukkaantumisesta.
Viime kevään tehot: 16 3 +10 13[/quote:a106b668b0]
Eli sen tehot ilman noita:
49 7 8 15
Thanks for proving my point. Vittu ihan superpelaaja. Se joutui pihalle Columbuksesta, koska ne huomasi, että laittoivat kätensä ja rahansa paskaan.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Hyvä puolustussuuntaan ja erinomainen alivoimapelaaja. Ja näytti viime pleijareissa että niitä tehojakin löytyy, jos vain saa pelata toiseenkin suuntaan. Tuskin mitään puppelia yritettäis istuttaa heti ykkösketjuun?
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Anaheimin kolmosketju on toistaiseksi ollut ratkaisevassa roolissa tässä sarjassa. Ottawan ykkönen on pysynyt hyvin kurissa ja lisäksi Moenille ja Påhlssonille on merkitty voittomaalit. Vielä kaksi voittoa Ducks
Offline
Ducks johti kolme kertaa, mutta Ottawa jyräsi voittoon. Anaheim ottaa edelleen liikaa jäähyjä. Kyllä tästä vielä jännittävä finaalisarja saadaan...
Offline
VITTU ENÄÄ YKSI!
Andyn tason nousulle finaaleissa Temen hyvälle pelille
Nyt on aika monta Conn Smythe -ehdokasta Ducksilla. Saa nähä.
Ens matsiin sitte sampanjat valmiiks ja dosentit paikalle?
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Otsikkoon voinee jo vastata: "Ei".
"A repo man's always intense"
Offline
Kaikki raukat, joilla ei ole Canal Analia, tuonne http://livetv.ru/en/eventinfo/2847/ kun menette ja klikkaatte ekaa "additional streams"-linkkiä (ja installoitte sopcastin, ei pitäisi mennä kauaa), niin voitte tihrustaa ok:lla kuvanlaadulla toivottavasti kauden vikaa matsia. Onnea Teemulle ja Planet Hollywoodissa nähdään! Nämä päivät olkoon suurta suomalaista urheilujuhlaa!
Urheilukanava - eikä maksa mitään
Offline
Parasta koskaan urheilussa. Onnea Teemulle. Vihjaili vähän, että ura päättyis tähän, toivotaan kuitenkin että ei.
Conn Smythe taidetaan nykyään arpoa. Ihan yhtä hyvin ois voinu Teemulle mennä. So not.
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
"A repo man's always intense"
Offline
Kaikkien aikojen eurooppalainen pelaaja 15 vuoden metsästyksen jälkeen Lordi Stanleyn laajentunu pytty käsissä
Jarihan voitti jo neljäntenä vuonna.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Rank Team Name Total PB*
1 Firon 4901 --
2 Spacemen Won't Go 4752 -149
3 Auton Keskuslukitus 4747 -154
4 Safe Hands HT 4545 -356
5 Töölö Kyurpas 4537 -364
6 Kupittaan Cittari 4319 -582
7 puputupunat 4197 -704
Kuten Anaheim Ducksin matka Stanley Cup voittajaksi, tasaisen varmaa oli myös meikäläisen tie rotsidivisioonan voittoon. Muutama notkahdus saattoi aiheuttaa jo epäilyksiä kotianalyytikoille iskukyvystäni, mutta lopulta voitto heltisi yllättävän helposti rutiinisuorituksella.
Offline
Olihan tuo komea voitto.
Tässähän on nyt selvä trendi kahdelta vuodelta, että jonkun foorumistin suosikki voittaa...
[quote:311f62c850="Firon"]Rank Team Name Total PB*
1 Firon 4901 --
2 Spacemen Won't Go 4752 -149
3 Auton Keskuslukitus 4747 -154
4 Safe Hands HT 4545 -356
5 Töölö Kyurpas 4537 -364
6 Kupittaan Cittari 4319 -582
7 puputupunat 4197 -704
Kuten Anaheim Ducksin matka Stanley Cup voittajaksi, tasaisen varmaa oli myös meikäläisen tie rotsidivisioonan voittoon. Muutama notkahdus saattoi aiheuttaa jo epäilyksiä kotianalyytikoille iskukyvystäni, mutta lopulta voitto heltisi yllättävän helposti rutiinisuorituksella.[/quote:311f62c850]
En viitsinyt pelata riskillä viimeistä kierrosta...
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Vähän kyllä harmittaa, että mestaruus tuli noinkin helpolla. Ei tarvinnut tosissaan jännittää missään vaiheessa. Teemulta odotin vähän kovempia tehoja, mutta kuulemma sormi murtuneena pelannu + selkä ja nivuset paskoina.
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Hamilton Bulldogs meni ja voitti Calder Cupin, eli AHL:n mestaruuden. Lahjakkaita junnuja Montrealilla siis riittää. Pudotuspelien parhaana palkittiin Carey Price, aivan kuten Patrick Roy 22 vuotta sitten Sherbrookessa.
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Teemu Selänne & Stanley Cup
Offline
Crosby tyhjensi palkintopöydän. Sakukin sai jonkun säälipokaalin.
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Teemu oli 9. Hart -ja Lady Byng -äänestyksissä ja sai ääniä myös Selke-äänestyksessä. Kimmo Timonen hienosti 5.! Norris-äänestyksessä. Teemu olisi mielestäni kuulunut kakkostähdistöön, nyt oikealle laidalle pääsi St.Louis.
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Montreal sai Sergei Samsonovin kaupattua Chicagoon. Vahdossa tuli Tony Salmelainen ja Jassen Cullimore, eli käytännössä ei mitään. Cullimore ostetaan sopimuksestaan ulos (tulee halvemmaksi kuin Samsonovin ostaminen), ja Salmelaiselle tuskin löytyy käyttöä. Samsonov saattaa nyt tietenkin vapautua ja nakuttaa 80 pisteen kiimakauden Chicagossa, mutta Montrealissa ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia jatkaa.
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
Aika erikoista, että NBA:n draftissa varataan suomalainen korkeammalla numerolla kuin saman vuoden NHL:n draftissa..
Saavuttaakseni rikkinäisyyden ja pelokkuuden tunnelman lauloin kappaleen alasti pimeän studion lattialla, kertoo Juha K. Korento.
Offline
Aika erikoista, että NBA:n draftissa varataan suomalainen korkeammalla numerolla kuin saman vuoden NHL:n draftissa..
Tästä se buumi alkaa...
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
[quote:eb57c71155="sheino"]Aika erikoista, että NBA:n draftissa varataan suomalainen korkeammalla numerolla kuin saman vuoden NHL:n draftissa..
Tästä se buumi alkaa...[/quote:eb57c71155]
Lentopallon maailmanliigassakin tullut seitsemän voittoa peräkkäin nuorella joukkueella ja tänään vastassa Espoossa lajin ykkösmaa Brasilia. Tästä se buumi alkaa...
Offline
[quote:e8714cefee="noiseidea"][quote:e8714cefee="sheino"]Aika erikoista, että NBA:n draftissa varataan suomalainen korkeammalla numerolla kuin saman vuoden NHL:n draftissa..
Tästä se buumi alkaa...[/quote:e8714cefee]
Lentopallon maailmanliigassakin tullut seitsemän voittoa peräkkäin nuorella joukkueella ja tänään vastassa Espoossa lajin ykkösmaa Brasilia. Tästä se buumi alkaa...[/quote:e8714cefee]
http://www.tosviol.net/ss/viewtopic.php?t=148&start=300
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Drafti menny ihan ohi, jaksaiskohan edes ottaa selvää mitä siellä on varailtu.
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Yön pimeinä tunteina olen pohtinut, mitenköhän Montreal järjestää maalivahtiasiansa ensi kaudella. Tarvittaessa häkkiin voi laittaa AHL:n runkosarjan parhaan torjujan (Halak), AHL:n pudotuspelien arvokkaimman pelaajan (Price) tai toissa kaudella NHL:n parhaalla torjuntaprosentilla pelanneen maalivahdin (Huet). Joku tietysti lähtee jossain vaiheessa, joten Halakin voisi EHKÄ vaihtaa Vincent Lecavalieriin. Huet ja Price voisivat sitten muodostaa samanlaisen parivaljakon kuin John Vanbiesbrouck ja Mike Richter (paitsi paremman).
turston wrote:
Shanksinhan kanssa tässä sovittiin vähän aikaa sitten että kesällä vetäistään läpi kymmenottelu.
Offline
[quote:797b175a3f="noiseidea"][quote:797b175a3f="sheino"]Taitaa ajaa ensi kaudella routa porsaan kotiin..
Niin just! Toivotaan ettei pärjää!
"HAHAHAH! KUKA SE VIUHKOLA KUVITTELEE OLEVANSA?! KAIKKIHAN SEN TIESI, ETTÄ EI TOSTA MITÄÄN TULE! HAHAH!"
[/quote:797b175a3f]
Kukapa ei toivoisi ettei se pärjää?
No ei, en vaan jotenkin itse jaksa uskoa, että se pärjää änärissä. Voin tosin olla väärässäkin. Ennenkin oon ollut. [/quote:797b175a3f]
Täytyi kaivaa esiin tämäkin otsikko, jotta voin päteä..
Tähän mennessä mies on pelannut New Jerseyn farmissa Lowell Devilsissä 10 ottelua muhkein tehoin 0+3. Plussat ja miinuksetkin on lupaavasti viisi pakkasen puolella..
Saavuttaakseni rikkinäisyyden ja pelokkuuden tunnelman lauloin kappaleen alasti pimeän studion lattialla, kertoo Juha K. Korento.
Offline